Platon Rokassovskille

Tietoka dokumentista

Tietoa
1.6.1865
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

[saksaksi]

Helsingissä 1.6.1865

 

Jalosukuinen Herra Paroni,

Teidän Ylhäisyytenne. 

 

Koska Teidän Ylhäisyytenne viipyy näin kauan Pietarissa, rohkenen vaivata Teidän Ylhäisyyttänne näillä riveillä ja niiden sisältämällä asialla toivoen saavani anteeksi sen lämpimän innon takia, jota Teidän Ylhäisyytenne osoittaa Suomen asioiden edistämiseksi.

Pyydän nimittäin alamaisimmin, että Teidän Ylhäisyytenne, mikäli aikaa ja tilaisuus tarjoutuisi, sopisi herra valtiovarainministerin kanssa tarkemmin Pietarin rautatietä varten tarjotusta subventiosta.

Minulla on ollut kunnia esittää senaatille suunnitelma sellaisen kotimaisen valtionlainan ottamisesta, joka mahdollistaisi radan rakentamisen Lahteen 2 tai 3 vuoden kuluessa. Senaatti on myös hyväksynyt tämän suunnitelman.

Kun säädyt kuitenkin asettivat etusijalle Tampereelle suuntautuvan radan, Lahden radan rakennushankkeen aloittaminen tuottaa minulle vaikeuksia, ellei lisäperusteeksi saada toivetta siitä, että rataa voidaan jatkaa lähimmässä tulevaisuudessa Pietariin saakka.

Lahden ja Viipurin välisen rataosuuden rakennuskustannukset on arvioitu 5 miljoonaksi hopearuplaksi. Jos voimme saada vain tämänkin summan, uskon vakaasti meidän voivan saada kokoon myös Viipurin ja Pietarin välisen radan kustannuksiin tarvittavat 3 600 000 hopearuplaa; ja toivon, että Teidän Ylhäisyytenne voi sitten viimeistään uudeksi vuodeksi 1870 matkustaa keisarinkaupunkiin rautateitse.

Syvintä kunnioitustani vakuuttaen minulla on kunnia allekirjoittaa olevani

Jalosukuisen Herra Paronin,

Teidän Ylhäisyytenne

nöyrin palvelija

Joh. Vilh. Snellman

 

Ratojen pituudet ja rakennuskustannukset

 

Tampereelta Hämeenlinnaan 75(?) virstaa

2 311 000 ruplaa

– Helsinki – Lahti 113 –

– Lahti – Riihimäen asema 57 –

1 625 000 ”

– Lahti – Viipuri 171 –

5 000 000 ”

– Viipuri – Pietari 120 –

3 600 000 ”

10 225 000 ruplaa

Viidessä vuodessa voisimme

käyttää tarkoitukseen 4 500 000 ruplaa

Venäjältä 5 000 000

9 500 000

Järjestettävä vielä

725 000 ruplaa

J. V. S:n

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: