Sofia Margareta von Knorringilta

Editoitu teksti

Suomi

Skarassa & Skålltorpissa

14. ja 15.9.1842

 

Hyvä Ystäväni Maisteri Snellman! 

 

Unohtaminen, välinpitämättömyys, laiminlyöminen tai viileys eivät ole aiheuttaneet pitkää vaikenemistani, vaan se johtuu pelkästään sairaudesta sekä siitä, etten ole kyennyt antamaan kynän tulkita sydämen tuntoja. Olen ollut hyvin sairas jo monta pitkää viikkoa, ja usein minua on tuskien keskellä vaivannut ajatus: ”Mitähän ystäväni ajattelevat minusta, etenkin ne, jotka tietävät, että suurin huvini oli keskustella näiden ystävieni kanssa suullisesti ja seuraavaksi suurin tehdä se kirjallisesti, mitä he ajattelevatkaan!” En pystynyt koskaan selvittämään itselleni vastausta tähän kysymykseen, luultavasti siitä syystä, että hyvin tiesin, miten jokainen yksilö näiden ystävieni piirissä olisi vastannut siihen, kukin omalla tavallaan, vaikkakin kaikki minulle ja lämpimälle sydänparalleni epäedullisesti. Jospa nyt voisin arvata, miten Maisteri Snellman on selittänyt tämän vaitioloni! Kunpa voisin pohtimalla saada selville minkä tunteen vaikutuksesta hän on pudistanut päätään ja rypistänyt otsaansa muistellessaan joskus entisiä Ålandsgrändin ystäviään, sillä sen, että niin on tapahtunut, kertoo minulle kalliisti ostamani elämänkokemus, joka on opettanut minulle, että ystäville annetaan kaikki anteeksi … paitsi … vaikenemista. Ja tämä on kuitenkin niin epäoikeudenmukaista, sillä vaiti ollessaan ajattelee näitä ystäviä, mutta heidän kanssaan jutellessaan omaa huviaan. – Näissä muutamissa sanoissa on koko anteeksipyyntöni, koko selitykseni.

Alkuaikoina omassa kodissani en ollut aivan pahoin sairaana, mutta sain silloin kylpylähoitoa, ja se siis esti kaiken kirjeenvaihdon. Tuohon aikaan Lénström oli täällä muutamia viikkoja, ja me olimme sitä mieltä, että hän näytti voivan yhtä hyvin kuin sanoikin voivansa, että päivät soluivat hyvin, tyynesti ja mukavasti ajan virtaan jättämättä jälkeensä muuta kuin valoisia muistoja. Oikeastaan halusin tänään kirjoittaa paljon, mutta lykkään sen tuonnemmaksi, kunnes saan tietää, onko Maisteri Snellman antanut anteeksi sen, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään, ja kunnes saan tietää, onko Maisteri vielä Ruotsissa, muistaako hän kesäystävänsä jne. jne.

Olen Marie Röhliltä kuullut, että hän on saanut Titulus Haeggströmin luovuttamat kirjat, mutta – niitä, joiden olisi pitänyt tulla minulle, on muuan ystävistäni turhaan tiedustellut Palmin konttorista, joka muistaakseni oli se paikka, jonne pyysin Maisteri Snellmania ne ystävällisesti jättämään. Miten tämä on mahdollista, sitä en tiedä, mutta pyydän nyt mitä nöyrimmin, että nämä kirjat toimitetaan Luutnantti Sandebergille, jonka osoite on merkitty tämän kirjeen päälle. – Tuhansittain anteeksipyyntöjä aiheuttamastani vaivasta pitäisi lähettää jos – niille olisi tilaa.

Pitäkää nyt huolta siitä, että saan pian muutaman hyvän sanan Maisteri Snellmanilta ja hiukan hauskoja uutisia kirjallisesta maailmasta, josta minä olen nyt aivan laillisesti erossa. – Kertokaa hyvin lämpimät ja sydämelliset terveiset rouva Hebbelle, kun Maisteri tapaa hänet! Sanokaa hänelle, että jos olisin ollut terve, hän olisi kuullut minusta jo kauan sitten, mutta että hän kuuluu nyt niihin, joita olen sitäkin enemmän ajatellut.

Muistamista ja ystävyyttä, elämää eteenpäin toivottaa

S. v. K. [Knorring] o. s. Z. [Zelow]

 

15. päivänä

PS Milloin saamme vielä saamatta olevat ”Avioliittomme” [Giftermål], jotka Maisteri Snellman on meille velkaa? Mahtaako niilläkin olla nimenä ”Kahdenlaista rakkautta” – vaiko ehkä vaihtelun vuoksi: ”Herjaa puolin ja toisin”?

Kirjoittakaa nyt kiltisti ja kertokaa minulle paljon tuosta miellyttävästä kirjallisuuden maailmasta, jonne saatoin katsella vain sekunnin joutuakseni sitten ikuisiksi ajoiksi sen porttien ulkopuolelle.

Voi, miten nyt kaipaankaan filosofisia luentojamme! Jos voisin taikoa ne takaisin, en tiedä, mitä siitä antaisin.

 

PS Ebba pyytää kertomaan terveisiä, hän voi mainiosti, mutta kaipaa toisinaan Mälarenin ihania rantoja. Muut lapseni voivat huonosti – he makaavat yhä horroksessa, enkä jaksa ajatella enkä toimia heidän hyväkseen, vaan annan heidän maata. – Jumala suokoon, että he paranevat maatessaan kuin Capin viini.

 

 

Vertailu