Herra Snellman, J. V.: Pyydän saada ilmoittaa, että kyseisen momentin sanamuoto, nimittäin että virastojen ja viranomaisten tulee käyttää leimapaperia tai karttaleimapaperia, on täysin tarkoituksellinen, sillä ei ole katsottu sopivaksi säätää, että virastot ja viranomaiset saisivat käyttää leimamerkkejä. Ottaen huomioon sen, että nykyisin voimassa olevan asetuksen mukaisesti voidaan ennustaa, ettei arvomäärältään suurempien kuin 200 ja 500 markan leimamerkkien tarvetta syntyisi, ei näitä suurempien arvomäärien leimamerkkejä toistaiseksi ole valmistettu, vaan ainoastaan leimapaperia. Nyt olisi myös tarkoitus, että tuomioistuimet ja viranomaiset eivät koskaan käyttäisi leimamerkkejä lähetettävissä asiakirjoissaan. Leimamerkkejä saataisiin silloin käyttää vain tuomioistuimille jätettävissä kirjelmissä.
– –
Herra Snellman, J. V.: Pyydän saada muistuttaa, että koska tarkoitus on, että leimapaperia korotetaan jokaisen tasaisen sataluvun kohdalla, voidaan tässä käytettyä tapaa ilmoittaa sataluvut numeroina todellakin pitää epäselvänä. Esityksen muissa kohdissa on ”sataluku” kirjoitettu kirjaimin, ja kunhan tässä vain kirjoitetaan sanat ”jokaiselta sataluvulta” kirjaimin, käy merkitys täysin selväksi.
– –
Herra Snellman, J. V.: Pyydän saada ilmoittaa, mitä tulee näihin kysymyksessä oleviin armollisen esityksen säännöksiin, että tavallisesti voimassa olevasta kartoitusmäärästä on katsottu voitavan poiketa, kun kyseessä ovat certe-erät, luovutuskirjat, vuokra- ja arentisopimukset, koska kaikki niihin liittyvät asiakirjat koskevat tiettyä voittoa tai tiettyä ansiota, jonka sopimusosapuoli tai laivanomistaja kauppaa tehtäessä voi laskea saavansa. On myös katsottu, että missä kauppa on suurempi, siellä myös voittokin lienee suurempi. Verotussuhde ei ole tällainen useitten muunlaisten, tässä kysymyksessä olevien sopimusten kohdalla, joita ovat esimerkiksi kauppakirjat, joilla omaisuus vain siirtyy kädestä toiseen ja jotka eivät ole sopimuksia, jotka tarkoittaisivat sopimusosapuolelle jotakin vuotuista tuloa. Tämä on ollut syynä tähän. Ritaristo ja aateli näyttävät olevan taipuvaisia päätymään kaikkien yksityisten luovutuskirjojen kohdalla tiettyyn prosenttilukuun, joka olisi sama jokaiselle summalle, ja koska tällä kohden perustana ovat tasaiset sataluvut, niin pyydän nöyrimmin muistuttaa siitä, että yksityiselle on vaikeaa aina pitää hallussaan leimamerkkejä ja leimapaperia jokaista pääomamäärää varten. Tulot sen sijaan kasvavat jonkin verran, enkä tietenkään halua puhua sitä vastaan, mutta siitä seuraa hankaluuksia, koska aina ei ole mahdollista pitää hallussa arvomääriltään pieniä leimapapereita ja leimamerkkejä, joita saatettaisiin tarvita pääomamääriltään erisuuruisia asiakirjoja varten.
– –
Herra Snellman, J. V.: Pyydän nöyrimmin saada tehdä tähän kysymykseen nähden sen huomautuksen, että lainanottaja, joka sitoutuu maksamaan tietyn prosentin, tai se, joka vuokraa huoneen ja maksaa tiettyä vuokraa, tai se, joka tekee rahtaussopimuksen ja maksaa tiettyä rahtimaksua, sopii kaikesta tästä liiketoimena, ja liiketoimen on oltava hänelle niin paljon edullisempi, kuin ne edut ovat suuria, joista hän on sitoutunut maksamaan korkoa tai vuokraa. Käytännössä maksamaan joutuu lainanottaja, mutta se ei muuta toiminnan sitä luontoa, että kyseessä on voittoa tuottava liiketoimi, ja mitä suurempi se on, sitä suurempaa verotusta se sietää.
– –
Herra Snellman, J. V.: Uskon herra Bondsdorffin tekemän huomautuksen perustuvan erehdykseen. Pankkien asettamat vekselit on aina annettava 60 pennin leimapaperille, mutta heti kun ne tulevat tuomioistuimeen, tulee niille tämän kohdan mukaan vielä asettaa leimapaperi tai varustaa ne leimamerkillä. Tämä pankin asettamia vekseleitä koskeva säännös perustuu siihen, että niitä niin harvoin tulee tuomioistuimiin, koska pankki aina tunnustaa vekselinsä. Mutta jos pankin vekseleitä todella esitetään tuomioistuimelle tai jätetään ulosottoa varten, niin tulee ne tämän kohdan mukaan varustaa leimamerkillä niin kuin kaikki muut vekselit. Siksi en usko, että olisi riittävästi syytä jättää tämän ulkopuolelle ”postiremissivekselit”.
– –
Herra Snellman, J. V.: Pyydän nöyrimmin saada huomauttaa, että postiremissivekseli ei käytännössä oikeastaan ole pankin osoitus itselleen remissin helpottamiseksi, vaikka sitä sanotaan postiremissivekseliksi. Se on yksinkertaisesti liikkeelle laskettu pankkiseteli, niin että uskoakseni jokainen pankki, jolla ei tällä hetkellä ole käytettävissä olevia rahoja konttorissaan, on aina halukas antamaan postiremissivekseleitä muitten setelien sijasta, kunhan vain lainanottaja on halukas niitä vastaanottamaan. Niillä on tavallisesti myös niin hyvä luotto – ja miksei olisi – että niitä useimmiten otetaan halukkaasti vastaan. Ne eivät siis ole ainoastaan niitä varten, jotka haluavat remittoida rahaa paikkakunnalta toiselle. Jos ne on asetettu 8 päivän lunastusajalle, niin on se seteliin nähden niin merkityksetön ero, että vastaanottaja ei tavallisesti kiinnitä siihen mitään huomiota, varsinkin kun pankki mielellään, jos varoja on, lunastaa sen heti esitettäessä, irtisanomisajasta huolimatta. Kun pankin ei tarvitse pitää näille postiremissivekseleille mitään vakuuksia tai valuuttaa, ei sillä ole senkään vertaa syytä tehdä tällä kohden poikkeusta, kun varsinaiset vekselit ja pankin muut osoitukset leimataan 60 pennin kartalla.
– –
Herra Snellman, J. V.: Pyydän saada, koskien sitä päätöstä, jonka ritaristo ja aateli ovat tehneet yli 1 000 markan luovutuskirjojen osalta, varauksellisesti huomauttaa, että tämä päätös on ristiriidassa niiden päätösten kanssa, jotka ritaristo ja aateli ovat aamupäivällä tehneet leimapaperimaksujen korottamisesta. Tämä vähentää tuloja alle nykyisten, joten jos näin on jatkossakin, niin tulot vähenevät, sen sijaan että ne kasvaisivat.
