Saima nro 31, 31.7.1845

Tietoka dokumentista

Tietoa
31.7.1845
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Kuopio

Sää on edelleenkin lämmin. Sadettakin on saatu parin kuuron verran. Elonkorjuuseen toivotaan päästävän suunnilleen 10. elokuuta, ja uhkaava syysviljan kylvösiemenen puute vältetään, jos näin käy.

Juuri päättynyt verovuosi ei ole tuottanut tässä läänissä yhtä ilahduttavia tuloksia kuin edelliset. Maksamattomia rästejä on kaikissa Karjalan kihlakunnissa niin runsaasti, että läänin siinä osassa maksujen laiminlyöminen on otettava erikoistutkinnan kohteeksi – mitä ei ole enää vuosikausiin tapahtunut.

Taalainmaan neito Margaretha Eriksdotter tarjoaa rouva Mikanderin talossa hurmaavien hiuspalmikoiden ja kiehkuroiden valikoimaa, ja varmaankin monet miessydämet saavat vielä kokea niiden tehon.

 

–––––––––––––––

Muuan Hfors Tidningariin lähetetty kirjoitus ilmoittaa, että Kanavassa mainittu raittiusyhdistys toimii Maaningan kappeliseurakunnassa. Ne tätä lehteä vähättelevät olettamukset, jotka kirjoittaja on havainnut hyväksi antamaansa tietoon liittää, eivät mielestämme ansaitse vastausta. Emme tosin tunne sellaista maan tai paikkakunnan parhaaseen pyrkivää hyvää tahtoa ja intoa, joka ilmenisi tarpeiden ja puutteiden salailuna. Mutta jos huomion kiinnittäminen maan ja paikkakunnan etuihin ja into suunnata niihin myös yleistä huomiota osoittavat hyvän tahdon olemassaoloa, toivomme, että Saiman voitaisiin katsoa tehneen niin paljon kuin se on pystynyt tekemään.

 

–––––––––––––––

Valtakunnasta huolta kantavassa Borgå Tidningissä esitti muuan yleistä hyvää erityisen innokkaasti harrastava mies äskettäin muutaman rivin mittaisen puheenvuoron äärimmäisen köyhyyden lisääntymisestä, köyhäinhoidosta ja viinanpoltosta. Oikein intouduttuaan tästä isänmaallisuudestaan kirjoittaja kysyy lopuksi, miksi Saimalla ei ole näistä asioista mitään sanottavaa. Meidän kannaltamme on toki samantekevää, onko moinen suuruus tutustunut siihen perusteelliseen köyhäinhoitoa koskevaan artikkeliin, joka on julkaistu tämän lehden tämän vuoden 8., 9. ja 10. numerossa. Mutta antaaksemme hänelle uuden aiheen mahtavan äänensä korottamiseen haluamme esittää yksinkertaisen väitteen: että hyödyllisin viinanpolttoa koskeva lainsäädäntö antaa tähän työhön täyden vapauden, mutta määrää valmistuksesta maksettavaksi korkean maksun, esim. 10 kop. hopearahana kannulta.

 

Kauppamaailman uusin mullistus

Morgonen-lehti on julkaissut Augsb. Allg. Zeitungista käännetyn, Peelin Yhdistyneissä Kuningaskunnissa laatimaa uutta pankkilakia käsittelevän artikkelin, jonka sisältö näyttää niin huomionarvoiselta, että julkaisemme siitä tässä lyhyen yhteenvedon. Artikkeli on julkaistu mahdollisesti Saksan kieltojärjestelmän etuja silmälläpitäen, mutta faktojen täytyy silti olla totuudenmukaisia, ja niistä vedettävät johtopäätökset todistavat itse puolestaan.

Moni lukija muistaa Pohjois-Amerikkaa vuosina 1837–38 kohdanneen rahakriisin, joka ulotti vaikutuksensa kaikkialle kauppaa käyvään maailmaan. Kriisin juuret olivat amerikkalaisten pankkien rajoittamattomassa setelinannossa, jonka seurauksena maassa oli liikaa rahaa. Rahan saatavuus johti yltiöpäisiin hankkeisiin, nosti tavaroiden hintoja ja lisäsi tuontia. Metalliraha kulkeutui pois maasta ja sen pankeista eritoten Englantiin. Paperiraha menetti arvonsa, mikä johti yleiseen vararikkoon ja epävakaus levisi Eurooppaan kulkutaudin tavoin. Välttämättömyys pakotti nyt tiukempaan pankkijärjestelmään; hallitukset ottivat kassoihinsa vain metallirahaa tai täysin sen arvoa vastaavaa rahaa. Unionihallitus rajoitti tuontia kumoamalla tullimaksujen suorittamiseen aiemmin myönnetyn 6–10 kuukauden mittaisen luoton. Näin saatiin hinnat laskemaan, vienti kasvoi ja metalliraha palasi maahan.

Englanti, joka oli kärsinyt suuria tappioita amerikkalaisten vararikkojen vuoksi, jäi jälleen häviölle. Marraskuusta 1842 kesäkuuhun 1843 Englannista siirtyi Amerikkaan metallirahaa 22 miljoonan dollarin arvosta ja samaa tietä kulkeutui varsinkin Meksikosta ja Etelä-Amerikasta metalliraha, joka muutoin olisi tullut Englantiin. Britannian valtakunnassa oli vuonna 1838 Englannin pankin lisäksi peräti 780 yksityistä pankkia. Englannin pankilla oli syyskuussa 1839 17 miljoonaa käypää seteliä ja ainoastaan kaksi miljoonaa metallirahassa. Englannin ja Walesin yksityisillä pankeilla oli vuotta aiemmin kierrossa yli 11 miljoonaa seteliä. Tämän tilanteen nähtiin uhkaavan Englannin kauppaa ja se johti Peelin uuteen pankkilakiin.

Laki pyrkii rajoittamaan setelirahan painamista. Lain mukaan Englannin pankki saa painaa seteleitä niiden 14 miljoonan edestä, jotka pankki on sille velkaa, mutta sen yli vain vastaavaa valuuttaa vastaan. Yksityisten pankkien setelinanto koko valtakunnassa rajoitetaan 17 miljoonaan, josta Englannin osuus on ainoastaan 8 miljoonaa. Näiden toimenpiteiden toivotaan laskevan tavaroiden hintoja, lisäävän vientiä ja ennen muuta estävän liikkuvan kauppapääoman virtaamisen Amerikkaan. Mutta vaikutukset ovat vielä laajemmat siksi, että englantilaisille tehtailijoille saadaan lisäetua myös muihin Euroopan maihin nähden.

Muuan englantilainen lehti sanoo tästä vaikutuksesta:

Kukaan järkevä ihminen ei voi epäillä, etteikö hintojen laskemiseen pakottava politiikka ainakin ensi vaiheessaan koidu brittiläisen teollisuuden eduksi. Työläisen palkka riittää paremmin hänen tarpeisiinsa ja tehtailija saa raaka-aineensa halvemmalla. Kun Englannissa koneet ovat monella tavoin korvanneet ihmistyötä, niin tehtaiden merkittäväkään laajentuminen ei johda pysyvään palkkatason nousuun niillä aloilla, joilla koneet tekevät miltei kaiken työn. Tilanne on toinen Euroopan mannermaalla ja Amerikassa, joilla ei ole samoja etuja tai ne eivät ainakaan ole yhtä merkittäviä. Elintarvikkeiden hinnat eivät nouse yhtä korkealle eivätkä siksi voi laskea myöskään yhtä matalalle, koneet ovat kehittymättömämpiä, uudet parannukset eivät tule käyttöön yhtä nopeasti ja päiväpalkkaa ei ole yhtä helppo laskea. Tämä ero on sitä tuntuvampi, koska se osoittaa, että kilpailijoillamme ei ole samanlaista selkänojaa turvanaan, jos hintojen aleneminen pakottaa heidät siirtymään muiden elinkeinonhaarojen piiriin. Heillä ei ole tarpeeksi pääomia, he eivät pysty riittävän nopeasti hankkimaan uusia koneita ja uusia menekkialueita kyetäkseen kestämään kilpailua. Tavaran halvemmat hinnat ja sen valmistuksen jatkuva helpottuminen johtavat yhdessä väistämättä muiden maiden teollisuuden tuhoon, jos alemmat hinnat vain osoittautuvat niin pitkäaikaisiksi, että niiden luonnollinen vaikutus pääsee tuntumaan. Näin tulee todennäköisesti käymään puuvilla-, villa-, kampavilla- ja silkkitavaroiden kohdalla ennen vuoden 1846 loppua. Jos puolet tai kaksi kolmasosaa Ranskan, Belgian, Saksan, Sveitsin ja Venäjän näiden alojen teollisuudesta kaatuu alhaisiin hintoihin ja englantilaisen tavaran vyöryyn, niin valtiomiehemme ovat alhaisia hintoja tavoittelevan politiikkansa johdosta aivan uudenlaisen tilanteen edessä.

Näin varmasti esitettävillä väitteillä ja ennustuksilla täytyy olla jotain vankkaa pohjaa, ja väitteen tueksi esitetyt varmat tosiasiat näyttävätkin sitä täysin tukevan. Hintojen alenemisen täytyy ilman muuta aluksi kiihdyttää vientiä. Toinen asia on sitten, miten tällainen keinotekoinen järjestelmä pitemmän päälle kestää. On nimittäin varmaa, että jokainen teollisuusmaa joutuu vähitellen niin sanotun kuristusjärjestelmän avulla alentamaan tavaroiden hintaa Englannin tasolle, minkä seurauksena tasapaino vähitellen palautuu. Jos työpalkkaa ja elinkustannuksia ei kuitenkaan heti alenneta pääomien karkaamisen myötä, niin käytettävissä olevien varojen puute pääsee haittaamaan teollisuuden kasvua Englannissa, ja toisaalta kilpailu Englannin kanssa johtaa teollisuuden tuhoon muissa maissa.

Joka tapauksessa nämä toimenpiteet aiheuttavat kauppamaailmassa mullistuksen, johon on hyödyllistä kiinnittää huomiota.

 

 

Vertailu