Senaattori Snellman rohkeni alamaisimmin kiinnittää Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armollista huomiota säätyjen esitykseen, joka koskee alkuperäisrahaston käyttöä, koska siinä on valtiontaloudellisesta näkökulmasta katsoen muodollinen virhe.

Säädyt nimittäin toivovat, että alkuperäisrahaston pääoma, joka nyt on annettu lainaksi maanviljelijöille, perittäisiin pois ja muutettaisiin ulkomaisiksi valuutoiksi, joilla vahvistettaisiin hypoteekkirahaston pääomaa.

Sellaista operaatiota ei voi toteuttaa muutoin kuin siten, että vaadittavat valuutat ostaisi pankin seteleillä hypoteekkirahasto, siis pankki itse, tai sitten yksityishenkilöt, jotka muutoin tarjoaisivat niitä hypoteekkirahastolle diskontattavaksi, jolloin pankki joka tapauksessa luovuttaisi ne valuutat, joilla sen varantoa pitäisi vahvistaa.

Tällä hetkellä, kun pankin on määrä aloittaa hopeanvaihto ja metallirahan olla ainoa laillinen maksuväline, voidaan alkuperäisrahaston pääoma muuttaa valuutaksi ainoastaan perimällä sen antolainaukset takaisin metallirahana. Tämä olisi kuitenkin sama operaatio toisenmuotoisena, koska hypoteekkirahaston olisi pakko antaa takaisin kiertoon se metalliraha, joka olisi saatu sisään alkuperäisrahastoon tulevina varoina.

Senaattori ei siksi katsonut, että sellainen alkuperäisrahaston antolainausten periminen voisi vaikuttaa pankin asemaan, ellei periminen tapahtuisi pankin seteleinä, jotka edelleen luovutettaisiin suoraan pankin hypoteekkirahastoon, sillä vaikka pankin valuutta ei sillä tavoin lisääntyisikään, muuttuisi kuitenkin valuutan ja kierrossa olevien seteleiden suhde sillä tavoin, että pankin varanto vahvistuisi – kaikki tämä edellyttäen, että sellainen kiertovälineen väheneminen koituisi maalle hyödyksi.

Koska senaattorin mielestä siis näytti selvältä, että pankin valuutan lisäämiseen alkuperäisrahaston pääoma takaisin perimällä ei olisi mitään mahdollisuuksia, ja että säätyjen alamainen esitys siis perustui erehdykseen, rohkeni senaattori alamaisimmin jättää Hänen Keisarillisen Majesteettinsa harkittavaksi, pitäisikö kyseinen esitys säilyttää Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armollisessa esityksessä säädyille.

Muilta osin, ja vaikka senaattori, samoin kuin senaattori ja paroni von Born, katsoi pankkivaltuuston ohjesäännön riippuvan säätyjen aloitteesta kullakin valtiopäivillä, havaitsi senaattori kuitenkin, kun kerran Hänen Keisarillinen Majesteettinsa oli ministerivaltiosihteerin yllä käsitellyn kirjelmän mukaan kehottanut keisarillista senaattia säätyjen esittämien toivomusten mukaisesti laatimaan uuden asiaa koskevan esityksen, olevansa omasta puolestaan estynyt jättämästä kyseisiä ohjeita esityksen ulkopuolelle.