Vaikka opiskelijoiden ryhmittäminen tiedekunnittain on vakaan käsitykseni mukaan periaat­teellisesti edullisempi järjestely kuin perinteinen osakuntajako sekä tieteellisen ja kirjallisen kiinnostuksen virittämisen että ylioppilaskunnan sisäisen kurin kannalta, voitaneen tässä yhteydessä kuitenkin jättää syrjään kaikki perustelut jommankumman järjestelyn suuremmasta suotavuudesta. Esitetyn anomuksen tarkoituksena on kummankin järjestäytymisen tavan säilyttäminen rinnakkaisina määrämuotojen mukaisina laitoksina.

Tällainen järjestely näyttää minusta sinänsä ansaitsevan hylkäämisen. Onhan niin entisissä osakunnissa kuin nykyisissä [ylioppilas]tiedekunnissakin vain harvoin, lyhyehköiksi ajoiksi ja epätäydellisesti, saavutettu niiden johtajien, inspehtorien, kuraattorien ja joskus muidenkin varttuneempien jäsenten tavoittelema tulos, jonkinmoisen tieteellisen ja kirjallisen harrastuksen sekä jollakin tavoin vaikuttavan siveellisen hengen virittäminen ja ylläpitäminen niiden piirissä. Sitä, mitä ei ole saatu aikaan nykyisen kuten ei muidenkaan järjestysmuotojen vallitessa, pystytään käsittääkseni vielä vähemmän toteuttamaan, jos voimat hajotetaan samaan aikaan kummallekin taholle. Ehdotetun järjestelmän tarkoituksena näyttää ilmeisestikin olevan, että tiedekunnille jätetään tieteellisen kiinnostuksen ylläpitäminen, mutta osakuntien tehtäväksi annetaan siveellisen hengen ravitsemisesta ja keskinäisestä kurin valvonnasta huolehtiminen. Nämä tehtävät eivät kuitenkaan ole niin etäisiä toisilleen, että toinen pyrkimys voisi kestää toisesta riippumatta. Tiedekunta olisi vähäarvoinen tai arvoton ylioppilaiden väliseksi yhdyssiteeksi pelkkänä tieteellisenä seurana. Ovathan jäsenet sellaiseen seuraan liian nuoria ja kypsymättömiä. Tiedekuntayhteisönkin perusta on vakaan käsitykseni mukaan siveellisen hengen ylläpitäminen, ja yhteisö jää pakostakin merkityksettömäksi, jos se luopuu tästä tavoitteesta. Ihminen ei voi kiinnostuneena liittyä jäseneksi yhteisöön, jota hän ei ole oppinut kunnioittamaan ja jossa hän ei voi olla varma omaan persoonallisuuteensa kohdistuvasta arvonannosta. Tämä ehto voidaan täyttää ylioppilasyhteisössäkin siveellisten pyrkimysten osalta, mutta ei pelkästään tieteeseen kohdistuvaa mielenkiintoa ja tieteellistä toimintaa silmällä pidettäessä.

Jos voitaisiin sallia opiskelevan nuorison kokoontuminen osakunnittain jotta koulutoveruuksien ylläpitäminen ja lapsuusajan ystävysten luottamuksellinen yhdessäolo tulisi mahdolliseksi, tämä olisi mielestäni varsin toivottavaa, etenkin siitä syystä, että toive tällaisen yhdessäolon mahdollisuudesta näyttää nykyisin olevan nuorison keskuudessa yleistymässä. Nämä kokoontumiset varmaankin pitävät etenkin nuoret erossa huonosta seurasta ja huonoista ajanvietteistä.

Tuollainen yhdessäolo vaikuttaisi siis sinänsä siveellisyyteen ja saattaisi osaltaan vaikuttaa sen tehokkaampaan vaalimiseen tiedekunnissakin. Vain tässä muodossa, mutta ei järjestäytyneinä korporaatioina, osakunnille voisi mielestäni olla tilaa tiedekuntajakoisuuden rinnalla, vaikka minun on tunnustettava, etten usko niiden pystyvän säilymään pitkään koossa ja jäävän todella pysyviksi.

Näillä perusteilla rohkenen arvioida oikein olevan, ettei konsistorin pidä puoltaa anomusta sen nykyisessä muodossa, enkä itse sitä puolla. En puolla sitä etenkään sen takia, että pelkään, ettei siihen tässä muodossa esitettynä voida suostua ylemmällä taholla, ja että hylkäävä päätös riistäisi opiskelevalta nuorisolta kaikki mahdollisuudet saada toivomansa yhteisöjärjestelyt aikaan jossakin muodossa; tästä syystä ehdotan nöyrästi, että konsistori pyytäisi Rector Magnificusta neuvomaan anomuksen esittäjiä peruuttamaan anomuksensa.