Kuopio
Kylmät yöt viivyttävät yhä kevään saapumista. Hieman keväistä vilkastumista on kuitenkin havaittavissa hyvässä kaupungissammekin, kun monien rakennusten ulkoasua kohennetaan. Uudisrakennuksista, joita kuitenkin aivan erityisesti kaivataan, ei sen sijaan ole kuultu mitään. Rakentamisen esteisiin kuuluu epäilemättä sekin seikka, että varakkaammat kaupunkilaiset pitävät useitakin kaupungin tontteja puutarhamainaan, joten pelkkä maa tällä yleensäkin ahtaalla alueella on niin kallista, ettei sille voida järkevästi laskelmoiden pystyttää suuria rakennuksia. Tonttien omistajille lienee asetettu jonkinmoinen rakentamisvelvoite, mutta sen laajuutta ei ole mitenkään määritelty, ja myös velvoitteen täyttämisen määräaikaan myönnettäneen lykkäyksiä. Myyntipuodeiksi soveliaiden huoneitten korkeat vuokrat, keskimäärin 100 assignaattiruplaa vuodessa, ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että kaikki hyödyn tavoittelu, joka ei kykene tuottamaan samanveroista voittoa, on lamaantunut.
Ulkomaanuutisia
Kaikki saapuvat tiedot vahvistavat, että uudistussuuntauksen merkitys kasvaa Saksan katolisen kirkon piirissä. Berliiniinkin on nyt perustettu uudistushenkinen seurakunta. Samasta pääkaupungista tiedotetaan, että Yliopisto on esittänyt vastalauseensa ministeri Eichhornin aikeita vastaan tämän pyrkiessä muuttamaan sen kouluksi, jossa oppilaiden pitäisi oikein kunnolla opetella ulkoläksynsä, sekä vastustaakseen annettua käskyä erottaa poliittisilta mielipiteiltään epämieluisat yliopiston nuoremmat opettajat.
Jokaiselle tervejärkiselle on selvää, että saksalaisia isketään arimpaan kohtaan, kun yliopistojen tieteellistä vapautta rajoitetaan. Tuskin kukaan saksalainen olisi vain kolme vuotta sitten voinut aavistaa, että tällaiseen yritykseen voitaisiin ryhtyä. Kenelläkään ei pitäisi olla velvollisuutta moittia sitä, että tällaiseen asiaan kajoamiseen reagoidaan herkästi.
Luzernissa on käyty varsin verinen taistelu jesuiittoihin ja hallitusvaltaan vihamielisesti suhtautuvien vapaajoukkojen ja hallituksen sotajoukkojen kesken. Viimeksi mainitut ovat saaneet alkukantaisten ja kiihkojumalisten Schwyzin, Urin ym. metsäkantonien lähettämien apuvoimien turvin suurenmoisen voiton, joka edistää jesuiittamahdin jatkuvaa kukoistusta maailman äärissä saakka.
Suomen Talousseura
Kiitollisena siitä, että Suomen talousseuran vuoden 1844 julkaisut, 45 painettua vihkosta, on lähetetty lehdellemme, esittelemme seuran toimintakertomusta vuoden 1842 marraskuun alusta vuoden 1844 samaan ajankohtaan. Samalla puutumme erään asiaa lämpimästi kannattavan kirjoittajan Kanavassa esiin nostamaan kysymykseen erityisten Maatalousseurojen perustamisesta.
Maatalouden alalla seura on vaikuttanut aktiivisesti etenkin Mustialan oppilaitoksen ansiosta. Sieltä on kahden vuoden aikana valmistunut 47 oppilasta, joista suurin osa on saanut hyvän todistuksen. Skotlantilaisen auran käyttöä opettamaan on otettu eräs siinä pätevä ruotsalainen. Eräs Ruotsin Ångermanlandista muuttanut perhe taas on harjoittanut pellavanviljelyä oman maansa tapaan, mutta tuotteen laatu ei vielä ole parhaan kotimaisen pellavan tasolla. Oulun läänin talousseuralle on luovutettu 600 hopearuplaa perunanviljelyn edistämiseen ja eräs Turussa asuva Seuran jäsen on seuran nimissä toimittanut maanviljelijöille rehukasvien siementä erittäin edullisesti.
Välillisesti seura on vaikuttanut maatalouden hyväksi kannustamalla pellavankehruuta ja palttinan kutomista. Näitä taitoja opetetaan Turussa, Sauvossa, Tenholassa, Kangasniemellä ja Pälkäneellä. Varsinkin kaksi ensiksi mainittua koulua ovat jo pitkään olleet merkittäviä ja viimeinen puolestaan edistyy toiminnassaan hyvin. Seuran sihteerin julkaisemassa kirjasessa ”Anteckningar om Linkulturen” todetaan, että hienomman palttinan valmistus käsin tuskin tulee kestämään kilpailua koneellisen tuotannon kanssa mutta samalla oletetaan, että karkeampaa palttinaa kannattaa edelleen valmistaa käsikäyttöisillä kangaspuilla. Seuran toiminnan näillä alueilla voikin sanoa hyödyttäneen eniten pellavanviljelyä. Se onkin joissakin osissa maata edistynyt hyvin ja yritteliäässä Turussa on jo muodostunut yhtiö pellavanvientiä varten. Eräs oppilas on Liivinmaalla seuran kustannuksella opiskellut pellavan ruokkousta, loukutusta ja lajittelua. Nyt hän työskentelee seuran palkkaamana pellavanloukuttajana. Seuran sihteeri on erään Mustialan oppilaan kanssa matkustanut kesällä 1842 Belgiassa, jossa pellavanviljely on kaikkein pisimmällä. Matkan tuloksena on syntynyt mainittu kirjanen, jonka arvoa me emme kykene arvioimaan, mutta asiaa vähemmänkin tunteva voi todeta sen asiapitoisuuden, tarkan pohdinnan ja hyvin perustellut arvioinnit.
Lopuksi on mainittava eräs Seuran julkaisema kirjanen, kirjakaupoissa jo jonkin aikaa ollut kirja eli ”Lärobok i Landthushållningen för Finska allmogen”, joka nyt on suomennettu nimellä ”Opetuskirja maanviljelyksestä Suomen yhteiselle kansalle”. Ensimmäinen painos on ilmestynyt ruotsiksi jo 1803. Esipuheessa todetaan, että seura on useita vuosia sitten luvannut 86 hopearuplan palkkion maanviljelyn käsikirjan kirjoittajalle, mutta ainoatakaan yritystä ei ole tehty. Siksi seura on päättänyt julkaista mainitun teoksen uudelleen ”monin viimeaikaisiin kokeisiin ja havaintoihin perustuvin muutoksin ja lisäyksin”. Emme tiedä, kuka teoksen samaisen esipuheen mukaan ”erittäin arvostettu” ja nyttemmin edesmennyt tekijä on. Seura ei hänen toivomuksestaan ole ”silloin eikä nyt halunnut painattaa hänen nimeään kansilehdelle”. Ilmeisesti hänen kirjaansa on pidettävä merkittävänä, jos se Seuran mielestä neljän vuosikymmenen jälkeen ansaitsee tulla uudelleen painetuksi. Suomenkielinen painos on merkittävä, sillä se on tietääksemme ensimmäinen tällä kielellä julkaistu maatalouden oppikirja. Se lisää ansiokkaasti tämän vuoden aikana julkaistujen tai julkaistavaksi ilmoitettujen suomenkielisten oppikirjojen joukkoa. Kirjan sisällön arvioinnissa meidän on tehtävä sama varaus kuin pellavanviljelyteoksenkin kohdalla. Me jäimme kaipaamaan tietoa niitynkastelusta sekä vuoroviljelystä, joista varsinkin jälkimmäinen on olennainen puute. Piirrokset olisivat työkaluja kuvattaessa olleet yhtä välttämättömiä kuin helposti toteutettaviakin. Esitys on kiitettävän yksinkertaista ja selvää, kieli huoliteltua.
Seuran monien rahastojen kassatilanteesta kertomisen jätämme ”kertoville” lehdille.
Edellä esitetty osoittaa, että maassa jotain tehdään maatalouden edistämiseksi, ja siihen voisi vielä lisätä suonviljely-yhtiöiden toiminnan sekä valtion maataloudelle antamat lainat ja avustukset. Siitä huolimatta on myönnettävä, että maan kokoon ja väkilukuun nähden nämä toimenpiteet varsin heikosti pystyvät herättämään suomalaista parantamaan maatalouttaan ja levittämään siinä tarvittavia tietoja. Maanviljelyn tila maan eri osissa todistaakin kiistämättä tällaisen halun ja tiedon puutetta. Mainittu Kanavan kirjoittaja vaatiikin aiheellisesti tehokkaampia toimia asian edistämiseksi. Olemme hänen kanssaan samaa mieltä siinä, että talous- tai nimenomaan maatalousseurojen perustaminen maan eri osiin olisi kaikkein paras keino.
Paikalliset maatalousseurat saisivat pian runsaasti kannatusta myös rahvaan keskuudessa, kunhan kunkin sellaisen johtoon vain saataisiin muutamia asiastaan innostuneita miehiä. Vuosittain järjestettävät koekynnöt, kilpa-ajot sekä näyttelyt, joissa karjan ja maan tuotteille myönnettäisiin palkintoja ja esiteltäisiin työvälineitä, ne olisivat keinoja, joilla talonpoikaa voidaan kannustaa parantamaan maansa hoitoa. Jäsenmaksuja tuskin voisi käyttää paremmin kuin tällaisiin palkintoihin ja niiden maamiesten kannustamiseen, jotka aivan erityisesti ovat parantaneet perimäänsä maata. Kaikkialla on kokemuksia siitä, että isänmaalliset miehet ovat lahjoituksillaan parantaneet tällaisten yhdistysten toimintamahdollisuuksia ja tuskin on syytä epäillä, etteikö myös hallitus tukisi näin hyödyllistä asiaa. Seuralla olisi myös mahdollisuus hyödyllisiä kirjasia levittämällä vaikuttaa niin rahvaan yleiseen valistumiseen kuin sen ammatillisenkin taidon karttumiseen.
Tilanomistajille tällaiset yhdistykset näyttäisivät erityisen toivottavilta. Sen lisäksi, että ne antaisivat heille keinon laajemmassa piirissä auttaa vähemmän valistuneita viljelijöitä, ne tarjoaisivat yhtä miellyttävän kuin hyödyllisenkin tilaisuuden ajatustenvaihtoon heidän päivittäisen huolenpitonsa kohteena olevista asioista. Tällä tavoin kukin yksityinen henkilö saisi mittapuun oman toimintansa arviointiin sekä aihetta ja rohkaisua jatkaa edelleen pyrkimyksissään. Eikä tällaisen tarkoituksen kannalta ole merkityksetöntä sekään, että yksilö yhteisissä riennoissa oppii kuuluvansa tiettyyn säätyyn ja tärkeään yhteiskuntaluokkaan. Tieteen avulla hän muuttaa ammattinsa kaavamaisesta toistosta ajatuksen ponnistelujen kohteeksi. Tällä tavoin hän kohentaa sekä ammattinsa nauttimaa arvostusta että omaa itsetietoisuuttaan, jotka ovat kaiken yhteiskuntaa todella hyödyttävän toiminnan perusta.
Yleisen talousseuran lisäksi maassa on nyt vain yksi Oulun läänissä toimiva talousseura, jonka tekemisistä emme kuitenkaan tiedä mitään. Yhtä lääniä kohden ei varmaankaan tarvittaisi kuin yksi tällainen yhdistys. Eiköhän Kuopion läänistäkin löytyisi muutama maataloudesta kiinnostunut mies, jotka ehdottaisivat kokouksen pitämisestä samaisessa kaupungissa. Sopiva ajankohta olisi kesäkuun 16–18. päivien tienoo, koska silloin pidetään kaupungin oppilaitosten tutkinnot ja kaupungissa yleensä käy monia maalla asuvia ja maataloutta harjoittavia vanhempia tai nuorten holhoojia. Uskomme, että voimme piankin kertoa myös ympäristön papeille syyn käydä silloin kaupungissa. Sitä vastoin ei ole mitään aihetta pitkiin pohdintoihin ja viivyttelyihin, joiden vuoksi enemmän kuin yksi hanke tässä maailmassa on jäänyt tyhjiksi sanoiksi.
