Kuopio

Lämmin sää on tämän kuun 23. päivästä alkaen vaihtunut tavalliseksi syyskoleudeksi. Päivät ovat kuitenkin yhä pilvettömiä ja kauniita. Paikoitellen on ilmennyt vähäisiä yöhalloja, jotka ovat kellastuttaneet perunanvarret. Leikattua ohraa kuuluu vielä olevan pelloilla, ja näinä öinä on pelätty sen pilaantumista. Niin ankaraa hallaa ei kuitenkaan onneksi ole vielä koettu.

Ulkomailta

Kirkkovaltiossa juhlitaan uuden paavin lempeyttä ja lupauksia uudistuksista. Allm. Tidningen ilmoittaa nyt armahdettujen poliittisten vankien ja maanpakolaisten määräksi 6 000. Juhlavalaistukset, loputtomat eläköönhuudot merenrannalta toiselle ja päätös säilyttää armahduksen muisto paaville pystytettävän patsaan avulla ovat ensimmäisiä kansan kiintymyksen osoituksia. Toisenlaisiakin aikoja lienee kuitenkin tulossa ja uudistukset kohtaavat monia vaikeuksia. Kaikkien uudistusten vastustajat ilmaantuvat takaisin ja paljon on myös niitä, jotka vaativat enemmän kuin mihin paavi luultavasti suostuu. Levottomuutta ja tyytymättömyyttä ei siten luultavasti tule puuttumaan. Mutta tämä ei tule vähentämään uuden hallitsijan ensimmäisen jalomielisen teon moraalista arvoa enempää kuin sen poliittista hyötyäkään. – Kalifornia on eronnut Meksikosta ja seurannee pian Teksasin esimerkkiä. Saa nähdä, mitä vaikeuksia F.A.T asettaa tämän asian tielle ja mitä tappioita lehti tulee pohjoisamerikkalaisille kirjaamaan.

–––––––––––––––

Olemme toistuvasti koettaneet esittää, kuinka hyödyllistä ja välttämätöntä on käydä julkista keskustelua niistä yleisistä asioista, joiden suotuisa kehitys ja eteneminen riippuvat yleisen mielipiteen asettumisesta niiden puolelle tai niitä vastaan. Osa, jonka Suomi on eurooppalaisessa kulttuurissa ottanut, tekee sellaisen keskustelun tarpeen kiertämättömäksi. Vähäisinkin kokemus vakuuttaa jokaiselle, että yleisö suhtautuu johonkin asiaan epäillen ja vastentahtoisesti kun taas toinen herättää yleistä kannatusta ja suosiota. Ei siis voida kiistää, että kummassakin tapauksessa on olemassa jokin mielipide, joka tulee selvästi ilmi. Kysymys on vain siitä, tuleeko suullinen keskustelu alistaa kirjallisen ja julkisen keskustelun johtoon vai ei. On kiistatonta, että jokaisella inhimillisen tiedon alalla julkisuus tuo esiin totuuden, kun taas koulukuntakiistelyt ja nurkkakuntaiset keskustelut, joista molemmista puuttuu tietoa tosiasioista samoin kuin laajempaa osanottoa ja asian tarkastelua, jäävät vääriin ja rajoittuneisiin käsityksiin. Mikään vastarinta ei myöskään ole kitkerämpää kuin nurkkakuntaisesti syntynyt ja ruokittu. Samoin kuin rajoittuneisuus ja itserakkaus kaikkein eniten katkeroittavat yksityistä yhteiselämää, niin ne tuottavat yhteiskuntaelämään myös kaikkein yksipuolisimmat mielipiteet ja lukkiutuneimman vastarinnan kaikkea yleishyödyllistä kohtaan. Vain keskustelun julkisuus estää väärät tiedot tosiasioista: se torjuu egoismin niin että kaikkein paatuneinkin häpeää kiivailla yleisesti tunnustettuja totuuksia tai sellaisia käsityksiä vastaan, joiden oikeellisuutta ei kehtaa julkisesti kiistää. – Mutta tähän sanotaan: julkisen keskustelun tulee olla asiantuntevaa ja maltillista. Olisi naurettavaa väittää, ettei meidän maamme yleisö olisi ja olisi ollut maltillista. Asiantuntevuus taas on julkisen keskustelun tulos eikä sitä tarvitse kauan odottaa sitten kun jälkimmäinen on arvossaan ja sen välttämättömyys tunnustetaan.

–––––––––––––––

Eräs turkulaislehti kertoo vanhoja uutisia koulukurista Englannissa. Mahtaako tämäkin asia omassa maassamme olla liian arka kosketeltavaksi? Eikö voisi tuoda esiin, miten esim. lukioissa opettaja seisaaltaan kuulustelee istuvilta ”herroilta” lukiolaisilta läksyä Strelingistä tai Eukleideen ensimmäisestä kirjasta ja kuinka herrat, jos heitä sattuu vain miellyttämään, jättävät opettajan Streling kädessään neljän tyhjän seinän sisään jne. Eikö voisi kysyä, mikseivät arvon vanhemmat lordi Hollandin tavoin anna herra pojalleen ansaittua rangaistusta, vaan suuriäänisesti riistävät oppilaitokselta kaiken arvovallan, jos siellä vähänkin ollaan ahkeruuden ja järjestyksen perään. Tai mikseivät he anna samalle herralle tilaisuutta pärjätä julkisten oppilaitosten ulkopuolella vähemmillä tiedoilla ja vähemmän omavaltaisesti? – Vastaus on mielestämme helppo löytää. He eivät halua pojiltaan tietoja ja hyviä tapoja, vaan titteleitä ja hyviä tuloja. Yliopistoon pääsemiseksi ei vaadita edes sitä vähäistä tietoa, mitä julkiset koulut välittävät. Tiedot turvaavat myös vain harvoin menestyksen virkauralla. Tietorikkaan täytyy pokkuroida siinä missä heittiönkin, jos aikoo päästä eteenpäin. Ja että tietäminen sinänsä on arvokas saavutus elämässä – sehän on vanha satu, jolle viisaat ihmiset nauravat. Typerykset ja idiootit ovat onnellisen yhteiskunnan tosi luotettavia kansalaisia – nehän ovat sen todellinen onni, koska ne voidaan ruokkia karsinassa niin kuin muutkin eläimet!

–––––––––––––––

Morgonbladetin viime numero sisälsi melkoisen määrän ilmoituksia. Tietyt esteet olivat viivästyttäneet sen ilmestymistä, ja samojen esteiden takia jatko lupaavaan artikkeliin ”Papeista” jää julkaisematta.

–––––––––––––––

Myöskään Saiman viime numeroa ei voitu sattuneen esteen takia julkaista ennen kuin 24. päivänä; tästä syystä suurin osa painoksesta tulee tilaajien käsiin viikkoa myöhemmin.

Kauppatase

Kauppataseen esittäminen numeroina on kaikkien maiden kauppataseen ja tilastollisten toimistojen koetinkivi. Etukäteen voi tietää, että viennin ja tuonnin ajan mittaan tulee vastata toisiaan. Jos tavaranvienti on pysyvästi ylijäämäistä niin sen hyvittämiseksi maahan pitäisi tulla metallirahaa, eli tätä tavaraa, metallia, toisin sanoen vaihdetaan vientitavaroihin. Mutta sitä tavaraa ei maahan koskaan jää suurempaa määrää kuin kierrossa tarvitaan. Rahan ylitarjonta nostaa elintarvikkeiden hintoja, palkkoja ja lopulta kotimaisen tavaran hintaa, minkä seurauksena sen menekki pienenee. Näin vienti vähenee. Toisaalta rahan paljous synnyttää hyvinvointia ja ylellisyyttä. Sen seurauksena kasvaa tuonti. Metallirahan täytyy silloin täyttää vähentyneen viennin ja lisääntyneen tuonnin erotus eli se kulkeutuu maasta pois samaa tietä kuin tulikin.

Sellaisen maan, jolla ei ole jaloja metalleja, täytyy kuitenkin tuoda maahan ja jatkuvasti säilyttää melkoinen summa metallirahaa, jottei rahankierto maassa lopulta jäisi vähäisemmäksi kuin lisääntyvän väkiluvun ja liiketoiminnan tarpeet vaativat. Muussa tapauksessa on painettava paperirahaa uskaliaasti luoton varaan. Mutta niin suuria summia kuin mitä kauppataseet yleensä osoittavat, ei kuitenkaan tarvittane.

Suomen vienti ulkomaille oli tulliluetteloiden mukaan vuonna 1845 noin 2 1/3 miljoonaa, tuonti hieman alle kaksi miljoonaa ja maan saama voitto siten lähes 400 000 hopearuplaa. Meritse tapahtuva vienti Venäjälle sitä vastoin alittaa vastaavan tuonnin 550 000 ruplalla. Kokonaisuutena maan kauppatase on siis noin 160 000 hopearuplaa tappiollinen.

Maitse Venäjän kanssa käytävä kauppa lienee yhtä merkittävää kuin meritsekin harjoitettava. Tiedossa on, että pelkästään Sortavalan kautta on näinä vuosina tuotu noin 30 000 mattoa jauhoja. Jos Savonlinnan, Käkisalmen, Lappeenrannan ja maanteitse Viipurin kautta tapahtuva tuonti arvioidaan edes yhtä suureksi ja kulin arvoksi kuusi ruplaa, se tekee yhteensä 360 000 hopearuplaa. Ryynien, tupakan, hampun ym. samoin kuin teollisuustuotteiden tuonti Venäjältä on noussut vuosi vuodelta. Verka, silkkitavarat, nahka ja nahkatavarat, teollisesti valmistetut taonnaiset, sanalla sanoen ei vain kaikki teollisuustuotteet vaan myös yksinkertaisimmatkin käsityöt kuten vaatekappaleet ja kengät tuodaan nykyään Venäjältä. Esimerkiksi Kuopiosta tuskin saa pumpulilankaa, tehdastupakkaa ja karkeampia sepäntöitä lukuun ottamatta tuskin mitään teollisuustuotetta, joka ei olisi venäläistä perua. Näitä tavaroita tulee kaupunkiin ainakin 50 000 ruplan edestä. Käkisalmi, Savonlinna, Sortavala, Tampere, Hämeenlinna ja Kajaani tuovat luultavasti kaiken tuontinsa Venäjältä ohi tullikamarien. Viipuriin, Lappeenrantaan, Helsinkiin ja Turkuun tuodaan kaiken talvea jatkuvasti tavaraa Pietarista. Sama koskee Pohjanmaan kaupunkeja. Erityisesti Ouluun kulkee talviaikaan suuria venäläisen tavaran kuljetuksia Kuopion kautta. Jos oletamme, että koko Suomeen on tällä tavoin tuotu venäläisiä teollisuustuotteita edes kymmenenkin kertaa niin paljon kuin Kuopioon, niin se tekee 500 000 ruplaa. Pitäydymme tässä summassa, koska mainittu tuonti luultavammin nousee kaksinkertaiseksi.

Maallamme olisi siis 860 000 ruplan tuonti, jota ei näy lainkaan tulliluetteloissa. Mitä sitten vastaavasti viedään maanteitse Venäjälle? – Ei juuri muuta kuin voita. Olettakaamme siis, että Pietari kuluttaa 60 000 leiviskää suomalaista voita. Jos keskihinta on 5 ruplaa Venäjän puudalta, tämä tekee noin 150 000 ruplaa. Mutta olettakaamme summan kohoavan 200 000 ruplaan, mikä tekee lähes neljä naulaa suomalaista voita jokaista Pietarin asukasta kohti. Olettakaamme edelleen sinne vietyjen turkisten, hevosten, juottovasikoiden ynnä muun – sillä mitä muutakaan maanteitse Venäjälle vietäisiin? – arvoksi 100 000 ruplaa. Kauppa näyttää vieläkin Suomelle 560 000 hopearuplan tappiota. Tämä summa lisättynä tulliluetteloiden ilmoittamaan tekee kokonaistappioksi 720 000 hopearuplaa.

Vähäisinkin harkinta opettaa, ettei tällainen tappio ole jatkuvasti mahdollinen. Maan kauppataseessa täytyy siis olla jokin ongelmakohta, joka estää punnuksia näyttämästä oikein.

Maan viennin täytyy sinänsä olla suhteellisen helposti arvioitavissa, koska vientiartikkeleita on niin vähän. Vienti ei näytä olevan nousussa, mikä on erittäin valitettava seikka ja kumoaa myös selkeästi kaikki puheet kohoavasta hyvinvoinnista.

Noin kolme neljännestä viennistä koostuu puutavarasta ja tervasta, yli puolet tuonnista taas kahvista, sokerista ja alkoholijuomista. Luvuista näkyy, että maa tuottaa enemmän rautaa kuin mitä itse jalostetaan. Kun raudan ja teräksen tuonti tuskin ylittää 210 000 ruplaa, niin näiden tavaroiden vienniksi Venäjälle on arvioitu 230 000 ruplaa. Ensiksi mainitun summan vähäisyys näyttäisi kuitenkin todistavan, että raudasta ja teräksestä valmistettuja teollisuustuotteita tuodaan maanteitse Venäjältä melkoisia määriä. Maassammehan ei valmisteta edes lapiota tai lukkoa, hienommista tavaroista puhumattakaan. Muutoin tilanne kertoo maan elinkeinoelämän alhaisesta tasosta. Kaikkein alhaisimmalle elinkeinojen asteelle nimittäin kuuluu se, että viedään raaka-aineita, jotka sitten tuodaan takaisin jalostettuna.

Syy vai seuraus

Morgonbladetin palstoille on taas artikkelissa ”Om Presterna” ilmestynyt kynä, jota sieltä onkin jonkin aikaa kaivattu. Jokainen ajatteleva ihminen ilahtuu nähdessään sen jälleen, sillä sen tuotteista voi aina oppia jotain ja joku voi herätä ajattelemaan asioita uudelleen.

Vaikka kyseinen artikkeli onkin vielä kesken, niin alku näyttää suuntaa, jota kirjoittaja tulee aiheen käsittelyssään noudattamaan. Papisto on sivistyksellisesti ajastaan jäljessä mistä johtuu niin seurakuntalaisten vähäinen luottamus sen oppeihin kuin muodollisuus ja molemminpuolinen välinpitämättömyyskin. Suunnilleen tätä kirjoittajan artikkelilta on luvassa. Mitä parannuskeinoja siihen esitetään – sitä emme osaa tarkasti ennakoida. Ehkäpä korkeammalle asetettavia tiedollisia vaatimuksia, tutkintoja niihin liittyvine ohjesääntöineen. – Ehkä käytännön koulutusta seurakunnassa ennen vakituiseen virkaan pääsemistä? – Niin tai näin, se on samantekevää. Se kaikki on oikein ja paikallaan. Ja artikkelilla on joka tapauksessa se suuri ansio, että se on nostanut uudelleen esille asian, jonka tunteminen on erittäin tärkeä niin jokaisen yksilön kuin koko kansakunnankin tulevaisuudelle. Onhan myönnettävä uskonnollisen tietoisuuden olevan se tietämisen laji, joka ensi sijassa määrää yksilön toimintaa ja kansakuntien kohtaloita.

Mutta mitä syitä valitettavaan tilanteeseen esitetäänkin, emme voi sanoa, että kirjoittaja on mennyt asian perusteisiin saakka. Silloin ei myöskään parannuskeino voi olla perusteellinen. Siksi jätämmekin kirjoittajan ajateltavaksi seuraavaa:

Mielestämme on selvää, että pappi myös henkisesti on riippuvainen seurakunnasta, ei päinvastoin. Puhutaan paljon kansakunnista ja aikakausista, joita papisto pitää tietämättömyydessä ja taikauskossa. Mutta silloin arvioidaan massoja muutaman harvan yksilön perusteella. Pahansuopia miehiä, jotka pyrkivät hyötymään lähimmäisen hyväuskoisuudesta, on kaikissa yhteiskuntaluokissa ja kaikissa olosuhteissa. Mutta kun seurakunta on raaka ja taikauskoinen, ei pappikaan voi olla muuta kuin tämän taikauskon palvelija. Silloin käynee myös niin että kun kuulijat vähitellen saavuttamansa sivistyksen vuoksi vaativat jotain muuta kuin tavaksi tullutta oppia niin papisto pyrkii vastustamaan näitä toiveita. Silloin täytyy seurakunnan omista riveistä, kansan keskuudesta, nousta miehiä, jotka kykenevät täyttämään kansan tarpeet.

Siksi ei olekaan koskaan nähty papiston omasta aloitteestaan uudistavan tai uudelleenorganisoivan seurakuntaa. Myöskään minkäänlaiset pappiskoulutuksen uudelleenjärjestelyt eivät vaikuta mitään, elleivät ne ole seurakunnan omaa tekoa ja sen oman henkisen voiman synnyttämiä. Sivistys on ensi sijassa elävää vakaumusta, mutta sen syntyminen edellyttää vakaumuksen tarvetta. Kuinka tällainen tarve voi syntyä opettajassa, jos sitä ei ole kuulijoissa? Kuinka sellainen tarve voi herättää yksilöt, jos koko kansa ja sukupolvi eivät tunne tätä herätystä? Ja ennen kuin tämä aika koittaa, kaikki määräykset ovat tuloksettomiksi jääviä toimenpiteitä.

Mutta vakaumus edellyttää aina myös vapautta. Jos vakaumuksen sisältö on määrätty, jos tietäminen riippuu joko lain tai mielivallan pakosta, ei mitään vakaumusta voi olla olemassa. Valitettavan epäkohdan syitä täytyy siis etsiä syvemmältä kuin Morgonbladetin kirjoittaja näyttää tekevän, ei opettajista vaan seurakunnasta, ei kuitenkaan ajan hengestä vaan sen seurakunnan tavoista ja laitoksista, jonka juuri nämä sulkevat ajanhengen vaikutusten ulkopuolelle.