Otto von Esseniltä

Editoitu teksti

Suomi

Hyvä Veli!

 

Vaikka emme ole tänne saapumisemme jälkeen saaneet mitään tietoja Veljestä, olen kuitenkin kauan aikonut antaa Veljen täten tietää, miten me täällä elämme ja voimme, mutta en ole saanut tähän ryhdytyksi ennen kuin nyt. Tuskin pystyn kuvaamaan sitä, miten me täällä elämme ja voimme avioparina, paremmin kuin pyytämällä Veljeä kuvittelemaan suloista ja onnellista avioliittoa; on vain lisättävä, etten ole vielä kohdannut mitään, mikä ei vastaisi etukäteen mielessäni virinneitä toiveita. Hyvä Annani käy minulle päivä päivältä rakkaammaksi, ja vaikka me emme elä yltäkylläisyydessä, Jumala on kuitenkin antanut meille jokapäiväisen leipämme, ja olemme siihen oikein tyytyväisiä.

Toisinaan olemme iloinneet toivoessamme, että saisimme joskus nähdä Veljen luonamme. Melkein koko kesän olemme odottaneet, vaikkakin aiheetta. Sukulaisistamme täällä ovat käyneet vain veljeni Carl, August Essen ja viimeksi tänään Schroderus, joka matkusti Turkuun suorittamaan pastoraalitutkintoaan. Emme ole saaneet mitään tietoja appivanhemmiltani Härmästä. Minua kouraisee joka kerran, kun ajattelen heitä, sillä asiat ovat siellä surkealla tolalla, niin kuin Sinä itse tiedät. En tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella ja sanoa. Jonkin keinon asioiden muuttamiseksi pitäisi löytyä. Nykyinen ja itse kokemani tilanne on nimittäin semmoinen, ettei kannattavaan tulokseen ole päästy eikä voida koskaan päästäkään. Parasta olisi, jos ukko voitaisiin saada jättämään koko tilanhoito; sekään ei kuitenkaan ole kovin hyvä ratkaisu. Jos aika sallii ja tilaisuus tarjoutuu, tule nyt joulunpyhinä edes muutamaksi päiväksi. Matka ei ole pitkä, ja Annasta ja minusta olisi hyvin hauskaa saada Veli tänne luoksemme. Jollei työni sitoisi minua niin tiukasti, olisimme kaiketi jonakin kauniina päivänä Helsingissä.

Kirjoita nyt pian, Veli, vaikka se toki onkin vastenmielistä puuhaa. Olemme kylläkin jo odottaneet kauan. Lähetän nyt tämän samoin kuin Annan kirjeen ylioppilas Grönroosin mukana, joka tuo meiltä myös suullisia terveisiä.

Veljen! ystävä & palvelija, O. v. Essen

Raumalla & Vuojoella 15.9.1836

PS Kerro terveisiä Fredrik Tengströmille, kun hänet tapaat.

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: