Pietarissa 22.12.1879/3.1.1880
Jalosukuinen ja Suuresti kunnioitettu
Herra Senaattori!
Säästäväisyyttä ja huolellisuutta noudattaen olen hankkinut pienen omaisuuden ja toivoisin, että osa siitä käytettäisiin kuolemani jälkeen johonkin hyödylliseen ja Suomelle pysyvää etua tuottavaan tarkoitukseen. Korot noussevat noin 2 000 Suomen markkaan vuodessa tai hieman suurempaankin summaan. – Kun en usko tuntevani maata kyllin hyvin voidakseni esittää varman käsityksen siitä, miten nämä rahat olisi parhaiten käytettävä, ja kun tunnen rajatonta luottamusta Herra Senaattorin tietämykseen kaikesta maata koskevasta enkä myöskään epäile senaattorin hyvää tahtoa auttaa neuvoillaan hyvän asian toteuttamisessa – rohkenen pyytää senaattoria kertomaan minulle: millä tavalla nämä varat senaattorin mielestä voitaisiin parhaiten käyttää; samalla pyydän, mikäli senaattori pitää sitä mahdollisena, liittämään mukaan täydellisen ehdotuksen suunnitellun lahjoituksen toteuttamisesta.
Rohkenen liittää tähän vain yhden ehdon, nimittäin sen, että asia jää vain meidän tiedoksemme.
Käyttäen tilaisuutta hyväkseni en voi olla kertomatta senaattorille ajatuksia, joita [Robert Castrénin] teoksen ”Finska deputationen 1808–9” lukeminen on viime päivinä minussa herättänyt.
Minua on hämmästyttänyt, että havaitsen tässä teoksessa yhäkin saman, Sprengtportenin Suomen hyväksi tapahtunutta toimintaa koskevan vinoutuneen ja yksipuolisen käsityksen, joka tähän saakka on ollut vallitsevana. – En voi selittää tätä itselleni muulla tavalla kuin siten, että kirjoittaja on täysin tietämätön täkäläisistä oloista, niin silloisista kuin myöhemmistäkin, eikä kykene vapautumaan siitä täysin ruotsalaisesta näkökannasta, että Sprengtporten on lainsuojaton maanpetturi ja sellaisena pysyy! Puhtaasti suomalaiselta kannalta katsottuna häntä taas on väistämättä pidettävä suorastaan taivaan lahjana, persoonallisuutena, jota maa saa kiittää vuosina 1808–09 saamastaan valtiojärjestyksestä enemmän kuin ketään hänen aikalaisistaan. Ellei Suomen asia olisi silloin ollut Pietarissa Sprengtportenin käsissä ja ellei hän olisi sitä ennen jo 20 vuoden ajan sekä suullisesti että kirjallisesti saarnannut, että Suomea on kohdeltava erillisenä valtiona, ja jos asiat olisivat saaneet samaan aikaan edetä luonnollisella painollaan, kukaan ei varmastikaan olisi välittänyt luoda Suomelle erillisasemaa; osattiinhan hallitseminen divide et impera [hajota ja hallitse] -periaatteen mukaisesti silloin yhtä hyvin kuin nytkin. Olisi tyydytty kutsumaan säätyjen edustajistoja koolle lääneittäin; väestölle olisi ehkä läänikohtaisesti (aloittaen itäisistä lääneistä) myönnetty joitakin paikallisia oikeuksia ja kokonaisuuden hallitsemiseksi olisi keisarilliseen [Venäjän] senaattiin perustettu yksi lisäosasto! Ja näin asia olisi tullut hoidetuksi!
Jotta Sprengtportenia ymmärrettäisiin oikein, häntä on arvioitava todellisen olemuksensa mukaisesti, nimittäin poliittisena intoilijana (tai peräti seikkailijana), jollaisia Euroopassa oli viime vuosisadan jälkipuoliskolla Amerikan [Yhdysvaltain] vapaussodan ja ensyklopedistien kirjoitusten vaikutuksesta useita (Lafayette, Nassau-Siegenin prinssi ym.). Sprengtporten oli ottanut esikuvakseen [George] Washingtonin ja uneksi suorastaan, että saisi samanlaisen kunnian kuin tämä vapauttamalla Suomen sitä Ruotsiin yhdistävistä siteistä, eikä tällöin ottanut kovin tarkasti selkoa siitä, olivatko nuo oletetut kahleet olemassa pikemminkin hänen mielikuvituksessaan kuin todellisuudessa! Samalla hän rakasti Suomea hartaasti, siitä ei ole epäilystäkään, mutta ehkä juuri sen takia, että hän oli valinnut tämän maan vaalintansa kohteeksi, jonka kautta hänen piti saada suuruudenhaaveensa toteutetuksi!
Sprengtporten taisteli omaa maataan vastaan, ja tämä seikka toki luo syvän varjon hänen ylleen ja lienee ollut hänelle itselleen varsin raskas ratkaisu. Kun hän päätti ryhtyä siihen, hänellä ei kuitenkaan ollut enää jäljellä mitään muuta keinoa asiansa, itsensä ja ennen muuta pakolaiskumppaneidensa (jotka kaikki saivat elämisen mahdollisuutensa Sprengtportenin välityksellä) pelastamiseksi – hätään joutumasta! Olivathan ne Anjalan liittoon kytkeytyneet toiveet ja lupaukset, joiden avulla hän oli siihen asti onnistunut pidättelemään nopeaa etenemistä vaativia hovin ja armeijan kärsimättömiä tahoja – nyt haihtuneet savuna ilmaan! Sprengtportenia kuuntelemalla oli menetetty kallista aikaa, joka olisi oikein käytettynä voinut riittää koko sodan lopettamiseen. Sen takia Sprengtportenia ryhdyttiin melkeinpä avoimesti syyttämään petturuudesta; ja tästä syytöksestä hänen oli puhdistauduttava; ja kukapa tietää, mahtoiko hän samalla etsiä omaa kuolemaansa.
Kunnioittavasti ja kiittäen kaikesta suuresta ja hyvästä, mitä senaattori on saanut aikaan maan hyväksi
O. Furuhjelm
Osoitteeni on:
С. Петервургь.
Генералу Фуругелму
по Крюкову Каналу
противь Никольскаго рынка
домь N. 23.
