Herra Snellman: Saanen kunnioittavimmin omasta puolestani puoltaa, että kunnianarvoisa sääty hyväksyisi yleisen anomusvaliokunnan mietinnön. Ehkä voisi olla aiheellista olla ottamatta valiokunnan puoltamaan aloitteeseen mitään ehdotuksia tietyistä määräajoista tai vuosista, joiden kuluessa kirjailijan oikeus olisi suojeltu, mutta voisi silti olla soveliasta, että edustuslaitos antaisi jo ennakkoon tätä seikkaa koskevan mielipiteensä tulla Hänen Majesteettinsa tietoon. Omasta puolestani pyydän kuitenkin, että mikäli säilytetään aikaa koskeva määräys työn omistusoikeuden suojelemisesta niin ja niin monta vuotta, niin vedettäisiin yli luku kolmekymmentä ja pidettäisiin vain luku viisikymmentä. Kirjailijan omaisuutta koskevia vaatimuksia ollaan valmiita esittämään, varsinkin meidän maassamme, ja ne kohdistuvat tavallisesti köyhän miehen omaisuuteen. Hänen omaisuuttaan kohtaan esitetään vaatimuksia, kenen hyväksi? – Sijoittajien, kustantajien hyväksi, jotka haluavat saada siihen kustannusoikeuden tehdäkseen sillä voittoa. Jos hänellä on perillisilleen kuuluva oikeus viidenkymmenen vuoden ajan, voi hän elinaikanaan myydä kustannusoikeuksiaan ja jättää näille perillisilleen jotakin tai ainakin saada jotain omaksi hyväkseen ennen kuin hän kuolee. Jos hänen oikeutensa määrätään kymmeneksi vuodeksi, on hänellä varsin vähän ansaittavana kustannusoikeudellaan ja hän voi saada siitä varsin vähän. Mitä enemmän tätä aikaa lyhennetään, sitä enemmän häneltä otetaan pois sitä, minkä totisesti pitäisi olla hänen laillista omaisuuttaan, omaisuutta, joka usein on hankittu pitkäaikaisella ja monivuotisella vaivannäöllä ja kieltäymyksillä. Niinikään rohkenen vaatia, koskien velvoitetta, joka valiokunnan esityksen mukaan asetetaan kirjailijan oikeuksien haltijalle, jotta he eivät liian nopeasti hänen kuoltuaan julkaisisi hänen töitään uusina painoksina, että tämä velvoite poistettaisiin. Voi olla niin, ettei kirjailija halua, että uusia painoksia hänen töistään koskaan ilmestyy. Jos se on hänen toivomuksensa, niin ei hänen oikeuttaan pitäisi loukata, ainakaan lyhyen ajan sisällä. Puolen vuosisadan kuluttua se voi olla samantekevää, koska kukaan ei välitä julkaista uutta painosta, ja jos se julkaistaan, ei se voi herättää erityisemmin huomiota. Työ voi kirjoittajan mielestä olla niin huono, että hän ei halua uutta painosta levitettävän. Jos hän on sitä mieltä, niin itse asiassa kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta hänen ruumiinsa yli toimia tätä hänen toivomustaan vastaan. Mutta asialle ei voi mitään. Kun sellainen laki on annettu, on vanhentumisaika pakko määrätä. Mutta olkoon kustannusoikeus joka tapauksessa koko tuona määrättynä aikana varattu kirjailijalle, julkaisivatpa oikeudenhaltijat uuden painoksen tai eivät.