Herra Snellman: Pyydän anteeksi, että vien kunnianarvoisan säädyn aikaa muutamalla sanalla. Halusin saada tunnustaa, että tämä laina, sellaisena millaiseksi se tuli, tekee minut jossain määrin syylliseksi. Pyydän saada vakuuttaa iloani sen johdosta, että valiokunta esittää sen maksamista pois. Laina otettiin aikana, jolloin ei ollut lainkaan toiveita rautateitten rakentamisesta, mutta toivottavaa silti oli, että säätyjen päätösten mukaiset pienemmät kulkuyhteyshankkeet voitaisiin toteuttaa. Vuosi 1864 oli ollut jossain määrin parempi vuosi. Silloin toivottiin, että nyt tulisi asiaan muutos. Mutta vuosi 1865 osoittautui valitettavasti lähes yhtä vaikeaksi kuin 1863, ja niin loppuivat suotuisat näkymät. Lainan ensimmäisen sarjan tarkoitus oli aluksi päästä käsiksi tuolloin säästössä olleeseen 600 000 ruplan summaan, joka oli kuoletusrahastossa varattuna niin sanottujen Saimaan-setelien lunastamiseen. Siksi ei myöskään tästä ensimmäisestä obligaatiosarjasta otettu rahaa, vaan Saimaan-seteleitä. Ne haluttiin vaihtaa irtisanottavista irtisanomattomiksi papereiksi, jotka asetettaisiin kahdeksaksi vuodeksi, ja niiden lunastamiseen säästettyjä varoja oli määrä sillä välin käyttää. Ja osa noista 600 000 ruplasta onnistuttiin todella käyttämään. Mutta monet Saimaan-setelien haltijat katsoivat paremmaksi pitää setelinsä, niiden joukossa varsinkin kaupunkien palovakuutusyhtiö, jolla lienee ollut hallussaan suurehko erä ja jolle ne sopivat paremmin kuin nuo uudet irtisanomattomat obligaatiot. Lisäksi tuli vuoden 1865 sato ja näin spekulaatio epäonnistui. Varoja saatiin kuitenkin jonkin verran, ja niillä ryhdyttiin rakentamaan kanavia, niin että Valkeakosken ja Nerkon kanavat pantiin nyt alulle.