Herra Snellman: Mitä herra Ehrnrooth sanoi 20 pennin korotuksen merkityksestä, siihen pyydän saada yhtyä. 10 pennin korotus kannulta [kannu = 2 tuoppia = 2,6 litraa] merkitsisi salapolttajan palkitsemista 4 markalla tynnyriltä viljaa; 20 pennin korotus tarkoittaisi salakuljettajalle kahden tai kolmen tuhannen kannun venelastin tapauksessa palkkiota neljästäsadasta kuuteensataan markkaan. Veron korottamista 20 pennillä pidän siis suuresti vahingollisena. Mutta luotan siihen, että hallitus ottaa tämän huomioon, ja katson olevan järkevämpää määrätä, että korotuksen ajankohta jätetään järkevästi harkittavaksi, kuin että se tehdään riippuvaiseksi oletetusta tuotannon määrästä. Äänestän armollisen esityksen puolesta.

[27.5.1872]

Herra Snellman: Minusta ei juuri ole soveliasta tuoda sanomalehtien polemiikkia tähän paikkaan. Jos joku valtiopäiville kuuluva ilmaisee arvionsa lehdissä, niin ei se luonnollisestikaan tapahdu sen säädyn tiedoksi, jossa hänellä on kunnia esiintyä, vaan arvion saattamiseksi muiden säätyjen tietoon. Sellainen arvio voi toki saada aikaan mitä pystyy. En omasta puolestani voi hyväksyä että valiokuntaa pidetään niin pyhänä asiana, ettei se ole julkisen arvioinnin alainen, ja uskon, että se arvoisa puhuja, joka vaati sellaista pyhyyttä, perustaa vaatimuksensa aikaisempaan julkiseen toimintaansa, josta sellaisia on usein esitetty. Haluan kuitenkin jättää tämän sikseen. Kun arvoisan puhujan mielipide, jota minä en voinut paljoakaan kuulla, tulee näkyviin painettuna, niin olen vakuuttunut, että jos se ansaitsee vastauksen, ei se jää sellaista vaille.

Minulla on nyt kunnia siirtyä kyseisen valiokunnan esillä olevaan mietintöön. Olen todellakin ollut tekemisissä maamme paloviinalainsäädännön kanssa jo ennen kuin valtiopäivät olivat lainkaan kokoontuneet, nimittäin ennen vuoden 1863 valtiopäiviä. Myöhemmin sain tehtäväkseni uudistaa ehdotuksen armolliseksi esitykseksi vuoden 1867 valtiopäiville, ja olen myös samoilla valtiopäivillä saanut tässä korkeasti kunnioitetussa seurassa kuunnella tätä asiaa koskevia keskusteluja, joten asia ei ole minulle aivan vieras. Ensimmäisestä viinanpolttoa teollisena elinkeinona koskevasta armollisesta esityksestähän jätettiin kokonaan pois kuntien oikeudet verottaa myyntiä ja anniskelua. Tämä tapahtui jo silloin, uskoakseni, ei löysin vaan hyvin harkituin perustein. Voin sanoa, että se on tavallaan perintö tuolta erittäin lahjakkaalta ja isänmaataan rakastavalta mieheltä, joka liian varhain tuli temmatuksi pois, mieheltä, joka vuonna 1863 toimi valtiovaraintoimituskunnan päällikkönä [F. Langenskiöld], mieheltä, jota maamme saa kiittää tulliensa järjestämisestä, niin ettei valtion toistaiseksi tarvitse pelätä mitään, ja jota maamme saa kiittää rahanuudistuksesta, jolle hän laski perustan, jolta muut ovat vain jatkaneet. Hän makasi jo kuolinvuoteellaan, kun vuonna 1863 kokoontui kaksi komiteaa, joista yksi oli laativa esityksen suostunta-asetukseksi ja toinen esityksen viinanpolttoasetukseksi. Tarkoitus oli, että nämä komiteat kokoontuisivat hänen valvontansa alaisina. Hän salli komiteoitten pitää ensimmäiset kokouksensa yhdessä, ja näissä kokouksissa neuvoteltiin näiden verojen mahdollisista suuruuksista ja saatavan veron käytöstä. Muistan nämä kokoukset oikein hyvin, vaikka vanhuus kyllä heikentää muistia, ja muistan vielä kunnioittaen ja kiitollisena kummankin komitean miehiä, jotka pitkän keskustelun jälkeen pääsivät yksimielisyyteen tässä paloviinan myyntiä ja anniskelua koskevassa kysymyksessä. Maassamme on totuttu säätämään lakeja pelkästään puhtaaksikirjoittamalla, niin sanoakseni, jäljentämällä Ruotsissa annettuja säädöksiä. Tässä suhteessa viinanpolttoa koskeva asetus on poikkeus. Voidaan varmaan päätellä siitä mitä on mahdollista oppia Ruotsin oloista, että juuri tuo kunnan oikeus verottaa myyntiä ja anniskelua on saanut siellä aikaan paljon pahaa ja lisännyt juopottelua. Olen myös täysin vakuuttunut, enkä uskoakseni yksinäni, että jos, niin kuin valiokuntakin myöntää, juopottelu on maaseudulla teollisen viinanpolton aloittamisen jälkeen lähes kokonaan kadonnut, niin, jos näin on tapahtunut, on se tapahtunut lähinnä siksi, että maalla on ollut niin vähän myyntipaikkoja, minulla ei ole tiedossani ainuttakaan, ja vielä vähemmän anniskelupaikkoja. Näitä taas ei ole ollut siksi, että kunnilla ei ole ollut pienintäkään etua niiden olemassaolon sallimisesta, ja siten ne ovat voineet antaa inhonsa kaikkinaista tapainturmellusta kohtaan päästä vallitsevaksi tavalla, joka on niille suuresti kunniaksi ja josta on saatu todistuksia viime vuosina kaikista maamme osista. Tämä lainsäädäntö on hyväksytty kahtena keisarillisena esityksenä, nyt kolmantena; tämän lainsäädännön ovat tätä ennen hyväksyneet kahdet valtiopäivät. Nyt luullaan, että on saavutettu viisaus, jota ennen ei ole ollut, ja luullaan, että näillä uusilla ehdotuksilla voitaisiin tehdä maa onnelliseksi. En jaa tätä käsitystä, ja olen varma, että tässä kunnianarvoisassa säädyssä suuri enemmistö ei myöskään sitä hyväksy. Valiokunnan esityksensä tueksi esittämät perusteet ovat niin heiveröiset kuin vain olla voivat. En halua vaivata säätyjä lukemalla niitä ääneen. Tärkein peruste, ainakin mietinnöstä ilmenevä, on tämä: salapolton ja salakapakoitten tukahduttamiseksi tarvitaan rahaa. Myynnin ja anniskelun salliminen maaseudulla tuo tosin mukanaan kiusauksen lisätä salapolttoa, mutta voidaan lohduttautua sillä, että jos kunta saa kantaa ehdotettua veroa, on kunnalla käsissään varoja salapolton valvomiseksi, ja sitä paitsi on anniskelijoilla niin suuri intressi estää salakapakan pito, että he kyllä huolehtisivat siitä, ettei sellaista saa esiintyä. Suunnilleen tällainen on valiokunnan perustelu. Minulla on täällä ollut tilaisuus eräästä edellisestä puheenvuorosta kuulla, että valiokunnalla olisi ollut muitakin perusteita kuin tuo mietinnössä esitetty, esimerkiksi että paloviinan myyntiin ja anniskeluun kohdistuvalla verolla edistettäisiin kansakoululaitosta ja kansanvalistusta ja siten yleensäkin kansan älyllistä ja siveellistä kohentumista. Ehkä moni, joka ei mielellään näe, että kuntia houkuteltaisiin näillä tuloilla, katsoisi kuitenkin soveliaaksi sallia ainakin myynnin, kunhan vain tulot varattaisiin esimerkiksi kouluille ja luovutettaisiin talousseuroille, kaikki maaseudun rahvaan omaksi parhaaksi. Sellaiset teoriat ovat vanhoja, nimittäin että pahetta verottamalla edistettäisiin hyvettä, pahaa tapaa verottamalla luotaisiin hyvää. Niitä ei ole lainkaan tarpeen ryhtyä kumoamaan.

Myöhemmin, kun kukin pykälä tulee esiin, on minulla kunnia saada kunnianarvoisassa säädyssä toistaa pyyntöni, että koko tämä valiokunnan työ hylättäisiin, ja hylättäisiin sillä tavoin, että maassamme ei muutamaan vuosikymmeneen tehtäisi uudestaan senkaltaista yritystä. Mitä erityisesti tulee tähän pykälään (§ 45), on se perustana kaikille muille: siinä on nimittäin säädös, että kaupunkien kauppiaat saisivat harjoittaa kauppaa paloviinalla, mikä on tähän asti ollut heille kiellettyä. Valiokunta lienee havainnut, että kaupungeissa on vaikea ostaa paloviinaa, koska se ehdottaa, että paloviinaa saisi myydä jokaisessa kauppapuodissa tukuittain. Mitään erityistä perustelua tälle ei ole esitetty, eikä sillä tavoin ymmärtääkseni myöskään edistettäisi kansakoululaitosta, koska tällainen myynti tapahtuisi kokonaan ilman verotusta. Mutta sen sijaan tällä tavoin edistetään salapolttoa ja salakuljetusta. Sellaisen myynnin valvominen kaikkien maamme kauppiaitten luona, suurten ja pienten, ei liene helppoa, ja kun valiokunta viittaa §:ssä 64 määrättyyn valvontaan, on se minun mielestäni vain pelkkä puhetapa. Jokainen, joka paneutuu näihin asioihin, vakuuttuu siitä, että sellainen paloviinan alkuperän valvonta on mahdotonta. Rohkenen siksi ehdottaa, että kunnianarvoisa sääty aluksi hylkäisi tämän pykälän ja hyväksyisi armollisen esityksen § 45.

– –

Herra Snellman: Mitä tulee siihen, mitä edellinen kunnioitettu puhuja sanoi lähinnä tätä pykälää koskien, on minun pidettävä kiinni siitä, mitä minulla on aiemmin ollut kunnia sanoa. Sillä myös tehtailijan paloviina on vapaata, heti kun hän on maksanut veron, ts. hän saa myydä paloviinan – se ei enää ole valvojan vallassa. Yhtä vähän on paloviina myyntipaikalla valvojan lukkojen takana. Myyjän tulee esittää todistus paloviinan alkuperästä – niin on tarkoitus myös kauppiaan kohdalla. Mutta kenellekään ei tehtäne vääryyttä, jos sanotaan, että on mahdotonta sillä tavoin kontrolloida sellaisia alkuperätodistuksia jokaisesta astiasta, joka kulloinkin on myyntivarastossa. että joku voisi varmasti tietää, mistä paloviina on tullut. Tämä koskee nyt sallittua myyntitapaa kaupungissa. Käsitykseni on siis, että tätä valvontaa voi harjoittaa kolmessa, neljässä, viidessä tai kymmenessä myyntipaikassa, mutta kun jokaisella kauppiaalla on tilaisuus avata sellainen myyntipaikka, vaikeutuu valvonta siinä määrin, ettei sitä voida saada aikaan. Koska täällä on niitä, jotka katsovat hyväksi jatkaa lehtipolemiikkia, niin pyydän saada sanoa, että väite, että jossain minun allekirjoitustani kantavassa lehtiartikkelissa olisi pantu valiokunnalle jotain likaisia vaikuttimia, ei pidä paikkaansa. On sanottu, että valiokunnan esittämät perusteet ovat sisällöttömiä. On sanottu: varsinainen peruste ei käy ilmi, nimittäin tulojen järjestäminen kunnille. Se ei ole mikään likainen motiivi. Valiokunnan jäsenet tuntuvat nyt olevan erimielisiä, joten kun yksi jäsen iloitsee siitä, että tätä veroa käytetään kansakoulujen ja sivistyksen edistämiseen, sanoo toinen, että siitä tulee niin vähäinen, ettei sillä voiteta mitään muuta kuin että sillä voidaan rahoittaa salapolttajien ja salakapakoitten jäljittäminen.

Kysymys anniskelusta ja myynnistä kuuluu muihin pykäliin, ei tähän, ja olisi kai sopivinta, että niistä puhuttaisiin erikseen, mikäli ei katsota oikeaksi, että yhdellä kertaa yleisessä keskustelussa tehdään yhteenveto näistä ehdotuksista. Se, mitä on esitetty myynnin ja anniskelun puolesta, että niillä saataisiin salakapakoitten pito kuriin, on osittain tullut kumotuksi jo valiokunnassa; sillä muuan varauksen tekijä on muistuttanut valiokuntaa siitä, että jos johonkin kylään perustetaan kapakka, ei se estä salakapakan perustamista toiseen kylään, mutta kun anniskelijoitten etu vaatii salakapakoitten panemista kuriin, on myyjien etu vastaavasti tukea salapolttoa. Kummankin edun mukaista on ostaa ja myydä salapoltettua viinaa.

– –

Herra Snellman: Mitä tulee kauppiaitten harjoittamaan myyntiin, pyydän vain saada toistaa, että valiokunta ei ole esittänyt tälle myynnille ainuttakaan perustetta, enkä myöskään ole kuullut kenenkään täällä sanovan, miksi olisi tarpeen, että kaikki maamme kauppiaat saisivat myydä paloviinaa. Mitä muuan kunnioitettu puhuja on sanonut vähittäismyynnin vaarattomuudesta maaseudulla, sitä vastaan pyydän saada kiinnittää huomiota siihen, että myyntipaikasta tulee maalla myös anniskelupaikka. Sellaisen estäminen on hyvin vaikeaa. Vielä vähemmän voidaan estää sitä, että siellä ostettava pullo juodaan lähimmässä mäessä, ja sellaista voi kestää päivät pääksytysten. Samoin on minulla sellainen käsitys, ja kokemuskin tukee sitä, että sellaiseen myyntipaikkaan tuodaan kaikenlaisia maamiehentuotteita, paloviinaan vaihdettavaksi. Eikä vain niin, vaan se, joka ei tuota mitään, ottaa kaikkea irtainta, mihin hän pääsee käsiksi, ja vaihtaa sen paloviinaan sellaisessa myyntipaikassa. Tämä seikka ei ainoastaan lisää paloviinalla juopottelua, vaan myös kaikkea muuta siveettömyyttä, ja köyhyyttä. Minusta on vastenmielistä, että minun taas täytyy olla esiintymässä jonkin mitättömän lehtiartikkelin takia – koko tuon asian tuominen säädyn keskusteluun on mitä suurimmassa määrin sopimatonta, ja pidän valitettavana, että joudun taas puolustautumaan herra Pippingiä vastaan, joka on viitannut lausuntoon, joka olisi muka kyseisessä artikkelissa. Mutta hänen väitteensä on väärä, niin ei siellä sanota. Siellä ei sanota, että valiokunta olisi halunnut houkutella kuntia perustamaan paloviinan anniskelupaikkoja. Valiokunnan motiiveista on puhuttu sen oman painetun esityksen mukaisesti. Artikkelissa sanotaan edelleen, että varsinaisinta motiivia, kuntien tulojen lisääntymistä, ei ole valiokunnan mietinnössä. Mutta siinä lisätään, että vähittäismyyntiin ja anniskeluun kohdistuva vero, jos sellainen saadaan aikaan, muodostuisi kunnille houkutukseksi niiden sallimiseen. Siinä ei sanota, että valiokunta tarkoituksella haluaa houkutella sillä tavoin, ja herra Pippingin tätä tarkoittava väite ei ole tosi.

– –

Herra Snellman: Pyydän kunnioittavimmin saada ehdottaa kunnianarvoisalle ritaristolle ja aatelille, että tämä kohta b), josta nyt on puhe, hylättäisiin, ja § 45:n sanamuoto muutenkin säilyisi sellaisena kuin sen on armollisessa esityksessä, koska kaikki se, mitä täällä muuten sanotaan, on osaksi hyödytöntä ja osaksi sellaista, että se muodostaa perustan turmiollisille §:lle 46 ja 47 ja on yhteydessä niihin.

– –

Herra Snellman: Kun valitetaan, että tällä hetkellä ei työläinen kaupungissa voi saada lasillista paloviinaa, on se tietääkseni täysin vailla perusteita. Viinan anniskelu ruoan kanssa on nimittäin sallittua. Tiedämme, kuinka monta sellaista kapakkaa on Helsingissä, ehkä noin kolmekymmentä kappaletta, ja minne tahansa meneekin, on mahdollista nähdä, mikä vilske näissä paikoissa valitettavasti käy. Jos voidaan päätellä jotain niistä, jotka pääasiassa liikkuvat sen ulkopuolella, ei maassa tarvittaisi lainkaan enempää paloviinan anniskelua. Kaupungeissa, joissa saattaa olla tarpeen anniskella paloviinaa, on säädetty, että sen ohella on tarjottava ruokaa. Minulla oli kyllä tänään halu ottaa tarkemmin selvää eräästä sellaisesta paikasta, mutta niissä ei juuri ole miellyttävää käydä. Kuvittelen asian olevan niin, että siellä on tarjolla ruokaa, eikä ketään siksi kielletä ottamasta hieman leipää ja kalaa ja kymmentä ryyppyä. Varmastikaan ei vaadita enempää ruoan nauttimista kymmenen ryypyn kuin yhden saamiseen. Valiokunnan ehdottama sanamuodon muutos, jossa puhutaan anniskelijan velvollisuudesta ”pitää ruokaa saatavilla sille, joka sellaista haluaa”, on puhetapa. Se tarkoittaa, että kapakoita yksinkertaisesti perustettaisiin ilman mitään ruoan tarjolla pitämistä. Sillä harvoja lienevät ne, jotka haluavat muuta ruokaa kuin leivänpalan tai sokeripalan. Rohkenen siksi nöyrimmin esittää, että kunnianarvoisa ritaristo ja aateli hylkäisi myös tämän kohdan. Myös kaikkein hartaimpien ryyppyjen ystävien pitäisi olla tyytyväisiä siihen, mitä armollinen esitys tällä kohden sisältää.

– –

Herra Snellman: En katso esittäneeni täällä huomautusta, joka koskisi rikkomusta jotakin lakia tai poliisin kieltoa vastaan. Olen myös muissa ruokapaikoissa nähnyt, että siellä istutaan ja juodaan pullokaupalla viiniä ja muita väkijuomia myös ruokailun jälkeen, vaikka ei syödäkään joka lasillisen kohdalla. Oletan, että myöskään niissä kievareissa, joissa juodaan vain paloviinaa, ei pidetä minään kauheana lainrikkomuksena, jos ei jokaista suuntäyttä paloviinaa kohti oteta suun verran ruokaa, eikä sellaisesta laiminlyönnistä myöskään nosteta syytettä. Minulla on ollut tilaisuus päivittäin kauppatoria pitkin kävellessäni sekä nähdä että kuulla, miten ainakin kahden ruokapaikan sekä sisä- että ulkopuolella esiinnytään, uskoakseni kahdessa, ellei useammassa. En liene ainoa, jolla on ollut tilaisuus havaita tämä ja vakuuttua siitä, että jos näissä paikoissa syödäänkin, mitä en voi sanoa, niin ainakin niissä juodaan, ja niin huomattavasti, että asianomaiset tuskin voivat toivoa itselleen enempää. Katson siksi, ja koska sellaisia paikkoja on paljon enemmänkin, että se, mitä olen sanonut, on täysin totta, että on kapakoita, joissa tapahtuu anniskelua. Ja jos on lisätty, että niiden pitää olla järjestettyjä ruokapaikan tavoin, ei se merkitse paljoakaan. Mutta tämä kohta d) poistaisi anniskelijalta kaiken velvollisuuden hakea oikeuksia ruokapaikan pitämiseen, ja seurauksena olisi, että perustettaisiin vain todellisia kapakoita.

– –

…pyysi herra Snellman puheenvuoroa ja lausui seuraavaa: Pyydän saada vaatia momentin hylkäämistä, koska se tukee §:ää 46, jossa armolliseen esitykseen, joka puhuu vain tehtailijasta, on lisätty tislaaja, enkä yleensäkään voi seurata niitä herroja, joiden vakaumuksen mukaan maa tarvitsee kaikkia mahdollisia toimia paloviinan jakelemiseksi aina vain enemmän. Minun nähdäkseni viinan myyntiä ei missään tapauksessa tulisi saada harjoittaa torilla, niin kuin §:ssä 46 on ehdotettu, ja koska tämä kohta tulee tuota pykälää, vaadin sen hylkäämistä.

– –

Herra Snellman: Haluan toki uskoa, että herrat tehtailijat eivät tyydy siihen, että he saavat kapakkoja kaupunkeihin, niin kuin nyt on päätetty, vaan he haluavat tehdä myös tislaustehtaista kapakoita, niin että he voisivat ainakin myydä paloviinaa pienempinä erinä kuin puolituopeittain, se kaikki on luonnollisesti suurmyynnin etujen mukaista. Mutta kun minä olen täysin selvästi pyytänyt pitäytymään siihen, mihin tehdaspoltolla on alusta alkaen pyritty, kun se aloitettiin, ettei välittämättä mitään väestön taloudellisesta ja siveellisestä parhaasta lisättäisi viinan kulutusta, pyydän omasta puolestani saada vaatia tämän kohdan hylkäämistä. Armollisessa esityksessä on riittävästi takuita myynnistä, ja olemme havainneet sen nopeasti kasvavan hyvinvoinnin mukana. Budjettivaliokunta on laskenut, että se kasvaa vuodessa kolmeen miljoonaan kannuun. Tällä tavoin voidaan toivoa päästävän samalle tasolle kuin Sveanmaalla, joka on tässä suhteessa niin onnellinen, että siellä lasketaan myytävän lähes neljä kannua henkeä kohti, imeväislapset mukaan lukien. Meillä on kohta onni päästä kahteen kannuun asti, niin ettemme ole paljon perässä.

– –

Herra Snellman: Pyydän anteeksi, että olen ymmärtänyt väärin viimeistä edellisen puhujan, vasemmalla puolellani olevan puhujan, jonka puheen ymmärsin niin, että hän halusi että paloviinaa saataisiin myydä pienemmissä erissä, vaikka hän itse asiassa tuntuu haluavan korottaa vähimmäismäärän puoleen kannuun.

– –

Herra Snellman: Saanen kunnioittavimmin vaatia pykälän hylkäämistä ja pitäytymistä armolliseen esitykseen. Tässä annetaan nimittäin myös tislaajalle sama oikeus kuin paloviinan valmistajalle, ja syynä on tietenkin suuri halu saada viinaa leviämään, koska sitä ei nyt kuulu olevan kansallamme riittävästi. Sen takia halutaan myydä viinaa kauppapuotien lisäksi myös toreilla, ja tunnettua puhetapaa käyttääkseni ”todellinen vapaus on sitä, että” tehtailijat, tislaajat, viinan myyjät ja kapakoitsijat saavat kaikki nauttia rajoittamatonta vapautta myydä tuota jaloa tavaraa.

– –

Herra Snellman: Niin onnellista ja siunattua painovirhettä, mikäli sellainen todella on ollut, en pitäisi painovirheenä vaan ajatusvirheenä.

– –

Herra Snellman: Juuri tähän pykälään on valiokunta tiivistänyt maata onnelliseksi tekevien ehdotustensa ytimen, eli että sekä anniskelusta että vähittäismyynnistä on maksettava veroa. Tämän esityksen täydennys tulee §:ssä 50, jossa sanotaan, että saadut tulot on jaettava valtion ja kunnan kesken. Jos tämä pykälä hyväksytään, niin valiokunnan esityksen suosijat vaativat epäilemättä §:n 50 hyväksymistä, ja silloin on voitto saavutettu. Omasta puolestani en usko, sen perusteella, mitä illan kuluessa jo on tapahtunut, voivani estää sellaista lopputulosta perusteluja esittämällä, mutta pyydän kuitenkin nöyrimmin saada yhtyä vapaaherra von Borniin hänen esittämässään vaatimuksessa, että nämä säännökset huutokaupalla tarjoamisesta ja veron maksamisesta vähittäismyynnistä ja anniskelusta jätettäisiin pois, mutta laajemmin ottaen vaadin ja katson kuitenkin, että kun joka tapauksessa lähes kaikki kohdat jäisivät valiokunnan esityksestä pois, voisi silti esityksen vastaava sanamuoto säilyä muuttumattomana.