Pyydän nöyrimmin saada viedä ritariston ja aatelin aikaa lyhyellä lausumalla vuoden 1878 ja sitä seuraavien vuosien suostunnan maksamista koskevan Hänen Majesteettinsa armollisen esityksen johdosta. Lausuma koskee sitä esityksen osaa, joka käsittelee varsinaista suostuntaa ja sen ehdotettuja maksuja. Ritaristolle ja aatelille lienee täysin tunnettua, miten suuri määrä aloitteita näillä valtiopäivillä on jätetty toisaalta suomalaisten koulujen perustamisesta ja toisaalta suomen kielen käytön edistämisestä tuomioistuimissa ja hallinnossa. On varmasti liian vähän sanottu, jos sanotaan, että nämä aloitteet on saanut aikaan huoli nykyisestä ja tulevasta. Olen vakuuttunut, ja samoin uskoakseni kaikki ne, jotka ovat seuranneet tämän liikkeen ilmaisuja, sanon vain varmana käsityksenäni, että viime vuosien toimet näissä kysymyksissä ovat herättäneet mielialan, joka on enemmän kuin huolestunut. Suomen kansaa ei koskaan ole syytetty kärsimättömyydestä. Kuitenkin voidaan sanoa, että olisi kärsimättömyyttä, jos jokainen ei tunnustaisi, että kahdenkymmenen viime vuoden ajan on tehty paljon maamme väestön suuren enemmistön saattamiseksi tasa-arvoiseksi niiden harvojen kanssa, jotka tähän asti ovat yksinään nauttineet sekä poliittisen että sosiaalisen elämän etuoikeuksia. Nyt on kuitenkin viimeksi kuluneen kolmen vuoden aikana käynyt niin, että suomalaisia kouluja on lakkautettu, ja myös Hänen Majesteettinsa 20. helmikuuta antamasta armollisesta asetuksesta on poistettu kohta toisensa jälkeen. Juuri tämä asetuksen muuttaminen on minun varman käsitykseni mukaan herättänyt maassa suurta ja oikeutettua tyytymättömyyttä.
Erinäisistä asioista tehdyillä aloitteilla on oma suuri merkityksensä yleisesti levinneiden ajattelutapojen ja maassamme vallitsevien mielipiteiden ilmaisuina. Mutta aloitteiden menestyminen on hyvin epävarmaa. Ajattelen tästä asiasta niin, että ne äänet, jotka ovat tukeneet mainitsemiani toimia, saattaisivat myös tukea aloitteiden muuttamista toiminnaksi. Siksi on mielipiteeni, että valiokunnan, johon armollinen esitys lähetetään, tulisi ottaa harkittavaksi, voitaisiinko jokin osa suostuntavaroista varata yksityisten suomalaisten lyseoiden tukemiseen, mikäli Hänen Keisarillinen Majesteettinsa ei katsoisi soveliaaksi perustaa senkaltaisia julkisia suomenkielisiä oppikouluja. Rajoitun tässä vain toivomaan näin varoja kolmelle koululle: täysimittaiselle suomalaiselle oppikoululle Helsingissä, toiselle Oulussa ja kolmannelle itäisen Suomen eteläosassa. Näin siksi, että Helsingissä on lakkautettu kaksi koulua, mistä on tunnetusti ollut seurauksena, ettei Suomen pääkaupungissa ole kansakoulujen lisäksi ainuttakaan suomenkielistä koulua, vaikka täällä on kaksi ruotsinkielistä lyseota, ruotsalainen reaalikoulu, ruotsalainen tyttökoulu, ruotsalainen polytekninen koulu, ruotsalainen merenkulkukoulu ja pääkaupungin lähistöllä vielä ruotsalainen maanviljelyskoulu. Tunnettua on, että Oulussa ollut täysimittainen suomalainen oppikoulu muutettiin ruotsalaiseksi lyseoksi, vastoin kunnan pyyntöä, vastoin kouluneuvoston ja koulun opettajien lausuntoja. Samoin toivoisin varojen myöntämistä yksityiselle suomalaiselle oppikoululle itäisen Suomen eteläosassa, koska itäisessä Suomessa on vain yksi täysimittainen oppikoulu, joka on Kuopiossa, mutta sen sijaan kaksi ruotsalaista oppilaitosta, Mikkelissä ja Viipurissa, joista Mikkelissä sijaitseva on, puhtaasti suomalaisella paikkakunnalla, kyllä aika vähäisin perustein sinne sijoitettu. Olen vakuuttunut siitä, että tätäkään toimenpidettä maan suomalainen väestö ei ole pitänyt muuna kuin sopimattomana loukkauksena.
Suostuntavarat riittävät täysin esittämääni tarkoitukseen. Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armollisen asetuksen mukaisesti pitäisi suostuntarahastosta seuraavan viiden vuoden aikana tulevia määrärahoja lisätä vain 3 341 000 markkaa. Suostunta oli kuitenkin jo vuonna 1874, merenkulkumaksu mukaan lukien, 840 000 markkaa ja vuonna 1875 973 000 markkaa. Nuo tarvittavat varat, 3 341 000, edellyttäisivät vuosittain vain 668 000 markan suostuntamaksua. Niinpä on odotettavissa, että riittävä ylijäämä on käytettävissä, vaikka otettaisiin huomioon myös muut menot, joita esityksessä ei pidetä ehdottoman välttämättöminä vaan ainoastaan toivottavina. Sitä paitsi on valiokunnalla hyvin helppo keino lisätä varsinaisia suostuntavaroja. Näihin määrärahoihin on nimittäin viety vankilarakennusten kustannukset, jotka ovat noiden viiden vuoden aikana niinkin paljon kuin 2 277 000 markkaa. Paloviinaveron rahastossa on vähitellen kulkulaitosrahastoon siirrettäviä säästöjä, joita nyt on jo neljä miljoonaa. Minusta viinanpolttimot ovat lähempänä vankiloita kuin kansakoulu. Siksi olisi hyvin perusteltua, että jos suostuntarahastosta tarvittaisiin vielä lisää varoja näihin toivottaviin tarkoituksiin, kuten kansakoulujen opettajien ja opettajattarien palkkaukseen ja heidän leskiensä ja orpojensa eläkkeisiin jne., niin osa vankilalaitokselle suostuntarahastosta viedyistä määrärahoista, esim. puolitoista miljoonaa, osoitettaisiin paloviinaveron tuotosta. Tällä menettelyllä olisi sekin etu, että vankilalaitoksen määräraha voitaisiin maksaa heti ja vankilauudistus toteuttaa nopeammin.
Ennen kaikkea mielestäni on ehdottoman välttämätöntä varata määrärahat täysimittaiseen suomenkieliseen oppikouluun Helsingissä. Jotkut toiset pitävät ehkä arvokkaana sitä, että täällä pidetään yllä sellaista koulua koko maasta kootuilla yksityisillä varoilla. Minä puolestani en ole sitä mieltä. Haluaisin valiokunnan ajattelevan varsinkin tämän koulun määrärahojen tarvetta, ja pyydän nöyrimmin, että tämä lausuntoni saisi seurata esitystä valiokuntaan.
