Herra Snellman: Katson velvollisuudekseni paitsi kuunnella asiasta käytävää keskustelua myös lausua siihen sanasen. Kun kysymyksessä on käsitykseni mukaan menetetty asia, niin voitaisiin toki ajatella, että on yhdentekevää, mitä siitä vielä keskustelussa sanotaan, mutta pidän valitettavana, että nyt esillä oleva kysymys herätettiin sinä muodossa kuin se herätettiin, koska se vain lisää sen päätöksen toivottomuutta, johon ritaristo ja aateli ovat jo osallistuneet. Perustuslaissa puhutaan tosin valtakunnanneuvostosta ja asioista, joissa Hänen Majesteettinsa tulee uusien lakien kohdalla kuulla valtakunnanneuvostoa, mutta Hänen Majesteetillaan on perustuslain mukaan oikeus kutsua neuvonantajia, keitä Hänen Majesteettinsa sitten parhaaksi katsookin, jotka vastaavat sitä, mitä aiemmin perustuslaeissa kutsuttiin valtakunnanneuvostoksi, eikä ole täysin selvillä, onko Hänen Majesteetillaan ollut tässä asiassa neuvonantajia vai ei. Ja jos säädyt katsoisivat senaatin muodostavan kaikkein toivottavimman kokoonpanon Hänen Majesteettinsa neuvonantajia, niin olisi sekä soveliasta että taitavaa ainoastaan esittää toivomus, että Hänen Majesteettinsa olisi suvainnut tässä asiassa kuulla keisarillista senaattia. Mutta että hallitsijalle, joka kaikessa on osittanut mitä suurinta hellävaraisuutta huolehtiessaan perustuslaeistamme, ilmaistaan asia niin, että hän on tässä tapauksessa jättänyt sen tekemättä, se ei ole oikein eikä sopivaa, enkä ole uskonut asetettavan kyseenalaiseksi, että ritaristo ja aateli kieltäytyisivät kutsusta.