Uutisia
Maailma on täyttynyt uutisilla sen jälkeen kun meillä viimeksi oli sellaisia kerrottavana. Useimmat niistä ovatkin jo niin kauan sitten kerrottuja, ettei maksa vaivaa niitä enää kertoa. Vain Kuopiosta ei meidän tietääksemme ole kuulunut mitään, ei uutta eikä vanhaa. Emme myöskään näe mitään keinoa näiden uutisten kertomiseksi tulevaisuudessa. Meitä tämä luultavasti haittaa enemmän kuin lukijaa. Olemme nimittäin todella hartaasti pyrkineet joka postipäiväksi löytämään täältä jotain kerrottavaa. Vaivannäkö ei ole aina tuottanut tulosta, mutta olemme kuitenkin olleet erittäin iloisia nähdessämme lehtemme jokaisessa numerossa ensimmäisenä Kuopion nimen. Ihmisen pitää suhtautua nöyrästi toimintansa vähäisyyteen. Emme usko rikkovamme tätä nöyryyttä vastaan jos toivomme, ettei lehti ole ollut tälle paikkakunnalle täysin hyödytön. Mutta toivomme myös, kun nyt sanomme sille surullisia hyvästejä, että lehtemme paikka joskus tulevaisuudessa tullaan täyttämään paremminkin. Varmaa on kuitenkin, että julkisuuteen kuuluvien asioiden ja olosuhteiden julkisesta käsittelemisestä on hyötyä vain silloin kun esitys viittaa niiden edelleen kehittämisen ja parantamisen mahdollisuuksiin.
Ulkomailta
F. A. Tidning näyttää tulleen petetyksi Portugalin tapahtumien suhteen. Ainakin se huomaa nyt, että ”tyytymättömyys viimeisintä reaktiota kohtaan onkin luonteeltaan paljon vakavampaa kuin oli odotettu”. Lehden synkkien näkymien kanssa ilmeisesssä ristiriidassa on kuitenkin samassa lehdessä julkaistu julistus, jossa kerrotaan ”reaktion” vastaanoton olleen ”lämpimän hyvänsuopea”. ”Reaktion” avauspuheeseen kuului tunnetusti painovapauden peruuttaminen ym. Espanjan asioista samalla lehdellä on hyvin omintakeisia käsityksiä. Näyttää nimittäin siltä kuin leskikuningatar hallitsisi ministereitä ja nämä vain armeijan tuella maata. On vaikea nähdä, mitä enää jää jäljelle todelliselle kuningattarelle ja maan valituille edustajille. Saksasta lehti ei tavallisesti kerro mitään.
Ruotsista kerrotaan Tegnérin kuolleen 68 vuoden iässä. Merkittävän, ikänsä puolesta vielä voimissaan olleen miehen poismenon aiheuttamaa surua lieventää tässä tapauksessa runoilijan viimeisten aikojen vielä surullisempi kohtalo usein toistuvien mielisairauden puuskien samentaessa hänen rikkaan henkensä. Ellei tämä onnettomuus johtunut jostain tähän asti tuntemattomasta ruumiillisesta kärsimyksestä, voidaan sen syitä aavistella vain hänen syvästi loukatusta itsetunnostaan. Mitkä tahansa motiivit sitten lienevätkään olleet, niin Tegnér osoitti juuri ennen vuotta 1840 voimakkaan konservatiivista ajattelutapaa. Hän ajautui ehkä vielä pitemmälle tällä säälimättömän kiivauden tiellä kuin millä häntä vastaan tuolloisen poliittisen kiihotuksen oloissa hyökättiin. Ja se on raskas kohtalo kestää, kun koko kansakunnan ennen niin korkealle arvostama mies yhtäkkiä huomaakin olevansa jokseenkin yleisen paheksunnan kohde, sitä säälimättömämmän, mitä paremmin Tegnérin nimen paino tässä tai tuossa vaakakupissa tuntui. – Olkoon miten tahansa, niin kaikki on varmasti jo kauan sitten unohdettu, paitsi runoilijan nerous, laulut ja se kunnia, jolla myös ne ovat Ruotsin nimeä kaunistaneet. Hänen kuolemansa tulee vain jälleen kerran herättämään hänen maanmiehissään hetkeksi sammuneen ihailun ja kiitollisuuden.
–––––––––––––––
Morgonbladet on julkaissut muutamia kirjeitä Saksasta, luultavasti monien kaipaamia tervehdyksiä maanmieheltämme maisteri Kellgreniltä. Näihin kirjeisiin sisältyvät saksalaisen kirjallisuuden ja kirjakaupan tilaa koskevat tiedot ja pohdinnat näyttäisivät meidän mielestämme edesauttavan yksipuolisten käsitysten leviämistä näistä asioista. Kirjoittaja moittii aiheellisesti sitä epäkohtaa, että kirjailijat tekevät työtä ilman vakaumusta ja kiinnostusta asiaa kohtaan. Mutta hän näyttää sivuuttavan sen, että kirjoittaja voi toki näissä suhteissa mitään uhraamatta suostua kustantajan hänelle esittämään suunnitelmaan ja että monet niin tieteellisesti kuin suurelle yleisöllekin arvokkaat teokset ovat syntyneet tällä tavoin. Vakuuttuakseen tästä tarvitsee vain silmätä esim. Brockhausin tai Gottan kirjaluetteloihin. Yksikään arvostettu ja selkeästi arvioiva kustantaja ei ryhdy hetkellisiin hankkeisiin. Jokainen toivoo kustannettavakseen mieluimmin sellaisia tuotteita, joista voi odottaa pitemmän ajan kuluessa menekkiä sekä uusintapainoksia. Näiden varaan voi syntyä se, mitä kutsutaan vakaaksi kustannustoiminnaksi. Tässä mennään niin pitkälle, että yksikään saksalaiskustantaja ei mielellään ota kirjailijan erillisiä teoksia, vaan toivoo mieluimmin kaikki tai useimmat hänen teoksensa. Voi tosin olla, että koko Saksan kirjakaupan keskuksessa, Leipzigissä, jossa jokaisella kustantajalla on välittäjänsä, myös joukko vähemmän arvostettuja kirjailijoita tekee töitä yhä vähän arvostetuille kustantajille. Mutta selvää on myös, että sellaiset eivät voi täyttää tasokkaampien kustantajien vaatimuksia. Nämä tietävät hyvin, kenen puoleen kääntyvät ja maan merkittävien kirjailijoiden joukossa lieneekin vain harvoja, jotka eivät ole saaneet ja vastaanottaneet tällaisia tehtäviä tai jotka eivät ole ainakin neuvotelleet jostain teoksestaan kustantajan kanssa. Eihän kukaan kirjoita mielellään sellaista, mitä ei osteta ja lueta. Ja tällainen kustantaja tietää usein parhaiten, mitä tässä suhteessa tulee toivoa. Erityisesti aloittelevalle kirjailijalle tällaisen tahon neuvot ovat usein sangen hyödyllisiä.
Muutama sana hra Nervanderin polemiikista hra Crusellia vastaan
Koska olemme antaneet aiheen tähän kiistaan, katsomme velvollisuudeksemme asettaa poissaolevan maanmiehemme puolustuksen hra N:n viimeisimmän kirjoituksen sisältämiä, hänen niin tieteellistä kuin moraalistakin arvoaan loukkaavia väitteitä vastaan.
Hra N. on nimittäin syyttänyt C:tä tarkoituksellisesta ”saivartelusta” jälkimmäisen kiellettyä, että hän ensinnäkin olisi Helsingissä ”ilmoittanut” luennostaan, että toiseksi hra N:n mainitsemissa ”todistuksissa” olisi lämpimästi suositeltu C:n tutkimuksia, koska hra N. on väittänyt jotain sellaista vain ”toisen” todistuksen suhteen, ja kolmanneksi, että C. olisi ”tuonut mukanaan” Pietarista suosituskirjeitä, sillä hra N:n sanojen mukaan sellaiset kirjeet ”seurasivat” häntä.
Meistä näyttää selvältä, että jos tässä joku saivartelee, se on hra N.
Jokainen, joka lukee (Saiman numerossa 32) hra C:n vastauksen hra N:n väitteisiin, huomaa selvästi, että
Ensinnäkin, C. on ilmauksellaan ”ei-ilmoitettu” kertonut sen, ettei luento ollut julkinen. Hän lisää siksi välittömästi ”eikä minulla siksi ollut mitään vastuuta sen menestymisestä”, minkä ohella hän vakuuttaa, että ”vain harvat paikalla olleista olivat siellä hänen kutsustaan”. Onko C. siis kiistänyt ilmoittaneensa luennostaan suullisesti? Mikä tässä on saivartelua? Tulisiko tri C:n pitää koetta, johon hän itse on sijoittanut paljon, josta hän toivoo paljon ja josta hän toivoo saavansa myös entisten opettajiensa asiantuntija-arvion, ”suurena spektaakkelina” kuten hra N. niin mielekkäästi sitä vertaa? Pitäisikö hänen odottaa ”vastuuta” sieltä mistä hän etsi tukea ja kannustusta? Hra N. myöntää C:n teorian jo silloin olleen selkeä. Eikö sen esittämisen sinänsä olisi pitänyt riittää vapauttamaan C. vastuusta hankkia itselleen myötätuntoa ja tukea? Hra N. sanoo: ei. Hän julistaa luennon ennalta ilmoitetuksi näytökseksi, jonka menestyksestä hra C. on vastuussa.
Toiseksi tri C. sanoo mainitussa kohdassa: ”lukuun ottamatta yhtä ainoaa varsin kiertelevää todistusta, josta saan kiittää professori Nervanderia, en ole saanut yhdeltäkään Helsingin yliopiston opettajalta minkäänlaista suositusta”. Tässä ei siis puhuta todistuksista monikossa. Tri C. yksinkertaisesti kiistää hra N:n tiedon, että C. olisi saanut kaksi todistusta. Yhtä yksinkertaisesti hän kiistää, että ”toinen” todistus, siis ”ainoa”, olisi ollut suositteleva, niin kuin N. väittää. Hra N. oli C:ltä kuullut, että tämän ”piti saada” vielä yksi todistus; nyt hän kuulee, ettei C. ole sellaista saanut. Hän vakuuttaa kuitenkin oman todistuksensa olevan ”lämpimästi puoltava”. Luulemme, että moni pitäisi C:n tavoin sitä ”kiertelevänä”.
Mutta puhe todistuksista. – Hra N. unohtaa innostuksissaan, että tätä monikkoa käytti Saiman toimitus. Olimme nimittäin hra C:n esittämien oikaisujen yhteenvedossa virheellisesti sanoneet ”ne todistukset”. Hra N. panee nyt ilmauksen C:n tiliin ja syyttää tätä saivartelusta!
Kolmanneksi Crusell kertoi lähettäneensä Kajaanista Pietarin Tiedeakatemiaan sen kirjoituksen, jonka ansiosta hän sai tukea. Hän lisää, ettei hän ”tuonut mukanaan” suosituksia. Kuka muu kuin hra N. voisi tässä epäillä, etteikö C. olisi yhtä hyvin voinut käyttää hra N:n ilmausta kieltäen, että mitään suosituksia olisi tullut ”hänen perässään”. Hän lisää selvästi, ettei ”tiedä, missä kiitollisuudenvelassa hän on herroille yliopistonopettajille Helsingissä” siitä suopeudesta, jota hän on saanut Pietarissa. Onhan selvää, ettei C. voinut tietää, onko jotain suosituksia tullut perille. Samoin on luultavaa, että hän ei olisi katsonut niistä olevan apua, jos ne olisivat ”suositelleet lämpimästi” samalla tavoin kuin mainittu todistus, jota C. ei koskaan käyttänyt. Hra N. julistaa näiden sanojen vaihtamisen oikein saivartelun huipuksi. Omasta puolestamme katsomme hra N:n menettelyllä olevan saman pohjan kuin edellä esitetyssäkin – hra N:n suuri innostus ”korkeamman päämäärän” puolesta.
Edelleen C. esitti, ettei hän käyttänyt hänelle myönnettyä lupaa suorittaa kokeita Helsingin klinikalla. Samassa yhteydessä hän sanoo ”hoitaneensa siellä – vain muutamaa mätähaavapotilasta”. Tri C:n tarkoitus on tosin epäselvä, mutta asia on tulkittava joko niin, että tämä praktiikka on tehty ennen mainittua lupaa tai sitten ei kysymys ei ole ollut galvanismista. Mitä tekee nyt hra N.? Kysymysmerkin avulla hän vihjaa, että C. olisi noiden mätähaavojen hoidossa käyttänyt galvanismia ja hyödyntänyt saamaansa lupaa. Toisin sanoen hän vihjaa tri C:n puhuneen vastoin totuutta ja rakentaa sen varaan johtopäätöksen, ettei C:n sanoihin voi luottaa muissakaan kohdin.
Huomautamme tähän, että kun C. oikaisi sen, missä hän katsoi hra Nervanderin olevan väärässä, hän toimi luottaen täydellisesti tämän lojaalisuuteen. Hra N. sitä vastoin asettaa vastustajansa rehellisyyden epäiltäväksi samalla kun hän viljelee löysiä oletuksia ja itse määrittelemiään virheitä. Meille tekee pahaa huomauttaa tästä hra N:n taistelutavan heikkoudesta.
Tästä kiistan vaikeammasta puolesta siirrymme toiseen, jossa herrat kumpainenkin puhuvat hyvässä uskossa. Hra N. väittää C:n tiettynä aikana tietyssä paikassa käyttäneen galvaanisen laitteen vetykaasunapaa. Tri C. kiistää koskaan niin tehneensä. Asia voi olla yhdentekevä. Hra N. myöntää, että menettely oli vastoin tri C:n omaa teoriaa. Jos katsojat tunsivat teorian ja antoivat virheellisyyden kokeessa tapahtua siitä huomauttamatta, niin sitä on kai pidettävä vielä suurempana virheenä. Kysymyksessä induktiosähkön ja galvanismin samankaltaisuudesta tai äärettömästä erosta taas näyttää siltä kuin toinen kiistapuoli puhuisi yhdestä asiasta, toinen toisesta eli hra N. molempien virtojen ominaisuuksista, tri C. taas laitteiden lääketieteellisistä vaikutuksista. Hän sanookin samassa kohdassa ”induktiolaitteiden käyttö (Breton, Kabatt)”. Hra C. ei voinut sallia noiden kahden asian sekoittamista jälkimmäisessä mielessä, siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen tekemänsä suuren keksinnön arvo olisi siten riistetty ilman mitään kotimaista vaivannäköä.
Tri v. Willebrand, joka saattaa olla ainoa näillä molemmilla laitteilla työskennellyt, sanoo niiden vaikutuksesta: ”seurauksena edelläkuvatusta galvanismin vaikutuksesta elävään organismiin on kaksi sen olennaisesti erilaista käyttötapaa, nimittäin tasaisen virran galvanismi, jossa virta vaikuttaa lähes yksinomaan sen kemiallisen hajotusprosessin kautta, jonka se saa elimissä aikaan, ja toisaalta katkonaisen virran galvanismi, jossa vaikutuksen määrää lähinnä se voimakas ärsytys, jota galvaaniset sysäykset sovellutuspaikassa aiheuttavat”.
Hra N. epäröi kuitenkin vahvasti luottaa hra v. Willebrandin tai Crusellin painettuina julkaistuihin tietoihin, koska – herrat K. & B. eivät sovella niitä praktiikassaan. Tai oikeammin: hän huomaa, että viimeksi mainitut eivät käyttäneet Crusellin keksintöä harmaakaihin, syövän ja syfiliksen hoidossa. Siksi hän haluaa ”uudelleen vahvistaa arvionsa”. Mutta vaikka Crusellin hoitomenetelmä ei näiltä osiltaan olisikaan kyllin kehittynyt, niin onko hänen keksintönsä siksi niin mitätön, ettei sillä ole lainkaan arvoa? Katsooko hra N. myös haavojen, hankaumien ym. parantamisen tämän menetelmän avulla olevan yhtä epävarmaa – koska herrat K. & B. eivät ole praktiikassaan tätä menetelmää käyttäneet? Mutta jos hra N. tässä tapauksessa luottaa suorittamattomaan praktiikkaan vähemmän kuin suoritettuun, eikö hänen silti tule pitää Crusellin keksintöä tärkeimpänä, mitä suomalainen mies on koskaan tehnyt? – Vakuuttuneisuutemme tästä asiasta on aiheuttanut meidän ”intomme”. Ja toivomme, että vaikka tämä uskomme joskus tulevaisuudessa osoitettaisiinkin hätiköidyksi, niin mies, jonka vaivannäkö on tuottanut tieteelle sellaisen määrän havaintoja kuin Crusellin, enemmän kuin ansaitsisi saada tukea isänmaassaan. Ja käyköön asiassa miten tahansa, niin toivomme myös, ettei huomion kiinnittämistä tällaisen miehen ansioihin tulla pitämään ajattelemattomana.
Selviä tosiasioita
Seuraavat eräälle turkulaiselle lehdelle lähetetyt numerotiedot Oulun läänissä kirjoilla olevan maata omistavan ja maattoman väestön määrästä valaisevat tulevaa kehitystä enemmän kuin pisimmätkään tutkimusselvitykset:
vuosi henkirahan maksajat
36 kop. 18 kop.
1815 2 455 32 982
1820 3 360 38 186
1825 5 735 40 202
1830 8 729 43 000
1835 7 640 42 264
1840 10 180 45 195
1844 11 709 48 586.
Kirjoituksen lähettäjä lisää: ”Kuten tiedetään, maata omistava talonpoika maksaa Pohjanmaalla omasta puolestaan sekä täysi-ikäisten lastensa ja palveluskuntansa puolesta vain 18 kopeekkaa henkirahaa. Samoin maksaa torppari. Säätyhenkilöt, rikoksesta tuomitut ja tilaton työväki maksavat puolestaan 36 kopeekkaa. Maaseudulla asuu kuitenkin hyvin vähän säätyläisiä ja rikollisia; kun otetaan mukaan heidän palvelijansakin, heitä ei varmastikaan ole kirjoilla enempää kuin 1 600 henkirahan maksajaa. Muut sarakkeeseen merkityt ovat siis pelkästään maatonta työväkeä. Tämän väestönosan lukuisuuden osoittaa myös se seikka, että vuonna 1844 läänissä oli 8 579 maatilasavua, 1 779 torppari- ja käsityöläissavua, 5 773 maattomien työläisten savua sekä 7 005 vajaata savua. Siis jo 5 773 maattomien savua 8 579 maatilasavun rinnalla ja lisäksi lähes 1 700 torpansavua, jotka eivät ole paljonkaan kadehdittavammassa asemassa. Miten suuri mahtaakaan olla näissä surkeissa talouksissa elävien lasten määrä? Millaisilta näyttävät tulevaisuuden mahdollisuudet?”
Kirjoittaja mainitsee sitten ne tuhot, joita pahat kulkutaudit ja katovuodet aiheuttavat irtaimen väestön keskuudessa- Edellä esitetystä taulukostakin nähdään, että vuosien 1830–35 väliin osuneet katovuodet vähensivät maata omistavaa väestöä 4 prosenttia, mutta omistamattomia 12 1/2 prosenttia.
