Uutisia
Espanja. Aiemmin mainittu tasavaltalainen salaliitto oli levittäytynyt laajalle. Cádizissa, Barcelonassa, Sevillassa ja useilla muilla paikkakunnilla on yritetty saada aikaan levottomuuksia samana päivänä kuin Madridissa. Viime aikoina saatujen uutisten mukaan kenraali Prim on tehnyt Saimalle sen kepposen, että hän on säilyttänyt päänsä hartioillaan ja käyttää sitä yhä varsin viisaasti puolustautuessaan monilukuisten sotilaskomissioiden edessä. Kunpa tuon kelpo miehen ajattelukone onnistuisi siinä tehtävässä! Cortesissa edustajat puolestaan rasittavat päätään sanoakseen kyllä hallituksen esittämille perustuslain muutoksille. Ranska. Hallitus ottaa 200 miljoonan lainan rautateiden rakentamista varten, ja Rothschildien pankkihuoneen oletetaan ojentavan sille tämän mitättömän pikkusumman. Jesuiittojen merkitys kasvaa tässä maassa samoin kuin Belgiassa, Saksissa ja Sveitsissä. Juutalaisia siis ja jesuiittoja! Noiden maiden etuna kuitenkin on, että heidät voidaan tunnistaa ympärileikkauksesta ja munkinkaavusta.
Helsinki. Postihallituksen julistuksella tiedotetaan, että kaikista postitoimistoista voidaan jo nyt ostaa kirjekuoria, joista kahdelle 8 osaan taitetulle tavalliselle kirjepaperiarkille tarkoitettu maksaa 10 kop. ja kolmelle kuuteen osaan taitetulle tarkoitettu 20 kop. hopearahaa.
Turun kaupungin ”Underrättelser” ilmoittaa sen valitettavan uutisen, ettei ”nuorempia kirjallisuusmiehiä”, jotka ovat tänä vuonna olleet kateissa, saada hankituksi takaisin ensi vuodeksikaan.
Kuopio
Sen jälkeen kun tänne sijoitettu linna- ja sairaalalääkäri on ilmoittanut luopuvansa näihin virkoihin aiemmin yhdistetystä kaupunkilaisten sairaanhoidosta, kaupunki on pyynnöstään saanut oman kaupunginlääkärin. Huhu kertoo, että toisen opettajan palkkaaminen ala-alkeiskouluun on harkittavana, ja toivotaan, että siinä voitaisiin sitten ryhtyä antamaan opetusta myös suomenkielisille lapsille. Oppikirjojen puute on pahin tämän toiveen toteutumisen tiellä oleva este. Yksi askel tämän puutteen poistamiseen on kuitenkin suomennos Wingen kirjoittamasta kansakoulun maantiedosta; sen on julkaissut täkäläinen kirjapaino.
Viime aikoina on virinnyt kysymys siitä, miten on tulkittava kaupungin perustamiskirjan sanamuotoa, josta tässäkin lehdessä on julkaistu otteita. Sehän toisaalta vapauttaa kaupungin kaikki asukkaat kaupparajoitusten ja ammattikuntasääntöjen pakollisesta noudattamisesta, mutta sisältää myös sanonnan: ”[saa] harjoittaa sellaista kauppaa, teollisuutta ja käsityötä, jota hän on oppinut harjoittamaan”, ja jos sanan ”oppinut” tulkitaan tässä edellyttävän tavanomaisen opinkäynnin suorittamista, tämä muuttaisi kyseessä olevan elinkeinovapauden tavalliseksi ammattikuntapakoksi. Kuitenkin on ollut ja edelleenkin on sangen harvinaista, että kaupunkiin on hyväksytty uusi elinkeinonharjoittaja ilman edeltävää Keisarillisen Senaatin ratkaisua. Viimeksi on kuulemma tuntuvasti korotettu kaupungin kassaan maksettavia kirjoittautumismaksuja.
Varsinainen rötkäle
Onnettomalla tavalla kuuluisa Ankarström esiteltiin oudolle näillä sanoilla: ”tämä se on varsinainen rötkäle, usko pois”. Sama suositus voidaan aiheellisesti antaa viime aikoina kuuluisaksi tulleelle Åbo Tidningin kirjoituksen lähettäjälle, jonka mielestä olisi parasta jos suomalaiset saisivat jakaa chippewain ja irokeesien kohtalon eli että he häviäisivät viimeiseen mieheen kielensä ja kansallisuutensa mukana. Hän on nyt uudelleen kirjoittanut samassa lehdessä koettaen käsittämättömällä tavalla selittää, että tämä hänen toiveensa on erittäin isänmaallinen ja että sen oikeellisuutta ei toistaiseksi ole kumottu niissä lehdissä, jotka asiaan ovat ottaneet kantaa. Varmemmaksi vakuudeksi hän vetoaa akateemiseen todistukseensa, joka kuuluu osoittavan hänet ”järkimieheksi”. Vaikka hän rohkeasti epäileekin Saiman toimitusta totuudettomuudesta, emme me halua epäillä tätä hänen vakuutteluaan. Mutta kun hän itse katsoo tarpeelliseksi esittää todisteita järkevyydestään, olisi ollut hyvä tehdä se jotenkin muuten kuin tutkintotodistuksen avulla. Läksythän on helpompi unohtaa kuin oppia eikä kukaan voi olla varma että kirjoittajalla on tallessa kaikki se ymmärrys, josta hän saattoi iloita lähtiessään yliopistosta. On kuitenkin ilahduttavaa nähdä, että hänenkin mielestään järki on jotain, jota jokaisella pitäisi vähän olla. Hänen kohdallaan sen olemassaoloa panee epäilemään hänen menetelmänsä kutsua kaikkea innostusta suomen kielen puolesta ”kumoushaaveiksi” sekä hänen kainoutensa mainita nimeään.
Voiko maahamme syntyä kunnollista sanomalehteä?
Pikkumaisuus, jolle kaikki sen oman vähäpätöisen olemassaolon ulkopuolinen on mahdotonta, on tarttunut tähänkin kysymykseen, milloin itseään sietämättömästi ylentäen, milloin tosiasioita vääristellen. Vaikka tällaiselle pikkumaisuudelle tuhat kertaa osoittaisi sen oman pienuuden, se silti voi yhtä usein huutaa yleisölle: näettekö mitään suurempaa? Ja valtaosa yleisöstä, joka on näitä suuria sanoja kuunnellut vuosikymmenet, varmaankin epäilee, voiko maan päällä olla mitään suurempaa ja parempaa. Se on meidän sanomalehtiemme suhde yleisöönsä. Kuulemme niiden hellyttävästi vakuuttelevan tarkoituksiensa jaloutta ja rohkeasti julistavan mitättömimmänkin lainatavaransa milloin pohdiskeleviksi artikkeleiksi, milloin äärimmäisen tärkeiksi ”katsauksiksi”. Ne vetoavat ulkomaisiin ilmoituslehtiin, jotka heidän suureksi tyydytyksekseen ovat käsiin sattuneet ja joita he itse ovat pitäneet kirjapainon latojien tekeminä, ja vakuuttavat: ulkomainen lehdistö on aivan samanlaista kuin H. T., M. B. tai B. T., ja jos katumuksen häivähdyskään heidät joskus yllättää, niin mikä hyvänsä tekosyy ja vieläpä tutkimattomat seikat, joita he eivät uskalla edes mainita, kelpaa heille todisteeksi siitä, ettei maahamme voi syntyä parempia lehtiä eli että he itse ovat aivan verrattomia.
Yksi yritys vaientaa kaikki kyselyt jostain päivittäistä vesivelliämme paremmasta ilmestyi Helsingfors Tidningarissa 21. elokuuta. Olimme eräässä sanomalehtikirjallisuutta käsittelevässä artikkelissamme sanoneet, että sillä voi olla jotain merkitystä ainoastaan yliopistomiesten myötävaikutuksella. Mutta kun on selvää, että vähänkin suuremman lehden toimittaminen vaatii miehensä kokonaan, niin lisäsimme, että jonkun nuorehkon tieteellisesti sivistyneen miehen pitäisi astua hankkeen johtoon ja vain varmistua niin vanhempien kuin nuorempienkin yliopistonopettajien ”myötävaikutuksesta”.
Olisi odottanut, että ainakin muut toimittajat olisivat toivottaneet menestystä sellaiselle ehdotukselle. Kuitenkin vain H:fors Tidningar puuttui asiaan ja miten se sen teki? Kenelläkään ei olisi varaa ”riskeerata” yritykseen; kukaan ei ”jaksaisi sitä hoitaa”, nuorten miesten yhteenliittymään syntyisi pian erimielisyyttä ja se hajoaisi. Edelleen väitetään ettei yksikään suurempi lehti voi ”kannattaa”, ja todistuksen kruunaa vakuutus, että vain Saima on saavuttanut menekkiä toimittajansa ”nimellä”, mutta että sekin kallistuu pian kuolinvuoteelleen.
On kärsimys ottaa esille tämä maamme toimittajien surkea käyttäytyminen, ja hyväntahtoinen lukija yhtyy varmasti suruumme. Epäilemättä hän pitää yhtä tarpeellisena kuin mekin, että maan yliopistolla olisi äänitorvi joka yhdistää sitä maan asukkaisiin, niin että korkea tieteellinen sivistys, jota sen jäseniltä edellytetään, pääsisi puhumaan kansakunnalle ei vain yliopiston omissa vaan kaikissa inhimilliseen sivistykseen kuuluvissa asioissa. Tieteellistä toimintaa on toki pidettävä heidän tärkeimpänä velvollisuutenaan ja on kansakunnan voitto, jos he kykenevät muistuttamaan ulkomaita Suomen olemassaolosta. Mutta suoranainen toiminta oman kansakunnan henkiseksi vaurastuttamiseksi ei estä edellistä, ja siksi nykyajan etevimmät tiedemiehet eivät pidäkään itselleen arvottomana kirjoittaa talonpojille tai käsityöläisoppilaille. Jos kerran tieteellinen toiminta yhä rajoittuu tavalliseen, unohduksen yöhön katoavaan akateemiseen kirjallisuuteen, niin luulisi että jokaista tilaisuutta hedelmällisempään kirjalliseen toimintaan todella kaivattaisiin.
On ulkonaisia seikkoja, jotka tällä hetkellä haittaavat kotimaisen kirjallisuuden leviämistä. Aikakauskirjojenkin levikki jää suhteellisen vähäiseksi. Sanomalehti sitä vastoin leviää helposti ja se kiinnostaa yleisöä enemmän, niin ettei tyydytä vain vuosien perästä lainmaamaan sitä luettavaksi. Olosuhteet rajoittavat lisäksi toimittajaa päivän tapahtumien käsittelemisessä ja yleisluontoisemmat artikkelit saavat siksi lukijoita suhteellisen helposti, sillä yleisö joka tapauksessa kaipaa väliin lukemista. Uskotaanko siis, että maan yliopistolla ei olisi tarpeeksi mainetta hankkiakseen sanomalehdelle levikkiä eikä kylliksi kykyä sen pystyssä pitämiseen! Ja onko niiden asia, jotka tätä epäilevät ja julistavat tuulesta temmatuiksi kaikki ehdotukset antaa maalle jotain tietoa yliopistosta, onko niiden asia ”merkitä mielipiteet” yliopiston arvoa alentaviksi heti jos vaaditaan muutakin kuin luetteloita koululäksyissä suoritetuista tutkinnoista? Vai pitäisikö heidän kunniakseen olettaa, että he eivät tiedä mitä puhuvat. Ei kai mikään voi olla yliopistolle alentavampaa kuin se, että Helsingfors Tidningar ja Morgonbladet ovat yliopistokaupungin ainoat suurta yleisöä varten säännöllisesti ilmestyvät julkaisut ja että ne ainoastaan tutkintoja ja opinnäytteitä luettelemalla kertovat yleisölle yliopiston vielä olevan elossa. Kun ne vielä H:fors Tidningarin tavoin ylvästelevät tehtävällään ja ylistävät itseään yliopiston arvovallan oikeina tukipilareina, niin tämä on kuten sanottu säälivästi luettava niiden vähälahjaisuuden tiliin.
Jos näin ei olisi, ei H. T:ltä voisi jäädä ymmärtämättä, miten toisenlainen myös suhde sensuuriin olisi lehdellä, jonka palstoilla komeilisivat kirjoittajina yliopiston arvostetuimmat miehet. Ei todellakaan juuri ihmetytä, jos sensori ei paljoakaan epäröi pyyhkiä yli yhtä tai toista siitä, mikä nyt täyttää lehtien palstoja. Mutta sellainen nimi, joka on jo saavuttanut tieteellistä arvonantoa, vaatii toisenlaista kunnioitusta ja todellisen tiedemiehen esittämät mielipiteet ovat myös sitä lajia, että sensori yhtä hyvin kuin kuka muukin voi lukea itsensä opetettavan yleisön joukkoon. Yhtä selvää on, että sellaisten miesten esiintyminen antaisi lehdistöpolemiikille toisen sävyn kuin sillä on nyt, kun sillä harvoin on muuta käsiteltävää kuin ääretön pikkumaisuus ja sen itsepintaiset tuotteet.
Mutta sanotaan: ”suurempi lehti ei kannattaisi”. Tämä on yksinkertaisesti teollisuudenharjoittajan tavanmukaista sanahelinää jolla hän koettaa ehkäistä kilpailua. Nykyisillä tilaushinnoilla lehdet nimittäin tuottavat sievoista voittoa. H. T:n paperi ja painatus eivät voi maksaa enempää kuin 700 hopearuplaa – meille on kerrottu 1 700 pankkiassignaatteina. – Tilausmaksut tekevät nyt noin 1 400 ja ilmoitustulot vähintään 400 hopearuplaa. Tuloista jää siis tuotoksi 1100 hopearuplaa, todellakin varsin hyvä tuotto sellaisen lehden toimittamisesta koituvasta vaivannäöstä. Saiman paperi ja painatus maksavat tänä vuonna 640 hopearuplaa ja toimitukselle jää siten kunnon tuotto. Borgå Tidning kannattaa suhteellisesti vielä paremmin. On vielä muistettava, että maamme kirjapainot ovat miltei monopoleja ja painokustannukset siksi paljon korkeammat kuin esim. Ruotsissa. Mutta toivoa sopii, että tässäkin ammatissa tullaan saavuttamaan ainakin sama vapaus kuin kaikissa muissakin sallituissa elinkeinoissa. Ja siksi on yhtä varmaa, että nykyinen sanomalehtikirjallisuus saa väistyä yleisölle edullisemman tieltä, kuin että sen tulee väistyä sisällöltään laadukkaamman tieltä.
Puhutaan, että Morgonbladetia ollaan laajentamassa. Uudistettu huomautuksemme onkin sitä enemmän paikallaan. Lehden tarvitsee vain hankkia avustajikseen arvostettuja yliopistonopettajia, maksaa kunnolla niin heille kuin muillekin kirjoittajille, avata lehti ilmoituksille eikä hyljeksiä myöskään jatkoromaaneja, niin tilaushintaa voidaan huoletta nostaa yhdellä hopearuplalla ja niin syntyy lehti, jolla on henkisiä voimia käytössään. Mutta lehden omistajan tai johtajan tulee silloin olla mies, joka samalla kykenee päättämään lehden sisällöstä ja siihen jossain määrin kirjoittamaan, mies joka ei pidä arvottomana hankkia varallisuutta kustantajana ja aloittaa tämän uransa maan parhaan sanomalehden johdossa.
