Herra Snellman: Minäkin tunnustan olevan toivottavaa, että Suomen kansa etenisi niin pitkälle kuin mahdollista tiellä, jonka katsotaan kuuluvan ihmisyyteen, ja tunnustan täydelleen, että kyseisellä anomuksella on sellainen tarkoitus. Mutta jokaiselle kansalle on sallittua, sen pyrkiessä asettumaan eniten sivistystä saaneitten kansakuntien joukkoon, kuitenkin ottaa huomioon omat olonsa ja harkita, miten nopean etenemisen tällä tiellä todella sallivat maalle koituva hyöty ja kansan tuleva hyvinvointi. Ei voida kieltää, etteikö kansalle olisi kyllä hyödyllisintä liittyä sellaiseen edistykseen, ja etteivätkö kasvava humaanius ja humaanit mielipiteet kansan keskuudessa jo itsessään olisi suureksi hyödyksi ja todellinen voitto. Tässä mielessä katson myös tämän anomuksen ansaitsevan kaiken arvostuksen. Mutta kun toisaalta tarkastelemme kansamme omalaatuisia oloja, ja tiedämme, miten suuri juutalaisväestö keisarikunnassa on, mikä sen tilanne tällä hetkellä on, ja lisäksi tiedämme, että pääsy Suomeen vailla ehtoja, mitä valiokunta esittää, tai Suomen kansalaisoikeuden saaminen ilman ehtoja, mihin anomus näyttää tähtäävän, tarjoaisi tuolle väestölle sen oikeuksien suhteen monia ja suuria etuja verrattuna niihin oikeuksiin, jotka sillä on keisarikunnassa, niin täytyy minun yhdessä niiden tähän kunnianarvoisaan säätyyn kuuluvien herrojen kanssa, jotka vastustavat anomusesitystä, katsoa olevan varsin arveluttavaa avata ilman muuta maamme rajat tälle juutalaisväestölle. Jos kuitenkin valiokunnan esittämänä anomus niine muutoksineen, joita on ehdotettu, rajoittuu siihen, että Hänen Keisarilliselta Majesteetiltaan pyydetään alamaisimmin, että säädyille annettaisiin esitys säädökseksi koskien ehtoja, joilla juutalaisten tulee voida saada Suomen kansalaisoikeus, niin en omasta puolestani katso anomuksesta koituvan mitään vaaraa. Vetoan esityksen sisällön suhteen hallitukseen, ja toivon, että säädyille jätetään oikeus vastaisuudessa harkita, millaisia näiden ehtojen tulee olla.