Ote Suomen keisarillisen Aleksanterin yliopiston konsistorin pöytäkirjasta Helsingissä 25. marraskuuta 1837.

 

15 §

Herra rehtori saattoi tiedoksi, että etelä- ja pohjoispohjalaisen osakunnan herrojen inspehtorien, professorien Hällströmin ja Tengströmin ilmoitusten mukaan eteläpohjalainen osakunta on kuraattorin vaalissa kutsunut tähän tehtävään maisteri, dosentti Jacob Hällstenin ja pohjoispohjalainen osakunta virkaatekevän kuraattorin, teologian kandidaatti, maisteri Aaron Gustaf Borgin. Koska he ovat sittemmin mainitusta tehtävästä kieltäytyneet, osakunnat ovat pyytäneet konsistoria nimeämään itselleen kuraattorin.

Konsistori pohti näin ilmoitettuja seikkoja ja päätti, että tässä tapauksessa on meneteltävä sen mukaisesti mitä aiemmin on säädetty osakuntien inspehtorien määräämisestä silloin kuin konsistori heidät valitsee. Konsistorin tehtävään valitseman henkilön tulee hoitaa tehtävää ainakin tietyn aikaa, ellei riittäviä perusteita mainitusta tehtävästä vapauttamiseksi esitetä. Tehtävään valitulla on kuitenkin oikeus halutessaan tuon ajan päätyttyä luopua kuraattorin toimesta, johon silloin määrätään toinen henkilö, ellei osakunta halua käyttää vaalioikeuttaan.

Tämän kanssa yhdenmukaisesti, ja koska maisteri, dosentti Hällsten kuuluu siihen yliopiston opettajien luokkaan, josta kuraattorit statuuttien mukaan on valittava, konsistori katsoi aiheelliseksi määrätä dosentin eteläpohjalaisen osakunnan kuraattoriksi vuoden ajaksi jonka jälkeen hänellä on edellä mainituin ehdoin oikeus luopua tehtävästään, johon kuitenkin myös osakunnan luottamus on hänet yhtä lailla kutsunut.

Pohjoispohjalaisen osakunnan suhteen konsistori halusi vielä harkita sopivaa henkilöä ja jättää valinnan myöhemmäksi. Aika ja paikka alussa mainitut.

Pöytäkirjan vakuudeksi

A. V. Wegelius

 

 

Lyhennetty ote Suomen keisarillisen Aleksanterin yliopiston konsistorin pöytäkirjasta Helsingissä 9. joulukuuta 1837.

 

11 §

Koska konsistori oli 25. marraskuuta päättänyt valita myöhemmin pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin, otettiin asia nyt esille, ja koska asiasta oli erilaisia mielipiteitä, ilmoittivat konsistorin jäsenet kantanaan – –

Tämän äänestyksen nojalla, jossa kaikkiaan kahdestatoista äänestäneestä kuusi antoi äänensä maisteri, dosentti Snellmanille, viisi apulainen, professori Tengströmille ja yksi apulainen Aminoffille, on maisteri, dosentti Snellman siten nimitetty pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi, jota tehtävää hänen on aiempien päätösten mukaisesti hoidettava ainakin vuoden ajan, minkä jälkeen hänellä on oikeus siitä luopua, mistä maisterille tullaan ilmoittamaan. Aika ja paikka alussa mainitut.

Pöytäkirjan vakuudeksi

A. V. Wegelius

 

 

Kunnianarvoisa Herra Rehtori sekä Korkeimmin Kunnioitettu Konsistori!

 

Teidän kunnianarvoisuutenne pyynnöstä vastaan kirjallisesti Teidän kunnianarvoisuutenne sekä Kunnianarvoisen konsistorin minulle pohjoispohjalaisen osakunnan korkeasti kunnioitetun inspehtorin kautta suosiollisesti ilmoittamaan määräykseen ottaa vastaan mainitun osakunnan kuraattorin tehtävä. Samalla kun minulla on kunnia ilmaista nöyrin kiitokseni Teidän kunnianarvoisuutenne ja Kunnianarvoisen konsistorin minulle osoittaman yllättävän luottamuksen johdosta, pyydän saada valittaa, että tällä hetkellä en voi tuohon luottamukseen vastata, vaan olen pakotettu kieltäytymään niin kunniakkaasta tehtävästä.

Olen tosin epävarma siitä, missä määrin olen velvollinen ilmoittamaan syyt, jotka tämän kieltäytymiseni ovat aiheuttaneet, mutta silti pelkään, että niistä vaikeneminen olisi suurempi virhe kuin niiden esittäminen. Ne ovat seuraavat:

Ensinnäkin olen ahkeralla luennoimisella koettanut jossain määrin ansaita sitä tukea, jota yliopisto minulle antaa, ja ottaen huomioon nuoruuteni opettajana, ei pitäisi olla odottamatonta, että nämä luennot ovat jättäneet minulle varsin vähän aikaa niiden pienten kirjoitustöiden jatkamiseen, joiden julkaisemisen painosta olen aloittanut teoksilla ”Försök till Framställning af Logiken” ja ”Philosophisk Elementarkurs”, josta on ilmestynyt vasta ensimmäinen osa, sekä akateemisella väitöskirjalla ”De vi Historica disciplinae Philosophicae Leibnitii”, josta on myös ilmestynyt vasta kolme osaa. Kun lisäksi olen yliopistollisten yksityisluentojen suomien ansioiden vähäisyyden vuoksi pakotettu antamaan yksityistä kouluopetusta ja toimin tällä hetkellä myös filosofisen tiedekunnan notaarina, luulisin Teidän Kunnianarvoisuutenne sekä Kunnianarvoisen konsistorin pitävän kohtuullisena käsitystäni, jonka mukaan minulla ei ole aikaa kuraattorin tehtävään kuuluvien velvollisuuksien hoitamiseen.

Toiseksi uskallan katsoa olevani oikeutetumpi kieltäytymään kuin moni muu yliopiston nuoremmista opettajista, koska olen kevätlukukauden 1834 alusta vuoden 1836 samaan ajankohtaan hoitanut kuraattorin tehtävää silloisessa pohjalaisessa osakunnassa.

Kolmanneksi rohkenen todeta, etten tunne ainoatakaan lainkohtaa, jonka nojalla yliopiston opettaja olisi velvollinen sellaisen tehtävän vastaanottamaan. – Suomen keisarillisen Aleksanterin yliopiston statuuttien 104 §:ssä tosin sanotaan, että jokainen ylioppilasosakunta on ”inspehtorina toimivan professorin sekä kuraattorina toimivan apulaisen tai dosentin tarkan valvonnan alainen”. Koska tässä pykälässä ei kuitenkaan säädetä mitään tavasta, jolla inspehtori ja kuraattori valitaan, niin siitä näyttäisi seuraavan, että tuon nimittämisen tulee tapahtua aiemman käytännön mukaisesti ja näin on yliopistossa myös tehty sen vajaan vuosikymmenen aikana, joka näiden statuuttien armollisesta säätämisestä on kulunut. Siten nämä nimitykset ovat perustuneet osakuntalaisten vapaaseen vaaliin. Osakuntalaisten vaalivapaus taas edellyttää samaa vapautta myös valittavalle, niin että edellisten suorittama vaali ja jälkimmäisen antama suostumus perustuvat ainoastaan molemminpuoliseen luottamukseen. – Jos nimittäin toisaalta tunnustamme sen erittäin suuren merkityksen, joka ylioppilaiden osakunnilla Suomen yliopistossa sekä tieteellisessä että siveellisessä mielessä on, niin toisaalta on myönnettävä, että niillä on tämä merkitys vain sikäli kuin opettajien toiminta osakunnissa perustuu ylioppilaiden luottamukseen heidän tarkoitustensa puhtautta ja heidän tietojensa etevämmyyttä kohtaan. Jos tällaista luottamusta ei ole, ei näin arkaluontoiseen suhteeseen pidä lainkaan ryhtyä.

Koska minulla ei ole mitään tietoa pohjoispohjalaisen osakunnan puolelta tulleesta pyynnöstä, minun täytyy olettaa, ettei sellaista ole tehty ja että osakunnan välttämätön luottamus minulta siten puuttuu. Sen vuoksi, vaikka minulla ei olisi mitään muita esteitä, katson olevani velvollinen kieltäytymään, koska minulla ei olisi mitään mahdollisuutta toimia osakunnan parhaaksi.

Näistä syistä pyydän nöyrimmin vapautusta minulle määrätystä kuraattorin tehtävästä vakuuttuneena siitä, että Teidän Kunnianarvoisuutenne ja Kunnianarvoinen konsistori tunnustavat yhtä hyvin ehdottoman oikeuteni siihen kuin niiden syiden pätevyyden, jotka minulla on ollut kunnia esittää.

Syvästi kunnioittaen, Teidän Kunnianarvoisuutenne sekä Yliopiston Kunnianarvoisen Konsistorin nöyrin palvelija

Joh. Wilh. Snellman

allekirjoituksen todistaa oikeaksi, viran puolesta

A. V. Wegelius

 

 

Lyhennetty ote Suomen keisarillisen Aleksanterin yliopiston konsistorin pöytäkirjasta Helsingissä 3. helmikuuta 1838.

 

9 §

Esitettiin filosofian dosentti, maisteri Johan Wilhelm Snellmanin jättämä kirjelmä, jossa hän anoo vapautusta konsistorin hänelle määräämästä pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävästä seuraavien syiden nojalla:

Ensimmäiseksi, maisteri on ahkeralla luennoimisella koettanut ansaita sitä tukea, mitä hän yliopistolta saa, ja nämä luennot ovat jättäneet hänelle varsin vähän aikaa niiden pienten kirjoitustöiden jatkamiseen, joiden julkaisemisen painosta hän on aloittanut teoksilla ”Försök till Framställning i Logiken” ja ”Philosophisk Elementar Cours”, josta on ilmestynyt vasta ensimmäinen vihko sekä akateemisella väitöskirjalla ”De vi historica disciplinae Philosophicae Leibnitzii”, josta on myös vasta kolme osaa ilmestynyt. Lisäksi maisteri on akateemisten yksityisluentojen suomien ansioiden vähäisyyden vuoksi ollut pakotettu antamaan yksityistä kouluopetusta ja hoitaa tällä hetkellä myös filosofisen tiedekunnan notaarin virkaa niin että maisterilla ei ole aikaa kuraattorin tehtävään kuuluvien velvollisuuksien hoitamiseen.

Toiseksi maisteri katsoi olevansa oikeutetumpi kieltäytymään kuin useimmat yliopiston nuoret opettajat, koska maisteri on kevätlukukauden 1834 alusta vuoden 1836 samaan ajankohtaan hoitanut silloisen pohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävää ja

Kolmanneksi maisteri ei tunne ainoatakaan lainkohtaa, joka velvoittaisi yliopiston opettajan ottamaan vastaan sellaista tehtävää. Vaikka Yliopiston statuuttien 104. pykälässä sanotaan, että ”Jokainen ylioppilasosakunta” on ”inspehtorina toimivan professorin sekä kuraattorina toimivan apulaisen tai dosentin tarkan valvonnan alainen”, ei pykälässä säädetä mitään inspehtorin tai kuraattorin valintatavasta, joten sen pitää tapahtua aiemman käytännön mukaisesti, osakuntalaisten vapaalla vaalilla. Tämä osakuntalaisten vaalivapaus taas edellyttää valittavalle samaa vapautta ja merkitsee sitä, että edellisten suorittaman vaalin ja jälkimmäisen antaman suostumuksen tulee perustua ainoastaan molemminpuoliseen luottamukseen, jonka puuttuessa niin arkaluontoiseen suhteeseen ei pitäisi ryhtyä. Tämän vuoksi maisteri, joka ei tiedä saaneensa kutsua pohjoispohjalaiselta osakunnalta ja siksi on sitä mieltä, että häneltä puuttuu tarvittava luottamus, ei ole voinut muuta kuin kieltäytyä mainitun osakunnan kuraattorin tehtävästä, koska mainitun tilanteen vuoksi hänellä ei olisi mitään mahdollisuuksia toimia osakunnan parhaaksi.

Konsistori harkitsi kirjeen sisältöä, ja koska niiden syiden pätevyydestä, joita maisteri Snellman esitti saadakseen vapautuksen pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävästä, esitettiin erilaisia mielipiteitä, lausuivat konsistorin jäsenet kukin mielipiteenään seuraavaa: – –

Suoritetun äänestyksen tulos on siten se, ettei maisteri, dosentti Snellman ole esittänyt riittäviä syitä anomaansa vapautukseen pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävästä ja siten hänet velvoitetaan ottamaan tehtävä vastaan konsistorin 9. joulukuuta tekemän päätöksen mukaisesti. Paikka ja aika alussa mainitut.

Pöytäkirjan vakuudeksi

A. V. Wegelius

 

 

Pöytäkirja, laadittu Suomen keisarillisen Aleksanterin yliopiston kansliassa Helsingissä 11. maaliskuuta 1838.

 

Koska herra rehtorille, kanslianeuvos ja ritari Pippingille oli ilmoitettu, että filosofian dosentti, maisteri Johan Wilhelm Snellman, jonka konsistori 9. joulukuuta viime vuonna määräsi pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävään, on kieltäytynyt vahvistamasta osakunnan inspehtorin, professori ja ritari Tengströmin 4. päivä kuluvaa kuuta filosofian maistereille Albert ja Wilhelm Heikelille kirjoittamia osakuntatodistuksia näiden aikoessa anoa yliopiston todistusta, herra rehtori oli kutsuttanut maisteri, dosentti Snellmanin luokseen kuullakseen tämän kieltäytymisen syyt. Rehtorin pyynnöstä paikalla oli myös professori Tengström, joka filosofian professorina ja pohjoispohjalaisen osakunnan inspehtorina on maisteri Snellmanin lähin esimies. Maisteri pyydettiin sisään ja häneltä kysyttiin, mistä syystä maisteri on kieltäytynyt vahvistamasta mainittuja osakuntatodistuksia, jolloin maisteri myönsi kieltäytyneensä vahvistamasta mainittuja todistuksia. Syyksi hän esitti sen, ettei hän pitänyt itseään oikeutettuna osallistumaan tällaisten todistusten laatimiseen niin kauan kuin hänelle ei ole virallisesti ilmoitettu konsistorin päätöksestä, jolla kuraattorin tehtävä on hänelle määrätty, vaan hän on kuullut asiasta ainoastaan huhujen muodossa ja yksityisesti.

Tämän johdosta herra rehtori muistutti maisteri, dosentti Snellmania siitä, ettei hän senkään vuoksi voi olla tietämätön konsistorin määräyksestä, jonka mukaan hänen pitäisi vastaanottaa mainittu kuraattorin tehtävä, koska tämä väite oli ristiriidassa sen kanssa mitä maisteri oli aiemmin suullisesti ja kirjallisesti esittänyt. Sen jälkeen kun osakunnan inspehtori oli kertonut määräyksestä maisterille, tämä oli ilmoittanut ensin inspehtorille ja sitten rehtorille toivomuksensa saada vapautus mainitusta tehtävästä. Lopuksi hän oli herra rehtorin ohjeen mukaan, anomuksellaan konsistorille 16. tammikuuta tänä vuonna, osoittanut tällaisen pyynnön sille viranomaiselle, joka hänet oli kuraattoriksi nimennyt. Myös tässä hakemuksessa puhutaan mainitusta määräyksestä maisterille osakunnan inspehtorilta saadun tiedon vuoksi tuttuna asiana. Maisteri väitti tähän, ettei hän ole saanut ilmoitusta siitä, minkä kannan konsistori on ottanut hänen kuraattorintehtävästään esittämäänsä vapautuspyyntöön. Herra rehtori palautti maisteri, dosentti Snellmanin mieleen, että maisteri, jonka velvollisuus on viime kädessä itse ottaa selvä, miten konsistori on hänen hakemukseensa suhtautunut, on saanut tiedon anomuksensa hylkäämisestä konsistorissa sekä suullisesti osakunnan inspehtorilta että herra rehtorin maisterille lähettämässä kirjeessä, minkä maisteri Snellman nyt myönsi. Maisteri totesi edelleen, ettei hänellä ole koskaan ollut mitään tekemistä osakunnan kanssa, hän ei ole nähnyt luonaan ainoatakaan sen jäsenistä eikä myöskään tunne heitä, joten hän ei voi allekirjoittaa heille todistuksia. Lisäksi hän kertoi olevansa tietämätön konsistorin päätöksestä, jolla kuraattori velvoitetaan vahvistamaan osakuntatodistukset samoin kuin siitä, mitä asiasta muuten on aiemmin säädetty.

Tämän johdosta maisteri, dosentti Snellmanin ilmoitettiin syyllistyneen ei vain siihen, ettei hän ole ottanut kuraattorin tehtävää vastaan heti tiedon määräyksestä saatuaan, riippumatta siitä, mitä hän tehtävästä tekemällään vapautusanomuksella voisi saavuttaa. Hän ei ole myöskään ottanut selville, mitä velvollisuuksia hänellä pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorina on. Edelleen maisteri Snellman, herra rehtorin kehotettua häntä nyt vahvistamaan kyseiset todistukset, kieltäytyi yhä sitä tekemästä sanoen, että todistukset sisältävät asioita, joita maisteri ei tunne, koska maisterilla ei ole ollut mitään tekemistä osakunnan asioiden kanssa. Tästä syystä herra rehtori katsoi tarpeelliseksi julistaa maisteri, dosentti Snellmanin syyllistyneen laiminlyöntiin virantoimituksessa sekä virkavirheeseen, koska hän huolimatta konsistorin määräyksestä ottaa vastaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävä, ei ole noudattanut tällaiseen määräämiseen oikeutetun viranomaisen määräystä, eikä myöskään nyt halunnut vahvistaa mainittuja osakuntatodistuksia, vaikka hänelle oli kuraattorille kuuluvista velvollisuuksista muistutettu. Tästä syystä herra rehtori keisarillisen yliopiston statuuttien 61 §:n 2. momentin nojalla nuhteli maisteria tällaisesta tottelemattomuudesta ja kuraattorintehtävien laiminlyönnistä sekä varoitti maisteria niistä ankarista ja epämiellyttävistä seurauksista, joita tällaisen laiminlyömisen jatkuminen voisi maisterille aiheuttaa ja jotka johtaisivat kaikkien maisterin yliopiston dosenttina nauttimien etujen menettämiseen.

Kun nämä nuhteet oli maisteri Snellmanille ilmoitettu, herra rehtori kehotti jälleen häntä vahvistamaan useaan otteeseen mainitut osakuntatodistukset, mitä maisteri ei kuitenkaan aiemmin esittämiinsä syihin vedoten katsonut voivansa tehdä. Tämän johdosta herra rehtori totesi maisteri, dosentti Snellmanille, että asia ilmoitetaan nyt toiselle viranomaiselle, ja Snellmania kehotettiin poistumaan. Aika ja paikka alussa mainitut.

Pöytäkirjan vakuudeksi

A. V. Wegelius

 

 

Kunnianarvoisa Herra Rehtori sekä Korkeimmin Kunnioitettu Konsistori

 

Koska se kuulustelu, jossa korkeasti kunnioitettavassa rehtorin kansliassa olin ja ne nuhteet, jotka minulle tuossa tilaisuudessa annettiin sen johdosta, että olen kieltäytynyt vahvistamasta useita pohjoispohjalaisen osakunnan korkeasti kunnioitetun inspehtorin laatimia todistuksia, antoivat minulle varmuuden siitä, että menettelyni joutuu Teidän Kunnianarvoisuutenne sekä Korkeimmin Kunnioitetun Konsistorin ratkaistavaksi, rohkenen tässä nöyrimmin pyytää saada kirjallisesti toistaa ne syyt, joihin kieltäytymiseni perustuu ja jotka mainitun kuulustelun yllättävyyden vuoksi eivät suullisesti välitettyinä kenties tulleet riittävän selvästi esille. Sen vuoksi pyydän saada nöyrimmin esittää seuraavaa:

Ensinnäkin en katso itselläni olevan oikeutta kyseisten todistusten vahvistamiseen, koska en ole laillista tietä saanut määräystä ottaa vastaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävä.

Olen kyllä kuullut sellaisesta nimityksestä yksityisesti sekä rehtorilta että pohjoispohjalaisen osakunnan korkeasti kunnioitetulta inspehtorilta jo viime joulukuussa. Samoin olen yksityisesti ilmoittanut ehdottomasti kieltäytyväni kyseisen tehtävän vastaanottamisesta, ja herra rehtorin nimenomaisesta käskystä minulla on ollut kunnia ilmoittaa siitä myös kirjallisesti Teidän kunnianarvoisuudellenne ja Kunnianarvoiselle konsistorille. Sen jälkeen olen kuitenkin ainoastaan yksityisesti kuullut, etteivät Teidän kunnianarvoisuutenne ja Kunnianarvoinen konsistori ole anomustani hyväksyneet enkä voi myöskään pitää sen enempää oikeutenani kuin velvollisuutenani lunastaa konsistorin asiasta laatimaa pöytäkirjaa. Siten rohkenen toivoa, että Teidän kunnianarvoisuutenne ja Kunnianarvoinen konsistori armollisesti toteaisivat mainitun ilmoitukseni sekä totuuden- että lainmukaiseksi. Uskon lujasti, etteivät Teidän kunnianarvoisuutenne ja Kunnianarvoinen konsistori halua pakottaa minua ottamaan vastaan tehtävää vasten tahtoani, vaan selvitysten ja perustelujen avulla pyrkivät vakuuttamaan minut mielipiteeni oikeellisuudesta ja toimintani mahdollisesta lainvastaisuudesta. Tunnettua on myös se, että muillekin Teidän kunnianarvoisuutenne ja Kunnianarvoisen konsistorin määräämille kuraattoreille on tästä nimityksestä pöytäkirjaotteella ilmoitettu. Asiasta saamieni tietojen riittämättömyyttä ei kumoa myöskään se, että vasta herra rehtorin kuulustelussa sain tietää, että kuraattorin tehtävä on määrätty minulle vain joksikin aikaa. Tätä seikkaa en ole voinut aavistaa, koska ne kaksi vuotta, jotka konsistorin suostumuksella olen toiminut kuraattorina, jo mielestäni ovat syy minun vapauttamiseeni tästä velvollisuudesta ennen niitä yliopiston apulaisia ja dosentteja, jotka eivät koskaan ole tällaista tointa hoitaneet. Tästä syystä kuraattorit ovat aiemminkin syytä ilmoittamatta ja konsistorin lupaa odottamatta katsoneet itsensä oikeutetuksi luopumaan, ja kuten tunnettua, luopuneet hoitamasta kuraattorin tointa ja tehtäviä.

Toiseksi, koska olen ollut tietämätön Teidän kunnianarvoisuutenne ja Kunnianarvoisen konsistorin päätöksestä, en ole rohjennut ottaa osaa pohjoispohjalaisen osakunnan asioihin enkä siten tiedä mitään sen jäsenten toiminnasta saati sitten sen taloudellisesta tilanteesta. Tämä tietämättömyys on mahdollista myös siksi, etteivät pohjoispohjalaisen osakunnan jäsenet ole katsoneet asiakseen käydä luonani, niin etten tunne edes heidän tilojaan, ja osakunnan kassa on erityisen kassanhoitajan hallussa niin etten minä voi vahvistuksellani kevytmielisesti vakuuttaa mitään osakunnan jäsenten siveellistä käytöstä tai sen taloudellista tilannetta koskevaa.

Teidän kunnianarvoisuutenne ja Kunnianarvoinen konsistori suonevat anteeksi esitykseni monisanaisuuden, sillä rehtorin minulle esittämän lausunnon mukaan kysymys on koko yhteiskunnallisesta olemassaolostani. – Nykyinen tilanteeni on maallisessa mielessä yhtä vähän kadehdittava kuin tulevaisuudennäkymäni, mutta isänmaani ilma on minulle välttämätöntä, ja valitsemani tie, työskentely sen puolesta on ainoa, jolla voin toivoa menestystä, olkoon se kuinka vähäistä tahansa. Kunniani ei ole minulle vähemmän kallis, mutta totuus ja omantunnon rauha ovat minulle vielä arvokkaampia. – Sen vuoksi en voi toimia toisin kuin olen toiminut ja niin paljon kuin minua masentaakin se, että minua yliopiston asioissa kutsutaan lainrikkojaksi, en itse tiedä mitenkään rikkoneeni lakia ja järjestystä vastaan, ja elän varmassa uskossa siitä, ettei tulevaisuus sellaista lainkohtaa löydä, jota vastaan olen rikkonut; syvästi kunnioittaen

Kunnianarvoisen herra rehtorin ja Kunnianarvoisen yliopiston konsistorin nöyrin palvelija

Joh. Wilh. Snellman

jäljennöksen todistaa oikeaksi

A. V. Wegelius

 

 

Ote Suomen keisarillisen Aleksanterin yliopiston konsistorin pöytäkirjasta alla mainittuina päivinä vuonna 1838.

 

12. toukokuuta

3 §

– –

Herra rehtori ilmoitti, että filosofian maisterit, kirjaston ylimääräinen amanuenssi Albert Heikel ja Wilhelm Heikel pohjoispohjalaisesta osakunnasta ovat molemmat anoneet yliopistolta todistusta joitakin asioitaan varten, mutta heille laadittuja osakuntatodistuksia ei ole vahvistettu siitä syystä, että osakunnan kuraattori, filosofian dosentti, maisteri Snellman on siitä kieltäytynyt vedoten moniin eri syihin, joiden vuoksi maisteri ei ole katsonut itseään kykeneväksi tai oikeutetuksi kuraattorin tehtävää vastaanottamaan. Kieltäytymistään hän on jatkanut huolimatta siitä, että herra rehtori, kuultuaan ensin Snellmania, on keisarillisen yliopiston statuuttien 61 §:n 2. momentin nojalla, pöytäkirjaan merkityttäen ja osakunnan kuraattorin läsnäollessa, vakavasti nuhdellut Snellmania tämän valitettavasta uppiniskaisuudesta tehtäviensä hoidossa. Tämän vuoksi herra rehtori on katsonut välttämättömäksi ilmoittaa asiasta konsistorille – –

Koska maisteri, dosentti Snellmania vastaan on nostettu syyte virkavirheestä siksi, että hän on jättänyt vahvistamatta ja kieltäytynyt pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorina vahvistamasta maistereille Heikel kirjoitettuja osakuntatodistuksia, eikä muutenkaan ole ottanut osaa osakunnan asioihin, ja ottaen huomioon sekä rehtorinkanslian asiasta laatiman pöytäkirjan että maisteri Snellmanin konsistorille samassa tilaisuudessa jättämän kirjelmän, jossa laajemmin selvitetään maisterin rehtorin kansliassa jo esittämiä syitä, konsistori päätti kutsua maisteri Snellmanin konsistorin kuultavaksi. Koska Snellman, jota heti lähetettiin hakemaan konsistoriin, ilmoitti olevansa estynyt saapumasta, lykättiin asian käsittely toiseen kokoukseen.

 

30. toukokuuta

25 §

Kun herra rehtori oli ilmoittanut, että maisteri, dosentti Snellman konsistorin päätöksellä 12. päivänä kuluvaa kuuta on tänään kutsuttu konsistorin kuultavaksi syytettynä samalta päivältä olevan pöytäkirjan mukaisesti virkavirheestä, koska hän ei ole ottanut vastaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävää ja kieltäytynyt sen vastaanottamisesta, ja että Snellman on jo eteisessä saapuvilla, alisti herra rehtori – –

Maisteri, dosentti Snellman kutsuttiin sisään ja hänelle ilmoitettiin, että koska maisteri on jättänyt noudattamatta sekä kieltäytynyt noudattamasta konsistorin 9. joulukuuta tekemää päätöstä, jolla hänet dosenttina velvoitetaan vastaanottamaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävä ja hoitamaan sitä vuoden ajan, eikä hän ole päätöksestä asiaankuuluvalla tavalla valittanut, niin hänen on konsistorille ilmoitettu syyllistyneen virkavirheeseen, ja että konsistori on ennen toimenpiteisiin ryhtymistään halunnut antaa maisterille tilaisuuden selvittää, tahtooko hän jatkaa kieltäytymistään mainitun tehtävän hoitamisesta. Kun maisteri Snellmania oli pyydetty ilmaisemaan mielipiteensä, hän totesi, ettei hän jo rehtorin kansliassa sekä konsistorille samasta asiasta lähettämässään kirjelmässä esittämiensä syiden vuoksi voi muuta kuin edelleen kieltäytyä ottamasta vastaan mainitun osakunnan kuraattorin tehtävää.

Kun maisteri, dosentti Snellman tämän todettuaan oli käskystä poistunut, konsistori päätti nostaa maisteri, dosentti Snellmanin virkavirheestä syytteen laillisessa järjestyksessä ja määräsi yliopiston asiamiehen ajamaan juttua syyttäjän ominaisuudessa. Tämän vuoksi asiamiehelle lähetetään konsistorin asiaa koskeva pöytäkirja sekä muut tarvittavat asiakirjat. Aika ja paikka alussa mainitut.

Pöytäkirjan vakuudeksi

A. V. Wegelius

 

 

Nöyrimmäinen muistio

Jätetty 2.7.1838

Konsistori on pöytäkirjaotteella 30. toukokuuta antanut minulle tehtäväksi nostaa syyte herra filosofian dosentti, maisteri Johan Wilhelm Snellmania vastaan virkavirheestä, koska hän tultuaan valituksi pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävään ei kuitenkaan ole ottanut tehtävää vastaan eikä myöskään noudattanut konsistorin asian johdosta hänelle antamia määräyksiä. Näin ollen olen käynyt läpi asiaa koskevat asiakirjat. Niiden mukaan keisarillisen yliopiston herra rehtori on ilmoittanut konsistorille, että etelä– ja pohjoispohjalaisten osakuntien herrojen inspehtorien herra rehtorille antaman tiedon mukaan nämä osakunnat ovat kuraattorinvaalissa kutsuneet tähän tehtävään maisteri, dosentti Jacob Hällstenin ja teologian kandidaatti, maisteri Aaron Gustaf Borgin. Näiden kieltäydyttyä mainituista tehtävistä osakunnat ovat pyytäneet konsistoria valitsemaan itselleen kuraattorin. Konsistori on 25. marraskuuta päättänyt, että tässä tapauksessa on meneteltävä sen mukaisesti, mitä aiemmin on päätetty osakuntien inspehtoreiden valinnasta silloin kun konsistori heidät valitsee. Tehtävään valitun henkilön on siten hoidettava tehtävää ainakin jonkin aikaa, ellei riittäviä perusteita mainitusta tehtävästä vapauttamiseksi esitetä. Tehtävään valitulla on kuitenkin oikeus halutessaan tuon ajan kuluttua luopua kuraattorin tehtävästä, johon tuolloin määrätään toinen henkilö, ellei osakunta halua käyttää vaalioikeuttaan. Lisäksi konsistori päätti vielä harkita pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi sopivaa henkilöä ja jättää valinnan tuonnemmaksi. Tämän seurauksena konsistori 9. joulukuuta valitsi tehtävään maisteri, dosentti Snellmanin, jonka on aiempien päätösten mukaisesti hoidettava tehtävää ainakin vuoden ajan, minkä jälkeen hänellä on oikeus siitä luopua. Maisteri, dosentti Snellman on konsistorille osoittamassaan kirjelmässä pyytänyt vapautusta hänelle näin määrätystä kuraattorin tehtävästä vedoten lukuisiin syihin, joita konsistori ei kuitenkaan ole pitänyt riittävinä, minkä vuoksi konsistori on myös 3. helmikuuta määrännyt maisteri, dosentti Snellmanin konsistorin 9. joulukuuta tekemän päätöksen mukaisesti ottamaan tehtävän vastaan.

Koska yliopiston herra rehtorille on sittemmin ilmoitettu, että maisteri, dosentti Snellman on kieltäytynyt suorittamasta konsistorin 15. huhtikuuta 1837 osakuntien kuraattorien tehtävistä tekemän päätöksen mukaisesti hänelle kuuluvaa tehtävää, vahvistamasta pohjoispohjalaisen osakunnan inspehtorin herra professori Tengströmin filosofian maistereille Albert ja Wilhelm Heikelille 4. toukokuuta laatimia osakuntatodistuksia, maisteri Snellman on sen johdosta 11. samaa kuuta kutsuttu herra rehtorin kuultavaksi professori Tengströmin ollessa myös läsnä. Tällöin maisteri Snellman on kuitenkin, mikä käy ilmi sekä herra rehtorin ja professori Tengströmin suullisista tiedonannoista että herra rehtorin Snellmanille lähettämästä kutsusta saapua konsistoriin asiassa joka koskee hänen nimeämistään kuraattoriksi 9. joulukuuta ja sanotun päätöksen vahvistamista 3. helmikuuta, ilmoittanut, ettei hänellä ole ollut mitään tekemistä pohjoispohjalaisen osakunnan asioiden kanssa eikä hän siten edes tunne osakuntaan kuuluvia henkilöitä, joten hän ei voi kyseisiä todistuksia vahvistaa. Maisteri Snellman on kuitenkin, siitä huolimatta että hän on tästä laiminlyönnistään ja virheellisestä menettelystään saanut yliopiston herra rehtorin asianmukaiset nuhteet ja uudistetun kehotuksen vahvistaa mainitut osakuntatodistukset, edelleen kieltäytynyt sitä tekemästä. Tämän lisäksi maisteri Snellman on, ei ainoastaan konsistorille seuraavana päivänä jättämässään kirjelmässä, vaan myös ollessaan, rehtorin ilmoitettua asian konsistorille, konsistorin kuultavana 30. toukokuuta, julistanut edelleen kieltäytyvänsä mainitun osakunnan kuraattorin tehtävän vastaanottamisesta.

Siten on täydellisesti osoitettu, että maisteri, dosentti Snellman ei vain ole lyönyt laimin virkatehtäviään, vaan myös osoittanut avointa tottelemattomuutta konsistorin hänelle ilmoittamia päätöksiä ja määräyksiä vastaan, joihin hän ei ole asiaankuuluvaa tietä hakenut eikä saanut muutoksia. Näin ollen saan nöyrimmin vaatia, että Kunnianarvoinen konsistori tuomitsisi maisteri, dosentti Snellmanin keisarillisesta yliopistosta armollisesti säädettyjen statuuttien 90 §:n sekä kuninkaallisen kirjeen 4. elokuuta 1762 nojalla lain edellyttämään rangaistukseen. Tämän vuoksi oheistan tähän yhtä nöyrimmästi asiaan kuuluvat usein mainitut asiakirjat. Helsingissä keisarillisen Aleksanterin yliopiston kansliassa 30. kesäkuuta 1837.

And. Joh. Chydenius

Suomen Keisarillisen Aleksanterin yliopiston konsistorille.

 

 

Lyhennetty ote Suomen keisarillisen Aleksanterin yliopiston konsistorin pöytäkirjasta Helsingissä 15. huhtikuuta 1837.

 

23 §

– – Siten on enemmistö äänistä annettu sen puolesta, että – – niin kutsuttujen osakuntatodistusten antaminen – – kuuluu varsinaisesti inspehtorille, jonka tulee kuitenkin neuvotella kuraattorin ja muiden osakunnan jäsenten kanssa todistukseen tulevista ahkeruutta ja käytöstä koskevista arvioista niin usein ja siinä järjestyksessä kuin tarpeelliseksi katsotaan. Todistuksen tulee olla inspehtorin allekirjoittama ja sen osoitukseksi, ettei todistuksen antamiselle osakunnan puolelta ole myöskään taloudellisia esteitä, kuraattorin vahvistama. Aika ja paikka kuten edellä.

Pöytäkirjan vakuudeksi

A. V. Wegelius.

 

 

Välipäätös:

 

Velvoitetaan maisteri, dosentti Snellman tämän päätöksen saatuaan kahdeksan päivän kuluessa jättämään yliopiston konsistorille selvityksensä asiasta ja samalla palauttamaan nämä asiakirjat. Helsingissä 6. lokakuuta 1838.

 

Konsistorin puolesta

Nils Abrah. Ursin

Keisarillisen Aleksanterin yliopiston vt. vararehtori

A. V. Wegelius.

 

 

Jäljennös 15.lokakuuta 1838

 

Kunnianarvoisa Herra Rehtori sekä Korkeimmin Kunnioitettu Konsistori!

 

Teidän Kunnianarvoisuutenne ja Korkeimmin Kunnioitetun Konsistorin 6. lokakuuta tekemän välipäätöksen johdosta, jolla minut velvoitetaan antamaan selvitys yliopiston asiamiehen 2. heinäkuuta jättämällä pöytäkirjalla minua vastaan nostamasta syytteestä väitetystä ”virkatehtävien laiminlyönnistä” sekä ”tottelemattomuudesta konsistorin päätöksiä ja määräyksiä kohtaan” pyydän nöyrimmin, samalla kun palautan juttuun liittyvät asiakirjat, saada esittää seuraavan vastineen.

Ennen kuin käyn pohtimaan syyttäjän loppuvaatimusta pyydän saada tehdä vain yhden huomautuksen syyttäjän esittämiin species facti (tosiseikkoihin), joita kommentoin myöhemmin. Puutun yhteen seikkaan, jonka syyttäjä sivuuttaa ja toiseen, jonka hän esittää virheellisesti. Molemmat seikat ovat asian valaisemiseksi yhtä tärkeitä. Syyttäjä on nimittäin täysin sivuuttanut sen, etten ole ennen 11. toukokuuta 1838 saanut sen paremmin suullista kuin kirjallistakaan tietoa siitä, että nimitykseni pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi on tehty vain vuoden ajaksi, jonka jälkeen minulla on oikeus tehtävästä luopua. Edelleen syyttäjä on virheellisesti ilmoittanut, että 16. helmikuuta konsistorille jättämäni kirjelmä olisi ”anomus vapautuksesta” minulle osoitetusta tehtävästä. Tämä kirjelmä on herra rehtorin käskystä uudistettu kieltäytyminen. Sillä vaikka lainatut sanat kirjelmän lopussa esiintyvätkin, ne ovat vain kohteliaampi ilmaus sille, mikä on selvin sanoin esitetty kirjelmän alussa, että kieltäydyn vastaanottamasta mainittua tehtävää. Sen vuoksi myös lopussa sanotaan, että kieltäytyminen siitä on ehdoton oikeuteni. Myös se, että olen jättänyt tämän kirjelmän rehtorin nimenomaisesta käskystä, lienee osoitus siitä, ettei se ole mikään anomus; myöskään kuuliaisuuttani esimiehen käskyä kohtaan, vaikka se olisikin jossain määrin tarpeeton, ei voitane minulle viaksi laskea.

Mitä taas tulee syyttäjän lopputulokseen, että väitetty laiminlyöntini ja tottelemattomuuteni olisivat ”täysin toteennäytetyt”, niin kenen tahansa puolueettoman tuomarin silmissä tämä voi näyttää ainoastaan naurettavalta. Syyttäjä ei ole edes yrittänyt selvittää, kuuluuko pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävän vastaanottaminen virkatehtäviini, tai olenko velvollinen ottamaan vastaan minkä tahansa tehtävän, jonka konsistori suvaitsee minulle osoittaa. Vaikka syyttäjä ei ole sellaista väittänyt eikä yrittänyt todistaa, lienee sallittua, että asian ratkaisun nopeuttamiseksi yritän selvittää, etten ole kyseisessä tapauksessa laiminlyönyt virkatehtäviäni enkä osoittanut tottelemattomuutta konsistorin käskyjä ja määräyksiä kohtaan. Kaikella kunnioituksella konsistorin valtaa ja asemaa kohtaan uskallan nimittäin sellaisessa asiassa, joka ei koske virkaani yliopiston dosenttina, katsoa olevani oikeutettu ratkaisemaan, voinko hyvällä omallatunnolla noudattaa konsistorin määräyksiä vai en.

Tunnustan siten avoimesti, että olen kieltäytynyt tottelemasta konsistorin mainittua määräystä vastaanottaa pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävä. Mutta en pidä tätä kieltäytymistä vain oikeutenani, vaan velvollisuutenani, koska mainittu konsistorin päätös on epäoikeutettu ja lainvastainen.

Dosentin virkatehtävistä on säädetty Suomen Keisarillisen Aleksanterin yliopiston statuuttien pykälissä 104, 116, ja 127 sekä 131 §:n 3. momentissa, eivätkä nämä korkeat statuutit anna konsistorille oikeutta lisätä tai vähentää näitä tehtäviä. Pykälässä 104, jonka määräyksistä konsistori kenties on saanut aiheen nyt kyseessä olevaan määräykseen, sanotaan: Ylioppilaat ovat yliopistossa vanhoilta ajoilta perityn järjestyksen mukaan” – – ”jakautuneet erityisiin osakuntiin, joista jokainen on inspehtorina toimivan professorin sekä kuraattorina toimivan apulaisen tai dosentin tarkan valvonnan alainen.” Mutta nämä sanat, jotka ainoastaan määräävät, ettei osakunnan kuraattorina saa eikä voi olla kukaan muu kuin apulainen tai dosentti, eivät anna konsistorille oikeutta määrätä jokin apulainen tai dosentti kuraattoriksi. Päinvastoin sanat: ”vanhoilta ajoilta periytyneen järjestyksen mukaisesti” todistavat lainsäätäjän halunneen, että kuraattorin valintatapa perustuisi vanhaan käytäntöön; tästä todistaa sekin, ettei statuuteissa ole määrätty mitään uutta menettelyä näiden toimien täyttämiseksi. Kuninkaallisessa kirjeessä 16. syyskuuta 1741 sanotaan nimenomaan: ”osakunnilla on oikeus valita inspehtoriksi se professori, jonka he mieluiten siihen haluavat – – ja siinä tapauksessa, että osakunnan jäsenet ovat keskenään eri mieltä, ei muussa tapauksessa, tulee konsistorin puuttua asiaan, kuitenkin niin, että osakunnan jäsenten enemmistön kannan tulee voittaa”. Asian luonnosta seuraa, mikä on myös kaikkina aikoina otettu huomioon, että tämä koskee myös osakuntien kuraattorien valintaa. Tätä määräystä ei rajoita, saati sitten kumoa, sen paremmin siteerattu 104 § kuin mikään muukaan yliopiston statuuttien pykälä. Samassa säädöksessä määrättyä menettelyä on lisäksi noudatettu kuraattorien valinnassa myös niiden kymmenen vuoden aikana, jotka yliopistosta armollisesti säädetyt statuutit ovat olleet voimassa. Tästä kaikesta seuraa, että konsistorilla on oikeus ainoastaan, kuten tähän asti onkin tapahtunut, vahvistaa osakuntien suorittamat inspehtorin ja kuraattorin vaalit. Sillä samassa 104. pykälässä konsistorille määrättyä oikeutta ja velvollisuutta ”määrätä kaikesta, mikä koskee osakuntien sisäistä hallintoa” ei voine tulkita niin että se oikeuttaisi konsistorin määräämään jotakin yliopiston opettajan virkatehtäviin kuuluvaa asiaa, sillä osakuntaan kuuluvat ylioppilaat, eivät opettajat. Tätä määräystä siitä, mikä koskee inspehtorin tai kuraattorin velvollisuuksia, voi siis soveltaa ainoastaan inspehtoriksi tai kuraattoriksi jo valittuun yliopiston opettajaan.

Mutta syyttäjä on esittänyt konsistorin toimenpiteiden perusteluna ainoastaan pohjoispohjalaisen osakunnan ”pyynnön, että konsistori valitsisi sille kuraattorin” sekä konsistorin tämän johdosta tekemän päätöksen, jonka mukaan ”on meneteltävä sen mukaisesti, mitä aiemmin on säädetty osakuntien inspehtorien valinnasta silloin kun konsistori heidät valitsee.” Kaikki perustuu siis pohjoispohjalaisen osakunnan anomukseen sekä konsistorin omavaltaisesti muuttamaan vallitsevaan lakiin! Mutta jos osakuntalaisilla on oikeus kieltäytyä valitsemisen vaivasta, minkä minä jyrkästi kieltäisin, niin tämä ei voi viedä yliopiston opettajan oikeutta tulla valituksi. Mitä taas konsistorin päätökseen osakuntien inspehtorien asettamisesta tulee, niin saan ainoastaan nöyrimmin huomauttaa, että myös tämä päätös on yliopiston herrojen professorien välinen vapaaehtoinen sopimus, jotka siten, joskin vastoin lakia, ovat luopuneet oikeudestaan tulla valituiksi. Mutta näin ei ole yliopiston apulaisten ja dosenttien laita, joilta on heitä kuulematta viety lainsäätäjän heille säätämä oikeus. Jokainen asiaa ajatteleva oivaltaa helposti, ettei tällainen sen paremmin molemminpuolinen kuin yksipuolinen kieltäminen voi olla lainmukaista. Sillä voiko esim. konsistori luopua oikeudestaan valita yliopiston rehtori? Voivatko papit tai seurakunnan yhteinen kansa luopua oikeudestaan valita ja tulla valituksi? Vai onko jokainen oikeus samalla velvollisuus? Ja vielä suuremmalla syyllä, onko yksilöllä tai korporaatiolla oikeus mielivaltaisesti siirtää toiselle oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan? Jos ei, niin eikö konsistori ole sallinut ja rohkaissut laittomuutta osakuntalaisten ja yliopiston opettajien keskuudessa, ja tästä kieltäytymistä kutsutaan minun tapauksessani virkavirheeksi ja rikokseksi?

Mutta tässä esitetty riittää jo todistamaan: En voi katsoa menettäneeni oikeuttani tulla valituksi pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi vain osakuntalaisten suorittaman vaalin kautta, enkä myöskään tulleeni vapautetuksi ehdottomasta velvollisuudestani olla tottelematta ja hyväksymättä millään muulla tavoin tapahtunutta nimitystä.

Mutta syyttäjä näyttää, kuten myös rehtori pöytäkirjassaan 11. toukokuuta, pitävän olennaisena sitä, etten ole laillista tietä hakenut muutosta konsistorin päätökseen. Tässä suhteessa voin todeta seuraavaa: huolimatta siitä, että kokemuksesta tiedän esimiehen toimenpiteiden moittimisen usein vahingolliseksi, en tässä tapauksessa pitänyt sitä lainkaan tarpeellisena. Sillä samoin kuin en voi estää konsistoria antamasta minulle mitä tahansa virkaa tai kunnianosoitusta, on minulla myös oltava oikeus nöyrimmästi kieltäytyä tai luopua jostakusta niistä, tai kaikista. Tämän olen tehnyt pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorintehtävän suhteen ja se oli kaikki mitä saatoin tehdä. Virkanimityksen täytyy olla minulle yhdentekevä, niin kauan kuin minua ei pakoteta ottamaan itse virkaa vastaan. Ainoa pakkotoimenpide, jonka kohteeksi olen tällaisessa suhteessa joutunut, tapahtui 11. toukokuuta kuluvana vuonna, kun herra rehtori katsoi asiakseen soveltaa yliopiston statuuttien 61 §:n 2. momenttia, josta toimenpiteestä saman pykälän ja momentin mukaan ”ei ole valitusmahdollisuutta ylemmälle viranomaiselle”. Pitäisi olla myöskin helppoa myöntää, etten voinut valittaa konsistorin 16. tammikuuta jättämääni kieltäytymiskirjelmää koskevasta päätöksestä, kun otetaan huomioon, että ensinnäkin tuo kirje jätettiin herra rehtorin nimenomaisesta käskystä ja toiseksi se ei ole mikään anomus, enkä minä voinut vaatia sitä koskevaa pöytäkirjanotetta. Tähän on vielä lisättävä, etten ole saanut valitusosoitusta sen paremmin konsistorin tekemästä nimityspäätöksestä kuin myöskään konsistorin päätöksestä olla suostumatta pyyntööni. Vasta nyt on syyttäjän vaatimusten kautta tehty yritys pakottaa minut ottamaan vastaan useasti mainittu virkatehtävä, ja jos tästä vastoin odotuksia ja kaikkea todennäköisyyttä seuraa jonkinlaisia pakkotoimenpiteitä, en jätä hakematta laillista tietä muutosta ja oikaisua. Tätä ennen sellaista ei, kuten edellä on osoitettu, ole voinut tapahtua, ja sen vuoksi ei sitä, että olen jättänyt hakematta muutosta konsistorin päätökseen, voida katsoa virkatehtävieni laiminlyönniksi.

Kun nyt olen kenen tahansa oikeudenmukaisen ja puolueettoman tuomarin edessä laillisessa mielessä oikeuttanut menettelyni, sallinevat Teidän Kunnianarvoisuutenne ja Kunnianarvoinen konsistori suopeasti minun esittää myös ne moraaliset perusteet, joita kenties itsepäiseksi kutsuttavalla menettelylläni on.

Jo vakaumus siitä, että olen suorittanut minulle laissa säädetyn velvollisuuden, on ollut minulle, kuten sen jokaiselle oikeamieliselle ihmiselle tietenkin tulee olla, riittävä syy olla taittamatta hiuskarvaakaan. Mutta tähän on lisättävä sisäinen vakaumukseni tuon lain erinomaisuudesta. Statuuttien siteerattu 104. pykälä ilmoittaa osakuntalaitoksen tarkoituksen olevan ”huolenpito ylioppilaiden siveellisestä tilasta” siten, että kuten samassa pykälässä on säädetty, osakuntalaisilla on säilytetty heidän laillinen ja saavutettu oikeutensa valita itse inspehtorinsa ja kuraattorinsa, joille tämä huolenpito lähinnä kuuluu. Näin lainlaatijan viisaus on asettanut ylioppilaiden siveellisen tilan viime kädessä heistä itsestään riippuvaksi. Sillä näin valitut inspehtori ja kuraattori ovat osakunnan uskottuja johtajia, eivät määrättyjä valvojia. Se, joka aliarvioi tämän säädöksen merkitystä, ei ole koskaan ymmärtänyt yliopistosivistyksen tarkoitusta ja olemusta. Hän ei ole koskaan ymmärtänyt, että sivistyslaitoksena yliopiston tulee johtaa nuoriso lapsellisesta auktoriteettiuskosta itsenäiseen vakaumukseen, rangaistuksenpelosta johtuvasta lainkuuliaisuudesta lainkuuliaisuuteen joka perustuu oivallukseen lain järjellisestä välttämättömyydestä ja mielivallan itsensä tuhoavista ristiriidoista. Jos tämä viisas järjestely kumotaan ja ylioppilasnuorisolta viedään oikeus ja mahdollisuus itse huolehtia osakunnan siveellisestä tilasta, niin kenties onnistutaan oikeudenkäyntien ja rangaistusmääräysten avulla luomaan ulkoisessa mielessä järjestykseen pantuja koulupoikia. Mutta niin pian kuin he vain pääsevät rankaisevan kouran ulottumattomiin tai löytävät piilopaikan sen turvissa, he eivät tunnusta mitään sääntöjä toiminnassaan, kaikkein vähiten tunnustavat sellaiseksi lain, joka ei ole heille mitään muuta kuin pakkolaitos ja este sille mielivallalle, joka heille on pakon vastakohtaa, vapautta. Jo kirjallisessa mielessä monet seikat ovat lähentäneet yliopistoa kouluun enemmän kuin mitä todella tieteelliseen opiskeluun sopii. Olisi onnetonta sallia tällainen yliopisto-opintojen alentaminen myös siveellisessä mielessä. Ja toistan, että se olisi vieläkin onnettomampaa, jos se tapahtuisi vastoin lainsäädännön kirjainta ja henkeä. Tässä asiassa ei ole kysymys mistään enemmästä tai vähemmästä, sillä kysymys on Oikeasta, jonka suhteen pienikin myönnytys avaa portit mitä onnettomimmille seurauksille, kokonaisen sukupolven alennustilalle tietämisessä ja siveellisyydessä.

Toivon osoittaneeni, että olen toiminut yhtä lainmukaisesti kuin omantuntoni mukaan. Sitä mitä syyttäjä kutsuu ”tottelemattomuudeksi konsistorin käskyjä ja määräyksiä kohtaan” tulisi minun mielestäni kutsua kuuliaisuudeksi lain käskyjä ja hallitsijan määräyksiä kohtaan ja sitä, mitä syyttäjä kutsuu ”laiminlyönniksi virkatehtävissä”, pitäisi kutsua ahkeruudeksi ja tunnollisuudeksi virantoimituksessa. Oikeuden ja kohtuuden nimessä vaadin siis pikaista ja julkista vapauttamistani syyttäjän minua vastaan nostamista yhtä epäoikeudenmukaisista kuin loukkaavistakin syytöksistä.

Olen puhunut tuomarilleni oikeudentunnosta ja omatunnosta, enkä pyri herättämään myötätuntoa siirtymällä nyt käsittelemään omaa tilannettani tämän pitkän vainon aikana, jonka kohde olen ollut; mainitsen siitä vain osoittaakseni, että se voidaan nähdä toisenlaisesta näkökulmasta kuin mitä syyttäjä esittää.

Teidän Kunnianarvoisuuttanne ja Kunnianarvoista konsistoria ei tarvitse muistuttaa niistä tapahtumista, joiden johdosta tämä syyte on minua vastaan nostettu. – – Joulukuussa 1837 pohjoispohjalaisen osakunnan kunnianarvoisa herra inspehtori ilmoitti minulle suullisesti, että konsistori on ilman osakunnan vaalia katsonut parhaaksi nimittää minut saman osakunnan kuraattoriksi. Minä kieltäydyn ottamasta tehtävää vastaan ja ilmoitan herra inspehtorin vahvistuksella kieltäytymiseni yliopiston herra rehtorin luona ja, rehtorin nimenomaisesta määräyksestä, tammikuussa 1838 kirjallisesti konsistorille. Nyt ilmoittautuu useita osakunnan jäseniä, kuitenkin vasta helmikuun 3. päivän jälkeen, pyytämään minua vahvistamaan osakuntatodistuksensa. Kieltäydyn mainitusta syystä sitä tekemästä, mikä ei estä hakijoita saamasta yliopiston todistusta eikä minua vastaan nosteta asiasta syytettä. Kuitenkin, en enää muista koska, saan jälleen suullisesti kuulla osakunnan kunnianarvoiselta inspehtorilta, että konsistori ei ole hyväksynyt kieltäytymistäni. Minä ilmaisen toiveeni kirjallisesta tiedoksiannosta ja saan lupauksen sen toimittamisesta. En kuitenkaan saa virkamääräystä, vaikka muut tehtävään määrätyt kuraattorit ovat sellaisen saaneet. Toukokuussa maisterit Heikel vaativat minun vahvistustani pohjoispohjalaisen osakunnan inspehtorin heille laatimiin todistuksiin. Kieltäydyn jälleen ja saan rehtorilta kirjallisen tiedoksiannon, että konsistori ei ole hyväksynyt kieltäytymistäni. Minä jatkan kieltäytymistäni ja minut kutsutaan rehtorin luokse yliopiston kansliaan. Vasta nyt pidettävässä kuulustelussa minulle ilmoitetaan, että minut on nimitetty vain vuoden ajaksi.

Sallittaneen minun tehdä vielä yksi huomautus. Itse tämä määräys kuraattorin toimeen tietyksi ajaksi on lisätodiste konsistorin toimenpiteiden mielivaltaisuudesta. Sillä minkä lain säädöksiin tällainen lisämääräys perustuu? Ja jos ajan lyhyyden on määrä olla myönnytys, niin kuinka vastenmielisenä asiana konsistori kuraattorin tehtävää oikein pitää? Koska itse olen konsistorin luvalla kahden vuoden ajan hoitanut kuraattorin virkaa entisessä pohjalaisessa osakunnassa ja samaan osakuntaankin kuuluu useita apulaisia ja dosentteja, jotka eivät ole koskaan hoitaneet kuraattorin tointa, niin miksi sitten tämä konsistorin vihaama toimi on mielivaltaisesti minulle määrätty?

Mutta palaan asian kulun esittämiseen. Äsken mainitussa kuulustelussa herra rehtori katsoi jatkuvan kieltäytymiseni sanottujen todistusten vahvistamisesta antavan aiheen nuhteisiin ja niihin liittyneisiin koviin uhkauksiin. Kaikki tämä yksin minua vastaan, vaikka on ollut monia esimerkkejä, myös samalta lukukaudelta, siitä että yhtä hyvin inspehtorit kuin kuraattoritkin ovat kieltäytyneet toimistaan kysymättä siihen lupaa rehtorinkansliasta tai konsistorilta. Mainitusta kuulustelusta laadittua pöytäkirjaa ei ole minulle luettu. Tämän jälkeen minut kutsuttiin vielä kerran samasta syystä rehtorin luokse (tällä kertaa minut päästettiin kuitenkin ilman nuhtelua) ja lopuksi 30. toukokuuta konsistoriin. Sen mukaan mitä pöytäkirjaotteesta käy ilmi, konsistori päätti samana päivänä syytteestä sekä antoi syyttäjälle aikaa 2. heinäkuuta asti vaatimustensa esittämiseen. Nyt konsistori tarvitsi kolme kuukautta neljän rivin mittaisen päätöksen tiedoksi antamiseen, huolimatta siitä, että konsistorilla oli tiedossa minun Hänen Keisarilliselle Korkeudelleen, yliopiston kanslerille jättämä alamainen hakemus lähteä ulkomaille 1. syyskuuta, sekä Hänen Keisarillisen Korkeutensa armollisesti 31. heinäkuuta antama, konsistorin minua vastaan nostaman syytteen vuoksi kieltävä päätös.

Pidättäydyn enemmistä huomautuksista minua vastaan kohdistetusta menettelystä vakuuttuneena siitä, että jo tästä lyhyestä katsauksesta jokainen voi päätellä, etten ole rikkonut lakia vastaan. Tämä menettely on ainakin pyrkinyt viemään minulta sekä mielialan että rahat, tieteellisen sivistyksen sisäiset ja ulkoiset välineet. Se mitä Teidän Kunnianarvoisuudeltanne ja Kunnianarvoiselta konsistorilta pyydän, voi monen mielestä näyttää vähäiseltä, koska pyydän ainoastaan pikaista vapauttamista ja siten mahdollisuutta elää vuosi ilman niitä häiriöitä, joita elämäni on viimeisen vuoden aikana ollut täynnä. Mutta jos konsistorin tuomioistuimena ei pidä ratkaista ainoastaan oikean ja väärän suhteen, vaan sen pitää ainoastaan vahvistaa konsistorin hallinnollisena viranomaisena tekemät päätökset, niin minulla on jäljellä vain yksi lohdutus, se että minut erotetaan yliopistosta, joka monen tunnustetunkin neron on ollut pakko jättää ja jossa monet heidän tasoisensa miehet vain vaivoin ovat onnistuneet taistelemaan itselleen paikan. Ja koska olen käsitellyt näiden miesten kohtaloa, en enää rohkene puhua sanaakaan omastani. Toistan vain pyyntöni nopeasta ratkaisusta. Syvästi kunnioittaen

Teidän Kunnianarvoisuutenne kuten myös Yliopiston

Kunnianarvoisen Konsistorin nöyrin palvelija

Joh. Wilh. Snellman

 

 

Välipäätös:

 

Asiamieheksi määrätty varatuomari, herra Anders Johan Chydenius velvoitetaan jättämään vastine edelliseen ja lopullinen lausuntonsa jutussa konsistorille viimeistään 26. päivänä kuluvaa lokakuuta ennen kello kahtatoista ja samalla palauttamaan nämä asiakirjat. Helsingissä 20. lokakuuta 1838.

 

Konsistorin puolesta

Nils Abrah. Ursin

Keisarillisen Aleksanterin yliopiston vt. vararehtori

A. W. Wegelius

 

 

Jäljennös 22. lokakuuta 1838

 

Nöyrimmäinen muistio

 

Herra maisteri, dosentti Snellman on tämän mukana palautettavassa selvityksessään sen vuoksi, että olen vaatinut häntä vastuuseen virheellisestä menettelystä virantoimituksessa, kuten aiemminkin myöntänyt, että hän ei ole ainoastaan jättänyt noudattamatta konsistorin kyseistä päätöstä ja määräystä sen toimeksi panemiseen, vaan myös avoimesti kieltäytynyt niitä tottelemasta. Kuinka naurettavana herra maisteri Snellman oman logiikkansa mukaisesti sitä pitäneekään, voinee tästä täysin varmasti päätellä, ettei hän ole osoittanut kuuliaisuutta vaan päinvastoin tottelemattomuutta konsistorin määräyksiä kohtaan, sekä lisäksi laiminlyönyt eli jättänyt huomioon ottamatta velvollisuutensa yliopiston dosenttina. Kysymys ei voi enää olla siitä, onko konsistori mainitussa päätöksessä soveltanut määräyksiä oikein vai väärin, koska maisteri Snellmanilla siinä tapauksessa että hän uskoo kysymyksen olevan jälkimmäisestä tai katsoo oikeuksiaan jollain tavoin loukatun, on ollut oikeus hakea muutosta laillisessa järjestyksessä. Mutta koska näin ei ole tapahtunut, täytyy näiden häntä koskevien päätösten katsoa saaneen lainvoiman, joten hänen pitäisi ryhtyä niitä noudattamaan, jos hän aikoo välttää laillista vastuuta. Kaikkea muuta mitä herra maisteri, dosentti Snellman esittää, pidän asiaankuulumattomana, ja koska hän myös selvityksessään vain edelleen vahvistaa menetelleensä virheellisesti, voin vain nöyrimmin toistaa häntä vastaan aiemmin esittämäni vaatimuksen. Helsingissä 22. lokakuuta 1838.

And. Joh. Chydenius

Keisarillisen Aleksanterin yliopiston konsistorille.

 

 

Välipäätös:

 

Toimitetaan filosofian dosentti, maisteri Johan Wilhelm Snellmanille, jonka tulee viimeistään 2. päivänä alkavaa marraskuuta ennen kello 12 jättää konsistorille vastineensa ja samalla palauttaa nämä asiakirjat. Helsingissä 27. lokakuuta 1838.

 

Konsistorin puolesta

Nils Abrah. Ursin

Keisarillisen yliopiston vt. vararehtori

A. V. Wegelius

 

 

Kunnianarvoisa Herra Rehtori sekä Korkeimmin Kunnioitettu Konsistori

 

Teidän Kunnianarvoisuutenne ja Korkeimmin Kunnioitettu Konsistori on välipäätöksellään 27. lokakuuta velvoittanut minut antamaan vastineeni asiamieheksi määrätyn herra varatuomari Chydeniuksen väitetyn virkavirheeni vuoksi nostamaa syytettä käsittelevään, 22. lokakuuta annettuun virkamuistioon, sekä samalla palauttamaan juttuun liittyvät asiakirjat. Tämän velvollisuuden saan nöyrimmin kunnian suorittaa.

Päähäni ei todellakaan ole voinut pälkähtää ennen kuin luin syyttäjän äsken mainitun kirjoituksen, että syyttäjän minua vastaan esittämä syyte olisi minun logiikkani seurausta, ja vaikka syyttäjän sukkeluus tässä onkin käsittämätöntä, otan kuitenkin vapauden esittää joitakin epäilyjä sen loppupäätelmän suhteen, jonka varmuutta syyttäjä ylistää täydellisenä.

Kieltäytymiseni pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävän vastaanottamisesta perustuu itse konsistorin asiasta tekemän päätöksen lainvastaisuuteen. Tämän päätöksen lainvastaisuudesta seuraa myös, ettei se koske minua yliopiston dosenttina. Kuraattorin toimi kuuluu tehtävääni dosenttina ainoastaan siinä lain esittämässä tapauksessa, että jokin osakunta vaalissaan kutsuu minut kuraattoriksi. Lienee myös myönnettävä, ettei mikä tahansa konsistorin antama määräys koske minua konsistorin alaisena virkamiehenä. En näe mitään estettä sille, että jokin toinen viranomainen, esim. Helsingin kaupungin poliisilaitos olisi samalla lain suomalla tuella kuin konsistori voinut antaa kyseisen määräyksen. – Kysymys siitä, olenko velvollinen sitä noudattamaan, koskee siten minua vain kaiken laillisen esivallan alaisena yhteiskunnan kansalaisena, ei yliopiston virkamiehenä. Kieltäytymiseni konsistorin päätöksen noudattamisesta voidaan katsoa virheeksi ja siitä voidaan tuomita sakkoihin, mutta missään tapauksessa sitä ei voi pitää virkavirheenä. – Sen vuoksi ei ole liioiteltua kutsua naurettavaksi sellaista päätelmää, joka ei osoita, että käsky, jota olen kieltäytynyt noudattamasta, vähimmässäkään määrin kuuluisi virkatehtäviini eikä ilmoita ainoatakaan lainkohtaa, jota vastaan olen rikkonut, mutta silti julistaa ”täydelleen toteennäytetyksi”, että olen syyllistynyt ”virkatehtävien laiminlyöntiin”. – Syyttäjä tosin näyttää itse asiassa myöntävän tällaisen todistelun mahdottomuuden, koska hän ei sen paremmin 2. heinäkuuta jättämässään syytekirjelmässä yritä osoittaa, että konsistorin usein mainittu päätös olisi lainmukainen ja koskisi minun virkatehtäviäni, eikä myöskään myöhemmässä muistiossaan esitä sanaakaan niitä selkeitä kieltäytymisperusteita vastaan, jotka minulla 15. lokakuuta on ollut kunnia esittää. Vetoan sen vuoksi nöyrimmin tähän vastineeseen ja uskallan ainoastaan toistaa siinä esittämäni syyt siihen, etten ole valittanut konsistorin toimenpiteestä, mihin seikkaan syyttäjä nyt yksinomaan näyttää puuttuvan.

En sen vuoksi puutu siihen, onko minulla ollut aihetta valittaa konsistorin päätöksestä niin kauan kuin minua ei ole tuomittu sakkoihin eikä ryhdytty muihinkaan toimenpiteisiin minun saamisekseni sitä noudattamaan. Mutta siitä, mitä minulla on ollut kunnia esittää, seuraa: sitä, etten ole valittanut konsistorin päätöksestä, joka ei koske virkaani, ei voida kutsua virkavirheeksi eikä se voi sellaiseen perustua. Saan jälleen nöyrimmin muistuttaa, ettei minulla ole ollut mahdollisuutta valittaa niin kauan kuin en ole kirjallisesti saanut konsistorin määräystä. Sillä jos konsistori voikin katsoa riittäväksi, että minun vähäiselle persoonalleni annetaan vain suullinen tieto konsistorin tahdosta, niin olisi kai minulle yhtä sopimatonta kuin lainvastaistakin ilman asiaankuuluvia dokumentteja esittää Hänen Keisarilliselle Korkeudelleen, yliopiston kanslerille syyte konsistorin lainvastaisesta toiminnasta. Teidän Kunnianarvoisuutenne ja Kunnianarvoisen konsistorin luulisi myös ymmärtävän, kuinka hatara sellainen esitys olisi, koska minä en edes tietäisi, että nimittämiseni kuraattoriksi on tapahtunut vain vuodeksi. Olen jälleen anonut kirjallista ilmoitusta konsistorin päätöksestä samaa tietä kuin mitä konsistori on minulle päätöksestään ilmoittanut, nimittäin pohjoispohjalaisen osakunnan kunnioitetun herra inspehtorin kautta. Olen saanut siitä myös lupauksen, enkä epäile sen toteutumista, varsinkin kun olen tietoinen, että eteläpohjalaisen osakunnan kuraattorin toimeen määrätty maisteri, dosentti Hällsten on samalla tavalla saanut itselleen kirjallisen määräyksen.

Mutta ehkä asia onkin niin, että vaikka konsistorin menettelytavan myönnetäänkin tehneen muutoksenhaun mahdottomaksi, niin minun katsotaan silti olevan velvollinen valittamaan konsistorin kielteisestä päätöksestä minun 14. tammikuuta kirjallisesti tekemäni kieltäytymisen suhteen. Tämä on sivuasian nostamista erilleen pääasiasta. Että näin on, sen oivaltaa jokainen, joka ymmärtää, ettei tottelemattomuus viranomaisen päätöstä kohtaan ole vain tyhjää kieltäytymistä puheissa, vaan myös toiminnassa. Kuinka monta kertaa olenkaan sanallisesti ilmoittanut kieltäytyväni mainitun kuraattorin tehtävän vastaanottamisesta, on siksi yhdentekevää: kysymys on vain siitä, olenko toteuttanut tämän käskyn velvoitteita vai en. Konsistorin kielteisestä päätöksestä minun anomukseni suhteen olisi ollut naurettavaa valittaa, koska en tietenkään järkevästi voi olettaa, että konsistori kumoaisi oman kunnianarvoisan päätöksensä. Lisäksi toistan, että mainittu kieltäytymiskirjeeni oli annettu määräyksestä eikä minulla ollut mitään määräystä pyytää asiaa koskevaa pöytäkirjaotetta. Mutta olkoonkin, minkä tosin kiellän, että tämä kirje olisi omasta tahdostani tehty vapautusanomus minulle määrätystä tehtävästä, otteen pyytäminen sitä koskevasta päätöksestä valituksen esittämistä varten olisi silti täysin tarpeetonta ja hyödytöntä. Olisi liikaa vaadittu, että minä tunnustaisin konsistorin määräyksen oikeellisuuden ja valituksella vain koettaisin saada yksityiset syyni kieltäytymiselle hyväksytyksi. Siihen en ollut, luvalla sanoen, kyllin yksinkertainen. Sillä jos nämä yksityiset syyt voivatkin jollain tavalla valottaa sitä seikkaa, että konsistorin määräys on osunut juuri minun kohdalleni, eivät ne ratkaise määräyksen oikeellisuutta. Minä haluaisin ja voisin valittaa ainoastaan pääasiasta, ja sen vuoksi esitin pyyntöni kirjallisen määräyksen saamisesta kuultuani pohjoispohjalaisen osakunnan kunnianarvoisalta herra inspehtorilta, että konsistori ei ole hyväksynyt kieltäytymistäni. Haluaisin ja voisin valittaa ainoastaan määräyksen lainvastaisuudesta, en vaatia erityistä poikkeusta omaksi edukseni, aivan samoin kuin kieltäytymiseni ja tottelemattomuuteni olivat seurausta velvollisuudentunnosta, eivät mukavuudenhalusta ja välinpitämättömyydestä.

Palaten siihen, minkä luulen selkeästi osoittaneeni, että syytteenalainen kieltäytymiseni pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävästä on sekä ehdoton velvollisuuteni että ehdoton oikeuteni; sitä ei myöskään sen vuoksi, että olen jättänyt valittamatta konsistorin toimenpiteestä, voida muuttaa virkavirheeksi, koska määräys ei koske virkaani dosenttina ja että tämä valittamatta jättämiseni lakkaa olemasta virhe, tai perustumasta virheeseen, koska konsistorin menettely on vienyt minulta kaiken mahdollisuuden valittaa, uudistan siis nöyrän pyyntöni nopeasta vapauttamista.

Syvästi kunnioittaen Teidän Kunnianarvoisuutenne sekä

Yliopiston Kunnianarvoisen Konsistorin nöyrin palvelija

Joh. Wilh. Snellman

 

 

Päätös:

 

Suomen keisarillisen Aleksanterin yliopiston konsistorin päätös keisarillisen yliopiston asiamiehen, Suomen keisarillisen senaatin kanslistin, molempien oikeuksien kandidaatin ja filosofian tohtorin Anders Johan Chydeniuksen syyttäjän ominaisuudessa filosofian maisteri, dosentti Johan Wilhelm Snellmania vastaan ajamassa virkavirhettä ja laiminlyöntiä virantoimituksessa koskevassa jutussa; julistettu Helsingissä 24. marraskuuta 1838.

 

Jutun asiakirjoista käy ilmi seuraavaa: Maisteri, dosentti, jonka konsistori oli 9. joulukuuta 1837 määrännyt pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi, oli tässä ominaisuudessa kieltäytynyt vahvistamasta osakunnan inspehtorin filosofian maistereille Albert ja Wilhelm Heikelille 4. toukokuuta tänä vuonna laatimia osakuntatodistuksia. Kun tästä oli ilmoitettu herra rehtorille, herra rehtori kutsutti Snellmanin saman kuun 11. päivänä keisarillisen yliopiston rehtorinkansliaan kertomaan kieltäytymisensä syyt. Tällöin Snellman esitti menettelynsä syyksi sen, että hän ei ollut virallista tietä, vaan ainoastaan huhuna ja yksityistä kautta saanut tiedon konsistorin mainitusta määräyksestä. Herra rehtori oli tästä syystä muistuttanut maisteria, ettei tämä senkään vuoksi voinut olla tietämätön konsistorin määräyksestä, jonka mukaan hänen pitäisi ottaa vastaan mainittu tehtävä, koska tämä väite oli ristiriidassa sen kanssa, mitä maisteri oli aiemmin sekä suullisesti että kirjallisesti esittänyt. Sen jälkeen kun Snellman oli kuullut määräyksestä osakunnan inspehtorilta, hän oli ensin inspehtorille ja sitten herra rehtorille ilmoittanut toivomuksensa saada vapautus mainitusta tehtävästä. Lopuksi hän oli herra rehtorin ohjeen mukaan, anomuksellaan konsistorille 16. tammikuuta tänä vuonna, osoittanut tällaisen pyynnön sille viranomaiselle, joka hänet oli kuraattoriksi määrännyt. Myös tässä anomuksessa mainitusta määräyksestä puhutaan maisterille osakunnan inspehtorin ilmoituksen kautta tuttuna asiana.

Tähän maisteri oli väittänyt, ettei hän ole saanut tietoa siitä, minkä kannan konsistori on hänen vapautusanomukseensa ottanut, jolloin herra rehtori palautti maisterin mieleen, että maisteri, jonka velvollisuus itse olisi ottaa selvää, miten konsistori on hänen hakemukseensa suhtautunut, on saanut tiedon anomuksensa hylkäämisestä konsistorissa sekä suullisesti osakunnan inspehtorilta että herra rehtorin maisterille lähettämässä kirjeessä, minkä maisteri Snellman nyt myönsi. Maisteri totesi edelleen, ettei hänellä ole koskaan ollut mitään tekemistä osakunnan kanssa, koska hän on ollut tietämätön konsistorin osakuntatodistusten vahvistamista koskevasta päätöksestä sekä siitä, mitä asiasta muuten on aiemmin säädetty. Tämän johdosta rehtori ilmoitti maisteri, dosentti Snellmanin syyllistyneen ei vain siihen, ettei hän ole ottanut kuraattorin tehtävää vastaan heti tiedon määräyksestä saatuaan, riippumatta siitä, mitä hän tehtävästä tekemällään vapautusanomuksella voisi saavuttaa. Hän ei ole myöskään ottanut selville, mitä velvollisuuksia hänellä pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorina on. Edelleen maisteri Snellman, herra rehtorin kehotettua häntä nyt vahvistamaan kyseiset todistukset, oli yhä kieltäytynyt sitä tekemästä sanoen, että todistukset sisältävät asioita, joita maisteri ei tunne, koska maisterilla ei ole ollut mitään tekemistä osakunnan asioiden kanssa. Tästä syystä herra rehtori oli todennut maisteri, dosentti Snellmanin syyllistyneen laiminlyöntiin virantoimituksessa sekä virkavirheeseen, koska hän huolimatta konsistorin määräyksestä ottaa vastaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävä, ei ole noudattanut tällaiseen määräämiseen oikeutetun viranomaisen määräystä, eikä myöskään nyt halunnut vahvistaa mainittuja osakuntatodistuksia, vaikka hänelle oli kuraattorille kuuluvista velvollisuuksista muistutettu. Tästä syystä herra rehtori keisarillisen yliopiston statuuttien 61 §:n 2. momentin nojalla nuhteli maisteria tällaisesta tottelemattomuudesta ja kuraattorintehtävien laiminlyönnistä sekä varoitti maisteria niistä ankarista ja epämiellyttävistä seurauksista, joita tällaisen laiminlyömisen jatkuminen voisi maisterille aiheuttaa ja jotka johtaisivat kaikkien maisterin yliopiston dosenttina nauttimien etujen menettämiseen. Tämän jälkeen herra rehtori oli jälleen kehottanut maisteria vahvistamaan useaan otteeseen mainitut osakuntatodistukset, mitä maisteri ei kuitenkaan aiemmin esittämiinsä syihin vedoten katsonut voivansa tehdä, jolloin herra rehtori totesi asian siirtyvän toiselle viranomaiselle. Kun asia oli esillä konsistorissa 12. toukokuuta, maisteri, dosentti Snellman oli jättänyt asiasta kirjelmän, jossa hän on edelleen kehitellyt rehtorin kansliassa kieltäytymisensä syiksi esittämiään perusteluja. Toukokuun 13. päivä maisteri Snellman oli konsistorissa kuultavaksi kutsuttuna ja tuolloin hän oli ilmoittanut, että yhtä hyvin rehtorin kansliassa kuin konsistorille jättämässään kirjelmässä ilmoittamistaan syistä hän ei voi muuta kuin jatkaa kieltäytymistään useasti mainitun osakunnan kuraattorin tehtävän vastaanottamisesta ja samana päivänä tekemällään päätöksellä konsistori oli velvoittanut yliopiston asiamiehen ajamaan juttua syyttäjän ominaisuudessa. 30. kesäkuuta tämän johdosta konsistorille jättämässään muistiossa asiamies toteaa jutun asiakirjoista käyvän ilmi seuraavaa:

Keisarillisen yliopiston herra rehtori on antanut konsistorille tiedoksi, että etelä- ja pohjoispohjalaiset osakunnat, osakuntien herrojen inspehtorien herra rehtorille antaman tiedon mukaan ovat kuraattorin toimeen vaalissa valinneet maisteri, dosentti Jakob Hällsténin ja teologian kandidaatti, maisteri Aron Gustaf Borgin, mutta koska nämä ovat mainituista tehtävistä kieltäytyneet, osakunnat ovat sittemmin pyytäneet konsistoria valitsemaan itselleen kuraattorit. Konsistori on 25. marraskuuta viime vuonna päättänyt, että asiassa on meneteltävä sen mukaisesti mitä aiemmin on säädetty osakuntien inspehtorien nimeämisestä siinä tapauksessa että konsistori heidät valitsee. Tehtävään valitun henkilön tulee siten hoitaa tehtävää ainakin tietyn ajan, ellei päteviä syitä tehtävästä vapauttamiseksi esitetä, mutta tuon ajan kuluttua hänellä on oikeus halutessaan luopua tehtävästä, johon tuolloin nimetään toinen henkilö, ellei osakunta halua vaalioikeuttaan käyttää. Tämän lisäksi konsistori oli päättänyt harkita sopivaa henkilöä ja valita pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin myöhemmin. Tämän seurauksena konsistori 9. joulukuuta valitsi tehtävään maisteri, dosentti Snellmanin, jonka sen mukaisesti mitä aiemmin on säädetty, tulee hoitaa tehtävää ainakin vuoden ajan, jonka jälkeen hänellä olisi oikeus siitä erota. Konsistorille lähettämässään kirjelmässä maisteri, dosentti Snellman on anonut vapautusta hänelle näin määrätystä kuraattorin toimesta sekä esittänyt anomuksensa tueksi useita syitä, joita konsistori ei kuitenkaan katsonut päteviksi, minkä vuoksi konsistori 3. helmikuuta on velvoittanut maisteri, dosentti Snellmanin 9. joulukuuta viime vuonna tehdyn päätöksen mukaisesti vastaanottamaan mainitun tehtävän. Sittemmin yliopiston herra rehtorille on ilmoitettu, että maisteri, dosentti Snellman on kieltäytynyt suorittamasta konsistorin 15. huhtikuuta 1837 osakuntien kuraattorien tehtävistä tekemän päätöksen mukaisesti hänelle kuuluvaa tehtävää, vahvistamasta pohjoispohjalaisen osakunnan inspehtorin herra professori Tengströmin filosofian maistereille Albert ja Wilhelm Heikelille 4. toukokuuta laatimia osakuntatodistuksia. Maisteri Snellman on sen johdosta 11. samaa kuuta kutsuttu herra rehtorin kuultavaksi professori Tengströmin ollessa myös läsnä. Tällöin maisteri Snellman on kuitenkin, mikä käy ilmi sekä herra rehtorin ja professori Tengströmin suullisista tiedonannoista että herra rehtorin Snellmanille lähettämästä kutsusta saapua konsistoriin asiassa joka koskee hänen nimeämistään kuraattoriksi 9. joulukuuta ja sanotun päätöksen vahvistamista 3. helmikuuta, ilmoittanut, ettei hänellä ole ollut mitään tekemistä pohjoispohjalaisen osakunnan asioiden kanssa eikä hän siten edes tunne osakuntaan kuuluvia henkilöitä, joten hän ei voi kyseisiä todistuksia vahvistaa. Maisteri Snellman on kuitenkin, siitä huolimatta että hän on tästä laiminlyönnistään ja virheellisestä menettelystään saanut yliopiston herra rehtorin asianmukaiset nuhteet ja uudistetun kehotuksen vahvistaa mainitut osakuntatodistukset, edelleen kieltäytynyt sitä tekemästä. Tämän lisäksi maisteri Snellman on, ei ainoastaan konsistorille seuraavana päivänä jättämässään kirjelmässä, vaan myös ollessaan, rehtorin ilmoitettua asian konsistorille, konsistorin kuultavana 30. toukokuuta, julistanut edelleen kieltäytyvänsä mainitun osakunnan kuraattorin tehtävän vastaanottamisesta.

Siten asiamies on katsonut täydellisesti osoitetuksi, että maisteri, dosentti Snellman ei vain ole lyönyt laimin virkatehtäviään, vaan myös osoittanut avointa tottelemattomuutta konsistorin hänelle ilmoittamia päätöksiä ja määräyksiä vastaan, joihin hän ei ole asiaankuuluvaa tietä hakenut eikä saanut muutoksia, ja näin ollen vaatinut, että Kunnianarvoinen konsistori tuomitsisi maisteri, dosentti Snellmanin keisarillisesta yliopistosta armollisesti säädettyjen statuuttien 90 §:n sekä kuninkaallisen kirjeen 4. elokuuta 1762 nojalla lain edellyttämään rangaistukseen.

Yhtä hyvin tässä kuin syyttäjän jutussa antamien vastineiden johdosta, joissa syyttäjä on ainoastaan toistanut asiassa aiemmin esittämiä väitteitään ja vaatimuksiaan, maisteri Snellman on osaksi toistanut asiassa aiemmin esittämiään ja tässä yhteydessä edellä muistiinmerkittyjä seikkoja, osaksi koettanut keisarillisen yliopiston statuuttien §§:iin 104, 116 ja 127 sekä 131 §:n 3. momenttiin vetoamalla osoittaa, ettei konsistorilla ole ollut valtaa nimetä maisteri vastoin tahtoaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi niin kauan kuin osakunta ei ole tavallisessa järjestyksessä häntä tehtävään kutsunut. Snellmanin mielestä tehtävää voi vain tässä lain mainitsemassa tapauksessa pitää häntä velvoittavana virkatehtävänä, joten Snellman katsoi, ettei hän kieltäytymisellään nyt kyseessä olevan määräyksen noudattamisesta ole syyllistynyt virkavirheeseen. Syyttäjä on väittänyt, että konsistorin päätös valita maisteri kuraattorin tehtävään on saanut lainvoiman hänen suhteensa, koska maisteri ei ole hakenut eikä saanut siihen muutosta. Tähän Snellman on vastannut, että valitusmahdollisuus on häneltä evätty, koska maisteri ei ole saanut konsistorin päätöstä kirjallisena eikä myöskään sen paremmin suullisesti kuin kirjallisestikaan annettua valitusosoitusta. Lisäksi maisterin ei olisi ollut mahdollista hakea korkeammalta taholta muutosta konsistorin mainittuun päätökseen, koska hänen esityksensä asiasta olisi dokumenttien puuttuessa ollut virheellinen, sillä maisteri ei ollut ennen kuin vasta 11. toukokuuta tänä vuonna, jolloin hänet oli kutsuttu rehtorinkansliaan asiassa kuultavaksi, saanut tiedon siitä, että hänet on nimitetty kuraattoriksi vain vuoden ajaksi. Tämän kaiken johdosta maisteri Snellman on anonut kumottavaksi syyttäjän häntä vastaan esittämiä rangaistusvaatimuksia tottelemattomuudesta konsistorin päätöksiä kohtaan sekä virkavirheestä ja laiminlyönnistä virantoimituksessa.

Konsistori on asiaankuuluvalla tavalla harkinnut, mitä jutussa on tapahtunut ja mitä asiakirjat tuovat julki. Se katsoo täysin selvitetyksi, että maisteri Snellman, vaikka pohjoispohjalaisen osakunnan inspehtori ja yliopiston rehtori olivat hänelle erityisesti ilmoittaneet konsistorin 9. joulukuuta tekemästä päätöksestä, jonka mukaan maisteri on valittu mainitun osakunnan kuraattoriksi, sekä konsistorin 4. helmikuuta tekemästä hylkäävästä päätöksestä hänen vapautusanomuksensa suhteen, ei vain ole laiminlyönyt osakunnan asioihin osallistumista, vaan myös, ja siitä huolimatta, että herra rehtori on tästä laiminlyönnistä hänelle vakavasti huomauttanut, kieltäytynyt noudattamasta konsistorin määräystä. Lisäksi hän on konsistorissa kuultavana ollessaan julistanut tahtovansa jatkaa kieltäytymistään pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävän vastaanottamisesta, mikä tehtävä keisarillisen yliopiston statuuttien 104. §:n mukaan kuitenkin kuuluu yliopiston apulaisille ja dosenteille. Koska konsistori katsoo täysin toteennäytetyksi, että maisteri, dosentti Snellman ei vain ole lyönyt laimin virkatehtävinään, vaan myös osoittanut avointa tottelemattomuutta konsistorin hänelle välittämiä määräyksiä ja päätöksiä kohtaan, joihin hän lisäksi ei ole hakenut eikä saanut muutosta, konsistori päätti keisarillisesta Aleksanterin yliopistosta armollisesti säädettyjen statuuttien 90. §:n sekä kuninkaallisen kirjeen 4. elokuuta 1762 nojalla erottaa maisteri Snellmanin keisarillisen yliopiston dosentuurista puoleksi vuodeksi siitä päivästä lukien jolloin tämä päätös saa lain voiman. Maisteri Snellman tuomittiin samaksi ajaksi menettämään paitsi kaikki ne edut, jotka liittyvät hänen dosentin virkaansa, myös yliopistolta saamansa kirjallisen apurahan.

Jos tähän päätökseen ei tyydytä, saa siihen hakea muutosta valituksella, joka tulee tämän päätöksen kera jättää Turun korkea-arvoiselle keisarilliselle hovioikeudelle viimeistään kolmantenakymmenentenä päivänä tämän jälkeen, tämä päivä mukaan lukien, ennen kello kahtatoista. Vuosi ja päivämäärä alussa mainitut.

Nils Abrah. Ursin

keisarillisen Aleksanterin yliopiston vt. vararehtori

 

Gust. Gabr Hällström, Gabrl. Reinh. Sahlberg, Wilh. G. Lagus, N. G af Schultén, J. J. Tengström, J. G. Linsen, Joh. Matth. Sundvall, Imm. Ilmoni, J. J. Nordström, Gab. Rein, Gab. Geitlin, A. A. Laurell, L. H. Törnroth, A. V. Wegelius

 

 

[Asiakirjat Turun hovioikeudesta]

 

Virkamuistio

Saan täten nöyrimmin luovuttaa herra kanneviskaalille valitusasiakirjat keisarillisen Aleksanterin yliopiston konsistorissa ratkaistusta jutusta, joka koski minun virkatietä maisteri dosentti Johan Wilhelm Snellmania vastaan ajamaani syytettä virkavirheestä ja laiminlyönnistä viranhoidossa, sekä samalla pyytää herra kanneviskaalia ystävällisesti toimittamaan ne keisarilliseen Turun hovioikeuteen valitusajan kuluessa, joka päättyy 24. tätä kuuta ja jutun käsittelyä siellä asianmukaisesti valvomaan, sekä ratkaisusta minulle ajoissa ilmoittamaan, niin että voin tarpeen vaatiessa hakea muutosta hovioikeuden toimenpiteisiin. Helsingissä keisarillisen Aleksanterin yliopiston kansliassa 13. joulukuuta 1838.

And. Joh. Chydenius

Keisarillisen Aleksanterin yliopiston määrätty asiamies

 

Keisarillisen Turun hovioikeuden kanneviskaalille

 

Jalosukuinen Herra Presidentti ja keisarillisen kuninkaallisen Pyhän Stanislain ritarikunnan ensimmäisen luokan, Keisarillisen Pyhän Annan ritarikunnan toisen luokan sekä Pyhän Wladimirin ritarikunnan neljännen luokan ritari!

Korkeasti kunnioitettava herra varapresidentti, todellinen valtioneuvos, keisarillisen Suomen senaatin jäsen, keisarillisen, kuninkaallisen Pyhän Stanislain ritarikunnan toisen luokan, keisarillisen pyhän Wladimirin ritarikunnan kolmannen luokan sekä Pyhän Annan ritarikunnan toisen luokan ritari sekä Jalosukuiset ja korkeasti kunnioitettavat herrat hovioikeudenneuvokset, asessorit ja ritarit!

 

Keisarillisen Aleksanterin yliopiston konsistori on tosin mainitussa päätöksessään katsonut herra maisteri, dosentti Johan Wilhelm Snellmanin syylliseksi virkavirheeseen ja laiminlyöntiin virantoimituksessa, josta häntä olen syyttänyt. Siitä syystä konsistori on erottanut hänet puolen vuoden ajaksi dosentuurista ja tuominnut hänet kaikkien dosentin virkaan kuuluvien etujen lisäksi menettämään tuolta ajalta myös yliopistolta kirjalliseen työhön saamansa apurahan. Koska tätä rangaistusta ei kuitenkaan voi pitää herra maisteri Snellmanin rikkomuksiin nähden oikeana, pyydän nöyrimmin saada valittaa päätöksestä jalosukuiselle herra presidentille sekä korkea-arvoiselle hovioikeudelle.

Itsepintaisuus, jolla maisteri Snellman on saamistaan nuhteluista välittämättä edelleen kieltäytynyt tottelemasta konsistorin päätöstä, jolla hänet on valittu pohjoispohjalaisen ylioppilasosakunnan kuraattoriksi, ja tapa, jolla kieltäytyminen on tapahtunut, tekevät herra maisteri Snellmanin virheellisestä menettelystä rikkomuksen, josta hänelle annettu rangaistus tuntuu aivan liian vähäiseltä. Saanen siksi nöyrimmin vaatia, että hovioikeus muuttaisi mainittua päätöstä ja määräisi herra maisteri Snellmanin rikkomusta paremmin vastaavan, ankaramman rangaistuksen.

Kaikella kunnioituksella

Jalosukuisen Herra Presidentin ja Ritarin sekä

korkea-arvoisen keisarillisen hovioikeuden nöyrin palvelija

And. Joh. Chydenius

yliopiston asiamies

 

 

Jalosukuinen Herra Presidentti, keisarillisen, kuninkaallisen Pyhän Stanislain ritarikunnan ensimmäisen, keisarillisen Pyhän Annan ritarikunnan toisen ja Pyhän Wladimirin ritarikunnan neljännen luokan ritari!

Korkeasti kunnioitettu Herra Varapresidentti, todellinen valtioneuvos, Suomen keisarillisen senaatin jäsen, keisarillisen, kuninkaallisen Pyhän Stanislain ritarikunnan toisen, keisarillisen pyhän Wladimirin ritarikunnan kolmannen ja pyhän Annan ritarikunnan toisen luokan ritari!

Jalosukuiset, korkeasti kunnioitetut ja laajalti lainoppineet herrat hovioikeudenneuvokset ja asessorit!

Rohkenen jättää Herra Presidentin ja Ritarin sekä Korkea-arvoisen Keisarillisen Hovioikeuden korkeimpaan harkintaan, muutoksen ja korjauksen saamista varten, keisarillisen Aleksanterin yliopiston konsistorin 24. marraskuuta tekemän päätöksen, jolla minut on asetettu vastuuseen ”virkatehtävieni laiminlyönnistä sekä tottelemattomuudesta konsistorin päätöksiä ja määräyksiä kohtaan”.

Koska syykseni katsottu rikos konsistorin päätöksen mukaan sisältää vain kieltäytymiseni yliopiston pohjoispohjalaisten ylioppilaiden osakunnan kuraattorin tehtävästä, jonka konsistori oli 9. joulukuuta 1837 minulle määrännyt, sekä kieltäytymiseni tässä ominaisuudessa vahvistamasta inspehtorin todistusta eräille osakunnan jäsenille, niin pitäisi ainakin olla selvää, että mainittu määräys ensinnäkin olisi ainakin muodollisesti asianmukainen ja minulle laillisessa järjestyksessä välitetty, ja toiseksi, että määräys joko on saanut lainvoiman tai että minulle muussa tapauksessa olisi tehty selväksi, että minun on valituksestani huolimatta välittömästi otettava vastaan mainittu tehtävä ja alettava toimia sen mukaisesti. Mitään näistä seikoista ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole tapahtunut, minkä aion herra presidentille ja ritarille sekä korkeasti kunnioitetulle keisarilliselle hovioikeudelle lyhyesti selvittää.

Vuoden 1734 yhä voimassa olevassa yleisessä laissa sekä sittemmin annetuissa asetuksissa on nimenomaan säädetty, että kaikki tuomioistuinten ja viranomaisten, minkä nimisten tahansa, päätökset on joko virallisesti ilmoitettava tai kirjallisena lähetettävä, minkä lisäksi laki antaa niille, joita päätös saattaa koskea, oikeuden ja tilaisuuden olla paikalla päätöstä julistettaessa, tai saada tieto asiasta kirjallisesti. Tästä pakottavasta säännöstä, jonka sivuuttaminen suistaisi välittömästi kaiken lainkäytön ja hallinnon auttamattomaan kaaokseen, täytyy seurata, että viranomaisen päätöstä ei voida pitää asianmukaisesti tehtynä ennen kuin se on jommassakummassa mainituista muodoista julkituotu. Vielä vähemmän päätöstä voidaan tällöin vaatia noudatettavaksi tai se voi antaa aihetta valitukseen. Kun minulle, osin pohjoispohjalaisen osakunnan inspehtorin, osin rehtorin kautta, yksityisesti ilmoitettiin, että minut oli määrätty mainitun osakunnan kuraattorin tehtävään, vaikkei mainittu osakunta minua ollut siihen valinnutkaan, en minä voinut antaa ilmoitukselle muuta merkitystä kuin että sillä haluttiin etukäteen tiedustella mielipidettäni asiasta. Enkä myöskään voinut ymmärtää paljon puhuttua määräystä muuten kuin niin, että asia vaatii vielä harkintaa ennen kuin se lyödään lopullisesti lukkoon ja siitä minulle virallisesti ilmoitetaan. Tämän mielipiteeni katson olevan sitä oikeutetumpi, koska ei ole harvinaista, että konsistorin herrat jäsenet päätöksiä muotoiltaessa ovat muuttaneet tai peruneet aiemmin esittämiään käsityksiä ja mielipiteitä. Päähäni ei edes pälkähtänyt, että yksityisten kertomusten perusteella, ennen kuin konsistori on asiasta minulle kirjallisesti ilmoittanut tai pöytäkirjassa julkisesti kuuluttanut, ottaisin vastaan mainitun kuraattorin tehtävän tai tekisin määräyksestä valituksen, sillä minullahan ei ollut mitään mahdollisuutta legitimoida itseäni osakunnassa, jolle olin aivan vieras, enkä kyennyt myöskään lopullisesti varmistumaan toimenpiteestä, josta minun olisi pitänyt valittaa ja josta minulle välitetty tieto myöhemmin osoittautuikin virheelliseksi. Mutta koska olin sitä mieltä, syistä, jotka olen laajemmin esittänyt konsistorille jättämissäni kirjelmissä, ettei kyseisen kaltaista määräystä tule antaa ilman osakunnan suorittamaa vaalia, ja katsoin olevani sekä oikeutettu että velvollinen kieltäytymään tarjotusta luottamuksesta, en ajatellut lausua kantaani näiden useasti mainittujen yksityisten ilmoitusten johdosta, enkä epäröinyt myöskään herra rehtorin nimenomaisen käskyn vuoksi konsistorille lähettämässäni kirjelmässä julkisesti esittää kieltäytymistäni. Tämä kirjelmäni ei siis ollut mikään vapautushakemus minulle asianmukaisesti määrätystä tehtävästä, vaan sen tarkoitus oli estää pelkäämäni määräyksen antaminen eikä se tämän vuoksi myöskään voinut velvoittaa minua ”ottamaan selvää, minkä kannan konsistori siihen ottaisi”, mikä asia on yhtä selvä ja kiistämätön, vaikka jokin sanamuoto kirjelmässäni näyttäisikin viittaavan siihen, että pidin konsistorin määräystä lopullisena. Konsistorin itsensä pitäisi tietenkin tietää, mitä asian muodollisen puolen suhteen vielä puuttui ja minä, siitä huolimatta mitä yksityisesti ja luottamuksellisesti olin konsistorissa esitetyistä ajatuksista kuullut, katsoin olevani yhä yhtä vapaa kuin jos mitään ei olisi tapahtunut. Siksi kieltäydyin helmikuussa vahvistamasta inspehtorin joillekin osakunnan jäsenille laatimia todistuksia, mikä sillä kertaa sai tapahtua ilman huomautusta; sen vuoksi ilmaisin toukokuussa selkeän kieltäytymiseni maisterien Heikel todistusten vahvistamisesta, minkä kanssa yhdenmukaisesti olen niin herra rehtorille kuin konsistorillekin selvittänyt, etten ollut astunut kyseessä olevaan kuraattorin tehtävään ja että sitä vähemmän saatoin vahvistaa noita todistuksia, koska niissä oli kysymys henkilöistä ja asioista, jotka minulle olivat täysin tuntemattomia. Sen jälkeen kun olin tuonut tämän julki, seurasi ensimmäinen virallinen ilmoitus, jolla konsistori oli minua asiassa kunnioittanut: ilmoitus, että minua tullaan syyttämään tottelemattomuudesta käskyä kohtaan, jonka aitoutta ei minulle siihen mennessä ollut osoitettu.

Tämän lyhyen esityksen, jonka yhdenmukaisuuden tapahtumien kulun kanssa voi kaikilta osiltaan nähdä asiakirjoista sekä konsistorin pöytäkirjoista, joihin herra presidentti ja ritari sekä keisarillinen hovioikeus suopeasti tutustunevat, toivon osoittaneen, että konsistori ei ole toimittanut syyttäjän mainitsemaa määräystä minulle sellaista tietä ja sellaisella tavalla, että olisin sen johdosta voinut, vaikka olisin tahtonutkin, vastaanottaa minulle tarjotun kuraattorin tehtävän, ja että kieltäytymiseni mainittujen todistusten vahvistamisesta on ollut perusteltu. Muitten seikkojen suhteen viittaan siihen, mitä olen jo konsistorille esittänyt ja rohkenen nöyrimmästi vaatia, että Herra Presidentti ja Ritari sekä Korkea-arvoinen Keisarillinen Hovioikeus kumoamalla konsistorin päätöksen julistaisivat minut syyttömäksi yhtä hyvin tottelemattomuuteen konsistorin päätöksiä ja määräyksiä kohtaan kuin myös vielä mahdottomampaan syytökseen virkatehtävien laiminlyömisestä, ja sen seurauksena julistaisivat minut vapaaksi konsistorin minulle asettamasta kohtuuttomasta rangaistuksesta. Tämän rangaistuksen määrääminen muun muassa minulle myönnetyn kirjallisen apurahan osalta, jolla ei ole mitään tekemistä mainitun kuraattorin tehtävän eikä edes dosentintoimeni kanssa, on tapahtunut täysin perusteettomasti. Sen lisäksi pitäisi minulle antaa myös kohtuullinen hyvitys.

Lopuksi anon nöyrimmin Herra Presidentin ja Ritarin sekä Korkea-arvoisen Keisarillisen Hovioikeuden suosiollista lupaa painattaa omalla kustannuksellani kaikki tähän juttuun liittyvät asiakirjat sekä pöytäkirjat konsistorin asiasta suorittamasta äänestyksestä kuten myös korkea-arvoisen keisarillisen hovioikeuden mahdollisesta äänestyksestä.

Minulla on kunnia esittää syvin kunnioitukseni

Jalosukuisen Herra Presidentin ja Ritarin sekä

Korkea-arvoisen Keisarillisen Hovioikeuden nöyrin palvelija

Joh. Wilh. Snellman

 

Oikeudenkäynnin valtakirja in blanco

Joh. Wilh. Snellman, Suomen keisarillisen Aleksanterin yliopiston dosentti

 

 

Ote Suomen keisarillisen Aleksanterin yliopiston konsistorin pöytäkirjoista Helsingissä alla mainittuina päivinä 1839.

 

27. maaliskuuta

11 §

Nyt esitetyn 9. päivä kuluvaa kuuta laaditun kirjelmän lisäksi korkea-arvoinen keisarillinen Turun hovioikeus on lähettänyt konsistoriin ne valitukset, jotka filosofian dosentti, maisteri Snellman sekä yliopiston asiamieheksi määrätty Anders Johan Chydenius kumpikin ovat tehneet konsistorin 24. marraskuuta viime vuonna julistamasta päätöksestä jutussa, jossa Snellmania syytettiin virkavirheestä ja laiminlyönnistä virantoimituksessa. Lisäksi hovioikeus pyytää molempien kirjallista selvitystä, jotka valitusasiakirjojen kera lähetetään hovioikeuteen sekä lähettämään keisarilliselle hovioikeudelle kaikki asiakirjat sekä konsistorin pöytäkirjat, jotka koskevat Snellmania vastaan nostettua syytettä sekä Snellmanin konsistorille jättämää hakemusta vapautuksen saamiseksi hänelle määrätystä pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävästä. Päätettiin, että asiamieheksi määrätyn Chydeniuksen ja maisteri, dosentti Snellmanin mainitut selvitykset on jätettävä konsistorille neljäntoista päivän kuluessa siitä, kun he ovat tiedon valitusasiakirjoista saaneet.

 

24. huhtikuuta

4 §

Koska asiamieheksi määrätyltä Chydeniukselta ja maisteri, dosentti Snellmanilta heidän molempien Turun korkea-arvoiselle keisarilliselle hovioikeudelle konsistorin 24. marraskuuta viime vuonna tekemästä päätöksestä tekemien valitusten johdosta vaaditut selvitykset olivat saapuneet, otettiin valitusjuttu jälleen käsittelyyn. Asiakirjojen lukemisen sekä asian pohdinnan jälkeen päädyttiin lausuntoon, joka käy ilmi saman päivän kirjekirjasta: tämä lausunto, valitusasiakirjat sekä muut keisarillisen hovioikeuden vaatimat konsistorin pöytäkirjat ja asiakirjat päätettiin lähettää keisarilliselle hovioikeudelle. Aika ja paikka alussa mainitut.

Otteen todistaa oikeaksi

A. V. Wegelius

 

Jalosukuinen Herra Presidentti, keisarillisen, kuninkaallisen pyhän Stanislain ritarikunnan toisen luokan, keisarillisen pyhän Annan ritarikunnan toisen luokan ja pyhän Wladimirin ritarikunnan neljännen luokan ritari!

Korkeasti kunnioitettava herra varapresidentti, todellinen valtioneuvos, Suomen keisarillisen senaatin jäsen ja keisarillisen, kuninkaallisen pyhän Stanislain ritarikunnan toisen luokan, keisarillisen pyhän Wladimirin ritarikunnan kolmannen luokan ja pyhän Annan ritarikunnan toisen luokan ritari! sekä myös Jalosukuiset ja korkeasti kunnioitettavat herrat hovioikeudenneuvokset, asessorit ja ritarit!

 

Keisarillisen Aleksanterin yliopiston herra vararehtorin 27. maaliskuuta tehdyn päätöksen mukaisesti välittämällä määräyksellä minut on velvoitettu antamaan selvitys mainitun yliopiston asiamiehen, keisarillisen Suomen senaatin kanslistin, molempien oikeuksien kandidaatin ja filosofian tohtorin, herra Anders Johan Chydeniuksen herra presidentille ja ritarille sekä korkeasti kunnioitetulle keisarilliselle hovioikeudelle tekemästä valituksesta konsistorin 24. marraskuuta viime vuonna tekemästä päätöksestä jutussa, joka koskee minulle vaadittua ja konsistorin myös langettamaa rangaistusta virkavirheestä ja laiminlyönnistä virkatehtävissä.

Koska esitetty valitus ilmaisee pikemmin herra asiamiehen uskomatonta virkaintoa kuin esittää mitään syitä, miksi minulle pitäisi määrätä ankarampi rangaistus, katson että minä voin ja minun pitää rajoittua vaaditussa selvityksessäni vain toistamaan se mitä olen jo omassa mainittua päätöstä koskevassa valituksessani sanonut; nöyrimmin kunnioittaen

Jalosukuisen Herra Presidentin ja Ritarin sekä

korkeasti kunnioitetun keisarillisen hovioikeuden nöyrin palvelija

Joh. Wilh. Snellman

 

 

Jalosukuinen Herra Presidentti ja keisarillisen, kuninkaallisen pyhän Stanislain ritarikunnan ensimmäisen, keisarillisen pyhän Annan ritarikunnan toisen ja pyhän Wladimirin ritarikunnan neljännen luokan Ritari!

Korkeasti kunnioitettava herra varapresidentti, todellinen valtioneuvos, Suomen keisarillisen senaatin jäsen ja keisarillisen, kuninkaallisen pyhän Stanislain ritarikunnan toisen, keisarillisen pyhän Wladimirin ritarikunnan kolmannen luokan ja pyhän Annan ritarikunnan toisen luokan ritari! sekä Jalosukuiset ja korkeasti kunnioitetut herrat hovioikeudenneuvokset, asessorit ja ritarit!

 

Koska minulta on pyydetty selvitys valituksesta, jonka maisteri, dosentti Johan Wilhelm Snellman on korkeasti kunnioitetulle keisarilliselle hovioikeudelle tehnyt keisarillisen Aleksanterin yliopiston konsistorin 24. marraskuuta viime vuonna tekemästä päätöksestä sen johdosta, että syytin Snellmania virheellisestä menettelystä virantoimituksessa, pyydän saada esittää seuraavaa:

Herra Maisteri Snellman haluaa nähtävästi pitää konsistorin päätöstä hänen määräämisestään kuraattoriksi täysin mitättömänä, vaikkei hän ole selvittänyt, milloin viranomaisen toimenpidettä voidaan sellaisena pitää. Ellei konsistori olisi ollut oikea tuomioistuin tai viranomainen tätä asiaa käsittelemään ja siitä päättämään, tai ellei maisteri Snellman olisi konsistorin alainen virkamies tai ellei mainittu kuraattorin tehtävä kuuluisi hänen virkatehtäviinsä, niin tämän voisi sallia tapahtuvan. Mutta nyt ei voida edes asettaa kyseenalaiseksi, kuuluuko tämä asia konsistorin harkittavaksi, koska kuraattorin toimien, kuten muidenkin toimien täyttäminen yliopistossa ilman muuta kuuluu konsistorin toimialaan. Eikä voida edes kysyä sitä, onko maisteri, dosentti Snellman muiden yliopiston opettajien ja virkamiesten tavoin, kun kyse on virkatehtävistä, konsistorin tuomio- ja määräysvallan alainen tai onko hän dosenttina määrätyissä olosuhteissa velvollinen toimimaan jonkin ylioppilaiden osakunnan kuraattorina. Huolimatta hänen väitteistään, että konsistorin määräys ”ei koske häntä dosenttina eikä liity hänen virkaansa”, niin yliopiston statuuttien 104 §:stä, jonka mukaan jokainen osakunta on kuraattorina toimivan apulaisen tai dosentin valvonnassa, seuraa se, että apulaiset ja dosentit ovat velvollisia toimimaan kuraattoreina ja että tämä velvollisuus kuuluu heidän virkatehtäviinsä. Tämän vuoksi se, mitä maisteri Snellman asiasta sanoo on yhtä outoa kuin hänen väitteensä, ettei ”hän näe mitään estettä sille, että Helsingin kaupungin poliisilaitos olisi samalla lain suomalla tuella tehnyt kyseisen määäräyksen kuin yliopiston konsistorikin.” – Herra Snellman ei myöskään ole osoittanut yhtään sellaista virhettä, joka voisi tehdä konsistorin päätöksen sinänsä epäpäteväksi, kuten että konsistorissa ei olisi ollut läsnä päätösvaltaisuuteen tarvittavaa määrää jäseniä tai muuta vastaavaa. Myöskin sen, joka on taipuvainen tulkitsemaan mainittua pykälää kuraattorien asettamisesta siten kuin herra maisteri Snellman, täytyy myöntää, että kyseinen pykälä on hyvin tulkinnanvarainen. Tästä kaikesta seuraa, että maisteri Snellmanin olisi pitänyt valittaa mainitusta toimenpiteestä siinä tapauksessa, ettei hän olisi toivonut sen saavan lainvoimaa hänen suhteensa.

Tämän väitteen pätevyyden näyttää myös herra maisteri Snellman oivaltaneen, kaikesta siitä huolimatta, mitä hän on sitä vastaan esittänyt ja sen vuoksi hän toisaalta koettaa kiistää konsistorin päätöksen laillisuuden väittäessään, ettei siitä ole hänelle asianmukaisesti tiedotettu. Yhtä epätäydellisesti kuin hän on aiemmin esittänyt dosentin virkatehtävät, jossa yhteydessä hän on sivuuttanut yliopiston statuuttien pykälät 77 ja 100, hän on nyt määritellyt, että määräys voidaan ilmoittaa tehtävään määrätylle henkilölle vain kahdella tavalla, joko virallisella kuulutuksella tai kirjallisella ilmoituksella. Nämä tavat eivät kuitenkaan ole ainoat mahdolliset, sillä kun johonkin virastoon kuuluva virkamies määrätään tehtävään samassa virastossa, mistä tässä tapauksessakin on kysymys, tapahtuu tämä useimmiten siten, että puheenjohtaja tai joku muu tämän tehtävän saanut henkilö ilmoittaa hänelle päätöksestä ja jos toimeen määrätty henkilö haluaa kirjallisen ilmoituksen, on hänellä tavallisesti mahdollisuus sitä pyytää. Näin on menetelty myös keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa, jossa ei koskaan ole ollut tapana antaa kuraattoreille kirjallisia määräyksiä, ja myös herra maisteri Snellman itse on kahden vuoden ajan ilman tällaista määräystä hoitanut pohjalaisen osakunnan kuraattorin virkaa. Siten hän tuntee asiassa vallitsevan vanhan käytännön, johon hän itse tarpeen vaatiessa välistä tukeutuu, ja jonka mukaan hänelle on asianmukaisesti ilmoitettu hänen määräyksestään jo silloin kun yliopiston herra rehtori ja pohjoispohjalaisen osakunnan inspehtori ovat hänelle konsistorin päätöksestä ilmoittaneet. Koska hän ei tästä ole valittanut, olisi hänen pitänyt ryhtyä toteuttamaan mainittua päätöstä.

Jollei tätä ilmoittamista katsota lailliseksi, niin on silti myönnettävä, että Snellman sai asiaankuuluvan määräyksen silloin kun hänelle ilmoitettiin asiasta herra rehtorin pöytäkirjassa. Mutta ellei tätäkään ilmoittamista katsota riittäväksi, niin ei kai kukaan, ei edes herra maisteri Snellman, voi kiistää, että tämä määräys asianmukaisesti välitettiin hänelle ja tavalla jonka hän itsekin on myöntänyt lailliseksi silloin kun hänelle konsistorin pöytäkirjassa 30. toukokuuta viime vuonna asiasta uudelleen ilmoitettiin ja häntä samalla kehotettiin määräystä noudattamaan. Ainakin silloin, ellei aiemmin, hänen velvollisuutensa olisi ollut valittaa siinä tapauksessa, ettei hän olisi tahtonut päätöksen saavan lainvoimaa hänen suhteensa. Miksi maisteri Snellman ei silloin ilmoittanut, että hän tahtoo valittaa konsistorin päätöksestä ja käyttänyt valitusmahdollisuutta vaan ilmoitti vain kieltäytyvänsä noudattamasta päätöstä?

Hänen väitettään siitä, ettei hänen velvollisuutensa ole valittaa konsistorin päätöksestä, ennen kuin häntä on pakotettu sitä noudattamaan, on vaikea ymmärtää, sillä tällainen kanta johtaa esimerkiksi sellaisiin kummallisuuksiin, että sen, joka on määrätty maksamaan jotakin, ei tarvitse tyytymättömänäkään valittaa päätöksestä ennen kuin häneltä maksua peritään. Tällä opilla on hyvin vähän yhteistä meidän lainsäädäntömme kanssa, ja miltei yhtä omintakeinen on Snellmanin väite, että konsistorin olisi pitänyt määräyksen ohella antaa hänelle valitusosoitus. Mitään tällaista menettelyä ei tähän asti ole käytetty ja tuskin tullaan käyttämään tämän jälkeenkään. Kuulostaisi naurettavalta, jos korkeasti kunnioitettava keisarillinen hovioikeus ja muut viranomaiset lopettaisivat päätöksensä tavalliseen värssyyn: tähän päätökseen tyytymättömät jne. Tästä seuraisi myös, että henkilön, joka on määrätty johonkin virkaan määräyspäivästä lukien, ei olisi pakko astua virkaan ennen kuin valitusaika on kulunut, mikä johtaisi haitallisiin seurauksiin.

Kun herra maisteri Snellman on ensimmäisessä kirjelmässään konsistorille todennut ”Tästä syystä anon nöyrimmin vapautusta minulle määräystä kuraattorin tehtävästä”, niin myöhemmissä kirjoituksissa konsistorille hän on selittänyt ettei tämä kirjelmä ollut mikään anomus, vaan vain uudistettu kieltäytyminen kyseisestä toimesta ja antanut selvästi virheellisen, etten sanoisi valheellisen tiedon, että tämä uudistettu kieltäytyminen on tapahtunut herra rehtorin nimenomaisesta käskystä. – Nyt hän yrittää valituksessaan puolestaan väittää, ettei hän ole tiennyt saaneensa määräystä mainittuun tehtävään, vaan hänellä on ollut aihetta vain olettaa, että konsistori on aikonut valita hänet useasti mainitun osakunnan kuraattoriksi ja sen vuoksi lähettänyt osakunnan inspehtorin ja yliopiston herra rehtorin ”etukäteen selvittämään hänen mielipidettään asiasta” ja että sen vuoksi hän on ensin mainitulla kirjelmällään pyrkinyt estämään mainitun viran määräämisen hänelle. Jätän korkeasti kunnioitetun keisarillisen hovioikeuden harkittavaksi, miten näihin ja muihin herra maisteri Snellmanin anomuksissa ja selvityksissä esiintyviin ristiriitaisuuksiin on suhtauduttava enkä katso tarpeelliseksi itse niitä enempää selvitellä.

Vaikka oikeus onkin ankara vaatimuksissaan, lienee kuitenkin syytä kysyä, onko sillä mahdollisesti jotain huomauttamista siihen, että herra maisteri Snellman kiitollisuudesta konsistorille siitä ei suinkaan pienestä apurahasta, jota hän nauttii, on edellä mainitussa asiassa seurannut konsistorin toivomuksia (vaikkei hän katso olleensa siihen laillisesti velvoitettu) samalla ”halukkuudella ja horjumattomalla kuuliaisuudella” jolla hän sanoo totelleensa herra rehtorin kunnioitettavaa käskyä jättää niin sanottu kieltäytymisensä ja jota kuuliaisuutta ei hänen mielestään tule viaksi laskea, vaikka se (käsky) olisikin jossain määrin asiaankuulumaton? Tai tulisiko oikeudenmukaisuuden vaatimukset ulottaa myös siihen, ettei maisteri Snellman sen nimissä ole rohjennut säästää samaa konsistoria sellaisilta epäilyksiltä kuten että se on ”osakuntalaisten ja yliopiston professorien keskuudessa sallinut ja rohkaissut laittomuutta, jonka tekemättä jättämistä hänen kohdallaan kutsutaan virkavirheeksi ja rikokseksi”. Pelkäänpä, että on tapahtunut erehdys. Oikeuden ja itserakkauden sanotaan molempien olevan sokeita: ehkä tämä yhtäläisyys on aiheuttanut niiden sekaantumisen. Syvästi kunnioittaen

Jalosukuisen Herra Presidentin ja Ritarin sekä

korkeasti kunnioitetun keisarillisen hovioikeuden nöyrin palvelija

And. Joh. Chydenius

 

 

Nöyrimmäinen muistio:

Keisarillisen Aleksanterin yliopiston konsistorilla on kunnia lähettää korkea-arvoiselle keisarilliselle hovioikeudelle yliopiston asiamieheltä, Suomen keisarillisen senaatin kanslisti, molempien oikeuksien kandidaatti ja filosofian tohtori Anders Johan Chydeniukselta sekä filosofian dosentti, maisteri Johan Wilhelm Snellmanilta pyydetyt selvitykset niiden valitusten johdosta, jotka kumpikin on tehnyt korkea-arvoiselle keisarilliselle hovioikeudelle konsistorin 24. marraskuuta viime vuonna tekemästä päätöksestä jutussa, jossa maisteri, dosentti Snellmania syytettiin virkavirheestä ja laiminlyönnistä virantoimituksessa. Samalla konsistori lähettää kaikki sille saapuneet tähän juttuun liittyvät asiakirjat, Snellmania vastaan nostettua syytettä sekä hänen nimittämistään pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi koskevat pöytäkirjat sekä Snellmanin konsistorille jättämän anomuksen vapautuksen saamiseksi mainitusta tehtävästä. Näiden lisäksi konsistori palauttaa kunnianarvoisan korkea-arvoisen hovioikeuden konsistorille 9. maaliskuuta lähettämät valitusasiakirjat. Valituksen kohteena olevan päätöksen puolustukseksi konsistori viittaa siihen, mitä äänestyspöytäkirjat ja muut asiakirjat sisältävät ja pyytää nöyrimmin saada pyydettynä lausuntonaan esittää seuraavaa: Maisteri, dosentti Snellman on hakenut muutosta konsistorin valituksenalaiseen päätökseen lähinnä sillä perusteella, ettei hänelle ole laillisessa järjestyksessä ilmoitettu hänen määräämisestään pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi, minkä vuoksi sitä ei ole voinut pitää velvoittavana eikä maisteri ole voinut siitä valittaa. Nyt maisteri on kuitenkin yhtä hyvin rehtorin kansliassa 11. toukokuuta kuin juttuun liittyvässä kirjeenvaihdossakin myöntänyt saaneensa tiedon mainitusta konsistorin päätöksestä sekä pohjoispohjalaisen osakunnan inspehtorilta että yliopiston rehtorilta. Yliopistossa noudatettava vanha käytäntö on ollut, ettei ilmoitusta tällaisesta määräyksestä milloinkaan ole välitetty muuta kautta. Kun maisteri siten on yliopistossa noudatetun käytännön mukaisesti saanut mainitun ilmoituksen maisterin esimiehen ja konsistorin jäsenen, osakunnan inspehtorin sekä myös konsistorin puheenjohtajan, herra rehtorin välityksellä, niin ei voitane kieltää määräyksen tulleen maisterille virallista tietä tiedotetuksi. Myöskään maisteri Snellman ei ole aiemmin tätä epäillyt, minkä todistaa hänen konsistorille 16. tammikuuta samana vuonna jättämänsä kirjelmä, jossa hän, kuten hän sanoo ”anoo vapautusta hänelle määrätystä kuraattorin tehtävästä”, anomus, joka perustuu vain ja ainoastaan hänelle mainitulla tavalla toimitettuun ilmoitukseen konsistorin määräyksestä. Ilmoituksen laillisuutta ei anomuksessa edes aseteta kyseenalaiseksi, saati sitten selitetä asiaa siten kuin maisteri nyt on katsonut valituksensa tueksi tarpeelliseksi tehdä, nimittäin ettei maisteri voinut tulkita kyseistä ilmoitusta muuten kuin että siten haluttiin etukäteen tiedustella hänen kantaansa asiasta, minkä väitteen juuri mainittu kirjelmä siis riittää kumoamaan. Myös maisterin pyrkimys kiistää mainitun kirjelmän selvien sanamuotojen tarkoitus liittyy maisterin pyrkimykseen hankkia mainitunkaltaisten virheellisten ja keskenään ristiriitaisten tietojen avulla väitteilleen jonkinlainen todenmukaisuuden harhakuva.

Yhtä perusteeton on maisteri Snellmanin väite siitä, ettei hänellä ole ollut mahdollisuutta valittaa konsistorin useaan otteeseen mainitusta päätöksestä. Hänellä on ollut mahdollisuus määräyksestä tiedon saatuaan anoa sitä kirjallisena sekä samalla pyytää valitusosoitusta, mitä maisteri ei kuitenkaan ole tehnyt, ja siten konsistorin päätös on hänen suhteensa saanut lainvoiman. Yhtä hyvin maisteri Snellman, jos hän olisi halunnut legitimoida itsensä osakunnan kuraattorina, olisi voinut kääntyä konsistorin puoleen ja ilmaista toiveensa tähän tarkoitukseen pyydettävästä konsistorin pöytäkirjaotteesta, millä tavalla myös muut konsistorin sittemmin valitsemat kuraattorit ovat saaneet itselleen oman kappaleen vastaavasta määräyksestä. Lisäksi maisteri Snellmanin väite siitä, ettei hän pohjoispohjalaiselle osakunnalle täysin vieraana ole voinut ottaa osaa sen asioihin poikkeaa totuudesta sikäli, että maisteri jo kahden vuoden ajan, nimittäin vuosina 1834 ja 1835, on osakunnan vaalin ja konsistorin sille antaman vahvistuksen nojalla virkaatekevänä kuraattorina hoitanut silloin vielä jakamattoman pohjalaisen osakunnan asioita, ja ottaen huomioon sekä maisterille siten osoitetun luottamuksen kuin myös sen osakunnan jäsenten tuntemuksen, jonka hän tuona aikana on hankkinut, mutta jonka hän nyt katsoo edullisimmaksi kiistää, konsistori on määrännyt maisteri Snellmanin hoitamaan saman osakunnan jakamisen seurauksena syntyneen pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävää.

Mitä taas tulee maisteri Snellmanin väitteeseen siitä, että hänen kieltäytymisensä jo helmikuussa laadittujen osakuntatodistusten vahvistamisesta on tapahtunut ilman seurauksia, niin konsistori katsoo aiheelliseksi selvittää asian, jottei konsistorin katsottaisi tässä suhteessa syyllistyneen laiminlyöntiin. Joulukuun 9. päivästä 1837 lähtien, jolloin maisteri Snellman nimitettiin pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi aina tämän vuoden toukokuun neljänteen päivään saakka, jolloin maisterien Heikel osakuntatodistukset kirjoitettiin, on vain yksi mainitun osakunnan jäsen, viime vuoden maaliskuun alussa, konsistorilta anonut yliopistotodistuksen saamista, nimittäin ylioppilas Olof Henrik Helander. Hän esitti niin päteviä syitä mainitun todistuksen kiireelliseksi saamiseksi, että konsistori piti kohtuuttomana todistuksen toimittamisen viivästymistä sen vuoksi, että maisteri Snellman kieltäytyy sitä vahvistamasta ja siten konsistori katsoi, että tässä erityisessä tapauksessa ei tule menetellä siten kuin rehtori seuraavassa toukokuussa, tosin ilman toivottua tulosta teki saadakseen maisteri Snellmanin täyttämään velvollisuutensa ja vahvistamaan maisterien Heikel osakuntatodistukset. Kun konsistori on nyt koettanut osoittaa paikkansapitämättömäksi sen, mitä maisteri Snellman on valituksensa tueksi esittänyt, konsistori pyytää ainoastaan nöyrimmin lisätä, että jokaisen alempiarvoisen virkamiehen ehdoton velvollisuus on totella asianomaisen viraston hänelle antamia määräyksiä myös siinä tapauksessa, että hän katsoo tarpeelliseksi niistä valittaa, siihen asti kunnes niihin on mahdollisesti saatu muutos. Maisteri Snellman, jonka olisi pitänyt noudattaa konsistorin määräystä ottaa vastaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävä heti tiedon määräyksestä saatuaan, ei vain ole jättänyt ottamatta vastaan mainittua tointa, vaan on myös, huolimatta esitetyistä varoituksista siitä, mihin tällainen laiminlyönti saattaa johtaa, vain lisännyt rikkomustaan kieltäytymällä nimenomaisesti tehtävän vastaanottamisesta, joten maisteri on syyllistynyt sekä virkatehtäviensä laiminlyöntiin että tottelemattomuuteen konsistorin hänelle välittämiä määräyksiä kohtaan.

Lopuksi konsistori katsoo, ettei pidä sivuuttaa myöskään sitä, että maisteri, dosentti Snellmanin valituksessaan useassa kohdassa konsistorista käyttämät epäkunnioittavat ilmaukset ovat sen laatuisia, että konsistori vaatii hänen asettamistaan niistä lailliseen vastuuseen korkea-arvoisen keisarillisen hovioikeuden harkinnan mukaan.

Mitä tulee asiamieheksi määrätyn Chydeniuksen syyttäjän ominaisuudessa korkea-arvoiselle keisarilliselle hovioikeudelle jättämään valitukseen, jossa hän vaatii maisteri, dosentti Snellmanille ankarampaa rangaistusta kuin mihin konsistori valitetussa päätöksessään on hänet määrännyt, konsistori katsoo määräämänsä rangaistuksen tueksi tarpeelliseksi vain viitata äänestyspöytäkirjojen sisältöön.

Lopuksi konsistori pyytää saada nöyrimmin ilmoittaa, että allekirjoittanut professori Nordström, joka äänestyspöytäkirjasta ilmenevien syiden perusteella vaati maisteri, dosentti Snellmania vapaaksi kaikesta vastuusta eikä siten ole osallistunut valituksen kohteena olevan päätöksen tekoon, ei myöskään ole osallistunut konsistorissa maisteri Snellmanin valituksen johdosta nyt annettavan lausunnon käsittelyyn. Helsingissä 24. huhtikuuta 1839.

Nils Abrah. Ursin

Keisarillisen Aleksanterin yliopiston vt. vararehtori

Gust. Gabr. Hällström, Carl Reinh. Sahlberg, Wilh. G. Lagus, N. G. Af Schultén, J. J. Tengström J. G. Linsén, Joh. Matth. Sundvall Imm. Ilmoni, J. J. Nordström, Gab. Rein, I. H. Törnroth, A. V. Wegelius

 

 

N:o 67. Turun korkea-arvoiselle keisarilliselle hovioikeudelle

 

Ote Suomen keisarillisen Aleksanterin yliopiston konsistorin pöytäkirjasta

Helsingissä 9. joulukuuta 1837. 11 §

 

Koska konsistori oli 25. marraskuuta päättänyt valita myöhemmin pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin, otettiin asia nyt esille, ja koska asiasta oli erilaisia mielipiteitä, ilmoittivat konsistorin jäsenet kantanaan seuraavaa:

Professori Laurell ehdotti pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi filosofian dosentti, maisteri Johan Wilhelm Snellmania.

Professorit Geitlin, Nordström ja Sundvall yhtyivät professori Laurellin kantaan.

Professori Frosterus ehdotti mainittuun tehtävään apulainen, museon inspehtori, professori Johan Magnus af Tengströmiä.

Professori Linsén yhtyi professori Laurellin kantaan.

Professori Tengström ehdotti mainitun osakunnan kuraattoriksi apulainen Germund Fredrik Aminoffia

Professorit af Schultén ja Ursin yhtyivät professori Frosteruksen kantaan.

Professori Lagus yhtyi professori Laurellin kantaan.

Professori Hällström sekä herra rehtori, kollegineuvos Pipping yhtyivät professori Frosteruksen kantaan.

Tämän äänestyksen nojalla, jossa kaikkiaan kahdestatoista äänestäneestä kuusi antoi äänensä maisteri, dosentti Snellmanille, viisi apulainen, professori Tengströmille ja yksi apulainen Aminoffille, on maisteri, dosentti Snellman siten nimitetty pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi, jota tehtävää hänen on aiempien päätösten mukaisesti hoidettava ainakin vuoden ajan, minkä jälkeen hänellä on oikeus siitä luopua, mistä maisterille tullaan ilmoittamaan. Aika ja paikka alussa mainitut.

Pöytäkirjan todistaa oikeaksi

A. V. Wegelius

 

 

Lyhennetty ote Suomen keisarillisen Aleksanterin yliopiston konsistorin pöytäkirjasta Helsingissä 3. helmikuuta 1838.

 

9 §

Esitettiin filosofian dosentti, maisteri Johan Wilhelm Snellmanin jättämä kirjelmä, jossa hän anoo vapautusta konsistorin hänelle määräämästä pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävästä seuraavien syiden nojalla:

Ensimmäiseksi, maisteri on ahkeralla luennoimisella koettanut ansaita sitä tukea, mitä hän yliopistolta saa, ja nämä luennot ovat jättäneet hänelle varsin vähän aikaa niiden pienten kirjoitustöiden jatkamiseen, joiden julkaisemisen painosta hän on aloittanut teoksilla ”Försök till Framställning af Logiken” ja ”Philosophisk Elementar kurs”, josta on ilmestynyt vasta ensimmäinen vihko sekä akateemisella väitöskirjalla ”De vi historica disciplinae Philosophicae Leibnitzii”, josta on myös vasta kaksi osaa ilmestynyt. Lisäksi maisteri on akateemisten yksityisluentojen suomien ansioiden vähäisyyden vuoksi ollut pakotettu antamaan yksityistä kouluopetusta ja hoitaa tällä hetkellä myös filosofisen tiedekunnan notaarin virkaa niin että maisterilla ei ole aikaa kuraattorin tehtävään kuuluvien velvollisuuksien hoitamiseen.

Toiseksi maisteri katsoi olevansa oikeutetumpi kieltäytymään kuin useimmat yliopiston nuoret opettajat, koska maisteri on kevätlukukauden 1834 alusta vuoden 1836 samaan ajankohtaan hoitanut silloisen pohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävää.

Kolmanneksi maisteri ei tunne ainoatakaan lainkohtaa, joka velvoittaisi yliopiston opettajan ottamaan vastaan sellaista tehtävää. Vaikka Yliopiston statuuttien 104. pykälässä sanotaan, että ”Jokainen ylioppilasosakunta” on ”inspehtorina toimivan professorin sekä kuraattorina toimivan apulaisen tai dosentin tarkan valvonnan alainen”, ei pykälässä säädetä mitään inspehtorin tai kuraattorin valintatavasta, joten sen pitää tapahtua aiemman käytännön mukaisesti, osakuntalaisten vapaalla vaalilla. Tämä osakuntalaisten vaalivapaus taas edellyttää valittavalle samaa vapautta ja merkitsee sitä, että edellisten suorittaman vaalin ja jälkimmäisen antaman suostumuksen tulee perustua ainoastaan molemminpuoliseen luottamukseen, jonka puuttuessa niin arkaluontoiseen suhteeseen ei pitäisi ryhtyä. Tämän vuoksi maisteri, joka ei tiedä saaneensa kutsua pohjoispohjalaiselta osakunnalta ja siksi on sitä mieltä, että häneltä puuttuu tarvittava luottamus, ei ole voinut muuta kuin kieltäytyä mainitun osakunnan kuraattorin tehtävästä, koska mainitun tilanteen vuoksi hänellä ei olisi mitään mahdollisuuksia toimia osakunnan parhaaksi.

Konsistori harkitsi kirjeen sisältöä, ja koska niiden syiden pätevyydestä, joita maisteri Snellman esitti saadakseen vapautuksen pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävästä, esitettiin erilaisia mielipiteitä, lausuivat konsistorin jäsenet kukin mielipiteenään seuraavaa:

Professori Laurell katsoi, että koska konsistorin määräyksen mukaan konsistorin osakunnan kuraattoriksi valitsema henkilö voi kieltäytyä sanotusta tehtävästä vain pätevien syiden nojalla, ja koska maisteri dosentti Snellmanin kaksi ensimmäistä perustetta eivät hänen mielestään ole tällaiseen kieltäytymiseen riittäviä, mutta kolmas on, niin maisteri on täyttänyt konsistorin asettaman ehdon, joka professorin mielestä perustuu siihen, että statuuteissa ei nimenomaisesti sanota, voidaanko joku vasten tahtoaan määrätä tällaiseen toimeen. Omasta puolestaan professori siten tahtoi vapauttaa maisteri Snellmanin velvollisuudestaan vastaanottaa pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävä.

Professori Geitlin katsoi, että maisteri dosentti Snellman tulee vapauttaa kuraattorin tehtävästä sillä perusteella, että hän on jo kahden vuoden ajan samanlaista tehtävää hoitanut.

Professori Rein katsoi panevansa sitä enemmän painoa maisteri, dosentti Snellmanin esittämille perusteluille, joilla hän kieltäytyy tarjotusta pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävästä, koska professorin käsityksen mukaan mikään laki ei oikeuta konsistoria määräämään jotakuta yliopiston apulaista tai dosenttia tällaiseen tehtävään vastoin tahtoaan. Statuuttien 104. pykälän säädöksestä, jonka mukaan osakunnan kuraattorina tulee olla yliopiston apulainen tai dosentti, ei professorin mielestä voida johtaa tällaisen pakottamisen oikeutta: kuraattori on ikimuistoisista ajoista saakka valittu osakuntalaisten vaalilla eivätkä statuutit ole tuoneet tähän mitään muutosta paitsi että ne rajoittivat vaalioikeuden vain mainittuihin nuorempiin opettajiin. Tämän seurauksena apulaiset ja dosentit ovat voineet odottaa, että heidät osakuntalaisten luottamuksen nojalla mahdollisesti valitaan tähän kunniakkaaseen tehtävään yliopiston nuoremman sukupolven johtajiksi ja neuvonantajiksi. He ovat kuitenkin voineet myös varmasti luottaa siihen, että ylioppilaiden kiitollisuus, kunnioitus ja arvonanto hyvin korvaisivat ne ajan ja taloudellisten etujen uhraukset, joita näin valittu kuraattori tietää joutuvansa tekemään. – Mutta koska edes tällä tavoin, tavallisessa järjestyksessä, valittujen kuraattorien ei ole katsottu olevan velvoitettuja ottamaan tällaista tehtävää vastaan, niin vielä vähemmän voi näin tapahtua tällaisessa tilanteessa, jossa konsistorin on ollut pakko valita usean osakunnan kuraattorit ilman että nämä voivat olla varmoja niiden luottamuksesta, joiden johtajiksi he joutuvat tai mistään korvauksesta osakuntalaisten hyväksi tekemistään uhrauksista. Kukaan yliopiston apulainen tai dosentti ei varmasti ole virkaansa astuessaan voinut odottaa tällaista tilannetta omalle kohdalleen eikä hän siten ole voinut sellaiseen varautua. Yliopiston nuoremmille opettajille näin asetettu velvoite olisi siis lisärasitus, joka ei lainkaan välttämättä liity heidän omaan toimeensa. Tämän vuoksi professori katsoi, että kaikki pakottaminen kuraattorin valinnassa on laitonta. Lisäksi professori piti sellaista toimenpidettä äärimmäisen tarkoituksettomana ja koko kuraattorintoimen idean vastaisena. Kuraattorin tulee olla maanmiestensä johtaja ja neuvoja ja jos hänellä on osakuntalaisten luottamus, nämä kääntyvät kaikkein useimmin juuri hänen puoleensa. Olennaista hänen toimessaan on hänen vaikutuksensa osakuntalaisten opiskeluun, ahkeruuteen, siveellisyyteen ja osakunnan järjestykseen; hänelle kuuluvat osakunnan taloudenhoitoon liittyvät asiat ovat niin vähäpätöisiä, ettei niitä lainkaan voi verrata mainittuihin korkeampiin moraalisiin ja tieteellisiin harrastuksiin. – Jos nyt käy niin, että joku valitaan kuraattoriksi muutoin kuin osakuntalaisten luottamuksen kautta ja hän uskoo, ettei hän voi saavuttaa tätä luottamusta, joka yksin voi tehdä hänet kykeneväksi paikkansa täyttämään, tai jos tieteelliset tai muut intressit estävät hänen toimintaansa kuraattorina, niin on osakunnalle parempi, ettei hän lainkaan ota vastaan tarjottua tehtävää, sillä hänelle kuraattorin toimi olisi vain tyhjä nimi, pelkkä muoto ilman sisäistä merkitystä, itse asiassa ei mitään. Näistä syistä professori katsoi, ettei hän voi eikä hän saa evätä suostumustaan maisteri, dosentti Snellmanin pyyntöön.

Professori Nordström totesi, että vaikka hän onkin ollut tekemässä sitä konsistorin päätöstä jonka mukaan konsistori voi valita osakunnan kuraattoriksi jonkun yliopiston apulaisen tai dosentin siinä tapauksessa ettei jokin osakunta tehtävän tullessa avoimeksi halua käyttää sille myönnettyä vaalioikeutta, niin professorin tarkoitus ei ole ollut, että tällainen konsistorin suorittama nimitys sisältäisi ehdottoman pakon ottaa vastaan kyseinen tehtävä. Koska sen paremmin yliopiston statuutit kuin muutkaan tähän asiaan soveltuvat asetukset eivät suo konsistorille oikeutta kyseisessä tapauksessa käyttää mitään niistä keinoista, joita lait tavallisesti viranomaiselle suovat alaisten saamiseksi noudattamaan annettuja määräyksiä, niin miten konsistori voi pitää tällaista määräystä voimassa pakkotoimin? Ei voida määrätä uhkasakkoja, pidättää virantoimituksesta, määrätä virasta erotettavaksi tai muuta. Jo näistä seikoista seuraa professorin mukaan se, ettei konsistori voi pakolla panna toimeen kenenkään apulaisen tai dosentin nimittämistä kuraattoriksi.

Sitä vastoin tällaisen toimen vastaanottamista yliopiston konsistorilta voidaan pitää moraalisena velvollisuutena, mutta juuri sen vuoksi, ja koska tätä velvollisuutta ei ole säädetty porvarillisessa laissa ja siten tehty positiiviseksi, se noudattaa moraalisten velvollisuuksien yleistä luonnetta ja siten sen tulee olla yksilöllisen itsemääräämisen tulos. Kun tätä näkemystä sovelletaan esillä olevaan tapaukseen, niin tehtävään määrätyllä henkilöllä tulisi myös tässä tapauksessa olla oikeus harkita, pitääkö hän itseään sopivana ja pätevänä ottamaan vastaan tähän tehtävään kuuluvat velvollisuudet, jotka hyvin hoidettuna ovat sangen laajoja ja jotka erityisesti nyt, kun valinta ei ole tapahtunut osakuntalaisten toimesta, vaatisivat aivan erityistä tarmoa ja tahdikkuutta, mutta ennen muuta hyvää tahtoa.

Pakkoperiaatteen soveltamista konsistorin suorittamiin kuraattorinvaaleihin, vaikka konsistorilla ei ole siihen tarpeellisia valtuuksia, professori piti lainvastaisena sekä lisäksi epäoikeudenmukaisena ja epäviisaana. Epäoikeudenmukaisena, koska se sälyttäisi toisten menettelyn epämiellyttävät seuraukset syyttömän kontolle ja epäviisaana, koska ne hankaluudet, joita näin kenties aiheutettaisiin, voisivat helposti olla vielä pahempia kuin asiassa nyt ilmenevät. Yliopistolla ei kuitenkaan ole niin paljoa nuoria taitavia opettajia, että se välinpitämättömänä voisi katsella heidän menettämistään.

On kiistatonta, että tilanteessa osakuntien suhteen on lukuisia ongelmia. Yhtä kiistatonta on se, etteivät viivytyslääkkeet ole tilannetta auttaneet. – Paha pitäisi tutkia juuriaan myöten ja korjata sieltä alkaen. Professori katsoi, ettei tässä yhteydessä ole syytä selvitellä, miten se tapahtuisi ja mitä keinoja siihen olisi, vaikka hän uskoi pystyvänsä asiasta jotakin sanomaan. Nämä kysymykset tulisi ottaa erikseen keskustelun kohteiksi.

Muista maisteri, dosentti Snellmanin esittämistä syistä hänen vapauttamisekseen annetusta määräyksestä professori, samoin kuin professori Geitlin, piti erityisen tärkeänä sitä, että Snellman on jo kahden vuoden ajan hoitanut pohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävää. Mutta muutkin syyt ovat sellaisia, että ne on syytä ottaa huomioon. Onhan tunnettua, että Snellmanin aika on, kuten hän itsekin ilmoittaa, kulunut yhtä hyvin luennoimiseen kuin lukuisten filosofisten teosten kirjoittamiseen, ja näistä teoksista jo ilmestyneet ovat saaneet mainetta isänmaan ulkopuolellakin. Edelleen se aika, joka hänelle muuten jäisi vapaaksi, menee välttämättömän elatuksen hankkimiseen. Ja vaikka viimemainittuun syyhyn voisivat vedota myös muut samassa asemassa olevat yliopiston opettajat, ei se tule vähemmän päteväksi siitä, että monet voivat siihen vedota.

Kaiken tämän johdosta professori katsoi, ettei pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävää tulisi enää maisteri, dosentti Snellmanille määrätä.

Professori Ilmoni yhtyi professori Laurellin kantaan.

Pääjohtaja von Haartman katsoi, ettei hän voi pitää maisteri, dosentti Snellmanin esittämiä syitä kuraattorin tehtävästä vapauttamiseksi pätevinä ja piti jokaisen virkamiehen ensimmäisenä velvollisuutena ottaa vastaan sellaisen viranomaisen määräämä tehtävä, jolla tähän määräämiseen on oikeus.

Professori Sundvall ilmoitti yhtyvänsä kenraalikuvernööri von Haartmanin kantaan sitä suuremmalla syyllä, koska käytäntöä, jonka mukaan osakunnat itse valitsevat kuraattorinsa, on tässäkin seurattu, mutta pohjoispohjalainen osakunta ei ole halunnut oikeuttaan käyttää. Koska yliopiston statuuttien mukaan jokaisen osakunnan pitää olla inspehtorin ja kuraattorin valvonnassa, ei kuraattorin valitsemiseksi ole muuta keinoa kuin se, jota konsistori on käyttänyt.

Professori Sjöström yhtyi professori Sundvallin kantaan.

Professorit Frosterus ja Linsén yhtyivät kenraalikuvernööri von Haartmanin ja professori Sundvallin kantaan.

Professori Tengström lausui: yliopistollisen opettajan kirjallisen toiminnan menestymisen ja päämäärän kannalta on olennaisen tärkeää, että hän on tekemisissä akateemisen nuorison kanssa, ja siihen vaikuttaminen toisaalta edellyttää tällaiseen toimintaan perustuvaa kunnioitusta ja luottamusta. Niinpä en voi omasta puolestani hyväksyä maisteri, dosentti Snellmanin ensimmäisenä esittämää syytä, jonka johdosta pikemmin katsoisin hänen olevan velvollinen ottamaan vastaan kyseisen kuraattorin tehtävän. Ja mitä maisteri, dosentti Snellmanin kuvaamiin kehnoihin ulkonaisiin oloihin tulee, niin valitettavasti useimmilla yliopiston nuorilla opettajilla näyttää olevan sama tilanne, eikä tätä syytä siksi voi tässä kysymyksessä valitettavasti hyväksyä. Vain sillä perusteella, jota kuitenkin pidän ratkaisevana, että maisteri, dosentti Snellman on aiemmin hoitanut kuraattorin tehtävää, haluaisin nyt omasta puolestani vapauttaa hänet tästä tehtävästä.

Professori af Schultén katsoi, ettei hän voi hyväksyä maisteri, dosentti Snellmanin esittämiä syitä kuraattorin tehtävästä vapauttamiseksi koska kaksi ensimmäistä syytä ovat sen luonteisia, että lähes kaikki yliopiston apulaiset ja dosentit voisivat niihin vedota hakiessaan vapautusta mainituista tehtävistä. Lisäksi maisteri, dosentti Snellmanin, joka aiemmin on toiminut pohjalaisen osakunnan kuraattorina, on näin hankkimansa kokemuksen ja osakunnan luottamuksen vuoksi helpompi kuin kenenkään toisen selviytyä kuraattorille kuuluvista tehtävistä.

Professori Ursinin mielestä maisteri, dosentti Snellman ei ole esittänyt riittäviä syitä anomansa vapautuksen tueksi ja siksi hänen tulee noudattaa konsistorin määräystä.

Professori Lagus sanoi, että on tietenkin vaikeaa määrätä ketään vastoin tahtoaan kuraattorin tehtävään, mutta nykyisissä olosuhteissa konsistorin valitsema keino on ollut välttämätön ja professorin mielestä maisteri Snellmanin tulee sitä suuremmalla syyllä ottaa vastaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävä, koska hän kuuluu samaan osakuntaan ja on kohtuullista, että osakuntien kuraattorit valitaan niiden omasta keskuudesta.

Professori von Bondsdorff yhtyi täysin professori Reinin mielipiteeseen ja lisäsi, että myös osakunnan valitsemalla kuraattorilla on oikeus kieltäytyä kuraattorin tehtävästä. Professori ei kyennyt ymmärtämään, miksei konsistorin valitsemalla kuraattorilla olisi samaa oikeutta kieltäytyä mainitusta tehtävästä.

Professori Sahlberg piti maisteri, dosentti Snellmanin esittämiä syitä joko sellaisina, että kuka tahansa voisi ne samassa tarkoituksessa esittää, osin sellaisina että ne hyväksyttyinä johtaisivat kenen tahansa vapauttamiseen kuraattorin tehtävästä. Viimemainitun kaltainen on se perustelu, että maisteri, dosentti Snellman on aiemmin ollut kuraattorina, sillä tämän perusteella jokainen muutaman vuoden kuluttua voisi kieltäytyä kyseisestä tehtävästä. Se, ettei maisteri, dosentti Snellman ole saanut osakunnan luottamusta, ei professorin mielestä ole vaarallista, koska sellainen luottamus, ellei sitä jo ole tuotu julki, olisi pian saavutettu, minkä voi ymmärtää jo siitä luottamuksesta, jonka nojalla maisteri on aiemmin kutsuttu pohjalaisen osakunnan kuraattoriksi. Näistä syistä professori ei katsonut voivansa hyväksyä maisteri dosentti Snellmanin esittämiä perusteluja.

Professori Hällström lausui, ettei myöskään hän voi panna painoa syille, joiden perusteella maisteri, dosentti Snellman anoo vapautusta hänelle määrätystä pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävästä. Ensimmäisen syyn, että maisterilla on niin paljon työtä, voisi esittää kuka tahansa yliopiston opettaja. Se taas, että maisterin on opetuksen avulla hankittava elantonsa, pätee vielä enemmän muihin nuoriin yliopistonopettajiin, koska maisteri Snellman tällä hetkellä nauttii nuorille kirjailijoille varattua apurahaa. Mitä taas tulee siihen, että maisteri Snellman on aiemmin toiminut kuraattorina, niin tätä ei tule ottaa huomioon, koska maisteri, dosentti Snellman on silloin itse ottanut tehtävän hoitaakseen toisen asemasta, eikä häntä ole siihen vaalilla tai konsistorin määräyksestä valittu. Mitä lopuksi tulee maisterin väitteeseen, jonka mukaan mikään säädös ei velvoita yliopiston opettajaa ottamaan vastaan tällaista tehtävää, niin tämä väite ei ole peruste tehtävästä vapauttamiselle, koska statuuttien mukaan jokaisen ylioppilaiden osakunnan tulee olla inspehtorina toimivan professorin ja kuraattorina toimivan apulaisen tai dosentin tarkan valvonnan alaisena, mikä määräys selvästi sisältää apulaiselle ja dosentille velvollisuuden toimia kuraattorina. Professori ei myöskään pitänyt maisteri Snellmanin mainitsemaa luottamusta välttämättömänä edellytyksenä, koska kuraattorin tehtävä on joka tapauksessa hoidettava, vaikka ilman sitäkin.

Herra kollegineuvos, rehtori Pipping yhtyi niiden konsistorin jäsenten kantaan, jotka eivät pitäneet maisteri Snellmanin esittämiä syitä vapautuksen saamiseksi kuraattorin tehtävästä riittävinä ja lisäsi mielipiteensä perusteluksi, että koska yliopiston statuuttien 104 §:ssä ei ole vain säädetty, keiden opettajien tulee toimia osakuntien valvojina, vaan myös, että konsistorin tehtävä on päättää kaikesta osakunnan sisäistä hallintoa koskevasta, niin tästä seuraa ilman muuta että ne opettajat, jotka konsistori katsoo tarpeelliseksi valita inspehtoriksi tai kuraattoriksi, silloin kun jokin osakunta ei ole halunnut valita näitä ohjaajiaan, ovat velvollisia sellaisen tehtävän vastaanottamaan.

Näin suoritetun äänestyksen tuloksena on siis päätetty, ettei maisteri Snellman ole esittänyt päteviä syitä anomansa vapautuksen tueksi pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävästä, joten hänet velvoitetaan konsistorin 9. joulukuuta tekemän päätöksen mukaisesti ottamaan mainittu tehtävä vastaan. Aika ja paikka alussa mainitut.

Otteen todistaa oikeaksi

A. V. Wegelius

 

 

Ote Suomen keisarillisen Aleksanterin yliopiston konsistorin pöytäkirjasta alla mainittuina päivinä vuonna 1838.

 

3 §

– –

Herra rehtori ilmoitti, että filosofian maisterit, kirjaston ylimääräinen amanuenssi Albert Heikel ja Wilhelm Heikel pohjoispohjalaisesta osakunnasta ovat molemmat anoneet yliopistolta todistusta joitakin asioitaan varten, mutta heille laadittuja osakuntatodistuksia ei ole vahvistettu siitä syystä, että osakunnan kuraattori, filosofian dosentti, maisteri Snellman on siitä kieltäytynyt vedoten moniin eri syihin, joiden vuoksi maisteri ei ole katsonut itseään kykeneväksi tai oikeutetuksi kuraattorin tehtävää vastaanottamaan. Kieltäytymistään hän on jatkanut huolimatta siitä, että herra rehtori, kuultuaan ensin Snellmania, on keisarillisen yliopiston statuuttien 61 §:n 2. momentin nojalla, pöytäkirjaan merkityttäen ja osakunnan kuraattorin läsnäollessa, vakavasti nuhdellut Snellmania tämän valitettavasta uppiniskaisuudesta tehtäviensä hoidossa. Tämän vuoksi herra rehtori on katsonut välttämättömäksi ilmoittaa asiasta konsistorille. – –

Koska maisteri, dosentti Snellmania vastaan on nostettu syyte virkavirheestä siksi, että hän on jättänyt vahvistamatta ja kieltäytynyt pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorina vahvistamasta maistereille Heikel kirjoitettuja osakuntatodistuksia, eikä muutenkaan ole ottanut osaa osakunnan asioihin, ja ottaen huomioon sekä rehtorinkanslian asiasta laatiman pöytäkirjan että maisteri Snellmanin konsistorille samassa tilaisuudessa jättämän kirjelmän, jossa laajemmin selvitetään maisterin rehtorin kansliassa jo esittämiä syitä, konsistori päätti kutsua maisteri Snellmanin konsistorin kuultavaksi. Koska Snellman, jota heti lähetettiin hakemaan konsistoriin, ilmoitti olevansa estynyt saapumasta, lykättiin asian käsittely toiseen kokoukseen.

 

30. toukokuuta

25 §

Kun herra rehtori oli ilmoittanut, että maisteri, dosentti Snellman konsistorin päätöksellä 12. päivänä kuluvaa kuuta on tänään kutsuttu konsistorin kuultavaksi syytettynä samalta päivältä olevan pöytäkirjan mukaisesti virkavirheestä, koska hän ei ole ottanut vastaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävää ja kieltäytynyt sen vastaanottamisesta, ja että Snellman on jo eteisessä saapuvilla, pyysi herra rehtori konsistoria ratkaisemaan, onko hän esteellinen osallistumaan asian käsittelyyn konsistorissa, koska asia on jo ollut esillä rehtorin virastossa, joka katsoi maisteri, dosentti Snellmanin syyllistyneen laiminlyöntiin virantoimituksessa ja herra rehtori lopuksi, koska Snellman ei suostunut menettelyään korjaamaan, oli ilmoittanut asian siirtyvän konsistorin käsiteltäväksi. Tästä syystä konsistori katsoi herra rehtorin olevan laillisesti esteellinen käsittelemästä asiaa konsistorissa, joten herra rehtorin poistuttua puheenjohtajaksi siirtyi herra vararehtori, professori Ursin.

Maisteri, dosentti Snellman kutsuttiin sisään ja hänelle ilmoitettiin, että koska maisteri on jättänyt noudattamatta sekä kieltäytynyt noudattamasta konsistorin 9. joulukuuta tekemää päätöstä, jolla hänet dosenttina velvoitetaan vastaanottamaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävä ja hoitamaan sitä vuoden ajan, eikä hän ole päätöksestä asiaankuuluvalla tavalla valittanut, niin hänen on konsistorille ilmoitettu syyllistyneen virkavirheeseen, ja että konsistori on ennen toimenpiteisiin ryhtymistään halunnut antaa maisterille tilaisuuden selvittää, tahtooko hän jatkaa kieltäytymistään mainitun tehtävän hoitamisesta. Kun maisteri Snellmania oli pyydetty ilmaisemaan mielipiteensä, hän totesi, ettei hän jo rehtorin kansliassa sekä konsistorille samasta asiasta lähettämässään kirjelmässä esittämiensä syiden vuoksi voi muuta kuin edelleen kieltäytyä ottamasta vastaan mainitun osakunnan kuraattorin tehtävää.

Kun maisteri, dosentti Snellman tämän todettuaan oli käskystä poistunut, konsistori päätti nostaa maisteri, dosentti Snellmanin virkavirheestä syytteen laillisessa järjestyksessä ja määräsi yliopiston asiamiehen ajamaan juttua syyttäjän ominaisuudessa. Tämän vuoksi asiamiehelle lähetetään konsistorin asiaa koskeva pöytäkirja sekä muut tarvittavat asiakirjat.

 

29. syyskuuta.

20 §

Esitettiin asiamies Anders Johan Chydeniuksen 30. heinäkuuta päiväämä muistio, jossa hän sen perusteella, että konsistori 30. toukokuuta tekemällään päätöksellä on velvoittanut hänet laillisessa järjestyksessä syyttämään filosofian dosentti, maisteri Johan Vilhelm Snellmania virkavirheestä, koska tämä ei huolimatta valinnastaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi ole ottanut tehtävää vastaan eikä noudattanut konsistorin hänelle välittämää määräystä päätöksen noudattamisesta, katsoo Snellmanin syyllistyneen laiminlyöntiin virkatehtävissään sekä osoittaneen avointa tottelemattomuutta konsistorin hänelle välittämiä päätöksiä ja määräyksiä kohtaan ja vaatii keisarillisen yliopiston statuuttien 90 §:n sekä kuninkaallisen kirjeen 4. elokuuta 1762 nojalla hänen asettamistaan lailliseen vastuuseen.

Kun tämä muistio oli luettu, otti vararehtori esille kysymyksen siitä, millä tavoin maisteri, dosentti Snellmanilta tulisi vaatia selvitystä syyttäjän häntä vastaan esittämien väitteiden johdosta. Professori af Schultén katsoi että koska asiamies ei muistiossaan ole täsmällisesti ilmoittanut, millaista rangaistusta hän Snellmanille vaatii, niin professori haluaisi lisäaikaa asiakirjoihin perehtymiseen. Tämän johdosta asian jatkokäsittely siirrettiin toiseen kokoukseen.

 

6. lokakuuta

2 §

Otettiin uudelleen käsiteltäväksi maisteri Snellmania vastaan nostettu juttu virkavirheestä. Professori af Schultén, joka konsistorin kokouksessa 29. syyskuuta oli pyytänyt miettimisaikaa, ilmoitti tulleensa nyt vakuuttuneeksi siitä, että vaikka tavallinen ja paras käytäntö oikeusjutuissa onkin se, että syyttäjä syytekirjelmässä vaatii täsmällistä rangaistusta syylliseksi katsotulle, voidaan kuitenkin joskus sallia syyttäjän jättävän tämän asian täsmentämättä, joten professorinmielestä ei ole estettä maisteri, dosentti Snellmanin selvityksen vaatimiselle asiasta.

Tämän muistiin merkitsemisen jälkeen päätettiin:

Maisteri, dosentti Snellmania vaaditaan aktiin kirjattavalla välipäätöksellä kahdeksan päivän kuluessa asiakirjojen saamisesta jättämään konsistoriin selvitys asiasta.

 

20. lokakuuta

13 §

Koska maisteri Snellman nyt on jättänyt selvityksensä jutussa, jossa häntä syytetään virkavirheestä, luettiin tämä selvitys ja päätettiin aktiin kirjattavalla välipäätöksellä vaatia asiamieheksi määrättyä Chydeniusta jättämään lopullinen lausuntonsa jutussa konsistorille viimeistään 26. päivänä kuluvaa lokakuuta ennen kello kahtatoista.

 

28. lokakuuta

8 §

Koska maisteri Snellmania vastaan nostettu juttu, joka oli viimeksi esillä 20. tätä kuuta, on nyt määrä ottaa esille jatkotoimia varten, tiedusteli professori Lagus, kuinka hänen, joka ei ole tähänastisen kirjeenvaihdon aikana ollut konsistorissa läsnä, pitäisi asiassa menetellä. Konsistori katsoi professori Laguksen sekä velvolliseksi että oikeutetuksi asiaa käsittelemään, koska konsistori ei vielä ole harkinnut asiaa ja koska myös professori Lagus on ollut tekemässä päätöstä, jonka mukaan maisteri Snellmanin virkavirheestä on nostettava syyte laillisessa järjestyksessä, mikä muistiin merkittiin.

Herra vararehtori ilmoitti, että syyttäjältä, asiamieheksi määrätyltä Chydeniukselta vaadittu lausunto maisteri, dosentti Snellmanin asiasta antamasta selvityksestä on saapunut ja se luettiin konsistorissa. Esille nousi kysymys, tulisiko maisteri, dosentti Snellmanille vielä antaa tilaisuus selvittää asiaa, ja koska asiasta oli erilaisia käsityksiä, jouduttiin äänestykseen, jossa

Professori Törnroth katsoi ettei maisteri, dosentti Snellmanilta ole syytä vaatia lisäselvityksiä jutussa, koska syyttäjä on lausunnossaan vain toistanut aiempia väitteitään eikä hänellä muutenkaan ole asiaan mitään lisättävää.

Professorit Laurell ja Geitlin yhtyivät professori Törnrothin kantaan.

Professori Rein katsoi myös, ettei syyttäjän lausunto sisällä mitään muuta kuin mitä hän on jo ensimmäisessä kirjelmässään esittänyt ja vaatinut. Koska kysymys on kuitenkin otettu esille ja koska tällainen menettely jutun muodollisen käsittelyn vaatimusten suhteen näyttäisi käyvän päinsä, hän tahtoi jättää maisteri Snellmanille mahdollisuuden antaa lisäselvityksiä.

Professori Nordström ilmoitti, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan, että maisteri, dosentti Snellman saisi antaa lisäselvityksen asiasta.

Professori Ilmoni yhtyi professori Törnrothin kantaan.

Professori Sundvall antoi samanlaisen lausunnon kuin professori Nordström.

Professori Linsén katsoi, että syytetyllä on yleensä oikeus puolustautua niin monta kertaa kuin siihen on aihetta ja että maisteri, dosentti Snellmanille siten tulee jättää tilaisuus antaa jutussa lisäselvitys.

Professorit Tengström ja af Schultén yhtyivät professori Törnrothin kantaan.

Professori Lagus katsoi olevan jutun laillisen käsittelyn mukaista, että maisteri, dosentti Snellmanilla on tilaisuus antaa selvitys syyttäjän viimeksi antamasta lausunnosta.

Professori Sahlberg yhtyi professori Reinin kantaan.

Professori Hällström oli samaa mieltä kuin professori Törnroth ja

Herra vararehtori, professori Ursin yhtyi professorien Nordström ja Lagus kantaan.

Koska tässä äänestyksessä seitsemän ääntä annettiin sen puolesta, ettei enempi kirjeenvaihto asiassa ole tarpeen, ja koska myös seitsemän, puheenjohtaja niiden joukossa, katsoi, että maisteri, dosentti Snellmanille tulee antaa tilaisuus antaa vielä selvityksensä jutussa, mikä siis tuli myös äänestyksen tulokseksi, konsistori päätti aktiin kirjattavalla välipäätöksellä vaatia maisteri, dosentti Snellmanin lopullista lausuntoa jutussa, ja se tulee jättää konsistorille viimeistään 2. marraskuuta ennen kello kahtatoista ja jutun asiakirjat tulee samalla palauttaa.

 

3. marraskuuta

6 §

Herra vararehtori ilmoitti, että filosofian dosentti, maisteri Snellman, jota on syytetty virkavirheestä ja virkatehtävien laiminlyömisestä, on vaadittuna aikana jättänyt lopullisen lausuntonsa jutussa, joka siten voidaan ottaa esille jatkotoimia varten. Luettiin juttuun liittyvät asiakirjat, joista ilmeni seuraavaa:

Maisteri, dosentti Snellman, jonka konsistori oli 9. joulukuuta 1837 määrännyt pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi, oli tässä ominaisuudessa kieltäytynyt vahvistamasta osakunnan inspehtorin filosofian maistereille Albert ja Wilhelm Heikelille 4. toukokuuta tänä vuonna laatimia osakuntatodistuksia. Kun tästä oli ilmoitettu herra rehtorille, herra rehtori kutsutti Snellmanin saman kuun 11. päivänä keisarillisen yliopiston rehtorinkansliaan kertomaan kieltäytymisensä syyt. Tällöin Snellman esitti menettelynsä syyksi sen, että hän ei ollut virallista tietä, vaan ainoastaan huhuna ja yksityistä kautta saanut tiedon konsistorin mainitusta määräyksestä. Herra rehtori oli tästä syystä muistuttanut maisteria, ettei tämä senkään vuoksi voinut olla tietämätön konsistorin määräyksestä, jonka mukaan hänen pitäisi ottaa vastaan mainittu tehtävä, koska tämä väite oli ristiriidassa sen kanssa, mitä maisteri oli aiemmin sekä suullisesti että kirjallisesti esittänyt. Sen jälkeen kun Snellman oli kuullut määräyksestä osakunnan inspehtorilta, hän oli ensin inspehtorille ja sitten herra rehtorille ilmoittanut toivomuksensa saada vapautus mainitusta tehtävästä. Lopuksi hän oli herra rehtorin ohjeen mukaan, anomuksellaan konsistorille 16. tammikuuta tänä vuonna, osoittanut tällaisen pyynnön sille viranomaiselle, joka hänet oli kuraattoriksi määrännyt. Myös tässä anomuksessa mainitusta määräyksestä puhutaan maisterille osakunnan inspehtorin ilmoituksen kautta tuttuna asiana.

Tähän maisteri oli väittänyt, ettei hän ole saanut tietoa siitä, minkä kannan konsistori on hänen vapautusanomukseensa ottanut, jolloin herra rehtori palautti maisterin mieleen, että maisteri, jonka velvollisuus itse olisi ottaa selvää, miten konsistori on hänen hakemukseensa suhtautunut, on saanut tiedon anomuksensa hylkäämisestä konsistorissa sekä suullisesti osakunnan inspehtorilta että herra rehtorin maisterille lähettämässä kirjeessä, minkä maisteri Snellman nyt myönsi. Maisteri totesi edelleen, ettei hänellä ole koskaan ollut mitään tekemistä osakunnan kanssa, koska hän on ollut tietämätön konsistorin osakuntatodistusten vahvistamista koskevasta päätöksestä sekä siitä, mitä asiasta muuten on aiemmin säädetty. Tämän johdosta rehtori ilmoitti maisteri, dosentti Snellmanin syyllistyneen ei vain siihen, ettei hän ole ottanut kuraattorin tehtävää vastaan heti tiedon määräyksestä saatuaan, riippumatta siitä, mitä hän tehtävästä tekemällään vapautusanomuksella voisi saavuttaa. Hän ei ole myöskään ottanut selville, mitä velvollisuuksia hänellä pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorina on. Edelleen maisteri Snellman, herra rehtorin kehotettua häntä nyt vahvistamaan kyseiset todistukset, oli yhä kieltäytynyt sitä tekemästä sanoen, että todistukset sisältävät asioita, joita maisteri ei tunne, koska maisterilla ei ole ollut mitään tekemistä osakunnan asioiden kanssa. Tästä syystä herra rehtori oli todennut maisteri, dosentti Snellmanin syyllistyneen laiminlyöntiin virantoimituksessa sekä virkavirheeseen, koska hän huolimatta konsistorin määräyksestä ottaa vastaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävä, ei ole noudattanut tällaiseen määräämiseen oikeutetun viranomaisen määräystä, eikä myöskään nyt halunnut vahvistaa mainittuja osakuntatodistuksia, vaikka hänelle oli kuraattorille kuuluvista velvollisuuksista muistutettu. Tästä syystä herra rehtori keisarillisen yliopiston statuuttien 61 §:n 2. momentin nojalla nuhteli maisteria tällaisesta tottelemattomuudesta ja kuraattorintehtävien laiminlyönnistä sekä varoitti maisteria niistä ankarista ja epämiellyttävistä seurauksista, joita tällaisen laiminlyömisen jatkuminen voisi maisterille aiheuttaa ja jotka johtaisivat kaikkien maisterin yliopiston dosenttina nauttimien etujen menettämiseen. Tämän jälkeen herra rehtori oli jälleen kehottanut maisteria vahvistamaan useaan otteeseen mainitut osakuntatodistukset, mitä maisteri ei kuitenkaan aiemmin esittämiinsä syihin vedoten katsonut voivansa tehdä, jolloin herra rehtori totesi asian siirtyvän toiselle viranomaiselle. Kun asia oli esillä konsistorissa 12. toukokuuta, maisteri, dosentti Snellman oli jättänyt asiasta kirjelmän, jossa hän on edelleen kehitellyt rehtorin kansliassa kieltäytymisensä syiksi esittämiään perusteluja. Toukokuun 30. päivänä maisteri Snellman oli konsistorissa kuultavaksi kutsuttuna ja tuolloin hän oli ilmoittanut, että yhtä hyvin rehtorin kansliassa kuin konsistorille jättämässään kirjelmässä ilmoittamistaan syistä hän ei voi muuta kuin jatkaa kieltäytymistään useasti mainitun osakunnan kuraattorin tehtävän vastaanottamisesta ja samana päivänä tekemällään päätöksellä konsistori oli velvoittanut yliopiston asiamiehen ajamaan juttua syyttäjän ominaisuudessa. 30. kesäkuuta tämän johdosta konsistorille jättämässään muistiossa asiamies toteaa jutun asiakirjoista käyvän ilmi seuraavaa:

Keisarillisen yliopiston herra rehtori on antanut konsistorille tiedoksi, että etelä- ja pohjoispohjalaiset osakunnat, osakuntien herrojen inspehtorien herra rehtorille antaman tiedon mukaan ovat kuraattorin toimeen vaalissa valinneet maisteri, dosentti Jakob Hällsténin ja teologian kandidaatti, maisteri Aron Gustaf Borgin, mutta koska nämä ovat mainituista tehtävistä kieltäytyneet, osakunnat ovat sittemmin pyytäneet konsistoria valitsemaan itselleen kuraattorit. Konsistori on 25. marraskuuta viime vuonna päättänyt, että asiassa on meneteltävä sen mukaisesti mitä aiemmin on säädetty osakuntien inspehtorien nimeämisestä siinä tapauksessa että konsistori heidät valitsee. Tehtävään valitun henkilön tulee siten hoitaa tehtävää ainakin tietyn ajan, ellei päteviä syitä tehtävästä vapauttamiseksi esitetä, mutta tuon ajan kuluttua hänellä on oikeus halutessaan luopua tehtävästä, johon tuolloin nimetään toinen henkilö, ellei osakunta halua vaalioikeuttaan käyttää. Tämän lisäksi konsistori oli päättänyt harkita sopivaa henkilöä ja valita pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin myöhemmin. Tämän seurauksena konsistori 9. joulukuuta valitsi tehtävään maisteri, dosentti Snellmanin, jonka sen mukaisesti mitä aiemmin on säädetty, tulee hoitaa tehtävää ainakin vuoden ajan, jonka jälkeen hänellä olisi oikeus siitä erota. Konsistorille lähettämässään kirjelmässä maisteri, dosentti Snellman on anonut vapautusta hänelle näin määrätystä kuraattorin toimesta sekä esittänyt anomuksensa tueksi useita syitä, joita konsistori ei kuitenkin katsonut päteviksi, minkä vuoksi konsistori 3. helmikuuta on velvoittanut maisteri, dosentti Snellmanin 9. joulukuuta viime vuonna tehdyn päätöksen mukaisesti vastaanottamaan mainitun tehtävän. Sittemmin yliopiston herra rehtorille on ilmoitettu, että maisteri, dosentti Snellman on kieltäytynyt suorittamasta konsistorin 15. huhtikuuta 1837 osakuntien kuraattorien tehtävistä tekemän päätöksen mukaisesti hänelle kuuluvaa tehtävää, vahvistamasta pohjoispohjalaisen osakunnan inspehtorin herra professori Tengströmin filosofian maistereille Albert ja Wilhelm Heikelille 4. toukokuuta laatimia osakuntatodistuksia. Maisteri Snellman on sen johdosta 11. toukokuuta kutsuttu herra rehtorin kuultavaksi professori Tengströmin ollessa myös läsnä. Tällöin maisteri Snellman on kuitenkin, mikä käy ilmi sekä herra rehtorin ja professori Tengströmin suullisista tiedonannoista että herra rehtorin Snellmanille lähettämästä kutsusta saapua konsistoriin asiassa, joka koskee hänen nimeämistään kuraattoriksi 9. joulukuuta ja sanotun päätöksen vahvistamista 3. helmikuuta, ilmoittanut, ettei hänellä ole ollut mitään tekemistä pohjoispohjalaisen osakunnan asioiden kanssa eikä hän siten edes tunne osakuntaan kuuluvia henkilöitä, joten hän ei voi kyseisiä todistuksia vahvistaa. Maisteri Snellman on kuitenkin, siitä huolimatta että hän on tästä laiminlyönnistään ja virheellisestä menettelystään saanut yliopiston herra rehtorin asianmukaiset nuhteet ja uudistetun kehotuksen vahvistaa mainitut osakuntatodistukset, edelleen kieltäytynyt sitä tekemästä. Tämän lisäksi maisteri Snellman on, ei ainoastaan konsistorille seuraavana päivänä jättämässään kirjelmässä, vaan myös ollessaan, rehtorin ilmoitettua asian konsistorille, konsistorin kuultavana 30. toukokuuta, julistanut edelleen kieltäytyvänsä mainitun osakunnan kuraattorin tehtävän vastaanottamisesta.

Siten asiamies on katsonut täydellisesti osoitetuksi, että maisteri, dosentti Snellman ei vain ole lyönyt laimin virkatehtäviään, vaan myös osoittanut avointa tottelemattomuutta konsistorin hänelle ilmoittamia päätöksiä ja määräyksiä vastaan, joihin hän ei ole asiaankuuluvaa tietä hakenut eikä saanut muutoksia, ja näin ollen vaatinut, että korkea-arvoinen konsistori tuomitsisi maisteri, dosentti Snellmanin keisarillisesta yliopistosta armollisesti säädettyjen statuuttien 90 §:n sekä kuninkaallisen kirjeen 4. elokuuta 1762 nojalla lain edellyttämään rangaistukseen.

Yhtä hyvin tässä kuin syyttäjän jutussa antamien vastineiden johdosta, joissa syyttäjä on ainoastaan toistanut asiassa aiemmin esittämiä väitteitään ja vaatimuksiaan, maisteri Snellman on osaksi toistanut asiassa aiemmin esittämiään ja tässä yhteydessä edellä muistiinmerkittyjä seikkoja, osaksi koettanut keisarillisen yliopiston statuuttien pykäliin 104, 116 ja 127 sekä 131 §:n 3. momenttiin vetoamalla osoittaa, ettei konsistorilla ole ollut valtaa nimetä maisteri vastoin tämän tahtoa pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi niin kauan kuin osakunta ei ole tavallisessa järjestyksessä häntä tehtävään kutsunut. Snellmanin mielestä tehtävää voi vain tässä lain mainitsemassa tapauksessa pitää häntä velvoittavana virkatehtävänä, joten Snellman katsoi, ettei hän kieltäytymisellään nyt kyseessä olevan määräyksen noudattamisesta ole syyllistynyt virkavirheeseen. Syyttäjä on väittänyt, että konsistorin päätös valita maisteri kuraattorin tehtävään on saanut lainvoiman hänen suhteensa, koska maisteri ei ole hakenut eikä saanut siihen muutosta. Tähän Snellman on vastannut, että valitusmahdollisuus on häneltä evätty, koska maisteri ei ole saanut konsistorin päätöstä kirjallisena eikä myöskään sen paremmin suullisesti kuin kirjallisestikaan annettua valitusosoitusta. Lisäksi maisterin ei olisi ollut mahdollista hakea korkeammalta taholta muutosta konsistorin mainittuun päätökseen, koska hänen esityksensä asiasta olisi dokumenttien puuttuessa ollut virheellinen, sillä maisteri ei ollut ennen kuin vasta 11. toukokuuta tänä vuonna, jolloin hänet oli kutsuttu rehtorinkansliaan asiassa kuultavaksi, saanut tiedon siitä, että hänet on nimitetty kuraattoriksi vain vuoden ajaksi. Tämän kaiken johdosta maisteri Snellman on anonut kumottavaksi syyttäjän häntä vastaan esittämiä rangaistusvaatimuksia tottelemattomuudesta konsistorin päätöksiä kohtaan sekä virkavirheestä ja laiminlyönnistä virantoimituksessa.

Konsistori harkitsi asianmukaisesti tätä ja muuta asiakirjoihin sisältyvää ja koska maisteri, dosentti Snellmanin virkavirheen laadusta sekä siitä vastuusta, joka hänelle sen vuoksi pitäisi langettaa, esitettiin erilaisia mielipiteitä, jouduttiin äänestykseen.

Professori Törnroth totesi seuraavaa: Huolimatta siitä, että olen tarkasti tutkinut keisarillisen Aleksanterin yliopiston statuuttien 104. pykälän, ei minulla ole selkeää käsitystä siitä, onko konsistorilla, jolla tosin on oikeus määrätä osakuntien sisäisestä hallinnosta sekä ajan ja olosuhteiden siihen vaatimista muutoksista, oikeus määrätä dosentti tai apulainen kuraattorin toimeen vastoin tämän tahtoa ja ilman vapaaehtoista suostumista. Siitä huolimatta näkisin maisteri Snellmanin tapauksessa hänen menetelleen virheellisesti sikäli, että maisteri on omavaltaisesti kiertänyt ja jättänyt noudattamatta konsistorin määräystä, jolla hänet velvoitettiin ottamaan vuoden ajaksi vastaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävä. Mainitun osakunnan inspehtorin välittämän tiedon sekä jutun yhteydessä annettujen selvitysten perusteella Snellman ensin väittää, ettei hän tiennyt määräyksen olevan vain vuoden ajaksi, mutta jälkimmäisessä selvityksessään hän kohottaa itsensä konsistorin toimenpiteiden tuomariksi ja sanoo, ettei hän ole totellut konsistorin päätöstä siksi, että se on lainvastainen. Maisteri on myös tiennyt, että koska hän ei ole määrätyn ajan puitteissa asianmukaista tietä valittanut konsistorin toimenpiteestä, se on saanut häntä sitovan voiman. Maisteri Snellmanilla, joka nauttii konsistorin myöntämistä varoista huomattavaa vuotuista apurahaa, on siksi muitakin kuin vain kirjallisia velvollisuuksia sen yhteisön suhteen, johon hän kuuluu, joten maisteri Snellman tulee määrätä vuoden ajaksi menettämään sen rahasumman, jota hän edellä mainitusta syystä nauttii.

Professori Laurell sanoi: kuten asiakirjoista kävi ilmi, maisteri, dosentti Snellman on saanut tiedon määräyksestään pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi pohjoispohjalaisen osakunnan inspehtorin, filosofian professori ym. J. J. Tengströmin välityksellä, ja filosofian dosenttina maisterin lähin esimies on juuri Tengström. Edelleen maisteri Snellman ei sen jälkeen kun konsistori 3. helmikuuta oli hylännyt ne syyt, joiden perusteella maisteri konsistorille 16. tammikuuta jättämässään kirjelmässä oli anonut vapautusta tuosta tehtävästä, laillisessa järjestyksessä ja säädetyn ajan puitteissa valittanut kyseisestä päätöksestä. Siitä huolimatta hän ei vain ole jättänyt ottamatta vastaan kuraattorin tehtävää, vaan myös rehtorin hänelle 11. toukokuuta pitämässä puhuttelussa on itsepäisesti ilmoittanut edelleen kieltäytyvänsä useasti mainitun päätöksen noudattamisesta. Sen vuoksi professori piti oikeudenmukaisena, että maisteri, dosentti Snellman kuninkaallisen kirjeen 4. elokuuta 1762 nojalla pidätetään puolen vuoden ajaksi dosentuuristaan, ilman että häntä tuomitaan kuitenkaan menettämään stipendiään, koska se ei millään tavoin ole palkkio siitä virasta, jossa maisteri Snellman on virheen tehnyt eikä stipendiä siten voi tällaisen virheen vuoksi myöskään evätä.

Professori Geitlin lausui: Vakaumukseni on, että maisteri Snellman on itsepintaisella kieltäytymisellään tottelemasta konsistorin hänelle välittämää määräystä ottaa vastaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin toimi syyllistynyt virheeseen, jonka vakavuutta lisää se, että tällainen menettely, ellei siihen asianmukaisesti puututa, johtaisi mitä tuhoisimpiin seurauksiin ja hävittäisi yliopistosta kaiken kurin ja järjestyksen. Tästä syystä, ja koska minä silloin kun maisteri Snellmanin kieltäytymistä tai vapautusanomusta konsistorissa pohdittiin, kannatin Snellmanin vapauttamista tästä toimesta, katson nyt, koska konsistorin enemmistö silloin oli toista mieltä, velvollisuuteni olevan julistaa maisteri Snellman syylliseksi ja vastuuseen jatkuvasta kieltäytymisestään konsistorin päätöksen tottelemisesta. En voi myöskään pitää huomionarvoisena sitä maisteri Snellmanin selvityksessään esittämää seikkaa, ettei hänellä ole ollut mahdollisuutta valittaa, koska päätös on ilmoitettu hänelle vain suullisesti. Vastaavat määräykset on aina välitetty samalla tavalla ja maisteri Snellman olisi niin vain halutessaan saanut valitusosoituksen sekä asianmukaisesti todistetun jäljennöksen hänen nimittämisestään kuraattoriksi. Yhtä perusteettomalta näyttää minusta se maisteri Snellmanin väite, että konsistori hänen nimittämisessään olisi toiminut lainvastaisesti. Keisarillisen Aleksanterin yliopiston statuuttien 104. pykälä osoittaa tämän väitteen perusteettomuuden. Pykälän alun sanat ”yliopistossa vanhoilta ajoilta periytyneen järjestyksen mukaan” eivät voi tarkoittaa mitään muuta kuin ylioppilasnuorison jakoa eri osakuntiin, mikä ilmenee siitä, että samassa yhteydessä tehdään jo muutos aikaisempaan menettelyyn rajoittamalla oikeus tai velvollisuus toimia kuraattorina vain apulaisille ja dosenteille. Vanhoilta ajoilta periytyneen käytännön mukaan tällainen rajoitus ei olisi tullut kysymykseen. Koska sama pykälä edelleen oikeuttaa konsistorin toteuttamaan osakuntien sisäisessä hallinnossa tarpeellisia muutoksia ja koska pohjoispohjalainen osakunta on vastoin aiempaa menettelyä kieltäytynyt valitsemasta kuraattoria, niin muutos tavalliseen menettelytapaan oli välttämätön ja konsistorin toimenpide siten täysin statuuttien määräysten mukainen. Tehty muutos on mielestäni sitä tarpeellisempi, koska vaalin on tarkoituksensa täyttääkseen oltava vapaa; pakolla toimitettu vaali on ristiriitainen teko ja saattaa johtaa järjettömyyksiin.

Tämän johdosta en voi muuta kuin määrätä maisteri dosentti Snellmanin, joka on kieltäytynyt ottamasta vastaan tehtävää, johon hänet dosenttina on määrätty, kuninkaallisen kirjeen 4. elokuuta 1762 nojalla menettämään osan nykyisestä kirjallisesta apurahastaan, jota hän mainittujen apurahojen jakamisohjeiden 9. pykälän mukaan voi vain dosenttina saada. Katson kuitenkin kohtuulliseksi, että hänet tuomitaan menettämään vain puolet vuoden apurahastaan.

Professori Rein antoi seuraavan lausunnon: kun konsistori keskusteli maisteri, dosentti Snellmanin määräämisestä pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi siitä huolimatta, että hän oli sellaisesta luottamuksesta kieltäytynyt, ilmoitin kantanani, että sellainen toimenpide olisi lainvastainen, eikä konsistorilla olisi sellaiseen oikeutta, puhumattakaan siitä, että se olisi turmiollinen osakuntalaitoksen ja ylioppilaiden kurinpidon kannalta. Olen edelleen samaa mieltä. Mikään niistä lakipykälistä, joihin konsistori toimenpiteen oikeuttamiseksi on vedonnut, ei sikäli kuin ymmärrän, millään tavoin anna konsistorille tällaista oikeutta. Tunnontarkan pohdinnan jälkeen en ole päätynyt muuhun tulokseen kuin että konsistorin menettely ei ole perustunut lakiin, mutta toisaalta minun on myönnettävä, että tämä itsessään laiton menettely on tapahtumien kulun myötä saanut maisteri Snellmania laillisesti sitovan voiman. Ellei aiemmin, niin ainakin 11. toukokuuta maisteri Snellman sai rehtorinkanslian pöytäkirjassa virallisen tiedon siitä, ettei hänen kieltäytymiseensä ole suostuttu. 30. toukokuuta Snellmanille annettiin mahdollisuus selvittää konsistorille, aikooko hän jatkaa kieltäytymistään. Silloin hänellä olisi ollut, jos hän olisi katsonut oikeuttaan loukatun, mahdollisuus esittää ylemmälle viranomaiselle valitus konsistorin menettelystä, mutta koska hän jätti tämän oikeutensa käyttämättä, niin hänelle jäi vain yksi lainmukainen menettelytapa, laillisen esimiehensä totteleminen. Koska hän ei ole totellut, hän on syyllistynyt tottelemattomuuteen ja katson oikeudenmukaiseksi antaa hänelle konsistorin vakavat nuhteet tästä asiasta.

Professori Nordström totesi, että kun 3. helmikuuta käsiteltiin kirjelmää, jossa Snellman erityisesti siitä syystä, että kirjalliset työt vievät hänen aikansa, kieltäytyi pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävästä, professori oli sitä mieltä että koska osakuntaa ei ollut asianmukaisesti kehotettu eikä sillä ollut ollut tilaisuutta suorittaa kuraattorin vaalia siten kuin sen sekä oikeus että velvollisuus olisi, ja koska ketään ei ylipäänsä voida, ellei laki selvästi toisin määrää, velvoittaa ottamaan vastaan tehtävää, jota hän ei usko kykenevänsä asiaankuuluvalla huolellisuudella ja tarkkuudella hoitamaan, niin maisteri Snellmania ei ollut syytä määrätä edelleen vastoin tahtoaan hoitamaan mainittua kuraattorin tehtävää. Tätä tukee sekin, että kuninkaallinen kirje 16. syyskuuta 1741, joka tosin mainitsee vain osakuntien inspehtorit, mutta jota hyvällä syyllä sen vuoksi, että inspehtorin ja kuraattorin suhde osakuntaan on samankaltainen, on aina sovellettu myös kuraattoreihin, nimenomaisesti antaa inspehtoreille ja siten myös kuraattoreille oikeuden valituksi tultuaankin kieltäytyä näistä tehtävistä, mikäli siihen on pakottavia syitä. Siten konsistori on useita kertoja ennen Snellmanin tapausta ja myös sen jälkeen hyväksynyt tällaisia kieltäytymisiä. Vaikkei yliopiston statuuttien 104. pykälää professorin mielestä voikaan tulkita niin, että se antaisi konsistorille rajattoman vallan määrätä dosentti tai apulainen ottamaan vastaan osakunnan kuraattorin tehtävä siitä huolimatta, onko vaalia suoritettu vai ei, niin tämä pykälä silti velvoittaa konsistorin yleisesti huolehtimaan osakuntien sisäisestä hallinnosta. Mainittuna päivänä konsistorin jäsenten enemmistö maisteri Snellmanin kieltäytymisestä piittaamatta velvoitti hänet vuoden ajaksi ottamaan vastaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin toimen, joten professori katsoi edellä ilmaistun mielipiteensä olevan tällä hetkellä voimaton. Sen valossa, mitä asiasta jutun käsittelyn myötä on tullut ilmi on selvää, että vaikka konsistori 3. helmikuuta uudisti maisteri Snellmanin määräyksen, sen jälkeen kun hän lain ja perinnäisen oikeuden tuella oli samanlaisesta määräyksestä aiemmin kieltäytynyt, ei maisteri ollut saanut virallista ja täydellistä tietoa asiasta ennen 11. toukokuuta, tai edellisenä päivänä, jolloin ilmoitus virkavirheestä häntä vastaan konsistorille tehtiin ja maisteri Snellman kutsuttiin rehtorin kansliaan antamaan selvitys kieltäytymisestään eräiden osakuntatodistusten allekirjoittamisesta. Samasta päätöksestä osakunnan inspehtorilta yksityisessä keskustelussa saamaansa tietoa maisteri Snellman ei sen yksityisyyden vuoksi ole pitänyt mihinkään toimenpiteisiin velvoittavana. Tätä tietoa ei voi, kun kyse on virallisesta määräyksestä, katsoa laillisesti toimitetun maisterille niin kauan kuin hän ei sitä ole tunnustanut itseään sitovaksi, eikä tieto ole ollut riittävä, koska inspehtori ei toiminut konsistorin nimissä ja sen määräämänä. Sen vuoksi ja koska tapahtumat, jotka ovat virkavirhesyytteen perustana ja aiheena, ovat sattuneet ennen kuin maisteri Snellman on saanut virallisen ja täydellisen ilmoituksen siitä, että hänet on kieltäytymisensä jälkeenkin edelleen määrätty kuraattorin tehtävään ja hänellä on ollut tilaisuus halutessaan valittaa tästä päätöksestä korkeammalle taholle, professori piti oikeudenmukaisena, että syytteen tällä kertaa annettaisiin raueta ilman seurauksia.

Professori Ilmoni yhtyi professori Reinin mielipiteeseen.

Professori Sundvall katsoi olevan täysin selvää, että maisteri Snellman on tehnyt virheen, josta hänet pitää asettaa vastuuseen ja tätä virhettä tulee sen itsepäisyyden ja pahansuopaisuuden vuoksi, joka niin selvästi tulee esiin yhtä hyvin maisteri Snellmanin menettelytavassa kuin hänen asiasta antamissaan selvityksissä, tulee tarkastella harkittuna rikoksena ja vastuu on määrättävä sen mukaisesti. Koska virasta erottaminen kuitenkin professorin mielestä tuntuisi liian ankaralta, professori piti virasta pidättämistä tässä tapauksessa sopivampana kuin sakkorangaistusta ja katsoi, että maisteri, dosentti Snellman pitää erottaa dosentuuristaan kahden vuoden ajaksi, ja tämän seurauksena hänen tulee menettää samalta ajalta yliopistolta nauttimansa kirjallinen apuraha.

Professori Linsén lausui: Professori Sundvallin tavoin katson maisteri, dosentti Snellmanin syylliseksi siihen virkavirheeseen, josta häntä syytetään ja olen kiinnittänyt huomiota ennen kaikkea siihen henkeen, niihin kaikkea velvollisuudentuntoa ja yhteiskuntajärjestyksen kunnioittamista pilkkaaviin periaatteisiin, joihin hänen toimintansa perustuu. Näitä periaatteita maisteri, dosentti Snellman on pitkään koettanut saada voimaan. Neuvot, varoitukset tai nuhtelut, joita on annettu useampaankin kertaan, eivät ole hänen lujuuttaan tässä asiassa voittaneet. Hänen sofistikointinsa on taitavaa ja kyvykästä, eikä siltä puutu suosiota. Koska maisteri Snellman tällä tavoin on loukannut akateemisen kutsumuksen pyhyyttä, pidän oikeudenmukaisuuden ehdottomana edellytyksenä sitä, että hänet kuninkaallisen kirjeen 4. elokuuta 1762 nojalla erotetaan dosentinvirastaan. Sitä paitsi se pilkallinen tyyli, joka Snellmanin kirjoituksia kaikkialla leimaa, herjaavat syytteet vainosta ja häiriöistä sekä puheet yliopiston lähentämisestä kouluun ovat sen luontoisia että maisteri Snellman oikeudenkäyntikaaren 14. luvun pykälän 7. mukaan on tuomittava vähintään neljänkymmenen taalarin sakkoihin.

Professori Tengström esitti seuraavaa: maisteri Snellman väittää konsistorin toimineen lainvastaisesti rajoittamalla pohjoispohjalaisen osakunnan oikeutta ja velvollisuutta valita kuraattori, minkä vuoksi yliopiston apulaisten ja dosenttien laillista ja moraalista suhdetta opiskelevaan nuorisoon on häiritty. Mutta koska mainittu osakunta ei ole kieltäytynyt vaalista, vaan ainoastaan tässä tilanteessa anonut, että konsistori tällä kertaa valitsisi kuraattorin, ei konsistori ole riistänyt mainitulta osakunnalta sen oikeutta ja velvollisuutta vaan ainoastaan tehnyt sen, mitä konsistorin asema lainkäyttäjänä ylioppilasnuorison suhteen vaati. Jos osakunta nimittäin olisi järjestänyt kuraattorin vaalin, se olisi ollut huolissaan valitun kieltäytymisestä, ja varmuudella oli odotettavissa, että se henkilö tai ne henkilöt, joille osakunta tämän luottamuksen seuraavina osoittaisi, aikoivat myös kieltäytyä tehtävästä. Konsistorin tämän johdosta tekemällä päätöksellä ei ensinnäkään viety maisteri Snellmanilta mitään moraalista todellista oikeutta, koska jos osakunta olisi pakotettu valitsemaan kuraattoria, vaali ei olisi ollut todellinen ilmaus osakunnan luottamuksesta. Mitä konsistorin päätöksen yleiseen lainmukaisuuteen tulee, niin päätöksenteossa ei poikettu mistään annetusta määräyksestä, vaan ainoastaan vanhasta tavasta, johon sellaisena on suhtauduttava harkiten eikä sitä voi pitää laillista viranomaista ehdottomasti sitovana eikä lain tavoin ikuisesti pätevänä. Maisteri Snellman on kieltäytynyt tottelemasta konsistorin päätöstä sillä perusteella, että osakuntalaiset tämän vanhan käytännön mukaisesti itse valitsevat kuraattorinsa, mikä kieltämättä sopii yhteen akateemisen lainsäädännön muissa asioissa esittämän nimenomaisen sisällön kanssa. Samalla Snellman itse on kuitenkin asettunut vastustamaan toista yhtä vanhaa tapaa ja jatkanut ainoastaan negatiivista kieltäytymistään, tai hän ei ole katsonut edes tarpeelliseksi hakea muutosta konsistorilta, mitä hän perustelee sillä, ettei hän ole saanut määräystä kirjallisena. Näin hän on kuitenkin itse sekä sanoissa että teoissa oman mielensä mukaan ja vastoin konsistorin käsitystä, jolla kuitenkin näissä asioissa on oikeus puolellaan, hyväksynyt yhden mutta hylännyt toisen vanhan tavan, jonka mukaan kuraattorien nimityksistä ei ole koskaan ilmoitettu kirjallisesti. Näin katson maisteri Snellmanin itse lausuneen syyllisyytensä siihen, mistä yliopiston asiamies häntä syyttää. Ja koska hän itse on luopunut osasta hänelle kuuluvia tehtäviä heti kun konsistorin niitä koskevasta päätöksestä oli hänelle ilmoitettu, tuntuu sopivimmalta pidättää hänet yliopistossa hoitamastaan dosentin toimesta. Tämän ajan pituuden suhteen yhdyn professori Laurellin kantaan. Samoin olen sitä mieltä, että maisteri Snellman voi ja hänen tulee saada nauttia nuorille kirjailijoille tarkoitettua stipendiään keskeytymättä.

Professori af Schultén, joka katsoi maisteri dosentti Snellmanin toimintatavallaan syyllistyneen tarkoitukselliseen tottelemattomuuteen sitä viranomaista kohtaan, jonka määräyksiä maisteri on velvollinen noudattamaan, yhtyi professori Linsénin kantaan tuomita maisteri Snellman menettämään dosentin virkansa yliopistossa. Professori ei tukeutunut ainoastaan herra professori Linsénin esittämiin moraalisiin syihin, jotka professorin mielestä ovat erittäin huomionarvoisia, vaan myös kuninkaallisen kirjeen 4. elokuuta 1762 sisältöön siinä, että virkavirheen laadun mukaan määrätään rangaistukseksi lievempien sakkorangaistuksien lisäksi selvästi myös ”viran menetys”, jota määräystä professorin mielestä tässä tapauksessa jos koskaan pitää soveltaa, sillä virkavirhe tuskin voi olla vakavampi ja harkitumpi kuin se mihin maisteri, dosentti Snellman on syyllistynyt, kun hän avoimesti, harkitusti ja toistuvasti on kieltäytynyt noudattamasta yliopiston konsistorin hänelle välittämää, hänen virastaan johtuvaa määräystä.

Professori Lagus katsoi, että maisteri dosentti Snellman on myös hänen mielestään osoittanut tottelemattomuutta asianmukaista viranomaista kohtaan kieltäytyessään suorittamasta viranomaisen hänelle velvoittamaa tehtävää. Samoin professori on mielipahakseen huomannut, että maisteri Snellman hänelle jätetystä riittävästä miettimisajasta huolimatta on itsepintaisesti kieltäytynyt panemasta toimeen konsistorin määräystä. Koska professori kuitenkin yhä haluaa antaa maisteri Snellmanille tilaisuuden vakavasti harkita sitä, mitä hänen tehtäviinsä akateemisen yhteisön jäsenenä kuuluu, professori ei halunnut tällä kertaa tuomita häntä lopullisesti menettämään yliopistollista opettajantointaan, vaan katsoi, että maisteri, dosentti Snellman on erotettava dosentuurista vuoden ajaksi ja sen lisäksi tuomittava menettämään toimeen liittyvät edut ja ansiot, nyös kirjallisen apurahan.

Professori Sahlberg katsoi riittävästi toteennäytetyksi sen, minkä maisteri, dosentti Snellman on itsekin myöntänyt, että maisteri on kieltäytynyt tottelemasta hänelle välitettyä määräystä ottaa vastaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävä. Professorien Sundvall, Linsén ja af Schultén tavoin hän kiinnitti erityistä huomiota itsepäisyyteen, jolla maisteri Snellman, jota useita kertoja on muistutettu hänen velvollisuudestaan, on toistanut kieltäytyvänsä tottelemasta konsistorin päätöstä. Siten hänen virkavirheensä on erittäin vaarallinen koko yhteiskuntajärjestyksen kannalta ja siksi siihen pitää puuttua hyvin vakavasti. Snellmanille langetettavan vastuun suhteen professori yhtyi pääasiassa professorien Linsén ja af Schultén kantaan, jonka mukaan hänet pitää erottaa dosentuurista. Ja vaikka professori ei voi olla myöntämättä, että maisteri Snellman on juttuun liittyvissä selvityksissään käyttänyt erittäin sopimatonta kieltä, ei Snellmania professorin mielestä kuitenkaan pidä erityisesti tästä syystä tuomita sakkoihin, mikäli hän dosentuurinsa myötä menettää myös yliopistosta nyt nauttimansa kirjallisen apurahan.

Professori Hällström yhtyi professori Laguksen kantaan ja

Herra vararehtori, professori Ursin lausui: Voidakseni tarkemmin määritellä Maisteri Snellmanin tekojen luonnetta tässä kysymyksessä pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin toimesta, pyydän saada kiinnittää lähempää huomiota maisteri Snellmanin asiamiehen muistion johdosta konsistorille 15. lokakuuta antamaan selvitykseen.

Maisteri, dosentti Snellman puuttuu erityisesti siihen, ettei hän ennen kuin 11. toukokuuta rehtorin kansliassa saanut tietää, että hänen nimityksensä pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi on tehty vain vuoden ajaksi, jonka jälkeen hänellä on oikeus tehtävästä luopua. Jos tällä tarkoitetaan, kuten näyttää, että vastuu sellaisessa tapauksessa olisi vähäisempi, niin näyttää selvältä, että jos konsistorin vuodeksi antaman määräyksen laiminlyöminen katsotaan virheeksi, niin on aivan yhtä rikollista kieltäytyä tottelemasta konsistoria siinä uskossa, että konsistori on määrännyt maisteri Snellmanin hoitamaan kuraattorin tehtävää vielä pitemmäksi ajaksi.

Maisteri Snellman väittää, että hänen 16. tammikuuta (ei 16. helmikuuta, kuten maisteri virheellisesti ilmoittaa) konsistorille jättämänsä kirjelmä on annettu herra rehtorin nimenomaisesta käskystä. On mahdotonta, että kirje perustuisi rehtorin käskyyn. Kun maisteri Snellman toivoi tulevansa vapautetuksi kuraattorin tehtävästä, pohjoispohjalaisen osakunnan inspehtori kehotti häntä kääntymään yliopiston herra rehtorin puoleen. Samalla tavoin herra rehtori, kuten rehtorin kanslian pöytäkirja 11. toukokuuta osoittaa, on ilmoittanut maisteri Snellmanille, että maisterin valituksen harkitseminen kuuluu sille viranomaiselle, joka hänet on kuraattoriksi valinnut ja että hänen siten tulee kääntyä konsistorin puoleen. Tätä ei mitenkään voi kutsua käskyksi. Sinänsä ei näyttäisi lainkaan muuttavan asiaa, vaikka se olisi ollutkin herra rehtorin käsky, mitä se kuitenkaan ei ollut.

Maisteri Snellman haluaa, että hänen 16. tammmikuuta jättämäänsä kirjettä ei pidettäisi vapautusanomuksena vaan ainoastaan rehtorin käskystä uudistettuna kieltäytymisenä. On kuitenkin tosiasiallisesti virheellistä ajatella, että herra rehtori käskisi maisteri Snellmania jättämään kirjelmää konsistorille ja vielä vähemmän rehtori on määrännyt tällä tavoin jotakin, kaikkein vähiten jättämään uudistettua kieltäytymistä. Mutta loppujen lopuksi on yhdentekevää, mistä syystä kirjelmä on konsistoriin tullut. Pääasia on, että siinä nimenomaisesti kieltäydytään tottelemasta konsistoria.

Tämän kieltäytymisen maisteri Snellman tunnustaakin täysin avoimesti nyt puheena olevassa selvityksessään. Hän luulee kuitenkin olevansa itse oikeutettu päättämään, tuleeko hänen, kuten kirjelmässä sanotaan, sellaisessa asiassa, joka ei koske hänen virkaansa yliopiston dosenttina, totella konsistorin päätöstä hyvällä omallatunnolla vai ei. Tässä herra maisteri esittää periaatteen, joka vallalle päästessään ilman muuta hävittäisi kaiken yhteiskunnallisen järjestyksen. Sillä jos alempiarvoinen itse saisi ratkaista, koskeeko ylemmältä viranomaiselta tullut käsky todella hänen virkaansa vai ei ja jos hän saisi oman mielensä mukaan kieltäytyä ottamasta vastaan viranomaisen määräyksiä, niin itsekkyys vapautettaisiin kaikista kahleistaan ja se tuhoaisi pian sen järjestyksen, johon lainkuuliaisuus ja esimiesjärjestelmä tähtäävät. Kuuliaisuus on alempiarvoisen ehdoton velvollisuus. Myös alempiarvoiselle on kuitenkin annettu mahdollisuus hakea muutosta laillisessa järjestyksessä, jos hän tuntee oikeuksiaan jossain suhteessa loukatun. Sitä vastoin maisteri Snellmanin käsitys yksityisen kansalaisen valtion hänelle suomista oikeuksista on nurinkurinen, kun hän uskoo itse olevansa oikeutettu päättämään, tuleeko hänen totella konsistoria vai ei – myös siinä tapauksessa, että konsistorin käsky olisi ollut, kuten maisteri Snellmania miellyttää se leimata, epäoikeutettu ja lainvastainen.

Mutta konsistorin toimenpide on sekä oikeutettu että lainmukainen. Tämä seuraa ilman muuta statuuttien 104 §:stä, ellei maisteri Snellmanin tavoin täydellisesti väärin ymmärrä tätä pykälää, mitä en kuitenkaan tahdo olettaa vastoin parempaa tietoa tehdyksi. 104 § määrää selvin sanoin, että ”konsistorin tehtävä on määrätä kaikesta osakuntien sisäistä hallintoa koskevasta ja toimeenpanna ajan ja olosuhteiden siinä vaatimia muutoksia.” Koska osakuntalaiset joinakin kertoina eivät ole osoittaneet halua käyttää oikeuttaan valita inspehtori ja kuraattori, niin konsistori on siitä syystä, että samaisen 104 §:n mukaan ”osakunnan tulee olla inspehtorina toimivan professorin ja kuraattorina toimivan apulaisen tai dosentin valvonnassa” katsonut sopivaksi määrätä osakuntien sisäisestä hallinnosta niin että tällaisessa tapauksessa konsistori valitseee inspehtorin ja kuraattorin. Tällä ei kuitenkaan ole viety osakuntalaisilta mahdollisuutta tehtävien seuraavan kerran tullessa auki jälleen käyttää vaalioikeuttansa. Konsistorin toimenpide maisteri, dosentti Snellmanin suhteen on sis sekä oikeutettu että laillinen, ja tämä on sitä selvempää, koska mikään hallitsijan vahvistama vanhempi tai uudempi laki ei varsinaisesti määrää, miten kuraattorien asettamisessa on meneteltävä, vaikka maisteri Snellman sellaista väittääkin. Vanhan tavan mukaan kuraattorit ja inspehtorit on valittu osakunnan vapailla vaaleilla ja niin tulee olemaan vastakin sikäli kuin osakuntalaiset käyttävät vaalioikeuttaan, joka heille jokaista kertaa varten on suotu. Mutta pykälän 104. ilmauksen ”vanhoilta ajoilta perityn järjestyksen mukaisesti” tulkinta siten kuin maisteri Snellman haluaa, että sen mukaan lainsäätäjä haluaisi säätää kuraattorin asettamistavan vanhasta käytännöstä riippuvaksi, on pykälän selkeän sisällön ilmeistä väärinkäsittämistä. Sanat ”vanhoilta ajoilta perityn järjestyksen mukaisesti” viittaavat vain siihen, mitä pykälässä on edellä sanottu, nimittäin sanoihin ”heidän siveellisen tilansa valvomiseksi jaettu erityisiin osakuntiin.” Tarkoitus on siten yksinkertaisesti se, jonka sanat kokonaisuutenaan selvästi esittävät: ”Ylioppilaat on, vanhoilta ajoilta perityn järjestyksen mukaisesti, heidän siveellisen tilansa valvomiseksi jaettu erityisiin osakuntiin, joista jokainen on inspehtorina toimivan professorin ja kuraattorina toimivan apulaisen tai dosentin tarkan valvonnan alainen.” Sen vuoksi konsistori ei ole, kuten maisteri Snellman varsin ankarasti lausuu, omavaltaisesti muuttanut vallitsevaa lakia, se ei ole vienyt keneltäkään oikeutta valita tai tulla valituksi, eikä se siten ole esittänyt tai rohkaissut sellaista, että ylioppilaiden siveellisen tilan ei pitäisi ensi sijassa riippua heistä itsestään, vaikka maisteri Snellman niin väittääkin.

Maisteri Snellman luettelee statuuttien pykälät 104, 116, ja 127 sekä 131 §:n 3. momentin, joissa määrätään dosentin virkatehtävistä, mutta näyttää kokonaan sivuuttavan sen, että dosentin, kuten kaikkien muidenkin virkamiesten, ehdoton velvollisuus on tunnollisesti ja uskollisesti toteuttaa ne velvollisuudet, joita hänelle tuon tuostakin voidaan määrätä, sekä totella esimiehen käskyjä ja määräyksiä. Statuuttien mukaan kuraattorin tehtävä on jonkun dosentin velvollisuus, ja kun maisteri Snellmanille on se määrätty, ei maisteri Snellman ole siihen laillisessa järjestyksessä muutosta hakenut. Sitä, ettei hän ole hakenut muutosta, ei ole maisterin väittämällä tavalla katsottu laiminlyönniksi virantoimituksessa, mutta koska maisteri ei laillisessa järjestyksessä ole valittanut, on konsistorin päätös saanut hänen suhteensa lainvoiman, joten maisteri, kuten kuka tahansa virkamies on velvollinen sitä tottelemaan. Maisterilta ei riitä selitykseksi se, että hän ei ole saanut kirjallisena määräystä kuraattorin tehtävään, sillä tällainen tieto on aina välitetty suullisesti. Virkamääräystä ei kuraattorin toimesta ole koskaan annettu, vaikka maisteri Snellman sellaista luulotteleekin. Pöytäkirjanotetta ei nimityksestään ole saanut kukaan muu kuin maisteri, dosentti Hellstén, joka on ilmoittanut sellaisen haluavansa. Maisteri, dosentti Snellman on sitä paitsi myöntänyt saaneensa suullisesti tiedon konsistorin määräyksestä. Myöskään se ei kelpaa selitykseksi, ettei hän ole saanut valitusosoitetta. Jos maisteri ei ole ollut tyytyväinen konsistorin päätökseen, ja hän olisi ollut tietämätön siitä, mihin valittaa, hän olisi voinut ja hänen olisi pitänyt kääntyä konsistorin puoleen ja anoa valitusosoitusta, jota konsistori ei olisi häneltä kieltänyt. Mutta koska maisteri Snellman ei ole tätä tehnyt, on konsistorin määräys häntä sitova laki, jota maisteri on tunnustanut kieltäytyneensä tottelemasta.

Mitä tulee maisteri, dosentti Snellmanin vihjailuihin siitä, että hän olisi vainon kohde yliopistossa ja että juttu sen vuoksi olisi vedetty pitemmälle kuin asianmukaista olisi ja laki antaisi myöten, niin haluan ainoastaan huomauttaa, jotta epäilyksen varjo ei lankeaisi syyttömän ylle, että vararehtorina ja siten pakotettuna johtamaan puhetta tässä epämiellyttävässä asiassa katson, että maisteri, dosentti Snellmania vastaan nostettu syyte on niin tärkeä sekä yliopistolle että herra maisteri Snellmanille itselleen, ettei sitä ollut syytä käsitellä sellaisessa konsistorissa joka koostuu apujäsenistä tai jossa on saapuvilla niin vähän varsinaisia jäseniä kuin päätösvaltaisuuteen vain tarvitaan. Tästä syystä juttua ei otettu konsistorin käsittelyyn ennen kuin yliopiston kesäloma oli loppunut ja konsistorin jäsenet miehissä jälleen kokoontuneet yhteen.

Jutun asiakirjojen sekä nyt esitetyn perusteella käyvät ilmi seuraavat tosiasiat: rehtori ja konsistori määräävät 9. joulukuuta 1837 keisarillisen yliopiston statuuttien 104 §:n tuella maisteri Snellmanin dosenttina ottamaan vastaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävän. Maisteri Snellmanille ilmoitetaan tästä suullisesti, mutta hän kieltäytyy tottelemasta jättämättä kuitenkaan valitusta laillisessa järjestyksessä. Määräys saa lainvoiman ja siitä tulee maisteri Snellmania lain tapaan sitova määräys hänen virassaan yliopiston dosenttina. Maisterin kieltäytyminen konsistorin laillisen määräyksen noudattamisesta on siten dosentin virkatehtävien laiminlyömistä ja siten siitä tulee todellinen virkavirhe. Rehtori kutsuttaa maisteri, dosentti Snellmanin 11. toukokuuta rehtorinkansliaan ja statuuttien 61. §:n 2. momentin nojalla antaa hänelle virallisen nuhtelun pöytäkirjassa. Maisteri Snellman jatkaa tottelemattomuuttaan. Rehtori ja konsistori kutsuvat maisteri Snellmanin kuultavaksi 30. toukokuuta ja antavat hänelle tilaisuuden selvittää konsistorille, aikooko hän jatkaa kieltäytymistään vai ryhtyä noudattamaan velvollisuuksiaan. Siitä huolimatta maisteri Snellman kieltäytyy edelleen, eikä hän ole myöskään ottanut osaa pohjoispohjalaisen osakunnan asioihin. Hän jatkaa kieltäytymistään konsistorin määräyksen tottelemisesta ilmoittaen, että maisterin ehdoton velvollisuus on olla tottelematta konsistorin määräystä, joka maisterin käsityksen mukaan on lainvastainen.

Tällaisessa laittomassa tilanteessa ja ottaen huomioon Snellmanin itsepintaisen uppiniskaisuuden, jolla hän saamiensa nuhteiden ja hänelle suodun miettimisajan jälkeenkin on täysin harkitusti asettunut ja asettuu edelleen vastustamaan rehtoria ja konsistoria, sekä ottaen myös huomioon sen erittäin vahingollisen esimerkin, jonka hän näin on antanut, katson maisteri, dosentti Snellmanin olevan kelvoton yliopiston dosentuuriin: yhdyn näin professori af Schulténin kantaan.

Näin sujuneen äänestyksen lopuksi päätettiin jatkaa jutun käsittelyä kun äänestyspöytäkirja on laadittu ja tarkastettu.

 

17. marraskuuta

§ 12

Tarkistettaessa 6. §:n sisältämää äänestystä jutussa, jossa maisteri, dosentti Snellmania syytetään virkavirheestä ja laiminlyönnistä virantoimituksessa, ja kun professori Törnrothin asiasta antama lausunto oli luettu, ilmoitti mainittu professori, että hän oli perehtynyt lähemmin 8/20 huhtikuuta 1830 annettuun ohjesääntöön, jonka 9. pykälä määrittelee ne perusteet, joilla yliopistossa toimiville nuorille kirjailijoille voidaan jakaa apurahoja heidän kirjalliseen toimintaansa. Koska maisteri, dosentti Snellman nauttii tätä apurahaa vain tieteellisten ansioidensa vuoksi, katsomatta niihin velvollisuuksiin jotka hänelle yliopiston dosenttina kuuluvat, ei tämän apurahan epääminen voi Törnrothin mukaan olla asianmukainen rangaistus siinä asiassa, josta Snellmania nyt oikeudenkäynnissä syytetään. Professori tahtoi muuttaa aiempaa lausuntoaan ja antaa Snellmanille vakavan varoituksen.

Myös professori Ilmoni ilmoitti, että hän, oltuaan kesäloman ajan pois yliopistosta ja sittemmin sairauden vuoksi, ei ollut perehtynyt jutun asiakirjoihin ja että hän oli ilmoittanut mielipiteensä vain sen tiedon perusteella, mitä hän konsistorissa 3. päivänä tätä kuuta oli saanut. Nyttemmin asiaan perehdyttyään hän oli katsonut tarpeelliseksi muuttaa aiempaa, professori Reinin mielipiteeseen yhtynyttä kantaansa ja siten luettiin professorin antama seuraava kirjallinen lausunto:

Kun harkitsen sekä niiden säädösten sananmuotoa että henkeä, jotka koskevat Suomen yliopiston ylioppilasosakuntien kuraattoreja, en voi olla sitä mieltä, että kuraattorin virka on erottamattomasti kytketty dosentuuriin muuten kuin että dosentti tulee valituksi kuraattoriksi osakuntalaisten vapaassa vaalissa – kuten myös maisteri, dosentti Snellman on vastineessaan 15. lokakuuta selvästi osoittanut. Mutta koska sellaista vaalia ei ole pidetty ja kuraattorin valinnan tärkein peruste siten puuttuu, en voi pitää maisteri Snellmania pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorina, vaikka konsistori on hänet siihen tehtävään määrännyt, joten en voi myöskään pitää maisterin kieltäytymistä tästä tehtävästä virkavirheenä. Tähän on lisättävä muitakin näkökohtia, jotka mielestäni tarjoavat mahdollisuuden tarkastella maisteri Snellmanin tapausta lempeämmästä näkökulmasta. Ensinnäkin monen mielestä näyttänee siltä, että konsistori itse on toiminut lainvastaisesti ja antanut maisteri Snellmanille aihetta niskoitteluun, koska määräysten mukaan viranomaisen olisi pitänyt määrätä pohjoispohjalainen osakunta järjestämään uusi kuraattorin vaali tapahtuneen kieltäytymisen jälkeen. Näin ei kuitenkaan ole tehty, vaan on täytetty mahtikäskyllä tehtävä, jonka ideansa perusteella täytyisi perustua osakunnan vaaliin ja molemminpuoliseen yhteisymmärrykseen valitsevien ja valitun välillä. Toiseksi konsistori on menetellyt epäjohdonmukaisesti velvoittaessaan maisteri Snellmanin kuraattorin toimeen samaan aikaan kuin se vapauttaa toisen nuoren yliopiston opettajan, apulainen Bondsdorffin, vaikkei tämä esittänyt vähimmässäkään määrin yhtä painavia perusteita kieltäytymiselleen kuin maisteri Snellman. Edelleen maisteri Snellman on kaikista puutteistaan – lähinnä hänen särmikäs persoonallisuutensa – huolimatta hoitanut erinomaisesti tehtävänsä yliopiston opettajana ja hänellä on niin suuret ansiot todella tieteellisenä tutkijana, että hänen persoonansa epäilemättä tulee näyttelemään suurta osaa maamme tulevassa tieteellisessä elämässä. Minusta näyttää myös siltä, että kieltäytymisessään häntä on ohjannut horjumaton totuudenrakkaus, joka sellaisena ansaitsee kunnioituksen. Lopuksi on kohtuullista, mutta myös viisasta juuri tässä tilanteessa, jonka konsistori hyvin tuntee, ajatella maisteri Snellmanin suhdetta akateemiseen nuorisoon ja pikemmin joustaa kuin olla äärimmäisen tarkka. Ja mitä tulee siihen, ettei maisteri Snellman ole valittanut konsistorin määräyksestä, niin katson hänen lausunnossaan esittäneen siihen niin pätevät syyt, ettei minulla ole niihin huomauttamista. Kaiken tämän johdosta ja etenkin sen vuoksi, ettei maisteri Snellman ole mielestäni tehnyt virkavirhettä saan – samoin kuin professori Nordström – julistaa hänet vapaaksi kaikista häntä vastaan nostetuista syytteistä. Mutta lisään vielä yhden pikkuasian. Maisteri Snellman on vastineessaan esittänyt, että ”viime aikoina yliopistoa on koetettu alentaa kouluksi” ja että hän, kuten monet muutkin yliopiston opettajat häntä ennen on ollut ”vainon kohteena” jne. Koska nämä konsistoria vastaan kohdistetut syytökset mielestäni ovat epätosia ja asiattomia, vaikka maisteri Snellman muuten saa olla mitä mieltä tahansa konsistorin toimenpiteistä, niin katson, että hänelle on tästä syystä annettava vakava varoitus.

Äänestyksen tuloksena todettiin, että neljästätoista äänestäneestä kaksitoista on sitä mieltä, että maisteri dosentti Snellman on kieltäytyessään tottelemasta konsistorin 9. joulukuuta antamaa määräystä ottaa vastaan pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävä syyllistynyt virkavirheeseen ja hänelle on siksi keisarillisen yliopiston statuuttien sekä kuninkaallisen kirjeen 4. elokuuta 1762 mukaisesti langetettava rangaistus. Kolme jäsentä on ehdottanut maisteri Snellmanin erottamista dosentin virastaan pysyvästi, heistä yksi on lisännyt samaan rangaistukseen 40 hopeataalarin sakon solvaavasta kirjoituksesta. Yksi jäsen on ehdottanut virasta pidättämistä kahden vuoden ajaksi sekä tämän ohella kirjallisen apurahan epäämistä. Kaksi jäsentä on päätynyt virasta pidättämiseen vuoden ajaksi sekä samalla apurahan menettämiseen. Kaksi jäsentä esittää puolen vuoden mittaista virasta pidättämistä ilman apurahan menettämistä, yksi esittää apurahan menettämistä puolen vuoden ajalta ja kaksi vakavan nuhtelun antamista. Yksi konsistorin jäsen on julistanut maisteri Snellmanin vapaaksi kaikista häntä vastaan nostetuista syytteistä, mutta vaatinut asiaankuuluvaa nuhtelua solvaavasta kirjoitustyylistä ja yksi on katsonut, että asia tulee jättää kokonaan vaille seuraamuksia.

Kaiken tämän seurauksena ja kun erilaiset mielipiteet oli Yleisen Lain oikeudenkäyntikaaren 23. luvun 4 §:n määräysten mukaisesti sovitettu, tuomittiin maisteri, dosentti Snellman pidätettäväksi dosentuuristaan sekä menettämään kaikki siihen liittyvät edut kuten myös hänelle myönnetyn kirjallisen apurahan puolen vuoden ajaksi siitä päivästä lukien jolloin jutussa langetettu päätös on saanut lainvoiman. Päätös laaditaan tämän mukaisesti ja julistetaan edeltävän tarkastuksen jälkeen. Aika ja paikka alussa mainitut.

Otteen todistaa oikeaksi

A. W. Wegelius

 

 

[Äänestys päätöksestä]

 

1. heinäkuuta 1839, läsnä keisarillisen hovioikeuden toinen osasto: asessorit Tihleman ja oikeustieteen tohtori Eneberg sekä avustavat jäsenet, tuomarit, laamanni Sjöstedt ja Stadius sekä notaari Grönvik.

 

Notaari Grönvik kävi läpi asiakirjat, jotka koskivat Suomen keisarillisen senaatin kanslisti, molempien oikeuksien kandidaatti, filosofian tohtori Anders Johan Chydeniuksen sekä Suomen keisarillisen Aleksanterin yliopiston dosentti Johan Wilhelm Snellmanin kummankin omasta puolestaan tekemiä valituksia mainitun yliopiston konsistorin 24. marraskuuta julistamasta päätöksestä jutussa, jossa yliopiston määrätty asiamies Chydenius on vaatinut Snellmanille rangaistusta virkatehtävien laiminlyönnistä sekä konsistorin päätösten ja määräysten noudattamatta jättämisestä.

Jutun asiakirjoista selvisi, että konsistori oli 9. joulukuuta asiakirjoissa esitetystä syystä katsonut aiheelliseksi valita ja määrätä maisteri Snellmanin yliopiston niin kutsutun pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi vuoden ajaksi. Snellman oli 16. tammikuuta viime vuonna konsistorille jättämässään kirjelmässä anonut vapautusta mainitusta tehtävästä, mutta konsistori ei kokouksessaan 3. helmikuuta katsonut Snellmanin esittämiä syitä hänen vapauttamisekseen riittävinä ja velvoitti Snellmanin ottamaan vastaan hänelle määrätyn tehtävän. Vaikka kuraattorin tehtäviin kuuluu niin sanottujen osakuntatodistusten vahvistaminen, Snellman oli kieltäytynyt varustamasta nimikirjoituksellaan mainitun osakunnan inspehtorin, professori ja keisarillisen Pyhän Wladimirin ritarikunnan neljännen luokan ritari Johan Jacob Tengströmin 4. toukokuuta 1838 filosofian maistereille Albert ja Wilhelm Heikelille laatimia osakuntatodistuksia. Tästä syystä yliopiston rehtori oli toukokuun 11. päivänä Snellmanin lähimmän esimiehen, professori Tengströmin läsnäollessa vaatinut Snellmanilta perusteluja kieltäytymiseensä ja Snellmanin esitettyä perustelunsa rehtori oli kehottanut häntä heti ottamaan vastaan kuraattorin tehtävän, hoitamaan siihen kuuluvat velvollisuudet ja allekirjoittamaan mainitut todistukset. Koska Snellman kuitenkin oli jatkanut kieltäytymistään, rehtori oli todennut hänen syyllistyneen tottelemattomuuteen sekä virkatehtävien laiminlyöntiin ja siksi nuhdellut Snellmania sekä varoittanut häntä niistä vakavista seurauksista, joita laiminlyönnin jatkaminen saattaisi aiheuttaa. Tästä huolimatta Snellman oli yhä kieltäytynyt vastaanottamasta mainittua tehtävää ja allekirjoittamasta osakuntatodistuksia, joten rehtori oli ilmoittanut asian konsistorille. Snellman oli 12. toukokuuta konsistorille jättämässään kirjelmässä uudistanut pyyntönsä saada vapautus kuraattorin tehtävästä sekä ollessaan 30. toukokuuta konsistorin kuultavana edelleen kieltäytynyt vastaanottamasta mainittua tehtävää, ja konsistori oli viimeksi mainittuna päivänä tekemällään päätöksellä määrännyt, että Snellmania vastaan on laillisessa järjestyksessä nostettava syyte virkavirheestä ja määrännyt kanslisti Chydeniuksen asiaa syyttäjänä ajamaan. Tämän johdosta asiakirjat luovutettiin Chydeniukselle, joka konsistorille 2. heinäkuuta viime vuonna jättämässään muistiossa on siinä esitettyjen syiden nojalla katsonut, että maisteri, dosentti Snellman on laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan ja osoittanut avointa tottelemattomuutta konsistorin hänelle välittämiä päätöksiä ja määräyksiä kohtaan, joten Chydenius on yliopistosta armollisesti säädettyjen statuuttien 90 §:n sekä kuninkaallisen kirjeen 4. elokuuta 1762 nojalla vaatinut Snellmanille rangaistusta. Sen jälkeen kun konsistori oli antanut Snellmanille tilaisuuden puolustautua ja jutun muuten sujuttua asiakirjojen osoittamalla tavalla, konsistori oli valituksenalaisessa päätöksessään ilmaissut kantanaan seuraavaa: on täydellisesti selvitetty, että maisteri, dosentti Snellman on siitä huolimatta, että pohjoispohjalaisen osakunnan inspehtori ja yliopiston rehtori ovat hänelle erityisesti ilmoittaneet yhtä hyvin konsistorin 9. joulukuuta 1837 tekemästä usein mainitusta päätöksestä kuin myös konsistorin 3. helmikuuta Snellmanin kuraattorin tehtävästä jättämän vapautusanomuksen johdosta tekemästä kielteisestä päätöksestä, kieltäytynyt ottamasta osaa osakunnan asioihin. Edelleen Snellman on velvollisuuksiensa laiminlyömisen johdosta saanut rehtorin vakavat nuhteet, mutta kieltäytynyt silti noudattamasta konsistorin määräystä ja konsistorissa ilmoittanut haluavansa edelleen jatkaa kieltäytymistään kuraattorin tehtävästä, joka 28. marraskuuta (10. joulukuuta) annettujen keisarillisen yliopiston statuuttien 104 §:n nojalla kuuluu apulaisille ja dosenteille. Siksi konsistori katsoi toteennäytetyksi, että Snellman on syyllistynyt virkatehtävien laiminlyöntiin sekä osoittanut avointa tottelemattomuutta konsistorin hänelle välittämiä määräyksiä kohtaan ilman, että hän on hakenut tai saanut muutosta näihin määräyksiin. Näin ollen konsistori on mainittujen statuuttien 90 §:n sekä kuninkaallisen kirjeen 4. elokuuta 1762 nojalla tuominnut Snellmanin erotettavaksi yliopistossa hoitamastaan dosentuurista sekä menettämään kaikki siihen liittyvät edut puolen vuoden ajaksi siitä lukien, jolloin konsistorin päätös saa lainvoiman. Lisäksi Snellman on tuomittu menettämään samalta ajalta myös yliopistolta nauttimansa kirjallisen apurahan. Tästä päätöksestä kanslisti Chydenius ja maisteri, dosentti Snellman ovat kumpikin puolestaan valittaneet, ja Chydeniukselle sekä Snellmanille on annettu tilaisuus antaa vastineensa toistensa valituksista. Konsistorilta on vaadittu juttuun kuuluvia asiakirjoja ja konsistorille saapuneet asiakirjat on tänne lähetetty.

Kun aktit oli luettu, notaari Grönvik totesi että maisteri dosentti Snellman on sen jälkeen kun häntä vastaan on nostettu syyte siitä, että hän edellä esitetyllä tavalla on kieltäytynyt ottamasta vastaan konsistorin päätöksellä hänelle määrättyä pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävää, koettanut puolustautua mm. sillä perusteella, ettei päätöstä ollut hänelle virallisesti ilmoitettu tai kirjallisessa muodossa toimitettu. Sitä paitsi päätös Snellmanin mielestä oli synnyltään ja perusteiltaan lainvastainen, minkä vuoksi Snellman ei katsonut olevansa velvollinen noudattamaan konsistorin määräystä. Snellman on kuitenkin myöntänyt että osakunnan inspehtori, professori Tengström on hänelle ilmoittanut tehdystä nimityksestä, josta Snellmanille on ilmoittanut myös yliopiston rehtori. Sen vuoksi ja koska Snellman itse on pannut näille ilmoituksille sen arvon, että hän on niiden perusteella anonut konsistorilta vapautusta kuraattorin toimesta, notaari katsoi, ettei konsistorin päätöksen julistamatta tai Snellmanille kirjallisesti ilmoittamatta jättäminen tee mainittua päätöstä mitättömäksi. Koska maisteri Snellman dosenttina on konsistorin alainen, niin tämän seurauksena hänen tehtävänsä on vastaan sanomatta totella konsistorin useasti mainitussa päätöksessään esittämiä ja asianomaisen esimiehen hänelle asianmukaista tietä välittämiä määräyksiä, jotka ovat koskeneet vain sellaisia seikkoja, jotka kuuluvat minkä tahansa viraston tehtäväpiiriin. Siten notaari ei voinut hyväksyä myöskään Snellmanin huomautusta luulotellusta oikeudestaan kieltäytyä noudattamasta päätöstä siksi, että se on syntynyt lainvastaisesti.

Itse asiasta notaari totesi, että maisteri Snellman on useita kertoja rehtorin kansliassa ja konsistorissa toistanut kieltäytymisensä mainitun kuraattorin tehtävän vastaanottamisesta ja sen seurauksena kieltäytynyt allekirjoittamasta osakuntatodistuksia. Siten hän on selvästi asettunut esimiehensä käskyjä ja määräyksiä vastaan, joten notaari katsoi, vedoten konsistorin tavoin myös kuninkaalliseen kirjeeseen 4. elokuuta 1762 oikeudenmukaiseksi tuomita Snellmanin niskoittelusta ja tottelemattomuudesta viranhoidossa sadan taalarin ja 48 hopearuplan sakkoihin jaettavaksi kolmeen osaan kruunun, Helsingin kaupungin ja kanslisti Chydeniuksen kesken, tai jos tätä ei makseta, pidettäväksi 24 vuorokautta vankeudessa vedellä ja leivällä. Muuttaessaan ja oikaistessaan näin konsistorin päätöstä hän samalla hylkäsi Snellmanin vaatimuksen hyvityksen saamiseksi syytteen johdosta. Koska Snellmanin valituksessa käyttämä kirjoitustyyli ei ollut sellaista, että siitä pitäisi rangaista, notaari jätti konsistorin esityksen siltä kohdin vaille huomiota.

Lisäksi hyväksyttiin maisteri Snellmanin anomus saada omalla kustannuksellaan painattaa kaikki tähän juttuun liittyvät asiakirjat, minkä johdosta Snellmanille myönnettiin oikeus pyynnöstä saada maksua vastaan lunastaa mainittujen asiakirjojen ja pöytäkirjojen jäljennökset.

Tuomari Stadius katsoi samoin kuin notaari Grönvik ja samoihin syihin vedoten, ettei maisteri Snellmanin väitteeseen siitä, että konsistorin 9. joulukuuta 1837 tekemää päätöstä määrätä hänet pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi ei ole virallisesti kuulutettu tai Snellmanille kirjallisesti välitetty, pidä kiinnittää huomiota eikä Snellmanilla sen vuoksi ole ollut oikeutta eikä syytä mainitun seikan perusteella kieltäytyä tottelemasta mainittua päätöstä. Koska päätös lisäksi on luonteeltaan yliopiston virkasäännön puitteissa tapahtuva hallinnollinen toimenpide, olisi Snellmanin tuomarin mukaan joka tapauksessa pitänyt totella sitä ja panna se toimeen, myös siinä tapauksessa, että maisteri Snellman olisi siitä asianmukaisesti valittanut, siihen asti kunnes sitä olisi laillisessa järjestyksessä muutettu. Snellman ei kuitenkaan ole tehnyt minkäänlaista varausta siihen eikä pyytänyt päätöstä kirjallisena. Maisteri Snellman ei ole vain silloin, kun päätöksestä on hänelle konsistorissa ilmoitettu, vaan myös sen jälkeen kun se on saanut lainvoiman hänen suhteensa kieltäytynyt noudattamasta määräystä sen oman, asiaankuulumattoman mielipiteensä perusteella, että päätös olisi lainvastainen. Kieltäytymisessään hän on osoittanut erityistä itsepäisyyttä eikä ole välittänyt rehtorinkanslian ojennuksista ja varoituksista.

Koska maisteri, dosentti Snellman on siis menettelyllään tahallisesti ja harvinaisen röyhkeästi asettunut virantoimituksessa esimiehensä käskyjä ja määräyksiä vastaan, tuomari katsoi oikeaksi muuttaa konsistorin päätöstä siten, että notaari Grönvikin esille ottaman kuninkaallisen kirjeen tuella Snellman tuomitaan rikoksensa vuoksi erotettavaksi toimestaan Keisarillisen Aleksanterin yliopiston dosenttina vuoden ajaksi siitä päivästä lukien, jolloin tämä päätös saa lain voiman sekä samaksi ajaksi menettämään kaikki toimeen liittyvät edut kuitenkin niin, että hän saisi myös tuona aikana nauttia kirjallista apurahaansa, jota ei ole hänelle myönnetty mainitussa tehtävässä eikä sitä varten. Lisäksi tuomari notaari Grönvikin tavoin katsoi, että Snellmanin vaatimusten hyvityksestä annetaan raueta. Samoin hän notaari Grönvikin tavoin katsoi, ettei Snellmanin valituksessa käyttämä kirjoitustyyli ole rangaistavaa, eikä myöskään tuomari voinut siitä syystä suostua konsistorin tässä suhteessa esittämiin vaatimuksiin.

Tuomari oli samaa mieltä notaari Grönvikin kanssa Snellmanin anomuksesta saada omalla kustannuksellaan painattaa kaikki juttuun liittyvät asiakirjat ja pöytäkirjat.

Laamanni Sjöstedt yhtyi notaari Grönvikin lausuntoon.

Asessori, tohtori Eneberg katsoi että maisteri, dosentti Snellmanin keisarilliselle hovioikeudelle esittämät väitteet siitä, ettei hän ole asianmukaisessa järjestyksessä saanut konsistorin 9. joulukuuta tekemää päätöstä hänen määräämisestään pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattoriksi, ja ettei konsistorilla olisi ollut oikeutta sanottuun toimenpiteeseen, ovat sitä vähemmän hyväksyttävissä, koska asiakirjat osoittavat että Snellman, sen lisäksi että hän 16. tammikuuta konsistorille jättämässään vapautusanomuksessa mainitusta tehtävästä kiistämättä sanoo olevansa tietoinen konsistorin kyseisestä toimenpiteestä, on 11. toukokuuta rehtorin kansliassa saanut tiedon tätä koskevasta päätöksestä, mistä Snellman ei kuitenkaan tuona päivänä eikä myöhemminkään ole esittänyt valitusta. Varsinaisen asian suhteen asessori yhtyi notaari Grönvikin kantaan kaikessa muussa paitsi rangaistuksessa, joka Snellmanin lainvastaisen menettelyn vuoksi hänelle pitäisi asettaa. Snellmanin rikollisessa toiminnassaan osoittaman itsepäisyyden vuoksi ja niihin hallitsijan antamiin määräyksiin vedoten, joihin konsistorikin on vedonnut, hän katsoi oikeutetuksi erottaa Snellman dosentin virastaan keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa ynnä tuomita hänet menettämään kaikki toimeen liittyvät edut kahdeksi vuodeksi siitä päivästä lukien jolloin tämä päätös saa lainvoiman sekä menettämään samaksi ajaksi yliopistolta saamansa kirjallisen apurahan. Näin siis myös asessori muutti konsistorin päätöstä.

Asessori yhtyi notaari Grönvikin kantaan siinä, että Snellman saa omalla kustannuksellaan painattaa kaikki juttuun liittyvät asiakirjat ja pöytäkirjat.

Asessori Tihleman yhtyi notaari Grönvikin kantaan.

Päätös asiasta tehdään tämän äänestyksen perusteella ja julkaistaan tiedoksipanon jälkeen. Kanslisti Chydeniukselle kuuluva kappale päätöksestä lähetetään kirjeessä yliopiston konsistoriin Chydeniukselle toimeenpantavaksi.

Oikein kirjoitettu täällä olevien asiakirjojen ja keisarillisen hovioikeuden pöytäkirjaniteen mukaan, vakuuttaa keisarillisen Turun hovioikeuden arkistossa 30. syyskuuta 1839

Aktuaarin tehtävässä

Felix Solitander