Tukholmassa 28.11.1842

Hyvä Snellmanin Setä! 

Voi miten me kaikki kaipaammekaan Setää ja miten me monta kertaa päivässä puhumme sedästä sekä katselemme, näyttääkö lippu suotuisaa tuulta. Kun isä tuli lauantaina alas syömään päivällistä ja olimme juuri lopettaneet eturuuan, isä kysyi hymyillen äidiltä: ”Aiotko mennä ruokalevolle, eukkoseni?” Kuullessaan kysymyksen äiti hätkähti, vastasi kieltävästi ja katsoi isää tutkivasti kuten me kaikki ja kysyi vuorostaan, miksi sinä katselet minua noin iloisena, onko sinulla minulle jotakin hauskaa, ei kai sinulla vain ole kirjettä Snellmanin Sedältä? Samassa isä vetää taskustaan ison kirjeen ja sanoo äidille: ”No, lue sitten meille kaikille, ja olkaa hiljaa, lapset.” Setä voi varmaan kuvitella meidän kaikkien jännittyneen tarkkaavaisuuden ja ilon, jota minä en pysty kertomaan. Me itkimme, kuuntelimme ja nauroimme välillä, kun saimme kuulla, miten hyvin rakas Snellmanin Setämme on käsittänyt meidät ja kuvaillut meitä kaikkia, mikä on suuri osoitus siitä, miten me olemme askarruttaneet sedän ajatuksia ja tarkkaavaisuutta, kun meillä on ollut onni saada olla hyvän, nyt niin syvästi kaivatun Snellmanin setämme läheisyydessä. Kiitoksia jokaisesta iloisesta hetkestä, jonka setä lahjoitti meille oleskellessaan Tukholmassa, ja jollen aina käsittänyt Sedän toivomuksia niin valppaasti kuin minun olisi pitänyt enkä täyttänyt niitä niin huolellisesti kuin velvollisuuteni olisi ollut, pyydän hyvää Setääni lukemaan sen monestikin ilmenevän ajattelemattomuuteni syyksi, mutta pyydän kuitenkin sydämeni pohjasta, että setä olisi vakuuttunut siitä, miten kiitollinen olen aina ollut ja olen kaikista niistä hyvistä ja ystävällisistä opetuksista, joita Setä on minulle antanut – että minä nyt, kun setä on poissa luotamme, usein ajattelen niitä enkä voi koskaan unohtaa setää niin kauan kuin elän! – Minä pidän isääni hyvänä nyt niin kuin tavallisestikin ja esitän hänelle monia kysymyksiä sedästä; hän myös kuuntelee minua silloin sangen mielellään. Kaikki perheen ystävät, jotka tulevat ja menevät, kyselevät kovin paljon sedästä, ja ilomielin kerromme heille, mitä olemme sedästä kuulleet sedän lähdön jälkeen. Nyt minun on lopetettava ja mentävä fortepianoni ääreen. Jos minä vain koskaan – niin, pian setä saa ehkä suoda minulle huomiotaan muutamia minuutteja suopeana kuuntelijana. Teen parhaani parantaakseni taitoani joka päivä. Kiitoksia, Setä kiltti, niistä sanoista, joita setä minusta lausui isän kirjeessä, setä saa olla varma siitä, että kiitollisena kätken niiden sisimmän tarkoituksen lämpimään, kiitolliseen ja ystävyydessään uskolliseen sydämeen muistona aina kaipaamastani Snellmanin sedästä. Suurimman kunnioitukseni ilmaisten olen edelleen hyvän Setäni

kiitollinen Sophie.