Tervun rälssitilan ostoa koskeva kirjelmä, konsepti

Tietoka dokumentista

Tietoa
28.3.1866
Pvm kommentti: 
Päivämäärä ei ole tarkka
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Sen mukaisesti kuin arvoisalle vastaanottajalle on aiemmin ilmoitettu, ovat jne. omistajat ilmoittaneet aikomuksensa olevan jne. 58 000 hopearuplan hinnalla samoin kuin kaikki lampuotien velvollisuudet.

Kun nyttemmin on meille yllä mainittujen lampuotien puolesta toimitetussa kirjelmässä ilmoitettu ja vakuutettu, että kyseisen tilan omistajat haluavat odottaa vain tähän kuuhun asti lopullista päätöstä heidän aiemmin mainitusta myyntitarjouksestaan, mutta he ovat edelleen pidentäneet kaupasta sopimisen määräaikaa ensi huhtikuun 15/27 päivään asti, kuitenkin edellyttäen, että he saavat maksunsa 232 000 markkaa Suomen Pankin seteleinä, olemme Me, kiinnittäen huomiota siihen mainittujen lampuotien kannalta valitettavaan seikkaan, että jos kyseistä kauppaa ei tehdä, riippuu heidän tuleva menestyksensä yhdestä ainoasta uudesta omistajasta, ja hartauteen, jolla he ovat pyytäneet meiltä apua voidakseen käyttää hyväkseen nyt tarjoutunutta tilaisuutta viljelemänsä maan lunastamiseen, halunneet armollisesti antaa Teille tehtäväksi jne. tai heidän laillisesti valtuuttamansa asiamiehen kanssa Suomen kruunun puolesta ja sen laskuun sopia yllä mainitun Tervun rälssitilan jne. kylissä sijaitsevien, veroluvultaan 83 1/4 arvioruplaa vastaavien tilojen (mainittujen kylien mailla sijaitsevine myllyineen ja pystytettyine taloineen ja rakennuksineen) ja tilan haltijoitten yhteisesti käyttämän ns. säästömetsän samoin kuin kaiken, mitä siihen toimitettavassa isojaossa voidaan liittää, ostamisesta omistajien vaatimalla kauppasummalla, 232 000 markalla suomalaisina 1 ruplan seteleinä, seuraavin kauppasopimukseen sisältyvin ehdoin ja varauksin:

(On ehkä laskettava erillisenä kohtana kestikievarit ym.)

2. että kun rälssitila on nykyisin annettuna vuokralle, ovat sekä Suomen kruunu että tilojen haltijat vapautetut kaikista vuokrasuhteen lakkauttamista koskevista korvauksista.

(Senaattori Gripenbergin tieto 1. tammikuuta.)

1. että tämän vuoden tammikuun 1. päivästä lukien kaikki ne maksut ja suoritukset rälssinomistajille lukuun ottamatta jo luonnossa maksettuja taksvärkkejä, joihin lampuodit ovat velvoitetut, lankeavat Suomen kruunulle, joka ei ota vastuuta mahdollisesti edellisiltä vuosilta jäljellä olevien sellaisten maksujen ym. suorittamisesta, eikä myyjällä ole siitä päivästä lukien, jolloin kaupasta päätetään, lampuodeilla olevien saataviensa takia minkäänlaista oikeutta tiloihin, joista he ovat kaupan yhteydessä luopuneet.

3. että Suomen kruunu ei vastaa mistään tilalta maksettavista kruunun- tai muista veroista tai muusta [sellaisesta] ajalta ennen 1. tammikuuta, vaan kaikki sellaiset verot on myyjän maksettava.

4. että mikäli kyseisillä tiloilla niiden veroluvun mukaan on kirjausvelvollisuus, on niiden täytettävä se 1. tammikuuta lähtien, jolloin niiden maille perustetut sotilastorpat sisältyvät kauppaan, kuitenkin niin, että korvaus torpan rakentamisesta, joka läänin sisällä tehdyn sopimuksen mukaan voidaan määrätä, lankeaa myyjälle.

5. että mikäli isojakoa toimitettaessa, mikä tulee tapahtumaan heti Suomen kruunun saatua lainvoimaisen kiinnekirjan Viipurin läänissä voimassa olevin laillisin perustein, osa Tervun hovileirin käyttämästä maasta ja metsästä, kalavesistä ja muista eduista joutuisi pois hovitilalta, ei myyjä ole oikeutettu sen takia korvaukseen sen kummemmin Suomen kruunulta kuin tilojen haltijoiltakaan.

6. ?

Vaadittu kauppasumma maksetaan myyjille tai heidän asiamiehilleen Suomen pankin konttorissa Pietarissa, minkä johdosta Teidän tulee lähettää Meidän Suomen Senaattimme valtiovaraintoimituskunnalle alkuperäiset kauppa-asiakirjat oikeaksi todistettuine jäljennöksineen liitettäväksi varojen osoitukseen kyseiselle konttorille – ja on asiakirjat, jotka näiden ohella 5 päivänä asian lisävalaistukseksi laaditaan, niin ikään lähetettävä tänne.

Kun Te olette sopinut kaupasta, tulee Teidän tarkoitusta varten nimitetyn asiamiehen välityksellä antaa kruunun laskuun asianmukaisessa järjestyksessä hakea lainhuuto sekä sillä välin antaa asianomaisen kruununvoudin tai muun Teidän määräämänne virkamiehen huolehtia ostetun maaomaisuuden valvonnasta ja niiden maksujen perinnästä, jotka tilojen haltijat ovat tähän mennessä olleet velvolliset suorittamaan rälssinomistajille. Vastaisuudessa Me haluamme toimittaa Teille erityisen armollisen määräyksen siitä, miten lampuotien ja heidän kaupan seurauksena muuttuneen asemansa suhteen on meneteltävä, pääasiassa sen mukaisesti, mitä heille on tähän mennessä Teidän välityksellänne ilmoitettu kokouksessa [päivämäärä puuttuu] kuuta ja johon he ovat suostuneet. Teillä on myös lupa, mikäli Te niin tarpeelliseksi katsotte, antaa heidän rauhoittamisekseen heille tiedoksi tämän Meidän armollisen vakuutuksemme.

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: