Samuel Henrik Antellille

Tietoka dokumentista

Editoitu teksti

Suomi

Helsingissä 3.2.1866

 

Suuresti kunnioitettu Veli. 

 

Jumala tietäköön, että omaatuntoani painaa pahasti se, etten ole lainkaan kirjoittanut Sinulle ja olen siis näin myös laiminlyönyt vastaamisen joulukuun 29. päivänä lähettämääsi ystävälliseen kirjeeseen. Huolet ja työ eivät kuitenkaan anna hengähdysaikaa.

Tarkoituksena ei ole suinkaan ollut jättää Sinua tuollaisen suuren paineen kohteeksi sen vähän varassa, mitä Sinulla käsissäsi on. Sinä kuitenkin parhaiten tiedät, että rahvasraukkamme jää istumaan kädet ristissä, jos se arvelee saavansa kruunulta lainaa ja töitä. Avun varhainen myöntäminen on siis vaarallista, varsinkin jos varoja sen jatkamiseen puuttuu niin kuin nyt.

Tämä takia pyydän, rajoita ehdotuksesi vähimpään mahdolliseen kerrallaan, vain siihen, että selviydytään päivästä päivään. Jumalan avulla selviydymme silloin tästäkin hädästä.

Solidaarisella vastuulla on hyvät puolensa. Yhdessä kohdassa se kuitenkin pettää, kun kyseessä on todellinen hätäapu. Varakkaat ottavat lainasta osuutensa samoin kuin köyhätkin. Se on kohtuullista, koska ensiksi mainitut ovat lainan maksamisen tärkeimmät takaajat.

Mutta ainakin leipäviljaa pitäisi kruunun antaa vain jälkimmäisille, todella tarvitseville. Ensiksi mainitut voivat pyytää luottoa kauppiailta. Vaikka mitään takuita ei voitaisi antaa, pidän tätä menettelyä kuitenkin oikeana. Apuhan on hätäapua – ja siten menettelemällä sitä tarvitaan vähemmän ja se auttaa enemmän.

On surkeaa, ettei ketään kauppiasta saada ryhtymään kattopäreiden, säkkikankaan ym. vientiin. Vain sillä tavalla tuollaiset työt saisivat edes jonkinlaista merkitystä. Kauppaa voidaan käydä myymällä suuria määriä. Rahan lainaaminen sellaiselle kauppamiehelle olisi ilo.

Senaatti on pyytänyt käytettäväksi 1 000 000 markkaa säätyjen Iisalmen kanavaa varten myöntämästä määrärahasta. Vastausta Pietarista odotetaan. Vielä tänään pyysin paroni Gripenbergiä kiirehtimään ratkaisua. Tätä rahaa voidaan käyttää koskenperkauksiin reitin varrella, vaikka nyt esitetyt ehdotukset todennäköisesti hylätään.

Jokin määräraha, ei niinkään käteisenä rahana, tarvittaneen varmaankin kuumetautiin sairastuneita varten – soveliaan ravinnon järjestämiseen.

Täällä sataa lunta vasta tänään, ja tästä talvi näyttää todella alkavan. Satamat jäätyivät umpeen muutama päivä sitten toisen kerran.

Ole ystävällinen ja muista minua muutamilla riveillä, vaikka niiden sisältö varmaan huolestuttaakin.

Erinomaisinta kunnioitustani vakuuttaen olen edelleenkin

ystävä ja veli

Joh. Vilh. Snellman

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: