Yhteenveto kenraalikuvernöörille viljankylvöistä hätää kärsivissä lääneissä [29.8.1863], konsepti

Tietoka dokumentista

Tietoa
29.8.1863
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

[saksaksi]

Rukiin kylvöt jäivät hätää kärsivissä lääneissä viime syksynä vähäisiksi. Osa niukasta kylvösiemenestä oli ulkomaista tuontitavaraa. Tämä osa iti useilla seuduilla huonosti tai ei itänyt lainkaan.

Näin ollen näyttää erityisen välttämättömältä, ettei väestö joudu kärsimään kevätviljojen hyvälaatuisen kylvösiemenen puutteesta. Se on kuitenkin jo käyttänyt luotonsaantimahdollisuutensa äärimmilleen hankkiakseen leipäviljaa, eivätkä hyvin monet pysty enää mitenkään hankkimaan kylvösiementä. Ulkomaisen ohran menestymismahdollisuudetkin ovat epävarmat.

Tästä syystä on viimeksi mainitulta kannalta hyödyksi:

1. että kauppiaita kehotettaisiin tarkastuttamaan tavaransa ja hankkimaan niiden laadusta todistuksen, joka voitaisiin asettaa viljavarastoissa julkisesti nähtäväksi;

2. että väestölle tiedotettaisiin julkisilla kuulutuksilla, mistä itämiskykyistä viljaa on saatavissa – sekä miten ulkomaista viljaa on käsiteltävä: esim. saako sitä kylvää varhain vielä kylmään maahan tai sietääkö se kosteaa suoperäistä maata jne.

Kyseessä olevissa kolmessa eli Vaasan, Oulun ja Kuopion läänissä arvioitiin kaksitoista vuotta sitten ohran ja kauran kylvösiemenen tarpeeksi 180 000 tynnyriä. Ruista kylvettiin noin 100 000 tynnyriä. Viljely oli kuitenkin jo silloin voimakkaasti laajenemassa. Jos nyt, kun rukiin sijasta on kylvettävä runsaasti kevätviljoja, arvioidaan ohran ja kauran tarve 250 000 tynnyriksi, tämä laskelma ei liene yliarviointia.

Valtion viljavarastoissa on mainituissa lääneissä vain 43 tuhatta tynnyriä ohraa.

Voidaan ehkä olettaa, että Vaasan läänissä katetaan puolet tarpeesta, noin 50 000 tonnia, viime vuoden sadosta. Kahdessa muussa läänissä saatiin hyvin niukka ohra- ja kaurasato.

Nämä luvut eivät ole suinkaan tarkkoja. Ne osoittavat kuitenkin, ettei talonpojilla ole minkäänlaisia mahdollisuuksia saada tarvitsemaansa siemenviljaa ilman hallituksen apua ja että kruununmakasiineissa oleva viljamäärä on aivan liian vähäinen riittävän avun antamiseen heille.

Vilja kylvetään mainituilla seuduilla kulloisenkin tilanteen mukaisesti toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa, siis ennen purjehduskauden alkua. Tästä syystä on mahdotonta lisätä valtion varastojen viljamäärää laivauksilla maan eteläosista.

Helpoimmin tämä näyttää kuitenkin olevan mahdollista:

1. jos hallitus ottaa kauppiailta vastaan jonkin määrän ohraa ja kauraa maksuksi näille myönnetyistä ennakoista;

2. jos hallitus myy kaiken varastoissaan olevan viljan, myös äsken mainitulla tavalla saadun, talonpojille kiinteään hintaan, joka lankeaa maksettavaksi sadonkorjuun jälkeen, jos saadaan hyvä viljelytulos.

Maksun suorittaminen viljana voitaisiin kuitenkin sallia, mutta ehkä 4–5 % markkinahintaa korkeampaan hintaan.

3. Myynnin pitäisi tapahtua yleisesti noudatetulla tavalla, jolloin jokainen seurakunta saa tietyn määrän, jonka avustustoimikunta jakaa tarvitsijoille.

Näin toimimalla vältettäisiin kokonaan kilpailu kauppiaiden kanssa. Eiväthän ne, joiden tarve on suurin, pysty ostamaan viljaa heiltä käteismaksulla eivätkä myöskään saamaan heiltä luottoa.

On aihetta olettaa, että jo runsaasti luotolla myyneet ja valtiolta saamiensa ennakkojen takaisinmaksun takia vaikeuksiin joutuneet kauppiaat vaativat tavarastaan tuskin mitään maksamansa ostohinnan lisäksi.

Avustustoimikuntien ja kuvernöörien arviot olisivat väistämättä se peruste, jonka mukaan olisi ratkaistava, kuinka paljon viljaa hallituksen olisi otettava kauppiailta vastaan. Hallituksen puuttuminen asioihin siellä, missä kauppiaat pystyvät antamaan luottoa kaikille tarvitsijoille, on tarpeetonta, jopa vahingollista.

 

 

Vertailu