Herra Snellman: Maassamme ei juuri olla taipuvaisia uudistusten kohdalla kulkemaan keskitietä, niin kuin minulla on aikaisemmin tänään ollut kunnia mainita. Niinpä halutaan myös kansakoulu-uudistuksessa heti asettua paikalle, jolle muut kansakunnat ovat tulleet vuosisataisin ponnistuksin. Niinpä ei tunneta muita kuin yhdenlaisia kansakouluja, ylempiä kansakouluja. Ei tunneta muunlaisia kansakoulunopettajia kuin eräänlaisia valtion virkamiehiä, jotka saavat palkkansa valtiolta. Vakaa käsitykseni on, että jos halutaan jatkaa näin, ja jos halutaan, että jokainen lapsi tässä maassa voisi käydä sellaista koulua, niin on kuntia, joissa 20 koulua ei olisi tarpeeksi, sillä maamme on harvaan asuttu ja maaseurakuntamme ovat laajoja. Kuinka tiheässä olisi koulujemme oltava, jotta pieni kahdeksanvuotias lapsi voisi meillä talvella käydä koulussa? Miten näiden lasten olisi oltava puettuja sinne päästäkseen? Aivan toisin on maissa, joista malli on otettu, joissa väestö asuu kylissä, jotka ovat kuin pieniä kaupunkeja, ja joissa yksi koulu riittää jo 800, 1 000 tai 1 500 hengen väestölle. Olen myös vakuuttunut siitä, että kansakoulunopettajillemme varattu palkka havaitaan jo kymmenen vuoden kuluttua niin surkeaksi, että se on kaksinkertaistettava, sillä ei pidä odottaa, että henkilöt, jotka ovat saaneet sellaisen sivistyksen jota tällä hetkellä annetaan seminaarissa, antaisivat lastensa ruveta palvelijoiksi maaseudulla, talonpoikien piioiksi ja rengeiksi. On anteeksiannettavaa, jos sellaisissa perheissä herää toivomus antaa lapsille korkeampaa sivistystä ja hankkia heille elämänasema, jossa he eivät ole sidottuja huonoimmin palkattuihin ja raskaimpiin töihin. Ja 600 markkaa on surkea palkka perheelle, jolla on sellaisia pyrkimyksiä. Jos en näe asiaa aivan väärin, niin tarvitaan erityisiä julkisia määrärahoja, jotta päästäisiin siihen, että jokainen lapsi voi käydä näissä kouluissa. Koska tunnen maamme väestön ja tunnen heidän elämänsä, niin olen täydelleen samaa mieltä, jakaen samat kokemukset niiden kanssa, jotka katsovat, että kansakoulut ovat herättäneet vastustusta siksi, että kun perustetaan kansakoulu, tulee siitä koulu vain aivan lähitienoilla asuville lapsille ja mahdollisesti lisäksi varakkaimpien lapsille, koska heillä on varaa pitää lapsiaan poissa kotoa ja antaa heille ylöspito koululla. Tämän takia ne, jotka asuvat peninkulmien päässä koulusta, eivät halua osallistua sen ylläpitoon, koska he eivät näe mitään mahdollisuutta antaa omien lastensa osallistua koulussa annettavaan opetukseen. Mutta asiaa ei voi auttaa. On mitä suurimmassa määrin toivottavaa, että jokaisella kunnalla olisi ainakin yksi ylempi kansakoulu kummallekin sukupuolelle, jos sitä todella hoidetaan niin, että se ansaitsee tuon ylemmän kansakoulun nimen. Voidaan vain toivoa, että tämän koulun käyneet oppilaat osallistuisivat sivistyksen jakamiseen niihin perheisiin, joihin he sittemmin kuuluvat, ja koulut siten joka tapauksessa saisivat aikaan hyvää, vaikka opetus rajoittuisikin pieneen osaan väestöstä; se olisi toivottavaa. Mutta sen ohella olisi toivottavaa, että jokaiselle maamme lapselle annettaisiin tilaisuus nauttia parempaa opetusta kuin se, jota koti voi tällä hetkellä antaa, että kouluja, ja monia kouluja, olisi joka kunnassa, vaikkakin niissä olisi vaatimattomampi ohjelma kuin nykyisissä kansakouluissa. Mutta tätä ei näköjään ole ajateltu. Sen perusteella, mitä minulla on ollut kunnia sanoa, jaan valiokunnan ilmaiseman käsityksen, että niin paljon kuin toivotaankin kansakoulujen menestyvän, niin paljon kuin toivotaankin, että joka kunnassa olisi kymmenittäin kouluja, ei näiden koulujen kuitenkaan pidä olla valtion kouluja eikä niiden opettajien valtion virkamiehiä, joilla olisi oikeus valtion palkkaan koko elinaikanaan ja oikeus valtion eläkkeeseen. Valiokunnan toivoman kaltainen määräys, että estettäisiin ankarasti nykyisin yleinen menettely ja pitäydyttäisiin ankarasti väkilukuun, ei kuitenkaan ehkä olisi sovelias, ja ainakaan seuraavan viiden vuoden osalta en näe koituvan mitään haittaa siitä, että valtion tukea annetaan anteliaasti, vaikka näin syntyisikin monissa kunnissa valtion ylläpitämiä kouluja. Saanen siis omasta puolestani yhtyä herra Montgomeryn ja useiden muiden valiokunnan mietintöä vastaan tekemään varaukseen, jonka pääsisältö on, että hallituksen asiaksi jätettäisiin harkita, kuinka kauan sellaisen avokätisyyden tulisi kunkin kunnan kohdalla jatkua.

– –

Herra Snellman: Kun puhutaan määrärahan korotuksesta enemmän kuin mitä valiokunta esittää, niin katson, että olisi syytä näyttää, mistä varat olisi otettava, sillä jos määrärahan korotuksesta äänestetään, ja siten poiketaan valiokunnan mietinnön kokonaisuudesta, niin kokonaisuutta järkytetään haitallisella tavalla. Siksi onkin esitettävä muiden määrärahojen vähentämistä samalla kun toivotaan kansakoulun määrärahojen lisäämistä, tai osoitettava keinoja suostunnan kokonaistulojen lisäämiseksi.