Kuopio

Mitä kaunein kevätsää on jälleen sulattanut jo kohmettuneen maan, ja taivas on suonut iloksemme pari aurinkoista päivää, ennen kuin pakkanen ja pimeys ottavat täyden vallan.

Näinä aurinkoisina päivinä Saiman on yllättänyt seuraava lähetetty pur­kaus:

”Kun Saimalla on jotakin kerrottavaa Kuopiosta, olisi kohtuullista, että se avaisi silmävärkkinsä, niin kuin sanotaan, oikein kunnolla – etenkin kun se kertoo asioista, jotka ovat aivan sen nenän edessä. Kun toimittaja esim. ostaa lihaa teurastajilta, lehden pitäisi vaatia, että kahdesti vuodessa julkaistua virallista hinnastoa noudatetaan, ja lisäksi olla uskottelematta muille kaupunkilaisille, ettei taksaa lainkaan ole. Ja kun lehti murehtii leipurien sijoittumismahdollisuuksia, sen ei pitäisi kieltää sitä, että samaa murhetta tuntevat muutkin. Onhan nimittäin eri asioista kyse, kun maistraatti kerran esti leipurinliikkeen sijoittumisen tänne, mutta suostui siihen saatuaan asian uudelleen käsiteltäväkseen ja kun anomus tänne sijoittumisesta on kuulemma hylätty korkeimmassa paikassa, mikä viimeksi mainittu tieto on peräisin Saiman sylttytehtaasta. Mitä tulee leipien myynnille määrättävään viralliseen hinnastoon, sietänee miettiä, haluaisiko kukaan leipuri asettua kaupunkiin, jos tällainen määrähintajärjestelmä olisi olemassa. Tarvettakaan sellaisen laatimiseen tuskin on, koska ruisleipää ei koskaan osteta leipurinliikkeistä. Lähettäjä toivoo, että tämä hyväntahtoinen oikaisu saisi Saiman luopumaan perusteettomien huhujen levittämisestä.”

Sitä samaa Saimakin toivoo. Mutta jos sen toivo joskus sattuisikin joutumaan häpeään, se toivoo silti yhä myötätuntoa kirjoituksen lähettäjältä ja uskoo, miten arvoitukselliselta tämä nyt saattaakin kuulostaa, että lähettäjä korjaa hyväntahtoisilla korjauksillaan vain omia virheitään, jotka tästä huolimatta ovat Saiman niskoilla.

Kotimaasta

Helsingin viime viikon lehdet tarjoavat kaksi merkille pantavaa seikkaa, kirjeen Kapteeni Leopoldille ja J. G. Linsénin ”jaloille kansalaisille” osoittaman adressin. Kirje on merkittävä erään sellaisen ennakkoluulon haamuna, jonka vedenpitävistä piirteistä ei ole pitkään aikaan nähty mitään merkkiä. Adressi koskee kaikenlaisia asioita ja joitakin sen lisäksi. Ennen muuta siinä julistetaan, että täällä ilmestyy sanomalehtiä, ”jotka ottavat tehtäväkseen herjaamisen ja pitävät kunnianaan rohkeutta häväistä kaikkea” jne. Kuinka totta tämä herra L:n ilmoitus on, sen hän tietää itse varmaankin parhaiten. Edelleen adressissa pelätään, jos sellainen saa kenenkään puuttumatta jatkua, kaikkien ”poliittisten ja uskonnollisten oppien vääristelyä” ”tai” kehotuksia yhteiskuntajärjestyksen väkivaltaiseen kumoamiseen. Tämä näyttää nyt olevan pääasia. Asianomaiset syyttäkööt itseään, jos sanomalehdille ei laiteta tiukempaa kapulaa suun eteen vaan mainitut ennustukset toteutuvat. Hra L. pesee kätensä. Hän on itse sanonut, mitä tuleman pitää.

Moititut sanomalehdet ovat tehneet erityisesti ”maan yliopistosta parjaustensa maalitaulun”. Hämmästyneenä kysyykin itseltään, mistä tällainen nyt johtuu, kun kukaan ei ole liki puoleen vuoteen nähnyt mainittavan sanallakaan tästä instituutiosta – luultavasti siitä yksinkertaisesta syystä, että sellainen ei ole luvallista. Kun siis yleisö on siten saanut yhtä paljon tietoa hottentottien ja tulimaalaisten yliopistoista kuin Suomenkin yliopistosta, niin hra L. nousee viimeksi mainitun julmistelevaksi puolustajaksi. – Katsokaapa Morgonbladetin numerosta 79 artikkeli taiteesta. Siinä sanotaan, että alkusysäystä kuvataidemuseon perustamiseksi ja alan tutkimuksen aloittamiseksi eivät antaneet ”opin ja älyn linnoitettujen muurien vartijat, korkeat muinaista viisautta tulkitsevat herrat” – vaan ylioppilaat. Voisi luulla, että näillä sanoilla tarkoitetaan sanomalehtiä itseään, tai ehkä maamme koulunopettajia, laintulkitsijoita tai herra ties mitä. Herra L. sanoo nyt täsmällisesti, että sillä tarkoitetaan ”Yliopiston professoreja”. Morgonbladet voi kertoa, onko asia todella näin. Sitä tosiasiaa ei kuitenkaan voi kieltää, että varat maamme ensimmäiseen taidenäyttelyyn nyt asetettujen taideteosten ostoon keräsivät ylioppilaat, eivät professorit. Ja tämän Morgonbladet meni sanomaan, siinä siis lehdistömme kammottava rikos. Lukijoille on syytä kertoa, että hra L. on kaunopuheisuuden ja runouden professori. Emme tiedä, onko adressin tarkoitus osoittaa näiden taiteiden kukoistusta isänmaassamme. Mutta jokin selitys tässä on siihen, miksi juuri hra L. on pahastunut Morgonbladetin sanoista.

–––––––––––––––

Helsingissä on jälleen putkahtanut esiin teatteriarvostelijoita. Muuan heistä lupaa, että näyttämösovituksesta, jonka [Karoline] Birch-Pfeiffer on tehnyt Hugon romaanista Notre-Dame, voidaan oppia, ”miten vähän nainen, etenkään saksatar, pystyy ymmärtämään rikoksen suurenmoisuudesta”. Ihmettelemmepä vain, onko kauniimpi sukupuoli isänmaassamme tässä asiassa yhtään saksattaria ymmärtäväisempi.