Senaattori Snellman lausui – että senaattori on tullut pohtineeksi, miten mustalaiskansa, jota Suomessa voidaan papiston antamien tietojen mukaan katsoa oleskelevan noin seitsemänsataa henkeä, jakautuneina eri hiippakuntiin siten, että heidän lukumääränsä Turussa on satakuusikymmentäneljä, Porvoossa kolmesataakolmekymmentä ja Kuopiossa satayhdeksänkymmentäyhdeksän, on kaikissa maissa, joissa tätä kansaa esiintyy, osoittautunut miltei mahdottomaksi lähestyä, kun on yritetty välittää sen yksilöille todellista kristinuskoa ja sivistystä, ja sekä hallitusten että yksityisten eri aikoina tekemät monenlaiset tätä tarkoittavat yritykset ovat yleensä jääneet hedelmättömiksi. Sitä vastoin ovat mustalaiset, tässä maassa saatujen kokemusten mukaan, vetäytyneet väliaikaisilta oleskelupaikkakunniltaan kohta niiden tultua enemmän viljellyiksi ja asutuiksi, harvemmin asutuille seuduille, ja luultavasti myös joiltakin osin asettuneet asumaan ja sekoittuneet muun väestön kanssa. Kyseisillä harvemmin asutuilla seuduilla ovat asukkaat tosin joskus kärsineet heidän puoleltaan väkivaltaa ja ilkivaltaa, mutta tätä asiaintilaa ei kuitenkaan juuri ole pidettävä vaarana yleiselle turvallisuudelle, sillä useimmissa tapauksissa se olisi ollut käytettävissä olevin keinoin vältettävissä. Asioitten ollessa näin, kun kyseessä on pääosin niin parannusyritysten ulottumattomissa oleva kansanheimo, joka aikojen kuluessa on sitä vastaan asetetuista kielloista huolimatta onnistunut tunkeutumaan tänne, niin varojen uhraamista heihin merkittävässä määrin mahdollisesti turhaan, kun niitä tarvittaisiin maassa moniin enemmän hedelmää tuottaviin hankkeisiin, ei senaattori katsonut aiheelliseksi alamaisimmin puoltaa, varsinkin kun maan omasta ja varsinaisesta väestöstä edelleenkin on lukuisa kansanluokka vailla sivistystä ja vakinaista toimeentuloa, ja valtion voimat ja varat tulisi suunnata heihin, jolloin menestystäkin olisi odotettavissa. Pappissäädyn tavoin myös senaattori uskoi, että kaikki perinpohjaisemmat kurinpitotoimet mustalaisia kohtaan jäisivät vaille tarkoitettua vaikutusta, ja että ainoaa mahdollisuutta tavoitteen saavuttamiseksi on etsittävä heidän todellisessa kääntymisessään kristinuskoon, jonka kyllä enemmistö heistä on nyt omaksunut ulkoisesti mutta ei todellisuudessa, joskin senaattori kyllä katsoi, että tätä tarkoittavat ponnistelut menestyisivät täydellisesti vasta vähitellen ja sikäli kuin he eläisivät uutteran ja sivistyneen väestön keskuudessa. Senaattori rohkeni siksi alamaisimmin esittää, että pappissäädyn anomusesitys ja kenraalikuvernöörin esitys eivät ainakaan toistaiseksi antaisi aihetta muihin toimiin kuin että papiston asiaksi jätettäisiin kunkin omassa piirissään kykynsä mukaan yrittää hengen voimalla saada mustalaiset vakuuttuneiksi kristinuskon totuuksista, ja että asianomaisia kuvernöörejä kehotettaisiin tunnontarkasti ja myönnytyksiä tekemättä soveltamaan niihin mustalaisiin, jotka viettävät kuljeksivaa ja paheellista elämää, tammikuun 23. päivänä 1865 annetun armollisen asetuksen 24. pykälää, joka koskee suojelusta vailla olevia henkilöitä ja heidän käsittelyään, niin että heidät pakotettaisiin vähitellen luopumaan turmiollisista tavoistaan ja omaksumaan vakinainen asuinpaikka ja luvallisia elinkeinoja, jolloin myös kasvavien sukupolvien kasvattamista hyödyllisiksi kansalaisiksi voidaan odottaa. Ja mikäli Hänen Keisarillinen Majesteettinsa armossaan suo hyväksymisensä tälle senaattorin esitykselle, niin saanee keisarillinen senaatti ryhtyä sen aiheellisiksi tekemiin tarvittaviin toimiin.
