Robert Tengströmiltä

Editoitu teksti

Suomi

Helsingissä 31.5.1845

 

Parahin Veli! 

 

Vastausta ei enää tarvittane Veljen viime kirjeessään mainitsemista toimeksiannoista, joiden toteuttaminen parhaan kykyni mukaan on aina tulevaisuudessakin minulle ilo. Ehrström ei ole tietääkseni ollut sairaana, vaan Veljen odottaman kirjeen viipyminen näyttää johtuneen hänen väärinkäsityksestään, jonka hän lienee itse parhaiten selittänyt edellisessä postissa lähteneessä kirjeessään. Mellin taas sanoi jo lähettäneensä Veljen tilaaman tavaran ja samoin saaneensa Veljen kirjeen.

Oli ikävää kuulla, että Veli on voinut huonosti, ja vieläkin ikävämpää, että syynä siihen ovat olleet levottomuus ja huolet – nyt kun kaiken Veljen ympärillä pitäisi olla pelkkää rauhaa ja onnea. Onneksi se ei kuitenkaan merkinnyt mitään pahempaa! Nyt kun kevättuulet ovat alkaneet puhaltaa yhä leudommin ja Veljen omissakin tunteissa on ennen pitkää alkamassa samanlainen muutos, sikäli kuin Saiman mielipiteenilmauksista on pääteltävissä, ei kylmettymisen vaaraa enää tarvinne pelätä. Kaipa myös ”luokkien loppukuulustelut, kirjanpito, tutkintonsa suorittaneiden nimiluettelot, ansioluettelot jne.” joutuvat perääntymään hyvässä järjestyksessä, jos vain kärsivällisyyttä riittää vielä muutamia päiviä?

Kiitän sydämestäni Veljen enemmän kuin ystävällisestä kutsusta Kuopioon. Vakuutan, ettei mikään olisi minulle mieluisampaa, ellen vain olisi sitä mieltä, että kesäni ovat yleensä kuluneet siinä määrin hauskanpidon merkeissä, että kerran olisi kaiketi oikein pysytellä hiljaa paikallaan. Sanon vielä kerran, että päätökseni olisi pian tehty, ellei tuo maantiematka olisi niin loputon. Saiman ja suomenkielisten vedosten lukemisen kannalta minusta ei missään tapauksessa olisi erityistä hyötyä. Mutta entäpä jos Veli lähtisi hiukan tuulen teille tänä kesänä, tarkoitan myöhemmin kesällä, ja piipahtaisi haukkaamassa hiukan meri-ilmaa. Samaan matkaanhan voitaisiin yhdistää monien muidenkin tarkoitusten edistäminen. Ainakin minusta tuntuu siltä, että Veljellä olisi nyt enemmän kuin koskaan syytä tällaiseen matkaan sekä omasta puolestaan että muiden takia.

Täällä alkaa jo näyttää varsin keväiseltä ja katukäytävät ovat täynnä väkeä. Kirjallisessakin elämässä tapahtuu yleisesti tavallista enemmän. Painokoneet ovat käynnissä tauotta. Suomi[-albumi]; Fosterländskt Album; runokalenteri Lärkan; Topeliuksen runokokoelma; Laguksen lisiä Suomen kirkkohistoriaan; savolaisten kansankirjanen; muuan Törnrothin teos; toinen Ilmonin kynästä; Bergrothin verranto-oppi; Heikelin yleinen kielioppi; kaupunkikuvaus Helsingistä; Helsingin ja sen ympäristön kaunis kartta sekä muutamia lauluja nuotteineen ja lopuksi Acta Societatis ja joukko väitöskirjoja työllistävät kirjapainot, kaikki yhtä aikaa. Kukapa tietää, onko nimikkeitä tulossa vieläkin enemmän. Näyttää siis siltä, että elämä alkaisi vähitellen virkistyä tälläkin taholla, ainakin nuoren sukupolven keskuudessa. Väitöskirjojen ohessa puidaan näinä päivinä saksannosta [Runebergin] runosta Hauta Perhossa ja ruotsinnosta Hegelin johdatuksesta propedeutiikkaan, jotka molemmat ovat väittelijöiden käsialaa.

Cygnaeuksen runot arvosteltiin liian ankarasti Morgonbladetissa. Ansaitsevathan ne aina kunnioittavan ja rakastavan maininnan niissä ilmenevän hengen takia. Joukahainen on vielä saanut olla rauhassa. Kaikki odottavat Saiman vastausta Runebergille. Maanantaina saamme nähdä, kenestä tulee [yliopiston] rehtori. Nordströmin ja Ursinin nimien kerrotaan olevan esillä ja Thesleffin tekevän kynsin hampain työtä jälkimmäisen hyväksi; mutta onhan Nordströmilläkin yhtä mahtavana liittolaisenaan Nervander. Olisi toivottavaa, että *** Yliopiston johtoon tarvittaisiin nyt enemmän kuin koskaan toisenlaista miestä kuin vanha pedantti Ursin.

Monet matkustavat tänä kesänä lahden poikki Ruotsiin. Sinne lähtevät mm. Berndtson ja Grönblad, joka on saanut luvan oleskella siellä kolme kesää ja 100 hopearuplan apurahan joka kesäksi.

Olen laverrellut melkoisen määrän uutisia, koska en tiedä, saako Veli tietoja näistä asioista muuta tietä. Nyt ei mieleeni tule mitään muuta merkittävää, vaan sulkeudun Veljen jatkuvaan ystävyyteen.

Altteimmin Veljen

Robert.

 

Tuhannet terveiset ja onnentoivotukset!

Berndtson pyysi minua lähettämään Veljelle oheisen ”Censurflüchtlingin” [sensuurin käsistä karanneen kirjoituksen] koettamaan onneaan Saimassa. – Huvina ja sivistyksen laajentamisen välineenä, josta en ole koskaan ennen tullut Veljelle maininneeksi, ovat pääkaupungissa tänä talvena olleet Sinfoniayhdistyksen konsertit. Löwen taitava pieni orkesteri ja joukko harrastelijoita esittävät kerran viikossa Paciuksen johdolla Beethovenin mitä ihanimpia sinfonioita. Esitykset tapahtuvat yliopiston mineraalisalissa, ja ylioppilaille jaetaan melkoinen määrä vapaalippuja. Tämä on hienointa kaikista Helsingissä tarjolla olevista huvituksista.

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: