...Senaattori Snellman, joka mainittuna päivänä, esiteltäessä asiaa, joka koski Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armollista määräystä senaatille laatia alamainen lausunto säätyjen viimeksi pidetyillä valtiopäivillä antamasta vastauksesta armolliseen esitykseen uudeksi maan evankelis-luterilaisia seurakuntia koskevaksi kirkkolaiksi laaditun ehdotuksen johdosta, oli pidättänyt itselleen harkinta-aikaa, ennen kuin hän lausuisi mielipiteensä säätyjen niin ikään tekemästä esityksestä uskonnonvapauden laajentamisesta sekä esityksen laatimisesta täydelliseksi eriuskolaislaiksi, palautti hänelle luovutetut asiaa koskevat asiakirjat, ja lausui seuraavaa: Koska yleisen mielipiteen maassa voidaan katsoa olevan riittävän valistunut ja suvaitsevainen, jotta kaikille kristillisen uskon tunnustajille voitaisiin myöntää yhtäläiset kansalais- ja poliittiset oikeudet kuin luterilaisen kirkon jäsenille, niin halusi senaattori alamaisimmin esittää, että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa antaisi tätä tarkoittavan esityksen sisältyä niihin esityksiin perustuslain muutoksiksi, jotka Hänen Majesteettinsa lausuman välttämättömän tahdon mukaisesti esitetään säädyille seuraavilla valtiopäivillä.
Senkaltainen perustuslain muutos edellyttäisi tosin myös lakia, joka säännöstelee eriuskolaiskirkon ja -seurakuntien aseman maassamme ja määrää tavan, jolla niitä muodostetaan ja ylläpidetään.
On kuitenkin myönnettävä, että niin perusteelliseen eriuskolaislakiin olisi maassamme aihetta vain teoreettisten periaatteitten nojalla, mutta ei vallitsevien asiaintilojen takia, koska vieraan uskon tunnustajat ovat maassa harvalukuiset, ja missä heitä on riittävä määrä, jotta he voisivat muodostaa oman seurakunnan, on se sallittu heille voimassa olevien säädösten mukaisesti. Myöskään ei todellista vapautta muodostaa uusia kirkkokuntia voida toteuttaa niin kauan kuin luterilaisen kirkon seurakunnilla ei ole täydellistä vapautta kirkon omaisuuden hallinnassa, opettajien nimittämisessä jne. Nyt vallitsevissa oloissa ei nimittäin osa seurakunnasta voisi luterilaisen kirkon yhteydestä eroamalla päästä vapaaksi velvollisuuksista ylläpitää kirkkoa, osallistua papin palkkaukseen ja niin edelleen, ja vielä vähemmän vaatia osuutta kirkollisesta omaisuudesta.
Koska kuitenkin kirkkolakiesityksen olennaisimpiin säännöksiin kuului vapaus siirtyä luterilaisesta kirkosta muuhun kirkkoon, tulisi juuri mainittujen asioitten laillinen järjestäminen välttämättömäksi, ja senaattori halusi siksi alamaisimmin esittää, että Hänen Majesteettinsa sallisi senaatin asettaa komitean tätä tarkoittavan lakiesityksen laatimiseksi, tarkoituksena esittää se säädyille seuraavilla valtiopäivillä. Sitä vastoin yleisen eriuskolaislain laatimista voitaneen toistaiseksi lykätä.
Sellaista lykkäystä vaatisi myös se, että niiden uskonnollisten yhdyskuntien jäsenillä, joiden kirkolliset asiat järjestettäisiin eriuskolaislailla, olisi kohtuullista olla oikeus osallistua tämän lain säätämiseen, ja että sitä ennen siis olisi heille myönnettävä samat poliittiset oikeudet kuin luterilaisen kirkon jäsenille, kun taas niin kauan kuin vain luterilaiset ovat valtiopäiville vaalikelpoisia, tulisi kirkollinen lainsäädäntö rajoittaa vain luterilaisen kirkon asioihin. Tämän seurauksena tulisi toistaiseksi raueta myös säätyjen esityksen kreikkalaisen uskon tunnustajien oikeudesta siirtyä muuhun kirkkoon.
