Herra Snellman, J. V.: Pyydän saada yhtyä vapaaherra Nordenstamiin hänen esityksensä ensimmäisessä osassa, koska katson olevan asevelvollisille onnettomuus, jos heidän palvelusaikansa jää liian lyhyeksi, koska jokin osa heistä saattaa joutua noin vähän harjoitelleena heti rintamalle, jotta pataljoonat saataisiin sotajalkaan. Mutta mitä pykälän seuraavaan osan tulee, niin olen täysin yhtä mieltä herra Mechelinin kanssa siitä, että keisarillisen senaatin on välttämättä voitava päättää, minä aikoina harjoitukset pidetään. Konflikteja keisarillisen senaatin ja kenraalikuvernöörin välillä on kyllä valiokunnan ehdotuksen myötä odotettavissa, mutta en ymmärrä, miksei aivan yksinkertaisesti voitaisi sanoa ”määrää senaatti”, koska kenraalikuvernöörillä on senaatin puheenjohtajana tilaisuus sanoa mielipiteensä. Sitä paitsi, koska asianomaisen päällystön on laadittava ehdotus, ja kenraalikuvernööri on maassamme ylin komentaja, niin en ymmärrä, että ehdotus voisi tulla senaattiin muuten kuin kenraalikuvernöörin kautta, niin että kenraalikuvernöörillä on jo silloin tilaisuus sanoa mielipiteensä. Katson olevan välttämätöntä, että keisarillinen senaatti saa päättää, jollei harjoitusajan pituudesta kunakin vuonna, niin kuitenkin vuodenajasta, jolloin harjoitukset tulee pitää.

– –

Herra Snellman, J. V.: Pyydän kunnioittavimmin saada ehdottaa, että sanat ”ja kenraalikuvernööri” poistettaisiin tästä pykälästä.

– –

Herra Snellman, J. V.: Ei ehkä ole aivan tervetullutta, että rohkenen korottaa ääneni puolustaakseni muuta käsitystä kuin sitä, jota ritaristo ja aateli ehkä kannattaa. Mutta koska minulla on kunnia seistä tällä paikalla, niin katson, että minun ei pidä kätkeä vakaumustani, siltä varalta, että esittämilläni perusteilla katsottaisiin olevan jotakin arvoa.

Koska valiokunta on poistanut pykälän 120 niiden pykälien joukosta, joiden valiokunta katsoo muodostavan perustuslakia, niin koko asevelvollisuuslaissa ei mielestäni ole yhtään säännöstä, joka merkitsisi perustuslain muutosta. Valiokunta toteaa aivan oikein hallitusmuodon pykälän 18 säätävän, että ”sotavoiman, niin ratsu- kuin jalkaväenkin, ja samoin laivamiehenpidon, ruotujako säilytetään”, ja täällä on vielä toistettu, että sotavoimien ruotujako säilytetään, samoin sotamiessopimukset jne. – Nyt muodostetaan sotavoima, asevelvollisten armeija, joka ei pysy ruotujaossaan, koska sillä ei ole mitään ruotujakoa; niinpä hallitusmuodon § 18 on tällä muutettu. Tämä päättely olisi aivan oikea, jollei se nojaisi väärään käsitykseen siitä, mitä pykälässä 18 tarkoitetaan sotavoimalla. Sotavoima ei tässä voi tarkoittaa mitään muuta kuin ruotusotaväkeä. Me kaikki tiedämme, ettei se milloinkaan Ruotsissa eikä myöskään Suomessa ole ollut ainoa sotavoima. Meillä oli vielä 1809 ruotusotaväen lisäksi kaksi värvättyä rykmenttiä, meillä oli sekä laivaston että armeijan tykistö, meillä oli Savon jääkärit jne. Mikään näistä ei ollut ruotusotaväki. Kuinka siis jokin sotaväki voi olla olemassa vastoin hallitusmuodon pykälää 18? En myöskään ymmärrä, mikä olisi estänyt hallitsijaa ja säätyjä aiemmin ja mikä nyt estäisi hallitsijaa ja säätyjä perustamista maahan miten monia joukkoja tahansa ruotusotaväen rinnalle, ilman että se lainkaan koskee hallitusmuodon pykälää 18. – Ainakaan minä en tiedä hallitusmuodossa olevan mitään muita säännöksiä, jotka estäisivät sellaisen. Nyt ei ole kysymys ruotulaitoksen lakkauttamisesta vaan ainoastaan uuden sotavoiman, nimittäin asevelvollisuusarmeijan, perustamisesta sen rinnalle. Tämä asia ei siis lainkaan kajoa hallitusmuodon pykälään 18. – Sillä kuten sanottu, on kerrassaan mahdotonta, että tässä sotavoimalla tarkoitettaisiin mitään muuta kuin ruotuarmeijaa.

Toinen asia on, että on privilegion luontoisia säännöksiä, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä nyt säädetään asevelvollisuudesta, ja jotka tämän lain hyväksyminen syrjäyttäisi, ei suinkaan kumottaisi, kuten valiokunta sanoo. Sillä se olisi erittäin valitettavaa. Varsinkin olisi erittäin valitettavaa, jos katsottaisiin kumotuksi momentti 7, jossa Ruotsin rahvaalle vakuutetaan, ettei väkisin värväys vastaisuudessa ole sallittua, tai aatelisprivilegioitten § 10, sikäli kuin tätä pykälää voidaan tulkita niin, ettei varusmiespalvelukseen ottoa saa tapahtua. – Niinpä asevelvollisuuslailla ei suinkaan kumota näitä privilegioita, mutta ne pannaan niin sanotusti tilapäisesti syrjään. Mutta en edes tiedä, milloin privilegiosäännöksiä olisi kokonaan kumottu niin, että se säädös, jolla ne kumotaan, olisi tullut perustuslaiksi, ja vielä vähemmän tiedossani on, että kun on tehty tilapäinen poikkeus privilegiosäännöksestä asianomaisen suostumuksella, niin tästä poikkeuksesta olisi tullut perustuslaki. Meillä on näillä valtiopäivillä esimerkki siitä, että pappisprivilegioitten mukaan papisto ei olisi velvollinen antamaan tietynlaisia luetteloita kutsuntalautakunnalle. Asevelvollisuusvaliokunta ratkaisi tämän kysymyksen kahden kesken pappissäädyn kanssa, jos saan käyttää tätä ilmaisua. Pappissääty luopui tästä privilegiostaan, ja säännös hyväksyttiin, eikä siitä anneta mitään erillistä säädöstä, vaan vastaavassa pykälässä sanotaan, että papisto antaa tämän luettelon. Onko tämä pykälä sen takia perustuslaki? – en ymmärrä. Niinpä on varsin oikein, että asevelvollisuuslain johdannossa sanotaan: lukuun ottamatta sitä, mitä näissä säädöksissä määrätään, ovat säädyt päättäneet. Jos sen lisäksi sanotaan: ritariston ja aatelin tai talonpoikaissäädyn suostumuksella, niin on luonnollista, että tämä sisältyy johdantoon, se on täysin paikallaan. Mutta se seikka ei tee yhdestäkään asevelvollisuuslain säännöksestä perustuslakia. Niinpä, jos asevelvollisuuslaissa ei säädetä mitään, mikä muuttaisi perustuslakia, ei millään muotoa hallitusmuodon pykälää 18 eikä tietääkseni mitään muutakaan perustuslain pykälää, ja koska tuo privilegiosäädöksistä poikkeaminen ei voi saada aikaan, että syntyisi jokin uusi perustuslaki, niin en ymmärrä, että koko asevelvollisuuslaissa olisi ainuttakaan pykälää, jota olisi ehdottomasti pidettävä perustuslakina, kun § 120, kuten sanottu, on poistettu. Minun ei ole tarpeen puuttua siihen, miten hallitusmuotoa voidaan ja miten sitä pitää tulkita, mutta tunnustan toki, että mikäli, niin kuin eräs kunnioitettu puhuja äskettäin sanoi, sikäli kuin ymmärsin häntä oikein, katsottaisiin niin, että ainoastaan sotamiehensopimusten muutos vaatisi hallitsijan ja säätyjen yhteisen päätöksen, mutta että mitä tulee ruotulaitokseen, josta puhutaan samassa pykälässä, ja jolla ilmeisesti tarkoitetaan puustelleja ja ruotukorkoja, niin siinä voitaisiin tehdä muutoksia ja järjestelyjä ilman säätyjen myötävaikutusta – sitä pitäisin hyvin valitettavana. Omasta puolestani ymmärrän tämän pykälän niin, että sekä ruotujako että sotamiehensopimukset ovat tuon pykälän suojeluksessa, ja että mitään muutoksia ei niihin saa tehdä ilman hallitsijan ja säätyjen yhteistä päätöstä. Mutta tämä on asia, joka tarkkaan ottaen ei kuulu tähän.

Otan vielä itselleni vapauden käsitellä erityisesti asevelvollisuuslain pykälää 2. Mitä asevelvollisuuslain § 2 sisältää? Se sisälsi, ennen kuin valiokunta poisti siitä vakanssimaksua koskevan säännöksen, Porvoon valtiopäivien päätöksen toiston. Porvoon valtiopäivät päättivät, että niin kauan kuin ruotuarmeija on lakkautettuna, rusthollarit ja ruotutalonpojat maksaisivat vakanssia ja myös puustellinhaltijat ja ruotupalkkaa nauttivat saisivat pitää etunsa. Tätä päätöstä on nyt täysin noudatettu. Nyttemmin ei ketään näistä edunsaajista enää ole jäljellä. Heillä kaikilla on nyt yhteinen puustellinsa Runebergin lauluissa. Mutta Porvoon valtiopäivät päättivät myös, että kaikki ruotulaitokselle tulevat varat eli tulot, kun puustellien säilyttäminen ei enää tulisi kysymykseen, luovutettaisiin Hänen Majesteettinsa käyttöön, sotilaallisiin tarkoituksiin käytettäviksi. Hänen Majesteettinsa on esityksessä asevelvollisuuslaiksi ja siihen liittyvässä esityksessä asevelvollisuuden käyttöönoton kustannuksista julistanut, että nämä varat käytetään nyt asevelvollisarmeijaan. Valiokunnan versio sisältää yhden nimenomaisen lisäyksen ja, siitä olen vakuuttunut, yhtäpitävästi keisarillisen esityksen kanssa, yhden ainoan lisäyksen Porvoon valtiopäivien päätökseen. Siinä nimittäin erityisesti selitetään, että niin kauan kuin asevelvollisarmeija on olemassa, on myös ruotuarmeija oleva lakkautettuna. Porvoon valtiopäivien päätöksessä tuo aika oli epämääräinen. Tiedämme valtiopäivien toivoneen sen kestävän vähintään viisikymmentä vuotta. Siihen ei annettu mitään vastausta, mutta seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana ei myöskään pantu pystyyn ruotuarmeijaa, ja nyt se on taas lakkautettu ja asia on palannut entiselleen, niin että lakkauttaminen kestää epämääräisen ajan, kunnes Hänen Majesteettinsa toisin päättää. Mutta ajasta, jolloin asevelvollisuusarmeija on olemassa, on tässä nyt erityisesti lisätty, että silloin ei voida asettaa ruotuarmeijaa. Tämä lisäys on nyt tehty Porvoon valtiopäivien päätökseen, ei mitään muita. Myös tämä lisäys on hallitusmuodon pykälän 18 mukainen päätös, eikä se muuta hallitusmuodon pykälää 18.

Olisiko toivottavaa, että jokin asevelvollisuuslain pykälä julistettaisiin perustuslaiksi, siitä ei juurikaan kannata puhua, sillä mielipiteitä voi olla erilaisia. Mutta kun nähdään, että säädyt pitävät sitä toivottavana kysymättä, mitä Hänen Majesteettinsa pitää toivottavana, ja kun Hänen Majesteettinsa ei ole tehnyt mitään esitystä siitä, että jostakin asevelvollisuuslain pykälästä tulisi perustuslaki, niin säätyjen voi olla vaikeaa säätää sen olevan perustuslaki. Omasta puolestani olisin katsonut olevan ehdottoman välttämätöntä asettaa asevelvollisuuslaki pääosin perustuslain suojeluksen alaiseksi, jos kysymys olisi ollut asevelvollisuuden määräämisestä ikiajoiksi asepalveluksen suorittamisperusteeksi maassamme. Jos tarkoitus olisi kokonaan lakkauttaa ruotulaitos, jolloin asevelvollisuus otettaisiin käyttöön ruotulaitoksen tilalle, niin silloin olisi ehdottoman välttämätöntä, että laista tulisi pääosin perustuslaki. Sen sijaan on vähemmän välttämätöntä, että tähän kuuluvat säännökset asetetaan perustuslain suojan alaisiksi. Sillä kun kysymys on nyt vain siitä, että asevelvollisuusarmeija tulee ruotuarmeijan rinnalle, joka taas sillä välin on oleva lakkautettuna, niin en näe sellaisen olevan välttämätöntä. Kuvittelen, ettei kulu kauankaan, ennen kuin Hänen Majesteettinsa esityksestä ruotulaitos lakkautetaan kokonaan ja jäljelle jää vain asevelvollisarmeija, jos nimittäin maamme on päätynyt siihen, että se pystyy pitämään yllä tätä laitosta ja että se on maalle kunniaksi ja hyödyksi. Keino tuon ajankohdan jouduttamiseksi voisi olla, että asevelvollisuusvaliokunnan ehdottamassa aloitteessa 1 pyydettäisiin, että Hänen Majesteettinsa suvaitsisi antaa säädyille seuraaville valtiopäiville uuden esityksen. Silloin ei olisi niin vaarallista, että sellainen esitys jäisi lepäämään seuraaville valtiopäiville, niin ettei asiassa tehtäisi liian hätiköityä päätöstä. Mutta tämä on aivan oma asiansa. Siitä taas en halua sanoa mitään, olisiko toivottavaa, että tälläkin hetkellä jokin asevelvollisuuslain pykälä saisi perustuslain pyhyyden, mutta en voi pitää sitä välttämättömänä.

– –

Herra Snellman, J. V.: Mielestäni ei juuri ole hyödyksi, että henkilön pitämää puheenvuoroa vastaan esitetään todisteluja, ja siksi pyydän anteeksi, että esitän tässä vastatodisteluja. Omasta puolestani olen pääasiassa vastustanut valiokunnan perusteluja. Muuten jokainen sanoo oman mielipiteensä, ja jos sen perustelut ovat todistusvoimaisia, niin se on pätevä, muuten ei. Huomautukset lausumia vastaan taas antavat vain aihetta merkityksettömiin sanaharkkoihin. Voin myös jättää kokonaan sikseen, mitä eräs kunnioitettu puhuja sanoi koskien hallitusmuodon pykälää 18. – Hän ei vastustanut minun käsitystäni, että se sotavoima, josta tämä pykälä puhuu, on ruotuarmeija, ja että sana sotavoima ei siis tarkoita mitään muita asevoimia. Valiokunta taas on päinvastaista mieltä, että jokainen sotaväki maassamme kuuluu pykälässä 18 tarkoitettuun sotavoimaan. Tätä valiokunnan käsitystä en pidä oikeana. Herra Mechelin kyllä katsoo, että koska ruotuarmeija on toistaiseksi lakkautettuna, niin se ei ole pykälän 18 mukaisesti pysyvä. Sellaista käsitystä minä en ymmärrä. Sillä vaikka ruotuarmeija ei ole samalla lailla pysyvä kuin torpat ja sotilaat ja sotilaitten vaatetus, niin on sillä, mitä tässä pykälässä säädetään, pysyvyytensä puustelleissa, ruotuveroissa ja vakanssimaksussa. Kaikesta tästä puhutaan pykälässä 18, ja tästä voivat päättää vain hallitsija ja säädyt. Mutta tästä ovat, kuten olen sanonut, jo Porvoon valtiopäivät päättäneet, ja tämä päätös on tälläkin hetkellä voimassa. Yhtä erehdystä saan pyytää anteeksi. En todellakaan huomannut, että yksi valiokunnan tähän liittyvistä lausumista koski rahvaalle annetun vakuutuksen pykälän 7 loppumomenttia. Mutta itse asian suhteen tämä ei muuta mitään, ei mitään siitä, mitä minulla on ollut kunnia sanoa. Toivoakseni edes tätä loppumomenttia ei pidetä kumottuna, vaan katsotaan, että ainoastaan tällä hetkellä asevelvollisuuden takia poiketaan sen säännöksistä, jos niin todella tapahtuu. Mutta että asevelvollisuuslaki olisi poikkeus rahvaalle annetun armollisen vakuutuksen loppumomentista, sitä en voi ymmärtää. Sillä tämä loppumomentti kuuluu näin: ”älköön kuitenkaan kukaan hätätapauksessa tai sodan aikana vetäytykö valtakunnan puolustamisesta, kun sellaista vaaditaan tai se on tarpeen”. En ymmärrä, miten asevelvollisuus kumoaisi tämän loppumomentin. Päinvastoin on asevelvollisuusvaliokunta ensimmäisessä mietinnössään perustellut asevelvollisuuden käyttöönottoa tällä loppumomentilla. Koska tässä säädetään, että kukaan ei saa vetäytyä velvollisuudesta puolustaa maata, kun niin vaaditaan, niin valiokunta selittää, että tämän perusteella voitaisiin sanoa, että myös ne, jotka ensimmäisen momentin turvin uskovat olevansa turvassa asevelvollisuudelta, ovat velvollisia astumaan sekä aktiiviseen palveluksen että reserviin. Näin kuului valiokunnan perustelu silloin, joten valiokunta nojautuu kyseiseen loppumomenttiin, eikä suinkaan sano tuon loppumomentin tulevan kumotuksi. Sikäli kuin ymmärrän, on asevelvollisuus ristiriidassa edellisen eli pakkovärväystä koskevan momentin kanssa. Sillä myönnettävä on, että asevelvollisuus on sellaista pakollista sotapalvelusta, josta rahvas on ollut vapautettuna jo varustus- ja ruotusopimuksilla, nimittäin lain säätämästä pakosta olla palveluksessa kolmen vuoden ajan, olla reservissä viisi vuotta, kuulua aina 40 vuoden ikään asti säädetyssä järjestyksessä nostoväkeen jne. Kaikki tämä on ristiriidassa edellisen momentin kanssa. Valiokunta myönsikin, että tämän momentin perusteella rahvas voisi vastustaa asevelvollisuuden käyttöönottoa. Mutta tämän asian jätän sikseen. Mitä minulla on ollut kunnia sanoa, siitä pidän kiinni vakaumuksenani, kunnes paremmat perustelut voivat vakuuttaa minut sen kestämättömyydestä.

– –

Herra Snellman, J. V., antoi tähän seuraavan vastauksen: Sen mukaisesti mitä herra Palmén on sanonut, en ole halunnut tehdä mitään määrättyä ehdotusta. Olen sanonut mielipiteeni, jonka perusteella harkitsen, pitäisikö valiokunnan esitys hyväksyä vai ei. Jos se myös mahdollisesti lujittaisi jonkun toisen vakaumusta, niin olisi se minulle mieluisaa. Kukaan ei ole ehdottanut, ettei mitään pykälää lainkaan tehtäisi perustuslaiksi. Siinä tapauksessa olisin kannattanut häntä, mutta kun niin ei ole asian laita, niin ei minulla myöskään ole mitään lisättävää.

[15.1.1878]

Herra Snellman, J. V.: Minusta talonpoikaissäädylle, jonka toivomuksista tässä lähinnä on kysymys, on annettava tunnustus siitä, että se on niin halukkaasti ottanut itselleen ja valitsijoilleen suoritettavaksi asepalveluksen. Ei ole väärin nähdä asiaa niin, että suurin osa tästä rasituksesta kuitenkin lankeaa kannettavaksi sille kansanluokalle, jota talonpoikaissääty edustaa, toisin sanoen maan väestön suurelle massalle, eikä liene väärin myöskään olettaa, että talonpoikaissäädylle on saattanut olla vaikeampaa käsittää asevelvollisuuden hyväksymisen merkitystä maallemme, ei ainoastaan sen merkitystä tällä hetkellä vaan myös koko tulevaisuuden kannalta. Sillä tämän instituution merkitys tulevaisuudessa perustuu aatteelliseen näkökulmaan, nimittäin merkitykseen, joka sillä on kansallistietoisuuden kohottajana ja vahvistajana. Talonpoikaissäädylle on myös annettava tunnustus siitä, että kun sääty ensin päätti olla myöntymättä mihinkään vakanssimaksuun, niin ottaen huomioon asevelvollisuuskysymyksen painon ja merkityksen sääty luopui tästä päätöksestä ja myöntyi siihen, että vakanssimaksua suoritettaisiin aluksi seuraavan viiden vuoden ajan. Ei myöskään ole väärin nähdä asiaa niin kuin talonpoikaissäädyn edustaja tämän kunnianarvoisan säädyn edessä sanoi, että säädyn jäsenet valitsijoittensa luo palatessaan mielellään toivoisivat voivansa sanoa muutakin, kuin että ovat ottaneet heidän kannettavakseen uusia rasituksia, voimatta antaa heille ainakaan tulevaisuuden osalta minkäänlaisia toiveita siitä, että heidät vakanssimaksun suhteen asetettaisiin samaan asemaan kaikkien muiden kansalaisten kanssa. Ei ole kummallista, jos heitä itse asiassa huolestuttaa valitsijoilta mahdollisesti saamansa vastaanotto. Ilahduttavaa on tietää, että kunnianarvoisa ritaristo ja aateli on suureksi osaksi ainakin ottanut sydämelleen nämä seikat, ja että talonpoikaissäädyn ehdotus on kunnianarvoisassa säädyssä torjuttu vain yhden äänen enemmistöllä. Valiokunnan nyt esittämässä sovitteluehdotuksessa myös talonpoikaissääty saa pääasiassa toivomuksensa toteutumaan, kun valiokunta nimittäin ehdottaa, että vakanssimaksua aluksi maksettaisiin ensimmäisen viiden vuoden ajan, joten jos siis tämä valiokunnan esitys hyväksytään, on talonpoikaissäädyllä syytä iloita siitä, miten sen toivomukset on otettu huomioon muissa säädyissä.

Yhden kohdan talonpoikaissäädyn ehdotuksessa valiokunta on kuitenkin sivuuttanut. Se ei ehkä ole kovinkaan tärkeä, mutta ehkä se kuitenkin olisi ollut aika tärkeä valiokunnan esityksen menestymisen kannalta. Talonpoikaissääty nimittäin toivoi säätyjen julistavan, että kysymys vakanssimaksun maksamisesta voitaisiin tulevaisuudessa ratkaista vain neljän säädyn yhtäpitävällä päätöksellä. Tätä toivomusta valiokunta ei katsonut voivansa ottaa huomioon. Valiokunnan aikaisemmissa sovitteluesityksissä valiokunta tuli, joskin epäröiden, siihen tulokseen, että käsillä olevassa erikoistapauksessa, ottaen huomioon sen, että talonpoikaissääty toivoo pienempää veroa kuin mitä ruoturasitus on, neljän säädyn päätös ehkä tarvittaisiin kysymyksen ratkaisemiseen. Mutta valiokunta oli edellä todennut, että taloudellisessa kysymyksessä, sellaisessa kuin rusthollien ja ruotutalonpoikien valituksessa, tarvittaisiin ratkaisuun kolmen säädyn päätös. Tämä jälkimmäinen mielipide on lausuttu myös tässä kunnianarvoisassa säädyssä. Ei pidä ihmetellä, jos talonpoikaissäädyssä sellaisia mielipiteitä olisi pidetty pelottavina, jos talonpoikaissääty uskoo että odotettavissa on sellainen tulevaisuus, jossa kolme säätyä vastoin talonpoikaissäädyn kieltoa asettaa sille veroja ja rasituksia. Asian menestymistä ajatellen olisi siksi minusta ollut hyvä, jos valiokunta olisi ehdottanut, että myös tämä talonpoikaissäädyn toivomus otettaisiin huomioon. On selvää, ettei neljän säädyn päätös voisi tarkoittaa muuta kuin päätöstä veron lievittämisestä, mikä päätös myös voisi antaa aiheen saada asiaan vahvistetun valiokunnan ratkaisu. Mutta talonpoikaissäädylle se olisi ollut tulevaisuutta ajatellen turva, jota se ei voi saada valiokunnan sovitteluesityksestä. Mutta mainitun laiminlyönnin lisäksi valiokunta tämän kappaleen viimeisessä osassa sanoo näin: ”minkä jälkeen näiden maksujen tulee loppua, mikäli seuraavaksi kokoontuvat säädyt ennen mainittua ajankohtaa ovat osoittaneet mainittuun tarkoitukseen jonkin muun veron, sellaisen kuin täällä on mainittu”. Nämä sanat viittaavat tulevaisuuteen, josta riippuu, voidaanko keksiä jokin muu vero asevelvollisuuden kustannusten kattamiseksi. Mikäli asia ei olisi näin, jatkuisi vakanssimaksu siis valtiopäivistä toisiin. Kun tämä liitetään siihen, että kolme säätyä voivat ratkaista asian, niin on sanottava, ettei ehdotus juuri ole houkutteleva. Mutta kuten sanottu, toivon talonpoikaissäädyn, kun se näin saa pääasiallisen toivomuksensa läpi, suostuvan ehdotukseen ja luottavan siihen, että se ei saa kokea sellaista epäoikeudenmukaisuutta muiden säätyjen puolelta.

Minun on tunnustettava omasta puolestani katsovani, ettei talonpoikaissäädyn toivomukseen, jonka se ehdotuksessaan tällä kohden ilmaisee sanoin ”koska sen tulee lakata”, millään muotoa tule suostua. Sillä talonpoikaissääty on näin halunnut puuttua tulevien valtiopäivien vapaaseen harkintaan ja päätöksentekoon; ja sellaisen en katso tällaisessa kysymyksessä olevan oikein, kun kyseessä on yksi sääty, enkä myöskään, vaikka niitä olisi useita. Omasta puolestani en siis suinkaan olisi puhunut talonpoikaissäädyn ehdotuksen tämän kohdan hyväksymisen puolesta. Mutta valiokunta on omaksunut nämä sanat, kuitenkin aivan muussa tarkoituksessa. En uskalla toivoa mitään muutoksia valiokunnan ehdotukseen. Mutta jos joku valiokunnan täällä läsnä olevista korkeasti kunnioitetuista jäsenistä voisi täällä sanomani johdosta katsoa aiheelliseksi antaa selityksen, joka voisi tyydyttävällä tavalla perustella sitä, että mainittu neljän säädyn päätös jätettiin pois ja joka myös varmasti pian tulisi talonpoikaissäädyn tietoon ja vaikuttaisi niin, että esitys hyväksyttäisiin tässä säädyssä, niin olisi se minulle hyvin mieluisaa, ja silloin olisin saavuttanut sen, mihin tällä esitykselläni pyrin.

– –

Herra Snellman, J. V.: Olen pyytänyt puheenvuoroa vain, jotta asia paremmin muistettaisiin, ja koska ei ole pahitteeksi toistaa ja todeta, kuinka eräs asevelvollisuusvaliokunnan korkeasti kunnioitettu jäsen on selostanut ja tunnustanut, ettei valiokunnan tarkoitus ollut estää vakanssimaksuja koskevan kysymyksen tavanomaista käsittelyä säädyissä. Se ei toki ole virallinen lausunto, mutta se on kuitenkin lausuma, johon myös talonpoikaissäädyn, kun se saa sen tietoonsa, on syytä kiinnittää huomiota. Mitä tulee lausuntoon talonpoikaissäädyn toivomuksen tämän kohdan osalta, jota eräs toinen puhuja piti epäselvänä, niin omasta puolestani katsoisin, että tämä lausunto on kyllin selvä, jos vain vaivautuu sen ymmärtämään. Sillä myös vahvistetun valiokunnan päätös suostuntakysymyksissä on neljän säädyn päätös.