Virkakirjelmä Porvoon tuomiokapitulille 23.4.1849

Editoitu teksti

Suomi

Nöyrin esitys!

 

Nöyräksi vastaukseksi kunnianarvoisaan kirjelmään nro 373 tämän kuun 14. päivältä minulla on kunnia ilmoittaa seuraavaa:

Täkäläisen yläalkeiskoulun ensimmäisen kollegan virassa oli syyskuuhun 1846 saakka silloin kuollut kirkkoherra Johan von Becker, ja palkka maksettiin hänen kuolinpesälleen toukokuun 1. päivään 1847 saakka.

Mainittua virkaa hoiti osan kevätlukukaudesta 1846 vt. venäjänopettaja A. E. Rongain. Saman vuoden syyslukukaudella sitä hoiti ylioppilas A. E. Olsoni. Kevätlukukaudella 1847 sitä hoiti kollega, maist. J. E. Blom. Saman vuoden syyslukukaudella sitä hoitivat lokakuun 1. päivään saakka osaksi maist. Blom, osaksi koulun muut opettajat, mutta viimeksi mainitusta päivästä lähtien ylioppilas C. A. Therman.

Venäjänopettajan virkaa hoiti ylioppilas A. E. Rongain elokuun 24. päivästä 1843 lähtien.

Täkäläisen ala-alkeiskoulun opettajan virkaa hoiti kevätlukukaudella 1847 ylioppilas F. T. Molander ja saman vuoden syyslukukaudella hra A. E. Rongain.

Yläalkeiskoulun kolmannen kollegan virassa oli vuonna 1847 kirkkoherra Jacob Zitting, mutta mainitun vuoden syyslukukaudella virkaa hoiti ylioppilas F. T. Molander.

Minulla ei ole tietoa siitä, ketkä hoitivat vararehtorin virkaa 1842 sekä venäjänopettajan virkaa samana vuonna ja kevätlukukaudella 1843 sekä ala-alkeiskoulun opettajan virkaa 1842; voin valaista asiaa vain sen verran, että tallella olevan kuitin mukaan hra Anders Rosbergin voidaan todeta suorittaneen kirkollis- ja kouluvirkamiesten leski- ja orpokassalle menevän maksun viimeksi mainitun viran haltijana lokakuun 1. päivästä 1842 lähtien. Kuopiossa 25. huhtikuuta 1849.

Joh. Vilh. Snellman

Suuresti kunnioitetulle Porvoon Tuomiokapitulille.

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: