Puutavarakauppa Kajaanin alueella, lausunto senaatin talousosastossa 13.10.1865

Tietoka dokumentista

Tietoa
13.10.1865
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Senaattori Snellman halusi omasta puolestaan jättää metsähallituksen asiaksi, mikäli ostajat ilmaisevat olevansa halukkaita maksamaan huutokaupassa huudetulle puutavaralle muuten vahvistettujen ehtojen mukaiset neljä penniä kuutiojalalta, luovuttaa heille kyseiset puutavaraerät, kuitenkin niin, että siitä hakattaisiin alkavana talvena vain sen verran kuin ostajat haluavat metsästä tuoda, kun taas jäljelle jäävän osan korjuu lykättäisiin seuraavaan talveen. Tällöin metsähallituksen velvollisuus olisi laatia tästä ostajien kanssa asianmukaiset sopimukset sekä paikkakunnan metsähenkilöstöä käyttäen valvoa sen toteuttamista samoin kuin sitä, että kauppahinta tulee ajallaan maksetuksi asianomaiselle metsäkassanhoitajalle, minkä lisäksi metsähallituksen tulee, mikäli sellainen sopimus saadaan aikaan, ilmoittaa siitä Oulun läänin kuvernöörille määräysten antamiseksi metsäkassanhoitajille.

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: