Nykytieteistä sen sinä oppia sait:

Kaikki on kemiaa, mekaniikkaa.

Luomakuntaa säätelee fysiikan lait,

Joka kiveä, kasvia, iikkaa.

Pian kenties ihminen muotonsa saa

Lasiputkissa, aihioissa.

Kovin elottomalta se vaikuttaa,

Syke rakkauden kun on poissa!

Olet kokeesi monasti toistanut,

Kemiako on onnea tuonut?

Surun rinnastas sekö on poistanut,

vai hymy jonka Eeva on suonut?

Ja johtuuko vain mekaniikasta

Hänen katseensa kutsuva, lämmin?

Fysiikastako mahtanee kiikastaa,

Että sydämes lyö kiihkeämmin?

Ei, Tohtori, voima ylitse muun,

Jonka valtaan jokainen taipuu,

Ei suostu tieteen taivutteluun,

Ja sen lähde on ihmisen kaipuu;

Vain rakkaudesta sen liekki lyö,

Saa poltetta suuteloista.

Yhä lämmittää se, kun lähenee yö,

Pimeässäkin hiljaa loistaa.

Sitä voimaa mielin kiitollisin

Saamme vaalia, kunnioittaa.

Sen edessä nöyrtyy vahvinkin,

Meidän järkeilymme se voittaa.

Ei arvoton suinkaan aherrus

Ole kimpussa teorioiden;

Minkä sotkee ne, oikaisee rakkaus

Ikilauluna yllämme soiden.