Oikaisu: Viime numerossa ovat muuan kolmonen ja kakkonen vaihtaneet paikkaa. Ensiksi mainitun oikea paikka on 3. palstan 6. rivillä, jälkimmäisen 2. palstan 36. rivillä; näin prof. Ilmonin mainittua teosta ei paksunneta todellisesta 20 painoarkin laajuudestaan ja vastikään löydetty planeetta saa oikean järjestysnumeronsa, joka on 13. Lisäksi julkaisija pyytää arvoisia lukijoita suomaan hyväntahtoisesti anteeksi ne lukuisat vähemmän eksyttävät virheet, jotka ovat viime aikoina rumentaneet Saiman ja Kallaveden palstoja.
Kuopio
Ilma jatkuu vuodenaikaan nähden erittäin leutona. Edes öisin ei ole pakkasta ja päivisin lämpömittari osoittaa tavallisesti 7-8 asetta.
Jonkin aikaa suljettuna ollut suomalainen tyttökoulu avattiin tämän kuun 13. päivänä, nyt vuokrahuoneistossa, ja opetus jatkuu menestyksellisesti. Väsymättä ovat monet koulun nuorista perustajattarista vuorollaan avustaneet vakinaista opettajatarta sekä lukemisen että käsityön opettamisessa. Koulun saatua joitakin kappaleita Helsingissä julkaistuja lukutauluja on myös vuoro-opetusmenetelmää voitu soveltaa johdonmukaisemmin. Mainittujen taulujen tarkoituksenmukaista laatimista ei voi kylliksi kiittää ja tuntematon tekijä on niiden laatimisella hankkinut itselleen paljon kestävämmän ansion kuin moni arvostelujen ylistämä kirjoittaja. Me suosittelemme näitä tauluja pitäjänkoulujen esimiesten tutkittaviksi.
Sitä vastoin täällä ala-alkeiskouluun yhdistetyn suomalaisen koulun hyödyllisyydestä sen nykyisessä muodossaan emme ole yhtä varmoja. Siinä annetaan samaa opetusta kuin ruotsalaisessa ala-alkeiskoulussa joten molemmat opettajat joutumaan huolehtimaan kahdesta kurssista. Toinen on yläalkeiskouluun pääsyä varten, toinen sisältää apologistakoulujen ja pedagogioiden tavanmukaisia aineita. Jälkimmäisen kurssin oppilaita ei siten voi hoitaa asianmukaisesti eivätkä he koskaan saavuta niin hyvää lukutaitoa kuin porvarillisen ammatin harjoittamisessa pidetään tarpeellisena. Ne taas, jotka käyvät suomalaisessa koulussa ensiksi mainitun kurssin, eivät silti pääse yläalkeiskouluun, jossa kaikki opetus annetaan ruotsiksi, vaan sellaiset oppilaat joutuvat käymään ala-alkeiskoulun ruotsalaisella osastolla uudestaan saman kurssin, jonka he ovat aiemmin suorittaneet suomalaisella osastolla.
–––––––––––––––
Hra F. A. Ehrström tarjoaa tilattavaksi säveltämiensä laulujen kokoelman. Useimmat tuntenevat E:n moniin Runebergin runoihin säveltämät melodiat, ovathan ne kauan olleet maan neitojen yleisintä lauluohjemistoa. Hra E. lupaa julkaisevansa tässä vihkossa vain moniäänisiä lauluja. Toivomme kuitenkin, että kirjoittaja laatisi jo hyvin tunnettuihin sävelmiinsä säestyksen ja julkaisisi ne samoin kuin säveltämänsä duetot. Me puolestamme olemme sitä mieltä, että monet näistä E:n yksinkertaisista sävelmistä vetoavat tunteisiin tenhoavammin kuin moni sävellys, jonka luojaa mainitaan mestariksi ja jonka maineen muoti on sinetöinyt. Myös E:n duettojen harmonisuus hurmaa mielen, ja voidaan vain toivoa, että moniääniset laulut ovat yhtä onnistuneita. – Tässä mainitun vihkon hinnaksi tulee 25 kop. hopearahaa, ja Kuopiossa sen voi tilata laulunopettaja R. J. Lagilta.
–––––––––––––––
Helsingistä ilmoitetaan, että painosta on ilmestynyt sikermä A. G. Ingeliuksen sävellyksiä nimellä ”Smärre sånger vid piano”. Tämä vihko aloittaa hra Ingeliuksen tilattavaksi ilmoittaman laajemman kokoelman julkaisemisen. Vihkon hinta on 80 hopeakop. Oletettavasti se on pian saatavissa täkäläisestä kirjakaupasta.
–––––––––––––––
Turussa ja Helsingissä on muuan kiertelevä matkamies esityttänyt yleisölle lapsibaletteja. Peräti Wienissä nämä balettiesitykset on kielletty lapsiparkoja siveelliseen rappioon johdattavana kouluna. Ellemme erehdy, niille kävi samoin Pariisissa, josta esittäjät etsivät pakopaikkaa.
–––––––––––––––
Eräästä viime postissa saapuneesta turkulaisesta lehdestä huomaamme, että Morgonbladetin koulukuria koskeva kirjoitus on nostattanut sielläkin vastaväitteitä. Ei voida kuitenkaan väittää, että moitteita olisi vielä perusteltu sitovilla todisteilla. Vaikka ihmisluonto nimittäin olisikin niin paha ja äksy kuin se artikkelin kirjoittajan havaintojen mukaan on, tästä ei seuraa, että sitä parannetaan parhaiten ruumiillisella kurituksella. Lukio- ja koulujärjestyksen säädökset eivät myöskään todista mitään erityisesti opetuksen olemuksesta eivätkä koulun periaatteellisesta pohjasta. Artikkeli painottaa opettajan oppilaisiin kohdistaman valvonnan tärkeyttä koulun ulkopuolellakin, mutta tämä jää pelkästään puheeksi, kunnes voidaan osoittaa, että tällainen tehokas valvonta käy mahdolliseksi.
Morgonbladet koulukurista
Morgonbladet on saanut syksyn aikana useita vakavasti otettavia, hyvin kirjoitettuja kirjoituksia, niiden joukossa pitkähkö koulukuria käsittelevä artikkeli. Olemme jo aiemmin eräässä yhteydessä esittäneet pari huomautusta mainitussa artikkelissa esitettyihin vaatimuksiin. Ja koska aihe on niin tärkeä, että se herättää jokaisen ajattelevan kansalaisen suuren mielenkiinnon, haluamme omalta osaltamme pyrkiä edistämään sen julkista käsittelyä. Tässä yhteydessä ei haittaa, että tämän lehden julkaisija yhteiskunnallisen asemansa vuoksi on velvollinen elämään sen opin mukaan, jota hän tässä asiassa esittää.
Asian muodollisen puolen suhteen pidämme M. B:n puhetta koulukurin uudesta ja vanhasta järjestelmästä täysin merkityksettömänä. M. B. ei kiellä rangaistusten välttämättömyyttä tai niiden soveliaisuutta kouluun. Se ei edes vaadi, että rangaistusten tulee olla luonteeltaan vain henkisiä, sillä soveltuvien rangaistusten joukossa luetellaan myös aresti. Mitä sitten on uusi järjestelmä? Vitsan karkoittaminen koulusta? Sivuutamme tässä sen M. B:n harhaluulon, että vitsarangaistus ei olisi lain määräämä, vaikka lukio- ja koulujärjestys määrää erinäisistä rikkomuksista lievemmän tai ankaramman kurituksen ja vieläpä mahdollisimman tarkoin määrittelee, mitä lievempi kuritus on. Mutta merkilliseltä näyttää, ettei Morgonbladetin kirjoittaja voi kuvitella kuritusta käytettävän häpeän vuoksi eli että sen tarkoituksena ei tarvitse olla hengen alistaminen ruumiillisen kärsimyksen kautta, vaan kunniantunnon nouseminen niin häpeällistä rangaistusta vastaan. Emme väitä, että tämä rangaistusmuoto aina on soveliain, väitämme vain, että se lapsen kehityksen tietyssä vaiheessa ja tietyissä tilanteissa voi osoittautua välttämättömäksi.
Ratkaistakseen kysymyksen kurituksen välttämättömyydestä tai tuomittavuudesta M. B:n ei olisi pitänyt tarkastella vain koulua ja opetusta vaan kasvatusta yleensä. Jos kerran kaikenlainen kuritus on turmiollista vanhempien kodissa, se on hylättävä myös koulussa. Jollei, niin ei. Miten nimittäin voidaan ajatella, että verrattain vieras opettaja voisi ohjata lasta toisilla keinoilla kuin mitä rakastavat vanhemmat ovat keksineet? Jos taas kaikki kuritus hylätään koulussa, ei sitä pidä esiintyä myöskään vanhempienkodissa. Uskomme kyllä, että sellainen vanhempien täydellinen siveellisyys, joka jo äidinkohdussa luo perustan lempeille taipumuksille lapsessa, tekee kaiken kurituksen tarpeettomaksi. Mutta kun inhimillinen heikkous on nykyisellä kannallaan, täytyy myös lapsessa ilmetä kiivaita viettejä. Ja niiden purkautuessa uppiniskaisuutena katsomme ruumiillisesti pakottavan toimenpiteen, kurituksen, olevan yhtä tehokas kuin vaaratonkin keino lapsen palauttamiseksi riippuvuudentunteeseen, kuuliaisuuteen ja hyviin tapoihin. Tässä elämänvaiheessa rangaistuksen tulee seurata rikkomusta välittömästi. Katkeroitunut mieli ei välitä häpeästä eikä aresti aina ole vaaraton keino, kun taas ymmärtäväisesti käytetty kuritus on ainoa keino palauttaa mieli välittömästi nöyryyteen ja kuuliaisuuteen. Mutta kuten sanottu, jos kuritusta ylipäätään lapsen kasvatuksessa käytetään, ei sen käyttöä koulussa voi liittää johonkin luuloteltuun ”vanhaan järjestelmään”. Jos M. B. tahtoo ainoastaan vaatia, että kurituksesta tulee luopua niin pian kuin lapsen luonto ja kasvatus sen sallii ja että niin kasvattajan kuin opettajankin tulee pyrkiä tekemään kuritus tarpeettomaksi, niin tämä vaatimus on vanha. Mitä kouluun tulee, niin kurituksen käyttö voidaan julistaa täysin tarpeettomaksi vain jos koululla on ehdoton oikeus erottaa yhteisöstään jokainen oppilas, jota ei saada paranemaan pelkillä nuhteilla.
Näyttää myös siltä kuin Morgonbladetin kirjoittaja ei tietäisi, että lukio- ja koulujärjestyksen määräykset rangaistuksen täytäntöönpanosta saman lain käskyn mukaisesti luetaan oppilaille jokaisen lukuvuoden alussa. Oppilas saa näin tiedon omista oikeuksistaan. Ehkäpä lakikirjan pitäisi aina olla nuorison saatavilla. Mutta jos tarvitaan hiukan yksityiskohtaisempia säädöksiä kuin mihin tässä on viitattu, niin M. B:n olisi pitänyt selventää asiaansa erityisin ehdotuksin rangaistukseksi esim. laiminlyönnistä ensimmäisen, toisen, kahdennenkymmenennen kerran, kirjojen huonosta käsittelystä, epäsiisteydestä jne. ensimmäisen, toisen, kolmannen, kolmannenkymmenennen kerran. Tällaisia ja vastaavia määräyksiähän yksityiskohtaiseen rangaistuslakiin välttämättä sisältyy.
Mutta tämän jätämme M. B:n tarkemmin selvitettäväksi. Luulisimme, että M. B. niin tässä kuin muissakin asioissa haluaa jättää jonkinlaisen tilan opettajan ratkaisuvallalle ilman että laki sitoo sitä pienimpiä yksityiskohtia myöten. Jos opettajan ja oppilaan välisestä suhteesta pitäisi tehdä vain kahden osapuolen välinen suhde, pitäisi aina olla joku tertius interveniens [väliintuleva kolmas osapuoli] lausumassa tuomiota, jonka executor [toimeenpaneva] opettaja panisi täytäntöön. Ja vielä voidaan lisätä, ettei M. B. ole osoittanut, miksi kurin ja sen ”menetelmän” pitäisi olla tarkemmin määrätty kuin opetusmenetelmän.
Koulukurin yleistä tarkoitusta M. B. taas meidän mielestämme tarkastelee liian ahtaasta näkökulmasta. Koulu ei tietenkään voi yksin olla lapsen kasvattaja. Mutta se voi ja sen pitää vaikuttaa myös lapsen moraaliseen kasvatukseen. Vai miten M. B. tekee tiedon rakastamisesta oppilaan hyvän käyttäytymisen motiivin? Sehän juuri sisältää myös moraalisen, ei vain älyllistä kasvatusta. ”Rakkaus” tietämiseen ei nimittäin itse ole vain tietämistä, vaan velvollisuus ja hyve. Me taas lähdemme siitä, että koulu voi vain vähäisessä määrin välittää tällaista rakkautta tietämiseen, ja väitämme sen voivan paljon paremmin ruokkia ja muokata rakkautta oikeaan. Jopa itse oppimishalun tulee mielestämme olla jälkimmäisen rakkauden ilmausta.
Todistukseksi toistamme jo sanomamme. Tiedon alkeet eivät voi luoda rakkautta tietämiseen. Sellainen rakkaus voi syntyä vasta ihmisen perehtyessä tieteeseen syvemmin. Sitä ei nimittäin voi olla olemassa ennen kuin ihminen on herännyt itsetietoisuuuteen, tietoisuuteen järjen oikeudesta ratkaista todesta ja epätodesta. Mutta sellainen ratkaisu edellyttää jo jonkin määrän traditiota, hyvässä uskossa vastaanotettua tietoa. Lapsen tiedonhalu on pelkkää uteliaisuutta eikä siihen koulussa kiinnitetä paljon huomiota. Olettakaamme myös, että sellainen tiedonhalu antaa oppilaalle halun lukea läksynsä. Halu tyydyttyy silloin, kun läksy on luettu. Mutta läksy tulee myös osata, painaa mieleen koko eliniäksi. Kuinka tiedonhalu pystyy saamaan oppilaan tähän koulun varsinaiseen tehtävään? Tiedonhalu voi myös pitää hänen tarkkaavaisuutensa vireillä annettavan selityksen ymmärtämiseksi. Mutta se huomaa opettajalta heti saatavan selityksen paremmaksi kuin sen työn ja ajankulun jota vaaditaan, jos opettaja pakottaa oppilaan rasittamaan omaa ajatteluaan ja johdattelevilla kysymyksillä opastaa hänet antamaan itse selityksen kyseiseen tiedonkohtaan. Ja kun oppilaan edelleen tulee sadannen kerran käyttää jo oppimaansa ja selittämäänsä sääntöä, niin mitä tekemistä siinä on tiedonjanolla? – Sehän vain tekee tämän ponnistelun hänelle ikäväksi kun taas jokin uusi tiedonsiru antaisi sille hetkellisen tyydytyksen.
Toinen asia sitävastoin on lapsen halu kokeilla ja käyttää nuoria voimiaan. Tämä on kouluopetuksen synnyttämän kilpailun ohella oppilaan elämän kannalta paljon tärkeämpi asia kuin oletettu rakkaus tietämiseen. Mutta tämäkään halu ei riitä. Sitä voi olla yhtenä hetkenä ja puuttua toisena niin että jos vain siihen luotettaisiin, niin opetuksen edistyminen jäisi riippumaan oppilaan sattumanvaraisesta halusta, siis hänen mielivallastaan. Vain velvollisuus, moraalinen sitoumus, rakkaus oikeaan on varma peruste, jonka varaan myös opetuksen edistyminen voidaan rakentaa.
Tämä velvollisuudentunto voi esiintyä monessa eri hahmossa. Se voi vaikuttaa rakkautena vanhempiin ja opettajiin, pelkona heidän moitteistaan tai jopa rangaistuksen pelkona, häpeäntunteena tulla leimatuksi väärässäolijaksi heidän ja toverien edessä – mutta vaikuttavana motiivina joka tapauksessa on oppilaan tietoisuus oikeasta ja väärästä. Kysykää häneltä, miksi on oikein olla ahkera? – Hän ei ehkä osaa sanoa mitään syytä, mutta kukaan ei myöskään kykene vakuuttamaan häntä päinvastaisesta. Kehotukset, esimerkki, tottumukseksi tulleen hyvän tavan voima ovat juurruttaneet häneen tämän vakaumuksen. On tietysti luvallista ja hyödyllistä, että opettaja tukee sitä perusteiden ja selitysten avulla, mutta niiden vaikutus on yleisesti vähäinen ja vain vanhempi oppilas kykenee niitä käsittämään.
Meidän mielestämme nuorison moraalinen kasvatus on siis jotain niin olennaisesti kouluun kuuluvaa, että oppilaan ymmärryksenkasvatuksen edistyminen riippuu kokonaan siitä. Kun M. B. jättää tämän seikan vaille huomiota, ei pidä ihmetellä, että artikkeli muutoinkin pitää koulua moraalisesti niin vähän vaikuttavana asiana. Ei tosin voida odottaa, että koulu kykenisi parantamaan moraalisesti turmeltuneen, eikä sitä tule yksin asettaa nuorison moraalisuuden vartijaksi. Emme myöskään pane suurta painoa määräykselle valvoa oppilaan käyttäytymistä myös koulun ulkopuolella. Vähäisinkin ajattelu osoittaa, että yksi opettaja ei voi juurikaan valvoa 20–30–40 erilaissa paikoissa asuvan oppilaan kotielämää. Mutta koulun tulee vaikuttaa moraalisuuteen opin ja esimerkin avulla. Opettajan tulee käyttää kaikki tilaisuudet hyväkseen kehottaakseen nuorisoa täyttämään velvollisuutensa ja tekemään oikeaa oikean vuoksi. Eikä esimerkin tule olla yksin hänen, vaan koko koulun yleisten tapojen ja järjestyksen tulee olla sellaiset, että ne huomaamatta johdattavat jokaista oppilasta hyvään ja oikeaan. Opettajan ja oppilaan suhde kehottaa erityisesti totuttamaan jälkimmäistä vilpittömään totuudenrakkauteen. Ja vakaumuksemme on, että vakavasti ja rakastavasti suhtautuva opettaja onnistuu istuttamaan tämän kardinaalihyveen niihinkin oppilaisiin, jotka ovat kotoaan tuoneet valehtelemisen tavan. Koulun yleinen yhteiselämä, nuorison yleensä ankara vaatimus valheen ja petoksen sulkemisesta toveruuden ulkopuolelle auttavat melkoisesti opettajan pyrkimyksiä tässä suhteessa. Moni lienee samaa mieltä kanssamme, että oppilas on helpompi johdattaa ihmisarvon kunnioittamiseen, jos opettaja kohtelee häntä rehellisenä kunnian miehenä, kuin Morgonbladetin kirjoittajan ehdottamien pikkutarkkojen kuria koskevien lainmääräysten avulla. Kuten olemme koettaneet osoittaa, tulee myös järjestystä ja työteliäisyyttä ylistää oppilaalle mieluummin moraalisina etuina kuin välineinä oivalluksen ja tiedon saavuttamiseen. Lisäperusteen tähän antaa nuorison tapa arvioida ihmisarvoa. Nuoriso voi tosin kunnioittaen katsoa ylöspäin ylivertaista tietoa ja intellektuaalista kykyä, mutta isänmaataan rakastavan sankarin, uhrautuvan kansalaisen, pojan, ihmisystävän se asettaa paljon korkeammalle kuin oppineimmankaan professorin. Tämän arvion totuudellisuuden lisäksi nuorisolla on siihen eräs erittäin luonnollinen peruste, nimittäin se, ettei lapsi osaa arvostaa tietämisen arvoa, mutta jo varhain kykenee erottamaan oikean ja väärän, rakastamaan hyvettä ja kaihtamaan paheita.
Toistamme vieläkin: koulu ei voi eikä sen pidä olla kasvatuslaitos siinä merkityksessä, että se ”yksin” kykenisi kasvattamaan oppilasta. Mutta opetuslaitoksena sen ei tule kuitenkaan unohtaa, että opetus on kasvatuksen integroiva osa, ei vain eräs puoli nuoren sukupolven muokkaamisessa, jossa kasvatus siten olisi toinen puoli. Jos siis halutaan polemisoida koulun kasvatuskyvyille asetettavia liiallisia vaatimuksia vastaan, niin kohdistettakoon polemiikki siihen vaatimukseen, että koulun kurinpidon tulee tunkeutua perheeseen tai ehkä korvata sen huolenpito. Tällaisia vaatimuksia koulu nimittäin ei voi täyttää. Kouluelämä on lapsen julkista elämää ja vain sellaisena se voi vaikuttaa lapsen moraaliseen sivistämiseen. Mutta ilman yksityistä elämää, perheen myötävaikutusta se ei tule toimeen ja vielä vähemmän se voi sitä korvata.
