...jolloin senaattori Snellman lausui, – että maanviljelys, muut elinkeinot ja kulkuyhteydet eivät maassamme vielä ole siinä kunnossa, että vähäisinkin maanviljelys voisi taata harjoittajalleen hänen välttämättömän toimeentulonsa, niin kuin on asia enemmän viljellyissä maissa. Lisäksi on niin, että vaikeitten katojen sattuessa maan pohjoisissa osissa ei pienten tilojen viljelijöillä ole sen kummemmin koottuja varastoja kuin myöskään luottoa. Näin ollen he voivat välttää nälänhädän ja saada kylvösiementä vain lainojen ja kruunun ennakkojen avulla. Näissä oloissa senaattori piti omasta puolestaan arveluttavana sen edistämistä, että maapalstoja halottaisiin vieläkin pienemmiksi tiloiksi kuin mikä jo nyt vallitsevien säännösten mukaan on mahdollista. Sellainen halonta ei olisi myöskään välttämätön irtaimen väestön asuttamista ajatellen, jos sallittaisiin maanerottaminen runkotilalle suoritettavaa vuotuista maksua vastaan.

Esitetyin perustein senaattori katsoi, että hänen tulee alamaisimmin puoltaa säätyjen keisarilliseen esitykseen tekemiä muutoksia muilta osin paitsi koskien 1. pykälää, jossa talollisuudelle keisarillisessa esityksessä ehdotettu ja 1. maaliskuuta 1852 annetulla julistuksella tarkemmin määrätty peruste olisi senaattorin mielestä säilytettävä. Senaattori katsoo tämän säätyjen muutosehdotuksen osittaisen hylkäämisen olevan perustuslain mukaista, koska kysymys ei koskisi maakaaren 9. pykälän 4. momentissa säädettyä, vaan sen järjestäminen riippuisi yksistään hallitsijasta. Samalla tavoin ovat syntyneet myös kaikki vanhemmat asiaa koskevat säädökset.