Helsingissä 18.3.1859

Jalosukuinen Herra Eversti! 

Pyydän herra everstiä suomaan suopeamielisesti anteeksi, että lähetän vasta näin myöhään tietoja hyväntahtoisesti – Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle toimitettaviksi – lähetetyistä 50 hopearuplasta.

Koska en seuraa kuulematta voinut lähettää tyydyttävää vastausta, minun oli odotettava lukukauden alkua, sillä loman aikana kokouksia ei pidetä ja myös puheenjohtaja prof. Lönnrot oli matkoilla. Keskusteltuani hänen kanssaan päätettiin odottaa, miten kirjoituskilpailu aiheesta ”Katovuodet ja keinot nälänhädän torjumiseksi” ratkeaisi.

Me molemmat tulimme nimittäin väistämättä siihen tulokseen, että 50 hopearuplaa on liian pieni palkinto myönnettäväksi maan laivanrakennustoimintaa koskevasta tutkimuksesta. Kirjallisuuden Seuralla, jonka tarkoituksena on suomalaisen kirjallisuuden edistäminen sinänsä, ei myöskään ole kykyä arvioida tuollaisten tekniikan alaan kuuluvia erikoiskysymyksiä koskevien selvitysten arvoa. Sen sijaan arvioimme hyödylliseksi uuden kilpailun julistamisen, mikäli kyseessä olevat kilpakirjoitukset havaittaisiin ansiottomiksi palkintoa saamaan, ja näiden viimeksi luovutettujen 50 ruplan lisäämisen herra everstin aiemmin lupaamaan palkintosummaan.

Tarkastuksessa havaittiinkin, ettei yhdessäkään palkintokilpailuun jätetyistä neljästätoista vastauksesta käsitelty aihetta mitenkään tieteellisesti eikä tuotu esiin mitenkään täsmällisiä kokemusperäisiä tietoja, joiden perusteella voitaisiin tehdä kysymyksen ratkaisemista edistäviä päätelmiä. Parhaissa esitettiin säiden ja soisen maaperän jälkeen tärkeimmäksi katojen syyksi huonot viljelytavat ja nälänhädän torjumisen keinoiksi maatalouskoulut, maatalouslainat, viljan vapaakauppa, johon valtiovalta ei puutu, ym. – kaikki hyvin tunnettuja asioita. Huonommissa vaadittiin yksinkertaisesti katumusta ja parannuksentekoa. Yhdellekään kirjoituksista ei voitu myöntää palkintoa; ja seura yhtyi puheenjohtajan esityksestä toivomukseen, että herra everstin viimeksi antama lahjoitus voitaisiin yhdistää aikaisempaan luvatun palkintosumman korottamiseksi 150 hopearuplaan.

Sain tehtäväkseni pyytää herra everstin suostumusta tällaiseen menettelyyn, ja odotan tässä mielessä suopeata vastausta.

Vakuutan vilpittömimmin olevani yksityisesti iloinen siitä, että olen oppinut tuntemaan herra everstin isänmaan parasta lämpimästi ajattelevaksi mieheksi ja kiitän kohteliaimmin siitä, että herra eversti on suvainnut suoda minulle kunnian toimia välittäjänä tätä isänmaanrakkautta osoittaessaan.

Vilpittömästi kunnioittaen minulla on kunnia allekirjoittaa olevani

Jalosukuisen Herra Everstin

nöyrin palvelija

Joh. Vilh. Snellman