Yksinäytöksinen näytelmä

kirjoittaneet J. V. Snellman ja J. G. Carlén 1840

Henkilöt:

Dahlgren, Eno

Emelie

Mamselli Maria

Carlo, ensirakastaja

Melitta, toinen samanmoinen

Blanche, ent. Sihteeri, traaginen henkilö

Arvidson, uskottu mies

Vahtimestari (Herra Göranson)

(Piispa, kylpylävieraita kumpaakin sukupuolta)

Tapahtumat sijoittuvat kylpyläsalonkiin, jota kamarit reunustavat. Aika asettuu klo kuuteen iltapäivällä.

I Kohtaus

(Emelie istuu kylpyläsalongissa pianon ääressä ja laulaa:)

Trararam – suukko!

Tra-ra-ram – – suukko!

(Dahlgren tulee sisään.)

Dahlgren Ketä sinä tahdot suudella, Emelie kultani?

Emelie Ketäs muutakaan kuin sinua, eno hyvä. (huokaa syvään.)

Dahlgren Soo soo, kultaseni, tottahan minä tiedän miten asiat ovat. Kerro nyt kursailematta ja suoraan, mitä sinulla on sydämellä! Uskoudu minulle! Sinähän tiedät että olen aina ollut sinun ystäväsi.

Emelie Ei minulla ole mitään uskoutumista.

Dahlgren Tunnusta pois vain, että olet rakastunut. Minä olen jo monta herran aikaa kuullut miten sinä livertelet niitä siunattuja Carlénin lauluja – ja kuka muu nyt voisi olla sinun sydämesi haaveiden kohde kuin se värjyvä runoilija. – Sinä rakastat häntä, Emelie – mutta suoraan sanoen – hän ei ole sinun arvoisesi. Semmoinen hulivili, joka liihottaa kukasta kukkaan, ei ikinä voi tehdä sinua onnelliseksi.

Emelie huokaa.

Dahlgren Ei – tämä ei enää käy – . Miehen, jonka on määrä elämänmatkalla tehdä sinun tunteikkuudellasi ja ylivertaisella lahjakkuudellasi varustettu tyttö onnelliseksi ja kadehdittavaksi puolisoksi, on ennen kaikkea oltava luonteeltaan vakaa, hän ei koskaan saa paljastua runolliseksi eikä sentimentaaliseksi eikä tuoda satiirin naurun suojassa esille omaa pikku persoonaansa. – Sinä, Emelie, olet musikaalinen – mitä Carlén ei ole. Eikä teidän välillänne koskaan voi vallita sopusointua.

Emelie (lyö muutaman akordin Carlénin lapsuusmuistosta.)

Dahlgren Monista meidän kunnollisista kylpylävieraistamme ainakaan yksi ei ole voinut välttää sinun huomiotasi, ja toivoisin sydämeni pohjasta, että valitsisit juuri hänet seuralaiseksesi halki elämän. – Hän on toiveita herättävä ja ulkomuodoltaan miellyttävä nuorukainen, joka on vaalinut pitkään ja pysyvästi liekkiä sinua kohtaan. Suo Blanchenille sydämesi ja kätesi! Saat harkita sen aikaa kun menen laittamaan punssia.

(Dahlgren menee)

II Kohtaus

(Emelie soittaa muutaman g-molli-akordin – Carlo hiipii varpaillaan sisään, vilkaisee kamarinoven kautta peiliin ja suoristelee Kudevangia.)

Carlo Hyvää iltaa, jumalainen Emelie!

Emelie Herra biblioteekkari? Oo, sittenhän me saamme iloisen illan.

Carlo Iloisenko? Ei toki! Ainakaan minulla ei ole mitään iloa.

Emelie (huokaisten) Ei mitään iloa? Herra biblioteekkarillako, joka aina on niin sydämellisen iloinen ja hauska.

Carlo Voi! Se venkoilu on vain keveä maankuori joka peittää tulivuoren sydämessäni. Kohta en enää pysty puolustautumaan sen ahmivia liekkejä vastaan. Emelie! Ihana Emelie! Vain yksi käsi voi pelastaa minut. – –

Emelie Hui! Herra biblioteekkari pelästyttää minua. Te olette niin raju. Juokaa lasi vettä – pyydän teitä. Kenen mahtaa olla se käsi joka voi teidät pelastaa?

Carlo Kuinka te saatatte, kaunis Emelie! Onko muka olemassa toista kättä joka kykenee minut pelastamaan, kuin se johon nyt rohkenen tarttua? Voi, anteeksi, minun kohtaloni lepää juuri tässä kädessä.

Emelie Kaunista, herra biblioteekkari! Teidän olisi pitänyt kuulla mitä Dahlgren-eno juuri sanoi. Ei minua niin helposti hurmata. Teillä runoilijoilla, suurilla ja pienillä, ei ole sydäntä jonka liekki ei sammuisi ilta-auringon myötä. Ja Dahlgren-eno puhuu kokemuksesta. – –

Carlo Hiiteen eno Dahlgren! Ei hänen sydämensä minun ole. Ja eiköhän hänenkin sydämensä – jota häälyvämpää tuskin on koskaan ollut – ole nyt kuin ”paulaan lentänyt lintu”! Myönnän kyllä että kahleen on oltava niin ihana kuin se on, jotta se hänet sitoisi. Mutta enkö minä, paljon vähemmän häälyvä kuin hän, alistuisi orjaksi, jos vain – voih, jos Te vain sanoisitte sanankin. Kaunis Emelie, älkää lykätkö sitä. Eno Dahlgrenin koko vesikousa ei voisi pelastaa Kylpyläsalonkia eikä minua, jollette te riennä estämään hellän liekkini purkausta. Emelie, ihana Emelie! (hän polvistuu).

III Kohtaus

Edelliset. Blanche tulee. Hän tekee suuren eleen ja avaa suunsa valtaisaan huudahdukseen; mutta ele seisahtaa ilmaan ja suu jää ammolleen, kun ovi samassa avautuu ja Melitta astuu sisään mamselli Marian kanssa. He kulkevat käsikynkkää suureen eteiseen. Emelie nousee, niiaa syvään Blanchelle ja sipsuttaa somasti pikku eteiseen, jonne Carlo hiipii perässä elehtien uhkaavasti Blanchen suuntaan.

IV Kohtaus

(Blanche raivoaa yksinään.)

Kuolema ja kirous – – naiset! Näin kävi myös ensimmäisen rakkauteni kanssa – täsmälleen. Myös minun Thereseni vei minulta surkea runonrustaaja. Ovatko tytöt hulluja? Voi Emelie, julma Emelie! Minä joka olen kirjoittanut Freijaan sinusta selostuksen, minä joka olen aina ollut ensimmäisenä ihailemassa sinun ihastuttavaa lauluasi, minä joka ainoastaan sinun tähtesi liikun ja olen olemassa, minä joka sinun tähtesi tahtoisin uhrata oman henkilöni – täysin ja kokonaan – seison nyt tässä toivottoman epätoivoisena ja syrjäytettynä – ja kenen syrjäyttämänä? no, tunteilevan runoilijan, joka on vailla minun lahjojani, joka on rettelöillään vain jatkuvasti ollut minun tielläni. Ei riitä että hän havittelee minun virkaani; hän havittelee myös tyttöäni – täysin ja kokonaan!!! Kuolema ja kirous!

(Sisään tuodaan punssibooli. Blanche tarttuu epätoivoissaan kauhaan ja vie sen huulilleen. ”Onneton! toiset kyyneleet tukkivat hänen kurkkunsa ja estävät tislattuja putoamasta.”

Mutta odotahan! (pui nyrkkiä) Minä nyljen sinut kyllä, sinä saatanan runoilija! Voi Emelie, Emelie! Miksi teit tämän minulle? Maa ja taivas! Paholainen ja horna! Sinisilmäiset naisen valheet. Kosto! (lysähtää huumautuneena mutta virkoaa pian) Jumalaisen kaunis Emelie! minä näen pieniä herran enkeleitä meidän morsiusalttarimme ympärillä – (mielipuolisessa huumassa) – Jumalatar, artikkeli menee Freijaan – varmaan Hellsten, ensi kerralla. Vaikene, Melitta – minä tässä olen hukassa. (villisti nauraen) Hah! Minun täytyy ampua itseäni otsaan tai nauttia myrkkyä illalliseksi.” (Aikoo rynnätä ulos, mutta ovella hänet pysäyttää Arvidsson, joka astuu sisään.)

V Kohtaus

(Edellinen, Arvidson)

Arvidson Seis seis! Mikä hätänä?

Blanche (tuijottaa häntä silmät päässä pyörien)

Arvidson Mieshän on hullu – Tänne päin Luojan tähden. (yrittää turhaan pidätellä ent. Sihteeriä frakinliepeestä – molemmat syöksyvät portaisiin.)

VI Kohtaus

(Teatteri muuttuu. Näkyy suuri eteinen. Mamselli Maria istuu divaanilla silmät kiinnittyneinä Melittaan joka katselee ihastuneena mustaliidulla piirrettyä merimaisemaa??)

Melitta Tämä on mestarillinen. Tosin Boven prammitangot ovat kauppalaivasatamakoreutta, kuten Gosselman sanoo; mutta kokonaisuus! Katso siroa kohousta, terävää rynnästä – ja noin hyvin leikattu mesaani! Oi onnellista prikin omistajaa! Vanha kippari ja uusi pursi. Miten ihanaa saada lipua valtamerellä! Vain yksi puuttuu – – pikku ilo koijaan ja kajuuttaan. Eikö Mamselli Maria pidä merestä? Rakastava pari, yksin rakkautensa kanssa kohisevilla aalloilla! Hyväilyä ja ilonpitoa – pikeä ja tervaa! Suloisia kuvia! Mahdankohan koskaan nähdä niitä todellisuudeksi muuttuneina. Voi kunpa te rakastaisitte merta, mamselli Maria! Yksi myöntymisen sana teidän huuliltanne, teidän kätenne ja rakkautenne – ja me häälymme vapaina villillä merellä. – – Kunhan vain saan sen prikin.

(Hän painaa oikean kätensä sydäntä vasten ja vasemman käden etusormen nenäänsä vasten.)

Mamselli Maria Mitä maisteri Melitta ajattelee! Mihin kaulus joutuu prikissä? Ja tällaista minulle! Ei, rakkaus on liian lapsellinen jumaluus ansaitakseen palvontaa. Kunnia on se jumaluus jonka minä tunnustan. Tehkää kuten minä, Melitta! Miehistykää! Hillitkää itsenne! Te olette jo sen jumaluuden suosiossa! Reippaasti eteenpäin!

Melitta Siis rukkaset? Miten minä pääsen rukkasilla yli valtameren? Minun kyyneleeni sisäpuolella ja kaikki meren aallot ulkopuolella! Ei! Ei! Ei!Pursi on uusi. Mutta vaikka kippari olisi vanhempi kuin Metusalem, hän ei sillä purrella pääsisi Öresundista läpi. – – Selvä kääntöön! Suunta suojahankaan – –

(Rientää pois salongista. Mamselli Maria seuraa häntä hitaasti.)

VII Kohtaus

(Näyttämö muuttuu. Ollaan taas kylpyläsalongissa. Dahlgren menee boolin luo ja täyttää laseja – ja ottaa itselleenkin. Carlo tulee pikku eteisestä, hyvillään ja iloisena, samalla kun Melitta ryntää suuresta eteisestä.)

Carlo (kuiskaa pari sanaa Dahlgrenille).

Dahlgren Johan on hitto! Senkin veijari!

Carlo Niin on asia. Se minkä on tapahduttava, tapahtukoon pian.

(Porstuan ovi lyödään levälleen. Kylpyläseurue astuu sisään pareittain niin pitkälle kuin sitä riittää. Muut kulkevat yksin ja surullisina. Dahlgren menee pieneen eteiseen ja johdattaa ulos Emilien, joka laskee silmäluomensa salamoivien silmien ylle ja etenee pää painuksissa. Carlo seisoo kuin neuloilla ja suoristelee alinomaa niskaansa kuin jo tuntisi ikeen.)

Dahlgren Hyvät naiset ja herrat! Älköön menkö yleiseksi ihmetykseksi kun täten julistan että seurue on tänä iltana läsnäolollaan kunnioittava kihlautumista! Saanen esitellä biblioteekkarin ja urkurin. Astukaat esiin lapseni ja ottakaat vastaan meidän kaikkien sydämellinen siunaus.

Kevätaurinko länteen jo laski,

sen kajossa kimmeltää kulta ja vaski.

Se enteilee puhdasta aamua uutta

ja rakastavaisille uskollisuutta

vankkaa kuin vuori.

On elämä nuori,

soi enkelten laulu loitto:

Tämä hetki on rakkauden voitto.

Sen kanssanne jaamme

ja toivottaa saamme

tällaista hetkeä monta,

riemun täyteistä,

murheetonta.

(Blanche päästää tässä kamalan äänen) (Sillä samalla hetkellä Blanche rynnistää sisään, Arvidsonin pidättelemänä. Hän yrittää saada suunvuoron, mutta joka yrityksellä Arvidson ottaa yhden Freijan sivun taskustaan ja tunkee sen hänen suuhunsa. Hän yrittää kuitenkin käsin ja jaloin esittää vastalauseen sekä kihlaukselle että Arvidssonin holhoukselle. Mutta lopulta hän tekee epätoivoisen yrityksen päästä suukapulastaan eroon, ja rakkauden jumalatar apunaan, sillä samassa astuu sisään Piispa. Piispa huomaa ensi silmäyksellä mistä on kysymys ja astuu kihlautuneiden luo.)

Piispa Siunaukseni, nuori pari! (Ottaa Emelien syliinsä ja suutelee häntä. Vahtimestari Göranson kurkistaa kulisseista vasemmalta. Pieni pyöreä käsivarsi ojentuu ja laskee kätensä hänen olkapäälleen, samalla kun kuuluu hiljainen kuiskaus:)

– ”Pidä kiirettä Axel!”

(Göranson viheltää ja vetää eräästä narusta. Väliverho putoaa, mutta niin huonosti, että Carlo jää sen ulkopuolelle, kun taas Piispa ja Emelie jäävät sisäpuolelle. Viiksekäs herra tarjoaa käsivarttaan Rouva Dahlgrenille ja eräs toinen jolla on melkein-pujoparta, tarjoaa käsivarttaan Tohtorinna Flygarelle. Koko seurue siirtyy suureen eteiseen hilpeästi nauraen. Dahlgren kehottaa kaikkia tarttumaan lasiin ja juomaan nuoren parin maljan.)

– – –

Rakkauden riemu ja tuska

Näytelmä

Henkilöt

Näyttämö kylpyläsalonki

1. Kohtaus

Dahlgren ja Emelie näyttämöllä

Päällysmies

2. Kohtaus

Carlo tulee sisään

Dahlgren, pyytää Carloa jatkamaan –

menee

Carlo, vesirokosta ei pääse eroon

Rakkaudentunnustus

H Dahlgren, sanoo

Carlo – vastaa, vaipuu polvilleen

3. Kohtaus

Blanche sekä Melitta ja rouva Flygare

Blanche, yksinpuhelu, raivoaa

Arvidsson lohduttaa.

4. Kohtaus

Näyttämö vaihtuu – suuri eteinen

Melitta, priki.

Tohtorinna, kunnia

5. Kohtaus

Näyttämö pikku eteinen

Carlo ja Emelie

6. Kohtaus

Näyttämö kylpyläsalonki

Blanche lopettaa, Carlo ja Melitta tulevat sisään

Melitta aloittaa

Blanche ryntää sisään

Carlo saa naurukohtauksen

7. Kohtaus

Dahlgren tulee sisään

Carlo laskeutuu jalkojen juureen

Dahlgren, kutsuu sisään Emelien, puhelevat

Vahtimestari tulee sisään – seurue kokoontuu.

Dahlgren julistaa kihlauksen

Tegnér tulee sisään, kertoo terveiset Blanchelta ja siunaa morsiamen

sekä vahtimestarin joka sillä välin vetää narusta, väliverho putoaa.

[SL]