Kuopio 23.2.1865
Parahin Veli!
Sain tämän kuun 18. päivän kirjeesi muutamia päiviä sitten ja saanen sen johdosta kertoa Sinulle käsitykseni eräistä siinä mainituista aiheista.
Viime vuoden marraskuun 10. päivänä Sinulle lähettämässäni kirjeessä pääasiana ei pitänyt olla karjakko-oppilaiden kouluttaminen Leväsellä, vaan kahden kiertävän opetuskarjakon palkkaaminen tähän lääniin. Maatalouspäällikkö haluaa, että perustettaisiin meijereitä. Myönnänhän toki niiden suuren hyödyllisyyden, mutta olen monen muun tavoin sitä mieltä, että niiden aikaansaaminen on täällä yleensä vielä vaikeaa, mikä johtuu monista syistä. Tässä läänissä vallitsevia oloja vastaa mielestäni paremmin mainittujen opettajien palkkaaminen, ja syyt olen esittänyt lähemmin anomuskirjeessäni. Mitä hyötyä meillä olisi meijereistä, niin kauan kuin rahvas ei vielä osaa hoitaa karjaansa kunnolla saati käsitellä maitoa siten, ettei se heti pilaannu? Rahvaalle on annettava käytännön opetusta tästä kaikesta, lypsämisestä alkaen voin valmistukseen saakka. Sen jälkeen meijereistä saadaan kelpo hyöty. Niin minä ajattelen – ja siksi toivoin ensisijaisesti edellä monesti mainittuja naisopettajia lääniin.
Viljalainoista ja avustustoimista Kuopion läänissä mainitsen 1) etten minä voi olla vastuussa siitä, mitä tänne on annettu lainaksi vuosina 1856 & 57 sekä sen jälkeen vuoteen 1862 saakka; 2) että kun tulin katovuonna 1862 lokakuun alussa täkäläiseen kuvernöörinvirkaan, tärkeimmistä avustustoimista oli jo päätetty ja niitä oli osaksi toteutettukin; 3) että pitämällä pitäjänkokoukset rahvaan kanssa kaikissa läänin seurakunnissa sain selvitetyksi läänin todellisen avuntarpeen siinä määrin luotettavasti, että valtion tarvitsi lainata vain 100 000 ruplaa 90 000 viljatynnyrin sijasta, jotka edeltäjäni oli arvioinut tarvittavan; 4) että senaatti oli omasta aloitteestaan myöntänyt noin 50 000 ruplaa yleisiin töihin ja antanut yksityishenkilöille noin 12 000 hopearuplan lainat järvenlasku- ja tervanpolttohankkeita varten ja 5) minun syntiluetteloni käsittää oikeastaan vuoden 1863, jolloin jouduin pyytämään ensin ohraa kevätkylvöihin ja sitten ruista syyskylvöihin ja myös sain suunnilleen puolet siitä, mitä seurakunnat olivat pyytäneet, eli 17 439 tynnyriä ohraa ja 8 149 tynnyriä ruista, mutta näistä eristä on enää takaisin maksamatta vain 2 151 tynnyriä ohraa ja 1 357 tynnyriä ruista. – Vuoden 1862 kadosta ei olisi mitenkään voitu selvitä mainituilla valtion avustuksilla, ellei yksityinen hyväntekeväisyys olisi rientänyt avuksemme. – Onhan väki saamatonta ja laiskaa, mutta on myös otettava huomioon, että se on kokenut kolmen katovuoden koettelemukset vajaassa vuosikymmenessä eikä miesmuistiin ole koettu pahempaa katoa kuin vuonna 1862. Olisiko ihmeellistä, jos väki näin ankarissa oloissa masentuisi? Olen kuitenkin saarnannut jokaisessa seurakunnassa, ettei lainojen maksamiseen enää myönnetä lykkäystä. Ulosottoja on edessä runsaasti, pakkohuutokauppoja pidetään, mutta rahaa ei löydy ja vain ulosottomiehet voivat kehua hyviä markkinoita. Mistä apu? No, vain Herra voi antaa meille apunsa. Muutamat hyvät vuodet auttaisivat meidät selviytymään velattomiksi – emmekä me vielä ole vaipuneet epätoivoon! Mutta kärsivällisyyttä ja laupeutta täällä ehdottomasti tarvitaan.
Väite, että läänin asukkaat elävät mieluimmin lainarahoilla – on kovaa puhetta. Hätä on pakottanut heidät siihen. Ehkäpä hallitusvalta jakoi heille vuoden 1856 kadon jälkeen apuaan avokätisemmin kuin olisi pitänyt. En tunne asiaa enkä mielelläni moiti lähimmäistäni. Viimeksi koetun kadon jälkeen yritimme toimia mahdollisimman taloudellisesti.
Mitä tulee siemenviljan varaamiseen kevätkylvöjä varten, voin vain viitata asiaa koskeneeseen anomukseeni. Onnittelen Oulun viranomaisia siitä, että he ovat kyenneet saamaan asian hoidetuksi ja pahoittelen sitä, etteivät tämän läänin asukkaat ole ymmärtäneet asiaa paremmin. En voi kuitenkaan sallia kenenkään syyttävän minua hyvän tahdon puuttumisesta, vaan minun on torjuttava tuollainen syytös, joka on sekä ansaitsematon että loukkaava.
Käskykirje, jolla on vastattu maatalouskoulun johtokunnan anomukseen lisämäärärahan saamiseksi Leväsen koululle, on kova isku, mutta vielä kovempi on se, ettei kruunu ole heti täyttänyt syntynyttä vajausta. Miten me voimme erottaa kesken vuoden oppilaita, jotka on otettu kouluun vuodeksi? Kuinka erotamme työnjohtajan ja sepän, joiden kanssa on solmittu vuoden sopimus? Sama koskee ruokalanhoitajaakin. Vajaus on kuitenkin maksettava viipymättä, ja kenen se on maksettava? Onko se ehkä johtokunnan tehtävä? Sen jäsenet ovat hyvin masentuneita ja haluavat kaikki erota, ja mistä tämä kaikki johtuu? No, sehän johtuu vaivaisista 300 hopearuplasta, jotka johtokunnan on ollut pakko käyttää tulisijojen ja rakennusten välttämättömiin korjauksiin. – Käskykirje on osoitettu kuvernöörille; en voi käsittää, miksi niin on menetelty, koska kuvernööri ei hoida koulun hallintoa, vaan se on johtokunnan käsissä ja johtokunta on ryhtynyt useihin toimiin kuvernöörin poissa ollessa ja varapuheenjohtajan johtaessa puhetta.
Haluan vielä sanoa täkäläisistä maatalouskouluista, että arvostellaanpa ja väheksytäänpä niitä muualla miten ankarasti tahansa, täällä ne ovat kuitenkin väen silmäterä ja niitä arvostetaan suuresti. – Älä pahastu, kun sanon, että uutinen koulun oppilasmäärän vähentämisestä tuottaa laajalti murhetta. Älä myöskään luule, että puhun ylläpitämäni Karjalan eli Jouhkolan koulun toiminnan jatkamisen puolesta. Voin olla vain hyvin tyytyväinen, kun tulee päivä, jona sopimukseni päättyy; sen mukaanhan minun on kustannettava 20 oppilaalle ruoka 13 kopeekan hintaan päivää ja oppilasta kohti ja lisäksi palkattava ja ruokittava kaksi henkilöä heistä huolehtimaan, mikä merkitsee minulle noin 400 hopearuplan menetystä vuosittain. Yleisen edun ja tällaisten koulujen käsitykseni mukaan tuottaman suuren hyödyn takia soisin tämänkin koulun kuitenkin säilyvän. Äsken kertomani selittää sen, että Jouhkolan koulu ei ole tarvinnut lisämäärärahaa valtiolta, ja selvennän tätä vielä mainitsemalla, että olen vastannut myös rakennusten kunnossapidosta. Lisäksi luovutan koululle ilmaiseksi vuosittain noin 300 syltä polttopuuta. Näin minä kuitenkin vain maksan vanhoja velkoja.
Valitettavasti Kuopion lääni on kolmesta pohjoisesta läänistä kehnoimmassa tilassa; myös vuoden 1864 sato oli kuitenkin huono, ja vain Jumala tietää, mitä tämä vuosi tuo tullessaan.
Jos olisin oikein ilkeä, toivoisin, että saisit pari vuotta hallinnoida nälkää näkevää lääniä; nyt kuitenkin pyydän meidän Herraamme laupeudessaan säästämään sinut tuollaiselta kohtalolta ja toivoen sinun muistavan minua ystävällisesti allekirjoitan olevani edelleenkin kunnioittavasti
Sinun
altis veljesi ja palvelijasi
S. H. Antell.
