Uutisia

Allm. Tidningissä on jopa uutisia ”Saksasta”. Preussissa myös tiukasti kirkolliset ovat taipuvaisia luopumaan valtiokirkosta. Ei-kirkolliset ovat tunnetusti samaa mieltä. Siitä seuraa, että valtiokirkon kannalla ovat enää kohtalaisesti ja lievästi kirkolliset, siis yleensä kirkosta piittaamattomat. Königsbergissä valmistaudutaan vaatimaan seuraavilla maapäivillä jälleen perustuslakia, painovapautta jne. Naumburgissa kaikkea tätä pidetään turhana ja päätetään olla lähettämättä edustajia maapäiville. Berliinissä ollaan oikein hyväntahtoisia – Muuan määräys on kieltänyt naisia Königsbergissä käyttämästä housuja. Miessukupuoli näyttää siten säilyttäneen erityisen etuoikeutensa ”puida nyrkkiä taskussa”. – Kirkkovaltiossa jatkuvat uudistukset ja itse Allm. Tidningen alkaa toivoa parasta. – Portugalissa asiat ovat vanhalla tolallaan. Merkillepantavaa on vain, että Allm. Tidning kertoo hallituksen ”uusista” pakkotoimista rahan hankkimiseksi. Tähän asti ei ole kuultu sanaakaan mistään muusta kuin pankin hyvästä tahdosta antaa rahaa, mikä on selvä todistus hallituksen nauttimasta luottamuksesta. – Tukholmassa on muuan mielenvikainen tunkeutunut linnaan ladatut pistoolit mukanaan. Mitään vahinkoa ei kuitenkaan tapahtunut. Pohjois-Amerikasta Allm. Tidn. on taas löytänyt suuren ja monipiippuisen epäkohdan. Näyttää, kuin kaikki olisi hullusti siellä päin maailmaa.

Turussa julkaistavaksi luvatun Skoltidningenin tilausilmoitus on julkaistu. Lehden julkaisijat ovat hrat C. R. Forssman, G. F. Helsingius ja G. E. Eurén, joista ensiksi ja viimeksi mainittu tunnetaan oppilaitosten tarpeita kiitettävästi palvelevista kirjoituksistaan. Myös monet muut turkulaiset lukion ja alempien koulujen opettajat ovat lupautuneet lehden avustajiksi. Oletamme, että ainakin jokainen opettaja tilaa lehden itselleen. – Helsingissä julkaistavan uuden Litteraturtidningenin toimittajien kerrotaan tulevan Länsisuomalaisen osakunnan piiristä. Suomenkielisen lehden [Suomettaren] toimitukseen taas lukeutuvat ennestään tunnetut nimet Ahlqvist, Europæus, Tikkanen ja Varelius. – F. Cygnaeuksen teoksen ”Ljus och skugga” uusi vihko on ilmestynyt.

–––––––––––––––

Tallinnalainen hra Böningh, joka on sangen usein ansioitunut osoittamalla suomalaisille oppilaitoksille anteliaita lahjoituksia, on jälleen muistanut lahjalla Porvoon lukiota. Pietarissa asuva maanmiehemme hra Näslindh on samoin lahjoittanut lukiolle rahakokoelman ja kaupungin pyhäkoululle 300 hopearuplaa – viimeksi mainitun lahjoituksen perusteena on kaupungin perustamisen vuosisataismuiston [kaupunginoikeudet 1346] kunniaksi pidetty juhla, jossa hra lehtori Öhman piti kaupungin historiaa valaisevan puheen.

–––––––––––––––

Viipurilainen hra Cedervaller on lähettänyt toimitukselle laskelman ”Romanen”-julkaisun kuluista ja tuotoista vuonna 1846, ja se osoittaa julkaisun tuottaneen merkittävästi tappiota. Vaikka emme voi hyväksyä laskelmaa jokaisen erän osalta, meidän on selitettävä, ettemme voi vaatia aikakauskirjan hinnan alentamista kuten ei kukaan muukaan. Olemme vain halunneet kiinnittää julkaisijan huomiota siihen, että romaanilukemiston myyminen mahdollisimman halvalla on edullista, koska kuluttajien lukuisuus korvaa yksikköhinnan huokeuden tätä kirjallisuudenlajia myytäessä varmemmin kuin muunlaisen luettavan kaupassa. Varoitamme jälleen liian laajoista romaaneista. Julkaisu painetaan ensi vuonna kauniimmalle paperille. Siinä ilmestynee ensi vuonna myös kotimaisia alkuperäisteoksia.

–––––––––––––––

Borgå Tidning lupaa, että se saa uuden toimituksen ja arvokkaamman ulkoasun, alkaa ”ehkä” ilmestyä sivukooltaan suurempana ja siihen tulee ”mahdollisesti” kirjallisuusosasto ja sen toimitukseen ”voi” tulla hiukan lisävoimaa vuoden aikana. Ellemme omasta kokemuksestamme tietäisi, että selkeästikin ilmoitettu hanke ”voi” epäonnistua, voisimme ”mahdollisesti” tämän ilmoituksen perusteella ennustella jatkon näyttävän huonolta; mutta kun todellisuus on sellainen kuin on, haluaisimme uskoa, että B. T:stä ”ehkä” tulee parempi kuin se on tähän asti ollut. Sen yleisölle antama ohje, että tämän olisi ”ahkerasti tilauksia tekemällä vakuuttauduttava lehden laadusta”, on siis hyvä neuvo, mikäli lehti tulkitsee yleisön ”ahkeruudeksi” sen, että jokainen yksilö tekee tilauksen yhden kerran.

Merivakuutukset

Eräs Pohjanmaalta saapunut kirje muistuttaa meitä jälleen tästä aiheesta. Meille on myös lähetetty kopio 6. kesäkuuta tänä vuonna annetusta Keisarillisesta Ukaasista koskien merivakuutuksia Venäjällä sekä ilmoitus Pietarissa perustetusta merivakuutusyhtiöstä.

Kirjeenkirjoittaja asettuu vastustamaan lähinnä sitä oletusta, että vakuutus kotimaisessa yhtiössä heikentäisi merilainan saamista aluksille. Merilainan saamista sellainen ei estä, siitä on kerrottu Saiman numerossa 20/1845. Merilainanottaja voi myös erikseen vakuuttaa merilainakirjeensä. Näyttää kuitenkin selvältä, että viimeksi mainitun vakuutuksen kustannukset koituvat vakuutuksenottajan maksettavaksi, mutta aluksen luotettavan vakuutuksen luulisi sitävastoin parantavan merilainan ehtoja. Tiedossa on esim., että monet meidän maamme laivanvarustajat hoitavat liiketoimintaansa Englannin rahalla. Silloin lainanantaja vakuuttaa aluksen, joka on hänen rahojensa takeena. Voi nousta kysymys, onko tällainen ulkomainen lainanantaja yhtä halukas antamaan rahaa suomalaista vakuutusta kuin esim. Lontoossa otettua vakuutusta vastaan. Merilainojen kohdalla tilanne on samantapainen. Jos lainanantajalla on laivan vakuutuskirja käsissään ja hän pitää sitä luotettavana, hän antaa rahansa edullisemmin ehdoin, koskei pidä merilainakirjeen erillistä vakuuttamista tarpeellisena. Emme tiedä, kelpaako todistus vakuutussummasta itse vakuutuskirjeen tai vakuutuskirjan veroisena. Siinä tapauksessa yllä kuvattua menettelyä voisi käyttää vielä laajemmin.

Mutta tämä mahdollinen este ei ole ylittämätön. Kirjoittaja muistuttaa siitä, että kotimainen vakuutusyhtiö voi vaikeuksitta avata itselleen tilin jossain Lontoon tai Hampurin hyvämaineisessa liikkeessä, jolloin merivahingon vuoksi otettavat merilainat voitaisiin välttää. Ja koska merilainoja ei muista syistä hevin myönnetä, tämä on vain lisäperuste kotimaiselle merivakuutusyhtiölle.

Mainittu Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Venäläisiä Merivakuutusyhtiöitä koskeva ukaasi sisältää tarkat säädökset niiden perustamisesta, vastuullisuudesta sekä osakkaiden oikeuksista ja velvollisuuksista. Emme kykene kertomaan, missä määrin nämä säädökset eroavat muiden maiden merivakuutusyhdistyksissä noudatettavista. Sitävastoin luulemme, että ”täydellisen menetyksen” kohdalla ne ovat vakuutuksenottajalle muiden yhdistysten ehtoja edullisemmat. Täydelliseksi menetykseksi nimittäin katsotaan, jos laiva anastetaan, se kärsii haaksirikon, se törmää hiekkasärkkään ja vaurioituu, jos myrsky tekee sen merikelvottomaksi, jos jokin vieras hallitus takavarikoi sen, jos lasti hukkuu tai vahingoittuu niin että tappiot ovat vähintään 3/4 sen arvosta. Vakuuttajien harkintaan sitävastoin jää, otetaanko alus tällaisen täydellisen menetyksen sattuessa vakuuttajien haltuun vai ottaako vakuutuksenottaja itse huolehtiakseen pelastustoimista, myynnistä ym. vakuuttajien laskuun.

Näiden säädösten pohjalta on Pietarissa nyt perustettu merivakuutusyhdistys. Käytössämme olevat vakuutuskirjeen tai vakuutuskirjan mallit eivät kerro, keitä vakuuttajat ovat tai mihin pääomiin yhtiö tukeutuu, vain sen että vakuutus tapahtuu meklari, hra Nic. Heimbürgerin kautta.

Luultavaa on, että läheisyys saa monet suomalaiset laivanvarustajat hakemaan vakuutusta Pietarista. Mutta tämä vähentänee monien kiinnostusta kotimaista vakuutusyhtiötä kohtaan, jollei ajatella, mitä eroa on pelkästään osakkaiden mahdollisten tappioiden peittämiseen pyrkivällä kotimaisella seuralla ja ulkomaisella yhdistyksellä, joka vakuuttaa toisten tappioita ja tietenkin tavoittelee riskit peittävää voittoa. Ensiksi mainittu on yhtiömiesten keskinäisen hyödyn tavoittelua, jälkimmäinen tavallista spekulaatiota, johon ei ryhdytä ilman voitontavoittelua. Jokin aika sitten kerrottiin, että Etelä-Suomessa todella harkittiin vakuutusyhtiön perustamista. Muuta kuin pohdiskelua ei kuitenkaan liene syntynyt. Nykyään ei näköjään ole harvinaista, että siellä täällä maassamme perustetaan yhtiöitä maanviljelyshankkeita, tehtaita, kouluja ym. varten. Suuremmista kauppayhtiöistä emme sen sijaan muista kuulleemme muualla kuin Viipurissa, joka siis ainoana paikkakuntana on kyennyt tukemaan kotimaista tuotantoa ennakkojen ja jatkuvan, turvatun menekin avulla. Koko merenkulkua harjoittava Eurooppa perustaa yhtiöitä Länsi- ja Itä-Intian sekä Kiinan kauppaa, valaanpyyntiä ym. varten. Muista maista laivataan karjataloustuotteita, hamppukangasta ym. meidänkin maassamme tuotettavaa tavaraa Atlantin yli tai myydään laivalasteittain jäätä, josta myös Suomessa näyttää olevan hyvät varastot. Kaikkea tätä niin kuin muitakin uusia hankkeita edistetään parhaiten yhdistysten avulla. Rahaa elinkeinoelämän hankkeisiin maamme julkisissa kassoissa on yllin kyllin. Mutta kukaan ei halua niitä käyttää, kukaan ei halua liittyä yhdistyksiin. On mukavampaa kulkea vanhoja polkuja, ottaa vastaan talonpojan tarjoamia tavaroita ja myydä ne vanhoja kanavia pitkin. Ja jollei niillä ole menekkiä, ei etsitä uusia myyntikanavia tai uusia tuotteita – lyödään vain sävyisästi hanskat pöytään. Muissa maissa kauppias on tehtailijan ja maanviljelijän kustantaja, mutta Suomessa valmistaja huolehtii itse vähittäismyynnistä tai jättää sen asiamiehelle. Onpa kaupunkeja, joissa talonpoika jättää tavaransa kauppiaan tilille ilman että tämä sitoutuu edes mihinkään määrättyyn hintaan. Tavara maksetaan sitten kun kauppias on myynyt sen ulkomaille,ja hinnan hän määrää itse – ”sen mukaan mitä se maksoi Englannissa”. Talonpoika, joka tuntee Englannin hinnat kuin viisi sormeaan, saa tyytyä siihen mitä saa. Muutoinhan hän ei saa tavaraansa myytyä. Jos joku ammattikunnan jäsen nimittäin tahtoo maksaa talonpoikaraukalle tämän antaessa tavaraa, sitä kutsutaan ”huonoksi yhteishengeksi”.

Ei ole kumma, että kauppaa ei tällaisen hengen vallitessa maassa ole. Mitä sivistystä, mitä tietoja kuvatunlainen kauppa tarvitsisikaan? Tai suoremmin sanottuna: todistaako se minkäänlaisesta ”hengestä”, kun Suomen kaltaisessa verraten paljon merenkulkua harjoittavassa maassa ei ole tehty mitään kauppiaiden ammatillisen sivistyksen hyväksi? Kun sanomme ei mitään, emme unohda, että Turussa on ainakin ollut olemassa kauppakoulu. Mutta luulemme, että useimmissa kaupungeissa ollaan yhtä tietämättömiä sen olemassaolon jatkumisesta kuin mekin olemme. Sitä vastoin moni muukin tietänee, että maassa on useita kaupunkeja, joissa yksikään kauppias ei ole suorittanut mitään ammatillisia opintoja ja vain poikkeustapauksissa joku maamme kauppias on lähettänyt poikiaan Lyypekin kauppaoppilaitokseen tai konttoriin Englantiin.

Ei varmaankaan erehdy paljon, jos arvelee tämän tietojen puutteen heikentävän myös yritteliäisyyttä ja yhdistyshenkeä. Tiedot eivät sinällään tee sivistystä. Mutta niiden ansiosta ihminen kuitenkin kykenee ymmärtämään yleisiä etuja ja toimimaan niiden puolesta. Ja se on sivistyksen tuntomerkki.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran aikakauskirjan talous

Helsingin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ryhdyttyä julkaisemaan Suomi-aikakauskirjaa sen ulkoinen muoto on muuttunut liian tieteelliseksi ja epämiellyttäväksi. Aiemmin aikakauskirja ilmestyi useampina vihkoina, nyt se tulee yhtenä paksuna niteenä ja tietenkin kerran vuodessa. Niinpä voimme lukea esim. johdannon kertomukseen ”Pontuksen kaivanto” tänä vuonna ja jatkoa tasan vuoden kuluttua. Hra Akiander kirjoittaa tänä vuonna kauniin tutkielman, joka monissa tärkeissä kohdissa muuttaa suomen kieliopin muotoa. Varmaa on, että hänen väitteensä tulevat kohtaamaan voimakasta vastustusta. Mutta niiden arviointi on oma tutkielmansa eikä sille löydy muuta säännöllisesti ilmestyvää julkaisukanavaa kuin ”Suomi”. Tuota arvostelua saa siis odottaa kokonaisen vuoden. Toisen vuoden kuluttua ilmestyy hra Akianderin vastaus. Ehkä kolmannen vuoden kuluttua vastahuomautus siihen. – Tällainen on kirjallisuudessa sääntönä, sitä ei voida kieltää. Jos kaikki sujuu hyvin, lapsenlapsemme saavat siis tietää, mikä on paikan merkitys suomen runomittaopissa jne.

Ei tosin voida sanoa, että sivistys kovin voimallisesti tunkeutuu meille tänne Suomeen. Mutta kulttuurimaissa sen asiat ovat niin moninaiset, että jokainen päivä tuottaa kaikille sivistyneille jonkin uuden aiheen keskusteltavaksi ja yksi aihe siten työntää nopeasti toisen tieltään. Oppineimpienkin miesten pitäisi myöntää, että meidän suomalaisten pitäisi jotenkin pyrkiä tähän sivistyneen maailman yhteyteen. Keinona siihen ovat kirjalliset tiedotusvälineet, mitä lukuisammat ja mitä nopeammat, sen hyödyllisempiä ne ovat. Tavallisten maanteiden, joita pitkin sentään pääsee kulkemaan jokseenkin nopeasti, ei nykyään enää katsota riittävän aineellisen hyvinvoinnin edistämiseen. Mutta sielun ravinnoksi, niin ylevän päämäärän edistämiseen kuin kansakunnan kielen ja kansalliskirjallisuuden kehittymiseen katsotaan riittävän, kun on yksi aikakauslehti, joka aina syyspäiväntasauksen aikaan näyttää kasvonsa ja joka kerta tähyää kokonaisen vuoden saavutuksiin siinä asiassa, jonka kehittymistä se ajaa.

Täytyy myöntää, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seura tässä järjestelyssään todella edustaa jäsentensä suomalaista mietteliäisyyttä, aitoa suomalaista ”antaa hautua” -asennetta.

Kun vielä ottaa huomioon maamme kirjakauppalaitoksen tilan, niin on todella outoa, ettei ”Suomen” julkaisija ole lainkaan ajatellut sitä taloudellista etua, joka aikakauskirjan nopeammasta ja tasaisin välein tapahtuvasta levittämisestä koituisi. Sen jakaminen kahdeksitoista kuukausittaiseksi vihoksi kohottaa hintaa vain päällisen ja sidonnan verran. Lupa julkaisun jakeluun normaalin sanomalehden tavoin ja sen lähettäminen postin kautta maksaa kerta kaikkiaan noin 16 hopearuplaa. Sitä vastoin säästetään kuljetuskustannukset ja kirjakaupan osuus, jotka yhdessä tekevät noin 20-25 % kirjakauppahinnasta. Jo tämä säästö kattaa mainitut lisäkustannukset. Ja kukapa epäilisi, etteikö aikakauskirja tällä tavoin levitettynä tuottaisi paremmin kuin muutoin. Sitähän voidaan joka tapauksessa levittää myös kirjakauppateitse. Hyöty koituu niille, jotka ovat innostuneita edistämään aikakauskirjan ajamaa asiaa. Tuskin erehtyy arvioidessaan, että mielenkiinto asiaa kohtaan säilyy paremmin, jos yleisö näkee sitä käsiteltävän ainakin kaksitoista kertaa vuodessa ja jos nämä julkaisut voidaan välittömästi levittää kaikkialle kuin jos ne ilmestyvät kerran vuodessa, monen lukijan on pakko hakea tavaransa 20-30 peninkulman päästä ja ne usein saadaan vasta puolen vuoden kuluttua ilmestymisestään. Tässä esitetyn Suomi-aikakauskirjan julkaisemistavan edut ovat niin ilmeiset, että olisi hyvin outoa, jos sitä ei otettaisi käyttöön. Emme näe mitään esteitä asian toteuttamiselle jo kuluvan vuoden aikana.