…jolloin senaattori Snellman – lausui katsovansa, että hänen tuli kiinnittää Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armollinen huomio nykyisin voimassa olevan ritarihuonejärjestyksen 10. pykälään ehdotettuun muutokseen, nimittäin että suvun päämiehellä, eikä suvulla, olisi oikeus nimittää sen valtuutettu valtiopäiville.
Ritariston ja aatelin etuoikeus muodostaa neljäsosa edustajakunnasta ei ole, kuten yleisesti ymmärretään ja tunnustetaan, sen kummemmin oikeudenmukainen kuin ajanmukainenkaan maassa, jossa mainitulla säädyllä on hallussaan niin vähäinen osa kansallisvarallisuudesta ja jossa sen ei nyttemmin myöskään voida katsoa ensi sijassa ja itsessään edustavan korkeampaa tietoa ja sivistystä. Jo säännös, jonka mukaan suvun päämiehellä tai hänestä suvun vanhemmuusjärjestyksessä seuraavalla on oikeus edustaa sukua, teki sitä paitsi sattumanvaraiseksi, oliko edustajalla jotakin yleistä yhteiskunnallista intressiä valvottavanaan, ja oliko hänellä tietoa ja harkinnan ja luonteen kypsyyttä, jota tulisi vaatia kansan lainsäätäjältä. Jos kuitenkin etuoikeus olisi jäänyt tähän, olisi edustajalta vaadittu uhraus osallistua valtiopäiville ilman mitään palkkiota ollut jonkinlainen takuu siitä, että itseoikeutettu edustaja harjoittaa kutsumustaan sen arvoisesti. Mutta kun ritarihuonejärjestys sallii suvun valita valtuutetuksi minkä aatelismiehen tahansa, olisi tästä ollut seurauksena, että edustuskustannusten säästämiseksi olisi valtuutetun tehtävä jätetty jollekin aatelismiehelle, joka virkansa vuoksi tai muuten on asunut paikkakunnalla, jolla valtiopäivät pidetään, tavallisimmin pääkaupungissa. Ruotsissa tämä menettely, yhdessä per capita -äänestysmenettelyn kanssa, oli vapauden aikana tehnyt puolueista halukkaita ostettavia työkaluja, ja myös itse valtuutukset ovat olleet ja lienevät vieläkin kaupan kohteena. Vieläkin siellä edustavat ritaristoa ja aatelia huomattavalta osin pääkaupungin nuoret miehet, joilla ei ole kykyä, ei näkemystä eikä kokemusta. Myös viime valtiopäivillä tässä maassa oli sellaisilla valtuutuksilla edustajan kutsumus osittain luovutettu henkilöille, joiden yhteiskunnallinen asema ei vielä ole antanut heille mitään kovin yleisiä intressejä heidän edustettavikseen, ja joiden lainsäätäjän kutsumusta ei ole aihetta arvostaa kovinkaan korkealle.
Jos nyt oikeus antaa sellainen valtuutus siirretään suvulta suvun päämiehelle yksinään, täytyy haittojen ja väärinkäytösten käydä entistä suuremmiksi.
Ja kun kyseinen säännös edustajankutsumuksen harjoittamisesta valtuutetun välityksellä on maan ja sen edustuksen kannalta niin tärkeä, että senaattori piti kyseenalaisena, pitäisikö sitä muuttaa ritarihuonejärjestyksessä, ennen kuin se on sisällytetty Hänen Keisarillisen Majesteettinsa ja maan säätyjen päätöksen mukaiseen uuteen valtiopäiväjärjestykseen, esitti senaattori alamaisimmin sen hylkäämistä.
Edelleen katsoi senaattori tarpeelliseksi, että loppumomentti pykälässä 13, joka säätää, että jos maamarsalkka valtiopäivien aikana sairastuu tai muuten on estynyt johtamasta puhetta, puheenjohtaja valitaan säädyn keskuudesta vaalilla, muutetaan sillä tavoin että Hallitsija valtiopäiviä avatessaan nimittää maamarsalkan lisäksi myös varamaamarsalkan, joka maamarsalkan estyneenä ollessa astuu hänen sijaansa ritariston ja aatelin puheenjohtajaksi, jolloin hänellä kuitenkin on oikeus, mikäli hänellä on valtiopäivämiehen ominaisuudessa istuin ritarihuoneessa, harjoittaa siellä edustusoikeuttaan kaikissa tilaisuuksissa, joissa hän ei johda säädyn neuvotteluja; minkä lisäksi senaattorin mielestä pykälässä 14 säädettyä järjestystä, jossa maamarsalkan ottavat vastaan ennen valtiopäivien avausta kaksi korkea-arvoisinta läsnä olevaa ritariston ja aatelin edustajaa, tulisi muuttaa siten, että mainitut edustajat ilmoittautuisivat, mikäli Hallitsija ei ole läsnä, hänelle jonka Hallitsija armossaan suvaitsee valita puolestaan avaamaan valtiopäivät, samoin kuin pykälää 43, maamarsalkan sauvan luovuttamisesta valtiopäivien päättyessä, olisi samoin muutettava sen mukaan mitä pykälän 14 suhteen on esitetty.
Muuten halusi senaattori alamaisuudessa jättää Hänen Keisarillisen Majesteettinsa harkittavaksi, tahtoisiko Hänen Majesteettinsa armollisimmin hyväksyä ehdotuksen vai katsoisiko sopivammaksi antaa sen olla käsittelemättä kunnes Hänen Majesteettinsa on armollisimmin tehnyt päätöksensä niistä perustuslain muutoksista, joiksi säädyt tulevat laatimaan esityksen.
