Kuopio

Vielä viime viikolla kaupunkimme sai Helsingistä jälleen postilähetyksen, joka saapui käsiimme kymmenpäiväisen vaelluksen jälkeen, kuulemma Viipurin ja Käkisalmen kautta. Nykyisin postinkulku näyttää kuitenkin muuttuvan säännöllisemmäksi, vaikkakin tiistain posti saapui vasta keskiviikkona.

Viime kuussa lämpömittarin lukema alitti täällä parina päivänä -30 asteen rajan, mutta on enimmäkseen pysynyt 15 ja 20 asteen välimailla, joten vielä ei ole koettu kauan jatkuvia kovia pakkasia.

Uutisia

H. K. Majesteettinsa on Porvoon tuomiokapitulille 18. lokakuuta 1845 osoittamallaan Armollisella reskriptillä antanut tuomiokapitulin alamaisesta esityksestä sen selityksen Kirkollis- ja kouluviraston leski- ja orpokassan säännöistä, etteivät samaiset Armolliset säännöt sisällä säädöstä, joka voisi rajoittaa niiden henkilöiden oikeutta, jotka ovat ennen tammikuun 20. päivää 1844 saaneet valtakirjan 1. toukokuuta 1842 tai sen jälkeen vapautuneeseen virkaan, ryhtyä hoitamaan tätä virkaa aiemmin säädettyjen perusteiden mukaisesti, mutta että säännöt sanovat täysin selvästi, että virasta saadut tulot sekä maan opetuslaitosten opettajien palkkaedut on sijaisen palkkion vähentämisen jälkeen maksettava eläkekassalle viran täydellisesti vapautuessa ”ehdottomasti” yhden vuoden ajan ja lisäksi koko sen ajan, jonka virka on avoinna, sekä tapauksissa, joissa armovuodet ovat kyseessä, koko sen ajan, jonka virka on avoinna niiden jälkeen.

Helsingissä on perustettu taideyhdistys. Yhdistyksen toiminta ei riittäne kohentamaan kotimaisen kuvataiteen tilaa. Se voi kuitenkin varmasti herättää taiteeseen kohdistuvaa harrastusta. Jos rohkenisi siinä määrin uskoa yksityisten ihmisten alttiuteen tehdä uhrauksia, voisi sanoa, että yhdistys toimisi epäilemättä hyödyllisemmin perustamalla ostamistaan taideteoksista kokoelman Helsinkiin kuin arpomalla nämä teokset piilotettaviksi ja unohdettaviksi eri puolille maata.

Maailman hauskoihin sattumuksiin kuuluu Espanjassa puhjennut sanomalehtikiista. Muuan pankkiiri Salamanca, jolle Narváez ei luultavasti enää järjestä riittävästi voittoa, on ostanut 1/2 miljoonalla itselleen sanomalehden, jossa kenraalia vastaan hyökkäillään sangen kiihkeästi. Tämän on täytynyt turvautua samaan keinoon, hän on vuokrannut 1/4 miljoonalla käyttöönsä toisen lehden ja puolustautuu siinä parhaansa mukaan. Liikemies väittää nyt, että kenraali on ottanut tarvitsemansa vuokrarahat julkisista varoista.

Keskusteluja käydään muuallakin, näinä päivinä avataan edustajakamareiden istuntokausia joka suunnalla, jopa Kreikassa. Onneksi ihmisillä, joilla ei ole muita kamareita kuin sänkykamari ja keittiö, on paperin ja painomusteen välityksellä tilaisuus saada sangen halvalla tietoja kamareiden keskusteluista, nimittäin niistä, jotka eivät ole järin vahingollisia.

–––––––––––––––

Kesken kamareiden ja väittelyjen tutkailun [viittaus välihuomautuksen paikkaan lehden sivulla] huomattakoon uusi kirkkolakiehdotus, joka on nähnyt päivänvalon talvipakkasella. Ainakin yhdessä ehdotuksen kohdassa on annettu puolittain periksi ajan uudistushalulle, kun siinä muutetaan avoin kirkollinen häpeärangaistus puolijulkiseksi seremoniaksi, joka toimitettaisiin sakaristossa.

–––––––––––––––

Porvoon rouva, josta Saiman latoja hiljan teki muodokkaan [formerad] taatun [bornerad] asemesta väittää yhä olevansa kuollut ja kuopattu. Olisikohan mahdollista, että hänen pirteä Borniertheitinsa [typeryytensä] olisi ottanut itselleen uuden ruumiillisen hahmon? Ei voi kieltää, että hän nyt esiintyy kotimaisissa lumpuissa aiempien ulkomaisten sijaan. ”Sanomalehtiä meidän yleisöllemme”, ”Vähäsen suomen kielestä”, ”Paroni Bock” ym. saman tyyppiset kirjoitukset tekevät eukon esiintymisen niin surkeaksi, että hänelle sydämellisesti toivottaa haudan lepoa ja hänen firmalleen jokseenkin viisasta hoitajaa.

Kuinka tulevaisuus pidetään lämpimänä

Varma kokemus osoittaa, että halot ovat hyödyllistä tavaraa varsinkin talvisaikaan. On luultavaa, että myös suomalaiset talonpoikammekin ovat jo tämän kokeneet. Mutta silti uskotaan, että heillä on erityinen taipumus hävittää metsää ja jättää jälkipolvet vaille edes tarpeellisten rikkitikkujen raaka-ainetta.

Näistä ymmärtämättömistä osa todella omistaa metsän, josta he hankkivat polttopuunsa. Heidän lastenlastensa hyväksi ei siis voida tehdä oikeastaan mitään, jollei heitä mahdollisesti voida estää viemästä metsäänsä vieraisiin maihin. Osaksi tämä estääkin itse itsensä, sillä lehtipuusta maksetaan niin huonosti että kuljetus ei kannata. Ja kuitenkin juuri lehtipuista saatavat halot antavat lämpöä ja niitä lämmittämiseen etupäässä käytetäänkin. Palelevien lämmittämiseksi tulevaisuudessa ei siis voida tässä asiassa tehdä mitään.

Havumetsä sitä vastoin antaa ulkomaalaisellekin käyttökelpoista puutavaraa. Sen viennin estäminen onkin siksi erinomainen keino metsien säilyttämiseksi. Havupuiden halot eivät tosin paljoa lämmitä. Havupuut myös kasvavat lehtimetsää hitaammin. Mutta muoti voinee nostaa senkin kunniaan. Ja kun maan lisääntyvä viljeleminen ja väestönkasvu kerran tekee järjestetyn metsänhoidon tarpeelliseksi, niin silloin havupuut luultavasti asetetaan kaikkien jalompien puiden edelle ja paneudutaan erityisesti niiden hoitamiseen. Se, mikä siihen asti lahoaa käyttämättömänä, on kuitenkin palvellut tulevaisuutta esimerkkinä siitä, miten käy havumetsälle, jos lehtimetsää pidetään ensisijaisena polttopuuna. Lisäksi myös tulevaisuudella on samaa käyttöä osalle siitä kuin nykyäänkin. Kaikissa Euroopan maissa kivitalot ovat tosin korvanneet puiset mökit. Jopa meidän maassamme palkitaan niitä, jotka rakentavat kivestä. Samoin aletaan purjehtia maailman ympäri kovasta raudasta rakennetuilla aluksilla. Mutta myös sellaistahan voidaan toki estää ja tästä eteenkinpäin rakentaa alukset kaikkein hauraimmasta materiaalista, männystä ja kuusesta. Edelleen myös tulevaisuudessa voidaan lankkuja ja lautoja viedä ulkomaille. Miksi siis nykyaika vaivautuisi? On tosin selvää, että tähän tarkoitukseen nyt kelvolliset puut viidenkymmenen vuoden päästä ovat kelpaamattomia niin kuin se metsä, jota silloin voidaan käyttää, on nyt käyttökelvotonta. Mutta voisihan nyt sahata sen mitä voi ja säästää laudat jälkipolville seinien sisään ja kattojen alle. Unohdimme – ja moni muukin on sen unohtanut – että samalla tavalla voitaisiin säästää myös polttopuiden kohdalla. Mutta jos perintötalonpoika, metsänomistaja, ei ”halua” sillä tavoin säästää jälkeläisilleen, ei asiaa voi auttaa vaan nämä saavat auttamatta palella.

Toisen ryhmän, kruununtalonpoikien suhteen asia on toisin. Heitä voidaan kieltää luovuttamasta metsää ei vain ulkomaalaisille vaan myös kaikille maanmiehille. Tällainen kielto johtaisi pakosti metsien täydelliseen säästymiseen ja heidän jälkeläisensä olisivat siten kaikin puolin turvassa pakkasen vaikutuksilta. Melkeinpä näin kävisi silloinkin jos heidän esi-isänsä kokonaan jättäisivät hyödyllisen toimintansa lahoavan metsän keräämiseksi ja sen säilyttämiseksi lukkojen ja salpojen takana.

Vain yksi asia vielä estää näin onnelliseen tulokseen pääsemistä. Kruununtalonpojasta ”voi” nimittäin tulla perintötalonpoika. Silloin hänen jälkeläisensä ovat yhtä onnettomassa tilanteessa kuin viimeksi mainitunkin – eli että heidän lämmittämisekseen ei voida tehdä oikeastaan mitään, elleivät heidän arvoisat esi-isänsä ”halua” tehdä jotain.

Kruununtalojen ostaminen verotaloiksi osoittautuu siis tulevan Suomen asianmukaisen elämänlämmön kannalta erittäin vaaralliseksi järjestelyksi. Ainakin se uhkaa tehdä nykyiset ja tulevat metsäasetukset täysin käyttökelvottomiksi. Silloinen sellainen laki tulee pääpiirteissään sisältämään ”verotilanomistajille ei voida määrätä mitään, kruununtalonpojalle määrätään seuraavaa jne. jne. – niin kauan kuin hän haluaa kuulua tähän kategoriaan.” Ja kuitenkin tunnustamme, että Saima Suomen halkojensäästämisseuran eräänä vähäpätöisimpänä jäsenenä on pitänyt verolleostamista hyvänä menettelynä sellaisen säästön aikaansaamiseksi, jos se nimittäin halutaan käsittää Suomen metsien edullisimmaksi käyttötavaksi.

Suureksi iloksemme huomaamme, että muutoin niin ankara herra B. B. Helsingfors Tidningarissa yhtyy meidän käsitykseemme verolleoston hyödyllisyydestä. Vaikka herra B. B. ei nimenomaisesti sanokaan tällä tavoin säästettävän halkoja, voinemme kuitenkin tässä asiassa vedota erääseen auktoriteettiin – Ehdotukseen uudeksi metsäasetukseksi. Siinä nimittäin kauniin sanoin esitetään, kuinka vapaa omistusoikeus kaikkein varmimmin synnyttää hyvää huolenpitoa omaisuudesta. Siitä taas näyttäisi seuraavan, että kruununtalonpojan muuttuminen perintötalonpojaksi antaa parhaan takeen nykyisten kruununtalojen metsien käyttämisestä maan parhaaksi.

Mutta lehtemme ei missään kohden ole B. B:n väittämällä tavalla vaatinut, että komitean olisi mainitussa esityksessään pitänyt yhdellä kynänvedolla muuttaa kruununtalonpoika perintö­talonpojaksi. Ennen muuta olemme suositelleet verolleostamisen helpottamista. Ja näin siksi, että näiden toimenpiteiden vaatima suuri ajanhukka tällä hetkellä vähentää kruununtalonpoikien halukkuutta ryhtyä niihin. Eräänä keinona olemme ehdottaneet, että lupa tällaisiin ostoihin myönnettäisiin lääninhallituksessa. Kenties asiaa helpotettaisiin edelleen, jos tätä koskeva anomus ja kauppahinta voitaisiin tavallisen veronkannon yhteydessä suorittaa kruununvoudille, joka sitten huolehtisi sen toimittamisesta lääninhallitukseen viipymättä.

Herra B. B. on erehtynyt arvellessaan, että oikeus verolleostohinnan maksamisesta 20 vuoden aikana tuottaisi maksajalle verotalo-oikeuden jo ensimmäisestä maksuerästä lähtien. Jo kaikelle kruununmetsien säästämiselle tällaisesta koituva vaara lienee estänyt tekemästä tällaista säädöstä. Eihän sellaisessa tilanteessa mikään estäisi asukasta ensimmäisen maksuerän jälkeen hävittämästä kaikkea metsää, myymästä tilaa ja jättämästä loput maksuerät maksamatta, koska hän jo kapitalistiksi päässeenä voisi suorittaa saman manööverin monen muunkin kruununtilan kohdalla.

Sitä vastoin on totta, että uuden metsäasetusehdotuksen olisi meidän mielestämme pitänyt antaa kruununtalolliselle metsänkäytön suhteen sama vapaus, jota perintötalonpojaltakaan ei voi riistää. Sen, mitä hra B. B. on sanonut tällaisen toimenpiteen hyödyttömyydestä, katsomme täysin todistavan sen soveltumattomuutta nykyiseen tilanteeseen. Tällä tavoinhan häviäisi, kuten hra B. B. on maininnut, eräs tärkeimpiä syitä, joiden vuoksi kruununtilalliset ryhtyisivät verolleostoon samalla kun on olemassa monia muitakin syitä, joiden laatua ja tärkeyttä verotalollinen ei kuitenkaan kykene ymmärtämään – etenkään kun hänelle ei ole helppo antaa niistä tarvittavaa tietoa.

Ei siis ole muuta keinoa kuin mahdollisuuksien mukaan helpottaa verolleostoa, jotta kruununtalollisessakin syntyisi hyvää tahtoa metsän huolelliseen hoitamiseen. Ilman sellaista tahtoahan tulevien sukupolvien halkovarastot kaikista asetuksista huolimattakin jäävät liian niukoiksi. Tällaisen tahdon synnyttämiseksi varma keino taas on metsäntuotteiden kannattava myyminen. Ja sen tekee mahdolliseksi sahaliike, jos sille ei aseteta tarpeettomia rajoituksia, jotka kohtuuttomasti korottavat sen kustannuksia ja heikentävät sen myyntiä ulkomaille.