Muistio Hänen Ylhäisyydelleen Valtiovarainministerille koostuu seuraavista osista:

I Suoritettuja toimenpiteitä

II Tämänhetkinen tilanne

III Pankin hopeanvaihtoa varten tarvittavat varat ja suunnitelma niiden hankkimiseksi

IV Venäjän setelirahan tuleva asema Suomessa

Esitys Venäjän sotilasmenoista kuuluu osaan 4.

(Ks. arkki 4 s. 4 huom.)

Hänen Keisarillinen Majesteettinsa on asiasta tehdyn alamaisen esityksen johdosta armollisimmin antanut määräykset seuraavista Suomen rahalaitosta koskevista muutoksista:

Armollinen manifesti 23. maaliskuuta/4. huhtikuuta 1863 – että suuriruhtinaskunnalla on oleva erityinen rahayksikkönsä hopeamarkka, joka jakaantuu 100 penniin, niin että markan arvo on sama kuin hopearuplan neljänneksen.

Julistus ja määräys 1. huhtikuuta 1863 – että Suomen Pankki on laskeva liikkeelle setelirahaa à 100, 40, 10 ja 12 markkaa – minkä seurauksena pankin vanha seteliraha on vähitellen poistettu liikkeestä ja vaihdettu markkaseteleihin.

Manifesti 23. maaliskuuta / 4. huhtikuuta 1860 – että vaihtorahan puutteen poistamiseksi pankki sai laskea liikkeelle seteleitä à 3 ja 1 markkaa sekä antaa painaa §

Asetus 12. huhtikuuta 1860 – että Suomeen perustetaan oma rahapaja ja metallirahaa painetaan 2 ja 1 markan kolikkoina, joiden hienousaste on sama kuin Venäjän hopearuplan, sekä 75, 50 ja 25 pennin kolikkoina joiden pitoisuus on sama kuin Venäjän hopearahan, ja kuparisina 10, 10, 5 ja 1 pennin kolikkoina siten, että yksi naula kuparia vastaa 164 markkaa.

Tämän seurauksena on perustettu rahapaja, mutta kyseinen laitos saatiin erinäisten tilapäisten esteitten vuoksi toimintaan vasta tämän vuoden syyskuussa, ja määräysten mukaisten rahalajien painaminen jatkuu siellä edelleen kiiretyönä.

Julistus 19. huhtikuuta 1860

Julistus 10 joulukuuta 1862

– että valtion tilinpidossa siirrytään 1. heinäkuuta 1863 lähtien markkoihin ja penneihin ja että kaikki yksittäiset rahansiirrot tehdään samaista rahalajia käyttäen.

Valtiosihteerinviraston 8./20. syyskuuta 1862 päivätyn kirjelmän mukaisesti, ja sen mukaan mitä keisarikunnan finanssikomitea ehdottanut, on ensiksi ennen kuin annetaan lakisäädös, jolla metalliraha julistetaan ainoaksi lailliseksi arvonmittariksi Suomessa, keisarillisen senaatin ryhdyttävä senaatin tar­peellisiksi katsomiin toimiin valtion kierrossa olevien esitettäessä lunas­tettavien obligaatioiden käypyyden ylläpitämiseksi sekä päivittäistä liikettä vastaavan metallirahamäärän saattamiseksi maassa kiertoon, ja toi­seksi kun sellaiset valmistelevat toimet ovat tapahtuneet, niin tulee metalli­raha julistaa ainoaksi pakolliseksi maksuvälineeksi Suomessa, mikä julistus ei kuitenkaan saa tapahtua ennen kuin Suomen hallitus ja keisari­kunnan valtiovarainministeriö ovat sopineet sen ajankohdasta.

Tämän seurauksena on erityisen kaikkein armollisimman valtuutuksen nojalla otettu nimellisarvoltaan 4 400 000 taalarin suuruinen valtionlaina, jonka välitti pankkihuone M. A. v. Rothschild ja Pojat, ja sen määrällä on irtisanomisen tapahduttua lunastettu Suomen valtion 4 % valtionlainaobligaatioita korkoineen suunnilleen 2 000 000 hopearuplalla ja 3 3/5 % obligaatioita ilman edeltävää irtisanomista 700 000 ruplalla. Viimeksi mainituista on vielä lunastettavana 400 000 ruplaa, mutta varat niiden lunastamiseen ovat valmiina. Niitä ei ole haluttu irtisanoa, koska ne on asetettu 15 vuodeksi, vaan on katsottu paremmaksi vain jättää pois kierrosta pankkiin tai kruunun kassoihin vähitellen tulevat obligaatiot, ja tällä tavoin niitä edelleen poistetaan kierrosta.

Juuri mainitun ulkomaisen valtionlainan ottamista vauhditti vuonna 1862 maassa sattunut vaikea kato, joka lisäsi ulkomaanvaluutan tarvetta. Tämän seurauksena, ja koska osa lainaobligaatioista oli myytävä Suomessa, ei pankki voinut lainan hankkimisella lisätä tarkoitukseen tarvittavalla määrällä metallivarojaan, varsinkin kun heikko sato maan pohjoisosissa myös vuonna 1863 aiheutti suurehkon viljantuonnin tarpeen.

Kun Suomessa maanviljelystä varten perustettu Hypoteekkiyhdistys oli turhaan yrittänyt saada maan sisällä riittävästi pääomaa, on se tekemänsä alamaisen anomuksen johdosta kaikkein armollisimmin saanut valtuutuksen ottaa ulkomailla lainaa 4 ½ miljoonan hopearuplan verran sekä saanut luvan tallettaa tästä lainasta Suomen Pankkiin tietyin säädetyin ehdoin korkeintaan 3 000 000 hopearuplaa. Hypoteekkiyhdistyksen anomuksen ja keisarillisen senaatin sen johdosta tekemän alamaisen esityksen johdosta on Hänen Keisarillinen Majesteettinsa, ottaen huomioon mitä keisarikunnan valtiovarainministeri on asiasta antamassaan lausunnossa sanonut, armossaan säätänyt seuraavaa:

Valtiosihteeriviraston 17/29 elokuuta 1863 päivätyn kirjelmän mukaan

1. että heti Hypoteekkiyhdistyksen tallennettua edellä mainittujen ehtojen mukaisesti 8 miljoonaa markkaa hyvinä ulkomaanvaluuttoina pitää markka- ja pennimääräisen metallirahan oleman Suomessa ainoa laillinen arvonmittari, siitä päivästä lukien, jonka senaatti, joka myös valtuutetaan ryhtymään kaikkiin tämän rahauudistuksen edellyttämiin toimiin, saa tarkemmin määrätä,

2. että mikäli Hypoteekkiyhdistys saa vain pienehkön osan saatavaksi lasketusta lainasta eikä siksi voi asettaa pankin käyttöön yllä mainittua rahamäärää, kahdeksaa miljoonaa markkaa, jonka pankin on katsottu tarvitsevan hopeanvaihtoa varten, antaa pankki kuitenkin vuosittain seteleitään vastaan määrätyin maksuajoin Hypoteekkiyhdistykselle pari-kurssiin sen määrän hopeaa, joka vastaa yhdistyksen ulkomaanlainastaan maksamaa vuosimaksua; sekä

3. että Hypoteekkiyhdistyksen anomus valtion takauksen saamisesta velvoitteille, jotka yhdistys lainaa ottaessaan saa hoitaakseen, jätetään pian kokoontuvien valtiopäivien harkittavaksi, ja tällä kohden on senaatin asia laatia ja Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen lähettää alamainen ehdotus armolliseksi esitykseksi, jossa senaatin tulee puoltaa säädyille kyseisen anomuksen hyväksymistä, ja Hänen Majesteettinsa armollisen harkinnan jälkeen esittää se säädyille heti valtiopäivien kokoonnuttua.

Hänen Keisarillisen Majesteettinsa äsken mainittu armollinen esitys säädyille on päivätty 7/19 syyskuuta 1863. Siihen sisältyy seuraavaa rahauudistukseen liittyvää. Ks. liitteenä olevat painetut asiakirjat.

Kun säädyt omasta puolestaan ovat myöntäneet anotun takauksen, on Hänen Keisarillinen Majesteettinsa päätöksellään [tyhjä tila] armossaan valtuuttanut Suomen keisarillisen senaatin sen antamaan.

Ja on senaatti tämän johdosta antanut aluksi takauksen 16 miljoonan markan lainalle, mitä vastaan Hypoteekkiyhdistys on sitoutunut ehdottomasti tallentamaan Suomen Pankkiin 8 miljoonaa markkaa heti kun yhdistys on onnistunut saamaan tämän verran lainaa.

Mutta koska Euroopassa vallitsevan rahatilanteen seurauksena Hypoteekkiyhdistys ei tähän mennessä ole saanut lainaa hyväksyttävin ehdoin, on keisarillisen Suomen senaatin alamaisesta esityksestä Hänen Keisarillinen Majesteettinsa armollisimmin säätänyt, että lainanoton helpottamiseksi voidaan yleisistä varoista maksaa yhdistykselle tukea, siinä määrin kuin talletus toteutuu, enintään 600 000 markkaa eli 5 % määrästä, joka yhdistyksellä on oikeus tallettaa pankkiin.

Tämän armollisen lupauksen seurauksena on Hypoteekkiyhdistyksen asiamies lähtenyt ulkomaille neuvottelemaan lainanotosta, ja yhdistyksen eräältä arvostetulta pankkihuoneelta saaman tarjouksen perusteella voidaan tiedonantoa lainapäätöksestä odottaa millä hetkellä tahansa.

II Nykytilanne

Näiden niin moninaisten, armollisiin säädöksiin perustuvien toimien jälkeen on kysymys siinä tilanteessa, että se tulee keisarikunnan finanssikomitean lisäharkinnan kohteeksi.

Omasta puolestaan on Suomen keisarillinen senaatti ainoastaan alamaisimmin esittänyt Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen, että metalliraha voitaisiin julistaa ainoaksi lailliseksi arvonmittariksi jo heti Hypoteekkiyhdistyksen tallennettua Suomen Pankkiin 4 miljoonaa markkaa.

Perustelut tälle alamaiselle esitykselle ovat seuraavat: ensiksikin että Hypoteekkiyhdistyksen vastaanottamassa lainatarjouksessa on luvattu vain 1 000 000 taalaria hienona; toiseksi että Suomen Pankki on asemassa, jossa se voi esteettä lunastaa seteleitään, mutta ei lainanantoaan äkillisesti lopettamatta päästää kerralla liikkeelle koko päivittäiseen kiertoon tarvittavaa valuuttamäärää. Pankin metallivarojen lisäystä tarvitaan vain viimeksi mainittuun tarkoitukseen; kolmanneksi että päivittäiseen kiertoon on nykyisen vähentyneen setelinannon aikana katsottu riittävän 4 miljoonaa, varsinkin kun joka tapauksessa on odotettavissa, että lainasta saadaan vähitellen sisään tuo aiemmin säädetty määrä eli 4 miljoonaa markkaa lisää, sekä neljänneksi että tieto siitä, että Hypoteekkiyhdistyksen lainasta seuraa hopeanvaihto, saattaa pankin alttiiksi yrityksille tyrkyttää sille suuria määriä Venäjän setelirahaa. Sellaiset yritykset voitaisiin toki torjua, mutta ne tekisivät selväksi, että nykyisen tilanteen on pikaisesti muututtava, varsinkin kun myös yleisön Suomessa täytyy uudistusta odottaessaan yrittää välttää Venäjän setelirahan vastaanottamista.

Armollinen hyväksyminen mainitulle alamaiselle esitykselle ei kuitenkaan ole mikään välttämätön ehto, vaan vaikka tilanne onkin epämiellyttävä, voidaan hopeanvaihtoa lykätä, kunnes aiemmin säädetyt 8 miljoonaa markkaa ovat tulleet pankkiin. Eniten antaa tällä kohden aihetta huoleen se, että huhut, joiden mukaan Suomessa otetaan vain vaivoin vastaan Venäjän setelirahaa, voisivat saada Venäjällä aikaan epämiellyttävän sensaation.

Mutta pitempiaikainen lykkäys, sitten kun säädetyt 8 miljoonaa markkaa on sijoitettu pankkiin, johtaisi vaikeuksiin, joita ei uskalla ajatella.

Maa on yli vuoden ajan odottanut reformia; liiketoimet on tehty se näköpiirissä; pankki on koituneista vaikeuksista huolimatta vähentänyt antolainaustaan ja setelinantoaan ollakseen valmiina reformiin;

säädyt ovat uudistusta koskevan lupauksen perusteella myöntäneet Hypoteekkiyhdistykselle takauksen;

Hypoteekkiyhdistys ottaa siihen luottaen lainan; jonka vuosimaksuja se ei ilman vakaata kurssia pysty suorittamaan;

Jos taas pankki antaa Hypoteekkiyhdistykselle sen vuosimaksut al pari, niin sille koituu sen tarkoitukselle vierasta tappiota.

Mutta miten Hypoteekkiyhdistys edes voisi tallettaa varansa pankkiin, jos se joutuisi nostamaan niitä arvoaan menettäneenä setelirahana?

Olisi väärin nähdä mitään poliittista pyrkimyksissä, jotka tähtäävät mitä pakottavimpien aineellisten intressien turvaamiseen. Sillä epävarma rahan arvo ei ainoastaan aiheuta tappioita tällä hetkellä, vaan tukahduttaa myös kaiken kehityksen onnellisempaa tulevaisuutta kohti.

Suomen asema on tässä kysymyksessä eri kuin keisarikunnan.

Suomen Pankissa oleva metallivaluutta on kansan sinne 23 vuotta sitten tallentama omaisuus, jonka hallitus on vakuuttanut sille palauttavansa. Valtion velvollisuus on puolen vuosisadan aikana vaivalloisesti koota säästöjä rahastoiksi, viiden miljoonan arvosta, ja niiden pienentyminen tekisi ne riittämättömiksi tarkoituksiin, joihin ne on määrätty. Vieläkin tärkeämpi velvollisuus on huolehtia niistä monista maassa olevista leskien ja orpojen eläkekassoista, joiden varat ovat koonneet heidän edesmenneet puolisonsa ja isänsä – säilyttää säästöpankit, joihin köyhä työläinen on sijoittanut vanhuutensa toimeentulon. Mahtavalla Venäjällä on keinoja korvata tämäntapaiset menetykset. Suomen valtio pystyy niitä tuskin edes lievittämään.

Hypoteekkiyhdistyksen laina on tarpeen maanviljelyksen kohentamiseksi. Mutta maa kärsii myös liikenneyhteyksien puutteesta, ja Hänen Keisarillisen Majesteettinsa esityksestä ovat valtiopäivät varanneet määrärahan rautatielainan vuosimaksuja varten. Mutta Suomi ei pysty maksamaan lainan vuosimaksuja nykyisten kurssisuhteitten vallitessa. Venäjällä on [rajojensa] sisällä suunnattomia avunlähteitä teollisuuden kohentamiseksi. Suomen on etsittävä pääomia vieraista maista. Suomen pyyntö on siis yksinkertainen ja luonnollinen: että maan sallittaisiin kykyjensä mukaan auttaa itseään.

Oman rahayksikön ottamisen Suomelle voidaan katsoa olleen välttämätöntä hopeanvaihdon järkkymättömän pysyvyyden varmistamiseksi. Jos pankin setelit olisivat rupla-arvoisia, olisi ollut vaikea pitää niiden arvoa niiden liikkeessä ollessa muuna kuin Venäjän ruplasetelin arvoisena. Sitä paitsi ei voida kieltää, etteikö pienempi rahayksikkö olisi sopivampi liiketoiminnan tarpeisiin Suomessa. Mutta olisi ehkä ollut paremmin harkittua, jos metallirahaa koskevalla säännöksellä olisi ollut toinen sanamuoto, niin että periaate, jonka mukaan metallirahan pitää olla maassa ainoa laillinen arvonmittari, olisi ollut ensisijainen.

Metalliraha ruplina ja sen jako-osina, nyt säädetyn brutto- ja nettopainon mukaan, koko maassa kelpaavana rahalajina sekä vain toissijaisesti brutto- ja nettopainoiltaan samat markka ja penni Suomen Pankille armollisesti myönnettynä rahalajina.

Sellainen muutos olisi sitäkin sopivampi, kun suuri osa Suomen Pankin metallivaluutasta on Venäjän ruplakolikoita, joita pankki joka tapauksessa tulee riittävän markkakolikkovaraston puutteessa enemmässä tai vähemmässä määrin laskemaan liikkeelle.

Valuutan ja liikkeelle laskettujen setelien suhde Suomen Pankissa tämän vuoden lokakuun 31. päivänä.

III. Varat pankin hopeanvaihtoa varten ja suunnitelma sen uudelleen aloittamiseksi:

Metallivaluuttana 9 307 158

Ulkomaisina valtionobligaatioina 589 746

Saatavina pankin ulkomaanasiamiehillä 4 256 428

Kolikkoina 118 224

Mk 14 271 556

Setelirahaa kierrossa 27 257 541

(Talletuksia mk 826876)

Pankin muut käyttövarat

Venäjän setelirahaa 1 157 622

Venäläisiä obligaatioita 2 365 483

Hra Westbergerillä Riiassa 74 022

3 597 127

Saldo seteleitä liikkeelle laskettaviksi

esityksen mukaan valuuttaa vastaan 15/7 3 324 369

Realisaatiosta riippuvia

ulkomaanvekseleitä 1 212 595

Mk 8134091

Pankin antolainaukset

Diskonttauksia korkeintaan

7 kuukaudeksi 8 762 756

Kassakreditiivejä 4 517 714

Vakuuksia vastaan korkeintaan

2 vuodeksi 7 223 427

Kuoletuslainoja 1 500 039

Mk 22 003 936

Pankilla on ohjesääntönsä mukaan oltava 7/15 valuuttaa juoksussa olevia seteleitään vastaan. Yllä olevasta selonteosta käy ilmi, että sillä on 8/15 eli hieman yli puolet.

Mitään tiettyä normia ei voida asettaa valuutan suhteelle setelirahaan. Mutta jos on tarkoitus, että Suomessa ei ole muita seteleitä antavia pankkeja, niin on katsottava, ettei 27 miljoonan markan eli 6 750 000 ruplan setelikanta voi sietää kovin suurta vähentymistä, varsinkin kun luottojärjestelmä on jokseenkin kehittymätön ja kotimaisia vekseleitä on liikkeessä varsin vähän. Kokemus sitä paitsi osoittaa, että noin 6 miljoonaa markkaa seteleitä on jatkuvasti yleisissä kassoissa. Niitä ei korvaa maassa nyt kiertävä Venäjän seteliraha, jota arvioidaan olevan korkeintaan puolet mainitusta määrästä.

Jos taas tarkastellaan pankin antolainauksia, niin ne on enimmäkseen asetettu verrattain lyhyeksi ajaksi ja ne voidaan siksi nopeasti saada sisään. Myös suurin osa hypoteekkilainoista on asetettu 9 kuukaudeksi à 1vuodeksi. Vähäisen määrän kuoletuslainoja on tarkoitus vähitellen poistua, niin että uusia sellaisia ei anneta.

Olosuhteet ovat vyöryttäneet pankin niskoille maan koko ulkomaisen vekseliliikenteen, jota se on pystynyt hoitamaan keskeytyksettä. Maan luonteeltaan vakaa tuonti, joka koostuu pääasiassa raudasta, metsätuotteista ja elintarvikkeista, ei anna mitään aihetta pelätä tulevaisuutta.

Näissä oloissa, ja noin 7 miljoonan käyttövarareservi huomioon ottaen, on Suomen Pankin asemaa pidettävä varsin edullisena.

Hopeanvaihtoa aloitettaessa lähdetään siis siitä perustellusta oletuksesta, että pankki on siihen valmis päivänä minä hyvänsä ja että se on täysin kykenevä sitä ylläpitämään. Kykynsä tässä suhteessa on pankki osoittanut vuodesta 1841 vuoteen 1854, eikä hopeanvaihdon keskeyttäminen viimeksi mainittuna vuonna suinkaan johtunut sen omasta tilanteesta. Sen syynä oli vain ja ainoastaan sen rasitukseksi tullut velvollisuus lunastaa omien seteliensä ohella satoja miljoonia Venäjän paperirahaa.

Mutta juuri siksi, että pankin antolainausta on jo rajoitettu, ei olisi mahdollista ilman mitä suurinta yleiselle liikkeelle koituvaa haittaa yhtäkkiä vähentää sitä niin paljon, että pankki voisi kerralla antaa kiertoon tarvittavan määrän metallirahaa.

Tätä rahamäärää ei kuitenkaan voida arvioida suuremmaksi kuin neljäksi miljoonaksi markaksi. Nykyisestä 27 miljoonan markan kiertomäärästä on, kuten edellä mainittiin, 6 miljoonaa jatkuvasti valtion ja muissa yleisissä rahastoissa. Neljä miljoonaa on siis 1/5 yleisön käsissä olevasta kiertovälineestä. Esitettyä suhdetta ei juuri muuta se, että maassa on kierrossa 500 000–750 000 ruplaa Venäjän setelirahaa. Mutta 1/5 osaa kiertovälineestä metallirahana riittää sitä paremmin, mitä suurempi osa tästä valuutasta koostuu yhden ja kahden markan kolikoista (25–50 hopeakopeekkaa).

Hypoteekkiyhdistykseltä odotetaan nyt saatavan vastaanottaa kiertoon tarvittava valuutta. Yhdistys on sitoutunut tallentamaan pankkiin aina 8 miljoonaan markkaan asti. Se ei siis millään ehdolla voi nostaa osaa talletuksesta ennen kuin tuo määrä on täynnä. Mutta yhdistyksen osakkaat eivät myöskään voi ryhtyä nostamaan talletusta ennen kuin metalliraha on julistettu ainoaksi käyväksi. Sillä muutoin pankki maksaisi vain seteleitä, mielensä mukaan joko suomalaisia tai venäläisiä, joita taas yhdistyksen johtokunta ei voi tarjota ja joita sen lainanottajat eivät ottaisi vastaan arvon ollessa alle parikurssin. Yhdistyksellä ei kuitenkaan ole oikeutta vaatia rahauudistusta ennen kuin se on tallentanut pankkiin sovitut 8 miljoonaa markkaa. Vaikka Hänen Majesteettinsa sallisikin Senaatin aloittaa hopeanvaihdon talletuksen pankissa ollessa vain 4 miljoonaa markkaa, ei tämä koske Hypoteekkiyhdistystä, vaan pankilla on sen suhteen täysin vapaat kädet, kunnes sen 8 miljoonaa ovat talletettuna.

Kun mainittu määrä on talletettu, pitää armollisen määräyksen mukaan metallirahan olla ainoa maksuväline. Senaatti ei silloin enää voi lykätä reformipäivän määräämistä, ja Hypoteekkiyhdistyksellä on silloin oikeus nostaa talletuksesta enemmän tai vähemmän, hopeana tai seteleinä. Jos yhdistys ottaa hopeaa, tulee se tällä tavoin kiertoon; jos se ottaa seteleitä, poistaa pankki hopeaa vastaan vastaavan määrän.

Tarkoitus ei ole ollut, että siirtymä tapahtuisi heti kun vain 4 miljoonaa on tullut pankkiin. Mutta kun Hypoteekkiyhdistys nyt lainaa vain 3 miljoonaa taalaria nimellisarvon mukaan, ja saisi kiinteää vain 1 miljoonan, niin on haluttu pitää avoinna mahdollisuus voida tehdä siirtymä myös hieman vähemmällä kuin 8 miljoonalla. Mutta millä rahamäärällä siirtymä sitten tapahtuukin, on Hypoteekkiyhdistyksen silloin kerralla nostettava vähintään 4 miljoonaa. Tämä ei tuota lainkaan vaikeuksia, sillä sen johtokunta on jo ottanut vastaan lainahakemuksia merkittävän rahamäärän verran, ja maaomaisuuden arviointeja on tehty usean miljoonan arvosta.

Yhdistyksen etu on ottaa seteleitä, ei markan kolikoita, ja on sovittu, että se ottaa koko määrän seteleinä. Hopeanvaihto tapahtuu silloin pankissa ja sen konttoreissa, jolloin tehtäväksi tulee pikemminkin vähentää kuin lisätä kiertovälineen määrää.

Pankilla oli 31. lokakuuta, jos sen varat Venäjän seteleinä ja obligaatioina lasketaan 80 % mukaan, käytössään hieman yli 5 miljoonaa markkaa valuuttoina. Tätä määrää voidaan lisätä – ja siihen pyritään – mutta ei vähentää. Hypoteekkiyhdistyksen antolainaus vapauttaa yksityisiä maaomaisuuteen sidottuja pääomia. Tämä antaa pankille tilaisuuden entisestään vähentää antolainaustaan ja setelikantaansa. Tiedetään, että ulkomailla on yksityistä pääomaa, joka nyt hopeanvaihtoa odotettaessa olisi siirretty tänne. Mutta pankki on jo korottanut diskonttokurssiaan parikurssiin. Omistajille on siksi samantekevää, saadaanko kyseinen pääoma ennen rahauudistusta vai sen jälkeen; joka tapauksessa se vahvistaa pankin varoja. Eikä sitä tarvitse vaihtaa hopeaan, koska pankki saa setelinvaihtoa varten tarvittavaksi valuutaksi laskea riidattomat saatavansa ulkomailla. Myös maassa nyt liikkeessä oleva Venäjän seteliraha on saatava, joka vastaa kurssin mukaista valuuttaa. Jonkin verran voidaan vielä laskea kätkettynä olevan hopean ja kierrossa olevan pikkurahan varaan, jollei reformi viivy kovin kauan, sillä Suomessa on kierrossa vielä varsin runsaasti venäläistä pikkurahaa.

Lopuksi, valtio voi hetkellisen pulan sattuessa tukea pankkia noin kahdella miljoonalla markalla valuuttaa.

Uudistuksesta pankin antolainaukseen aiheutuva – ja jo aiheutunut – paine ei ole haitallinen. Pankki on nimittäin pitänyt koron ennallaan 6 prosentissa, ja kaupanharjoittajat ovat käyttäneet hyväkseen tätä etua, välttääkseen kalliin koron ulkomailla. Jos heidät pakotetaan käyttämään sikäläistä luottoa ja hankkimaan maahan pääomaa, vähentää se heidän voittoaan, mutta ei saata liiketoimintaa vaaraan. Suomen Pankki ei myöskään ole maan ainoa lainoja antava laitos. Joukolla yleisiä rahastoja on maassa lainaksi annettua pääomaa suunnilleen 30 miljoonaa markkaa. Yksityispankki, jolla on 3 miljoonaa omaa ja yli 10 miljoonaa talletettua pääomaa, pitää konttoreita useissa maan kau­pungeissa. Kierrossa on myös Hypoteekkiyhdistyksen lainaobligaatioita suunnilleen 8 miljoonan markan arvosta.

Vasta kun on osoittautunut, että metallirahan tarve lakkaa, voi pankki uskaltautua laajentamaan toimintaansa ja laskea liikkeelle seteleitä jotakin tallennetun valuutan osaa vastaan yli sen määrän.

Pankin seteliannon ehdot ovat kiusalliset. Olisi parempi, jos tietty määrä olisi kiinteä, ja että vain sen ylittävän osan setelikannasta kattaisi vastaava valuutta. Mutta alussa nykyisellä järjestelmällä on etunsa. Kotimaisten arvopaperien diskonttokoron nostaminen vaikuttaisi nimittäin hitaasti. Mutta antolainauksen vähentämisellä täytyy olla nopea ja varma vaikutus.

Pelko hopean siirtymisestä Venäjälle ei voi olla suuri. Venäjän seteliä ei nimittäin tulla ottamaan vastaan valtion ja muissa yleisissä kassoissa, koska sen kurssia on mahdotonta laskea, ja pankki ottaa niitä vastaan vain tarpeen mukaan ja edulliseksi katsomaansa kurssiin. Tämä seteliraha lakkaa siis välttämättä olemasta varsinaisesti kierrossa Suomessa. Yleisö ei voi ottaa vastaan seteliä, jolla on yhtenä päivänä yksi arvo ja toisena toinen. Aluksi voi onnistua, että joltakulta tietämättömältä saadaan hopeaa tai muutamia Suomen seteleitä hyvään hintaan, mutta sillä ei ole paljon merkitystä ja sellainen loppuu pian. Vain Venäjän kanssa kauppaa käyvät kaupanharjoittajat näkevät edulliseksi ottaa vastaan Venäjän seteleitä. Mutta heidän tarpeellaan on kaupan suuruusluokan muodostama raja, ja mitä enemmän Venäjän rahaa he itse hankkivat, sitä vähemmän tarvitsee pankin remittoida Pietariin. Sellaisissa oloissa on mahdotonta, että Venäjän seteli tunkisi pois liikkeestä Suomen Pankin setelit.

Ei kuitenkaan ole mahdollista todistaa vääräksi oletuksia, jotka eivät perustu mihinkään varsinaisiin todisteisiin. Niiden kohdalla Venäjän oloihin viitattaessa lähdetään liikkeelle oletuksista, jotka ovat täysin vastakkaiset niihin nähden, joihin vastakohdan todistaminen perustuisi. Jos hopeaa viedään maasta, jossa setelirahalla on pakkokurssi, on tämä paikallaan. Mutta juuri tämän vastakohtaanhan pitäisi vedota, nimittäin että maasta, jossa vain metalliraha on käypää, sitä viedään toiseen maahan, jolla on vain paperirahaa.

Mainittu pelko merkitsee sitä vähemmän, mitä avoimemmin meidän sallitaan toimia. Jos asiat saa yleisissä kuulutuksissa ja sanomalehdissä mainita oikeilla nimillään, niin yleisö on muutaman päivän kuluessa oppinut täysin eri setelilajien merkityksen.

Rajapaikkakunnilla rahaolot muodostuvat aina omalaatuisiksi. Siksi on luultavaa, että Venäjän seteliraha tulee olemaan kierrossa paikkakunnilla, joiden rahvas käy torikauppaa Pietarissa. Mutta heidän mahdollisesti saamansa pääoma täytyy heidän muuttaa markoiksi kruununverojensa ym. maksamista varten.

Vaara piilee operaatioissa, joihin nyt etukäteen ryhdytään: olisi mahdollista, että ne menestyisivät siinä määrin, että uudistusta olisi välttämätöntä lykätä vain tästä syystä.

Mutta jos myös oletetaan, että spekulaatio voisi saada haltuunsa yhtä paljon kuin mitä on kierrossa eli 4 miljoonaa markkaa, niin tämä ei ylitä sitä määrää, jonka Hypoteekkiyhdistys tulee tallentamaan pankkiin. Vasta sen ylittävä määrä muuttaisi pankin nykyistä asemaa.

Kaksi seikkaa on vielä mainittava.

Reformin on oltava voimassa suunnilleen siitä päivästä alkaen, jolloin se julistetaan. Sillä jos se julistetaan jokin aika ennen sen voimaan astumista, täytyy tuona väliaikana keskeyttää pankin toiminta jokseenkin kokonaan.

Mutta tästä seuraisi se asiaintila, että uudistuksen voimaan astumisen päivänä ei liikkeessä olisi lainkaan laillisia maksuvälineitä.

On siis välttämätöntä, että samalla kun metalliraha julistetaan ainoaksi maksuvälineeksi ja hopeanvaihto aloitetaan pankissa, sallitaan myös erillisellä julistuksella, että Suomen pankkiseteli on vielä jonkin lyhyen ajan laillisesti käypää yksityisissä maksusuorituksissa. Tämä aika rajoitettakoon kuukaudeksi tai mahdollisuuksien mukaan lyhyemmäksi; mutta myönnytyksen on tapahduttava, koska on sinänsä kohtuutonta, että maksuvälineet rajoittuvat rahaan, jota ei vielä ole yleisön käsissä, ja sellainen rajoitus antaisi mahdollisuuden riitoihin saamamiesten ja velallisten välillä.

Toiseksi ei pankkia, jolla on eri kaupungeissa yhteensä 6 konttoria tai ***, voida velvoittaa vaihtamaan niissä hopeaa rajoittamattomia määriä. Tämä voi ainoastaan koskea pankin pääkonttoria Helsingissä. Mutta kuten kaikissa maissa, tullaan Suomessakin pitämään pankin seteleitä parempina kuin hopearahoja kaikissa maksusuorituksissa, heti kun vain on tultu vakuuttuneiksi siitä, että ne voidaan vaihtaa metallirahaksi.

Maan rahalaitoksen järjestelmään kuuluu myös yksityispankkien perustaminen, joita koskeva asetus, josta valtiopäiviä on kuultu, annetaan pian alamaisimmin Hänen Keisarillisen Majesteettinsa korkeasti ratkaistavaksi. Asetusesitys rajoittaa setelinantoa ehkä enemmän kuin olisi tarpeen. Lupaa sellaisten pankkien avaamiselle ei kuitenkaan voida myöntää ennen kuin rahauudistus on tapahtunut, kun metallirahan tarve kierrossa on täyttynyt, ja kun setelimassan kasvusta aiheutuvaa haittaa ei enää ole havaittavissa. Yksityispankkien perustaminen arvottoman paperirahan varaan ei sen sijaan voi tulla kysymykseen.

Hypoteekkiyhdistyksellä on armollinen lupa ottaa ulkomaista lainaa aina 30 miljoonaan markkaan asti, ja tätä lupaa tullaan epäilemättä käyttämään, heti kun rahatilanne ulkomailla sen sallii. Säädyt ovat varanneet viinanpolttoverosta 1 800 000 markkaa rautatielainan korkoihin ja kuoletuksiin. Voidaan jättää sikseen, löytääkö Suomi luottoa näiden lainojen toteuttamiseen. Mutta on helppo nähdä, että kiinteä kurssi on ensimmäinen ehto mahdollisuuksille näihin maan oloille niin tärkeisiin sitoumuksiin, ja samoin että vakaa rahan arvo vaikuttaa huomattavassa määrin maan luottoon. Näiden lainojen maahan tuoma pääoma ja yksityispankkien perustamisen yleiselle luotolle epäilemättä antama kehitys antavat aiheen toivoa teollisuuden ja kaupan kasvua, joka tekee mahdolliseksi täyttää sovitut sitoumukset. Itsestään selvää on, että myös Suomen Pankki tämän seurauksena voi lisätä varojaan ja laajentaa toimintaansa. Voidaan kuitenkin vakuuttaa Suomessa hyvin ymmärrettävän, että ulkomaanvelka voidaan kantaa ainoastaan tuotantoa lisäämällä ja että sitä varten on noudatettava tarvittavaa varovaisuutta.

Sellaisella kehityksellä tulee maa ja sen pankki saattaa kykeneväksi kantamaan ne onnettomuudet joita ankara ilmasto voi aiheuttaa. Tämä ei suinkaan voi tapahtua Suomen ja keisarikunnan yhteisen setelirahan avulla, mikä on vain kuviteltu keino. Jos Suomen Pankki ei laskisi liikkeelle omia seteleitään, olisi tulos maassamme puolet nykyisestä. Ja tämä olisi pahempi asia kuin kato. Asian ollessa nykyisellään lunastaa pankki seteleitään Pietarissa, ja niiden avulla voidaan siksi saada Venäjältä yhtä paljon jauhoja kuin Venäjän seteleillä. Sellaista tarvetta varten on rahat joka tapauksessa otettava pois yleisestä kierrosta, joka nyt on liian vähäinen voidakseen sietää suurehkoja vähennyksiä. Sen vähän, josta se katovuonna voi luopua, voi myös Suomen Pankki vaihtaa ulkomaanvaluutaksi. Mutta katovuoden tarpeelliseksi tekemää tavallista suurempaa tuontia ei voida kattaa muuten kuin jakamalla se useitten tulevien vuosien osalle. Jos onnettomuus on niin suuri kuin vuonna 1862, ei pankki ole kykenevä antamaan tarvittavaa ennakkoa. Myös yksityinen luotto on silloin riittämätön. Valtion on siksi tultava väliin. Siihen on varauduttu. Muodostetaan vararahasto, johon myös säädyt ovat myöntäneet vuosittain 500 000 markkaa; ja kruununmakasiinit pidetään täytettyinä. Ulkomaanlainoilla saadaan mahdollisuus muuntaa vararahasto käyttökelpoisiksi valuutoiksi. Sellaiset suuronnettomuudet ovat kuitenkin harvinaisia. Ankara kohtalo on halunnut, että niitä on nyt sattunut niin pian toistensa jälkeen kuin 1856 ja 1862. Mutta ennen vuotta 1856 oli maa 25 vuoden ajan säästynyt suuremmilta kadoilta. Sellaiset onnettomuudet on huomioitava laskuissa. Mutta apu ei ole tässä tai tuossa setelirahassa, vaan kansallisvarallisuuden kasvussa, jonka ensimmäinen ehto on vakaa rahan arvo.

Venäjän setelirahan tuleva asema Suomessa

Varma seuraus siitä, että Suomen Pankki lunastaa seteleitään hopealla, on välttämättä se, että Venäjän setelirahaa lakataan maassa käyttämästä yleisessä liikkeessä – nimittäin niin kauan kuin tällä setelirahalla on horjuva kurssi, eli pikemminkin niin kauan kuin sen arvon putoaminen jatkuu.

Suomen Pankki ei nimittäin tuolloin voi ottaa vastaan Venäjän rahaa enemmän kuin mitä tarvitaan Suomen kauppaan Venäjän kanssa. Pankki tulee edelleenkin pitämään konttoria Pietarissa, johon Pankki ja sen *** Suomessa antavat osoituksia kaupan tarpeita varten. Pankin on aina edullisempaa lunastaa nämä osoitukset Venäjän setelirahalla, (vaikka se niiden vaihdossa joutuneekin pitämään kurssin jonkin verran heikompana kuin Pietarin pörssissä noteerattu.)

Kun siis Venäjän setelillä tulee Suomessa olemaan kurssi, käy tällöin mahdottomaksi ottaa niitä vastaan valtion ja muissa yleisissä kassoissa ja yleensäkin maksusuorituksissa, mikä rahamäärä sitten laissa onkin määrätty kyytipalkkioksi jne.

Venäjän kauppaa harjoittavat ottavat kuitenkin vastaan Venäjän seteleitä erityisesti niillä paikkakunnilla, joilla ei ole pankkikonttoria ja joilla siis tulee kalliimmaksi hankkia pankin osoituksia.

Samoin niitä ottaa vastaan rajan tuntumassa rahvas, joka käy torikauppaa Pietarissa, ja tämän rahvaan keskuudessa ne ovat kierrossa sovittavan arvon mukaan.

Muuten syntyy epäilemättä kaupan tarpeita varten vekseliliikennettä Pietarin ja Suomen välille.

Mutta Suomi on Venäjän kanssa harjoittamassaan kaupassa alakynnessä. Se vaatii parhaimpinakin vuosina Venäjän hyväksi 1–1 ½ miljoonan ruplan välimaksun. Suomen Pankin on siksi aina oltava valmiina pitämään tämä välimaksu kaupanharjoittajien saatavilla.

Tähän mennessä on Suomen pankkikonttori Pietarissa vaihtanut Suomen seteleitä, ja viime vuosina, kun vaihtoprovisio on nostettu 1/4 prosentista ½ prosenttiin, on se enimmäkseen lunastanut osoituksensa Venäjän rahalla. Tavallisina vuosina rahamäärä on ollut 3–3 ½ miljoonaa, mutta se oli

1862 hopearuplina 7 521 174

1863 - - 5 285 932

1864 10.12. mennessä 2 660 530

Ja koska pankki ei muulla tavoin ole saanut riittävästi Venäjän rahaa tarvetta varten, on sen ollut pakko myydä Pietarissa ulkomaanvekseleitä seuraavia määriä:

1862 hopearuplina 1 978 321

1863 - - 1 872 629

1864 10.12. mennessä 288 735

Pankin vekselimyynti Pietarissa on vuosina 1859–1864 ollut yhteensä 5 808 419 hopearuplaa.

Suurempi Venäjän rahan tarve vuosina 1862–63 johtui epätavallisen suuresta viljan ja jauhojen tuonnista Venäjältä, kun taas se tänä vuonna on vähentynyt alle tavanomaisen sen seurauksena, että rahan puute Suomessa on antanut aihetta suurempaan vientiin ja pienempään tuontiin.

Ne edut, joita kaupalla voisi olla samasta rahasta Suomessa ja Venäjällä, ovat varmoja vain siinä tapauksessa, että tuolla rahalla on kiinteä arvo. Jos taas tämä ehto ei täyty, on kaupan kannalta varmasti edullisinta, että sekä ostajat että myyjät voivat kurssinoteerauksen avulla varmuudella laskea, mitä he tavarasta saavat tai maksavat. Nykyoloissa esimerkiksi Suomen Pankin on aina pakko pitää ulkomaanvekselien kurssia alempana kuin Pietarin pörssissä noteerattu, ja tästä seuraa väistämättä, että suomalainen tavara myydään Venäjällä kalliimpana kuin muutoin olisi asian laita. Ja kun vienti ulkomaille antaa kurssivoittoa, kun taas viennistä Venäjälle koituu tappiota, niin seuraa tästä varmasti, että suomalainen kaupanharjoittaja mieluummin vie ulkomaille tavaransa, jotka hän tasavertaisten olojen vallitessa olisi voinut myydä Venäjällä. Näin on myös juuri kuluneena syksynä käynyt muun muassa mitä tulee sellaiseen vientiartikkeliin kuin voi, jota kurssiedun seurauksena myytiin epätavallisen suurina määrinä ulkomaille eikä, kuten tavallista, Pietariin.

Sama raha kummallakin maalla edellyttäisi sitä paitsi, että Suomen Pankilla ei olisi oikeutta laskea liikkeelle omia seteleitä; sillä ne eivät ole liikkeessä Venäjällä, jossa niillä ei ole laillista käypyyttä. Mutta sillä tavoin kiertoväline Suomessa vähenisi puoleen nykyisestä määrästään, koska Suomen Pankki nyt pitää seteleitä liikkeessä suunnilleen kaksinkertaisen määrän hallussaan pitämäänsä valuuttaan nähden.

Nykyoloissa Venäjän setelirahan pakkokurssi Suomessa vähentää Suomen setelirahan arvoa, ilman että siitä olisi mitään ajateltavissa olevaa hyötyä Venäjän kaupalle tai rahalaitokselle. Laskelmien mukaan Suomessa ei ole kierrossa Venäjän seteleitä enempää kuin korkeintaan 750 000 ruplaa. Selvää on, että tämä määrä ei voi olla suuri, koska varmaa on, että Suomen Venäjän kanssa käymä kauppa ei anna ylijäämää vaan saa aikaan pulaa. Mutta vaikka määrä olisi miljoona ruplaa, on se Venäjän setelirahan suhteen niin vähäpätöinen, ettei kukaan varmasti anna sille vähintäkään painoa. Ja sinä hetkenä, jolloin Suomen pankki lakkaisi lunastamasta seteleitään Pietarissa, vähenisi entuudestaan myös mainittu vähäinen Venäjän setelirahan määrä Suomessa.

Ainoa todellinen haitta Venäjän setelirahan kurssista Suomessa koituisi Venäjän valtion siellä suorittamista maksuista. Jos olisi jokin keino välttää se, niin Suomessa sitä pidettäisiin mitä suurimpana onnena. Mutta sellaista keinoa ei valitettavasti ole.

Suomen rahauudistuksen seurauksena käy nimittäin välttämättä niin, että kyseiset maksut on siellä suoritettava Suomen rahana, koska kukaan ei voi sanoa, mihin hintaan yleisö haluaa ja voi ottaa vastaan Venäjän setelirahaa.

Sopivin tapa hoitaa nämä maksut lienee se, että Venäjän valtakunnanrahasto asettaa osoituksia Suomen Pankille. Ne voidaan, sikäli kuin kyseessä eivät ole liian suuret rahamäärät, maksaa Venäjän setelirahalla pankin konttorissa Pietarissa.

Mutta vielä on jäljellä haitta, joka koituu sotilaitten palkkojen ja eläkkeitten maksamisesta, jossa vuosikolmannekset voivat muodostua hyvinkin eri suuruisiksi. Mitä tulee tämän asian auttamiseen, ei tässä ole mahdollista ehdottaa mitään. Jos kuitenkin näiden palkkojen ja eläkkeitten määrä kunakin vuonna olisi Suomen rahana, eli toisin sanoen, jos se määrättäisiin ennakkoon sen vuoden keskikurssin mukaan, jonka jälkeen ne maksetaan, niin olisi tämä palkansaajille eduksi. Mutta tosiseikka on myös, että yleisimmät elämän tarpeet ovat Suomessa kalliimmat kuin useimmilla Venäjän seuduilla, minkä vastapainoksi kuitenkin voidaan asettaa se, että kaikkien ulkomaantavaroitten hinnat laskevat merkittävästi rahauudistuksen seurauksena.

Vielä on muistettava, että heti rahauudistuksen julistamisen jälkeen ei tavaraa myytäessä aseteta hintaa Suomen pankkisetelin todellisen arvon mukaan. Mutta voidaan pitää varmana, että ei kulu pitkääkään aikaa, ennen kuin tämä arvo tulee yleisessä liikkeessä tunnustetuksi.

Edelleen, kun sotaväelle maksettavista varoista jokin määrä ilmeisesti menee sotilastarvikkeitten ostoon Venäjältä, niin Suomen Pankille ei tuottane vaikeuksia maksaa tilauksen mukaan suurempia tai pienempiä rahamääriä Venäjän setelirahana, minkä osuuden maksusta voi valtakunnanrahasto silloin korvata pankin Pietarin konttorissa ilman mitään kurssilaskelmia.

Jos näiden rahansiirtojen seurauksena koituisi joitakin vaikeuksia Suomen Pankille, niin voidaan ennustaa, että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa armollisimmin sallisi pankin laskea jokin osa valtakunnanrahastolta vastaanottamistaan Venäjän setelirahoista sekä pankin tilapäiset saatavat siltä niihin valuuttoihin, joita vastaan pankki on oikeutettu laskemaan liikkeelle seteleitä. Sellaisella myöntymyksellä lisättäisiin merkittävästi pankin kykyä välittää valtakunnanrahaston maksuja.

Yllä mainitut haitat ovat onneksi ohimeneviä. Sillä ne häviävät heti, kun Venäjän setelirahan arvon heikentyminen loppuu, ja sen arvo kiinnitetään muutamaa pistettä korkeammaksi tai alhaisemmaksi, koska Suomen Pankki vastaanottaa tällöin tuota rahaa kiinteään kurssiin, ja tämän seurauksena ne kelpaavat myös kruunun kassoissa ja yleisessä liikkeessä. Näin oli asia vuodesta 1841 vuoteen 1853, ja Suomen Pankki antoi tuolloin hopeaa Venäjän seteleistä yhtä halukkaasti kuin omista Suomen Pankin seteleistään. Ne olivat tosin silloin ruplamääräisiä ja nyt markkamääräisiä eli yksi neljäsosa ruplamääräisestä, mutta tämä nimiero on täysin yhdentekevä, kun metallirahan hienousaste on ruplassa ja markassa sama. Ja kuten jo on mainittu, tekevät kauppasuhteet Venäjän rahan Suomessa halutuksi, niin että on käynyt niinkin, että siitä on siellä maksettu palkkiota ¼–½ prosenttia.

Mutta siihen saakka kunnes sellainen sekä keisarikunnalle että Suomelle onnellinen aika voi koittaa, jolloin Venäjän seteliraha jälleen saavuttaa vakaan arvon, ei armollisimmin määrättyä rahauudistusta, jolla Suomi yrittää pelastautua nykyisestä ahdingostaan, voida toteuttaa ilman tässä esitettyjä Venäjän valtiolle koituvia haittoja. Suomen täytyy pyytää tätä jalomielistä myönnytystä, jonka itse asiassa sanelevat oikeus ja kohtuus. Sillä nyt voimassa oleva määräys, että Suomen niin vähäpätöisen pankin on metallirahalla lunastettava Venäjällä kierrossa olevat miljoonat pankkisetelit, sillä uhalla että se muutoin luopuu pyhästä velvollisuudestaan palauttaa Suomen asukkaille heidän pankkiin tallettamansa omaisuus – tuo määräys ei ole niin oikea kuin kohtuullinenkaan. Ja oikeus myös heikointa kohtaan ei ainoastaan ole hyvää politiikkaa, vaan myös ainoa politiikka, joka on sen suuren kansakunnan arvon mukainen, jonka asiaksi kaitselmus on jättänyt osallistua ihmiskunnan kohtaloitten johtamiseen.

Suomen asiain komitean lausunto rahauudistuksesta, konsepti

Armollisimmin pyydettynä täällä antamaan alamainen lausuntoni Hänen Keisarillisen Majesteettinsa säädöksin määräämän rahauudistuksen toteuttamisesta, havaitsen sekä omantuntoni että velvollisuuteni pääasiassa sitovan minut siihen, mitä olen minulle armollisimmin uskottua virkaa hoitaessani eri yhteyksissä keisarillisen senaatin lausunnoissa alamaisimmin esittänyt.

Minun on siksi syvintä alamaista tunnustusta antaen pidettävä kiinni Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armollisesta myöntymyksestä, että metallirahan pitää olla ainoa Suomessa laillisesti käypä, heti kun Hypoteekkiyhdistys, käyttäen saamaansa lupaa tallettaa Suomen Pankkiin 12 miljoonaa markkaa yhdistyksen ulkomailla ottamasta lainasta, on sijoittanut siitä pankkiin 8 miljoonaa markkaa hyvinä ulkomaisina valuuttoina.

Tämä armollinen myöntymys seisoo oikeudenmukaisuuden pettämättömällä perustalla, koska sen seurauksena Suomen Pankki tulee valuutalla lunastamaan liikkeelle laskemansa setelit, mihin pankki on hallituksen takaamana sitoutunut ottaessaan Suomen asukkailta vastaan heidän rahansa.

Ne tappiot, joita tämän sitoumuksen monivuotinen, pakon sanelema syrjäyttäminen ovat jo aiheuttaneet väestölle, ovat lukemattomat, ja on mitä pakottavin välttämättömyys asettaa niille raja. Mutta yhtä lailla on toivottavaa, että puolen vuosisadan aikana vaivalla kootuille säästöille, joita on erityisissä yleisissä rahastoissa yhteensä 5 miljoonan ruplan arvosta, taataan pysyvyys, jota ei uhkaa rahan arvon heikkeneminen. Tämän lisäksi on tullut perintönä velvollisuus suojella vähenemiseltä suojattomien leskien ja lasten usein ainoaa elatusta maan erityisistä leski- ja orpokassoista, jotka on heidän edesmenneitten puolisoittensa ja isiensä uhrausten hedelmänä uskottu hallituksen huostaan, samoin kuin köyhän työläisen säästöpankkiin kokoamat rahat hänen turvakseen vanhuudenheikkoutensa varalta.

Sekä niiden monien toimien johdosta, joihin on ryhdytty aikaisemmin, että sen mitä on tapahtunut Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armollisesti suotua rohkaisua antamalla kyseiset asetuksensa, ja niiden nojalla, on entistäkin välttämättömämpää jatkaa näiden säännösten täytäntöön saattamista.

Hänen Majesteettinsa armollisen esityksen perusteella ovat maan säädyt hyväksyneet takauksen Hypoteekkiyhdistyksen lainalle edellyttäen, että rahauudistus voidaan sen avulla saada aikaan. Tähän luottaen on myös Hypoteekkiyhdistys ryhtynyt toimiin lainan ottamiseksi. Ilman varmuutta rahauudistuksen toteuttamisesta ja siitä seuraavasta vakaasta vaihtokurssista olisi tämä ollut mahdotonta, koska se ei saa lainanottajiltaan korkoa enempää kuin à 6 % eikä siis voi maksaa ulkomaanlainastaan suurempaa vuosimaksua kuin korkeintaan 5 3/4 prosenttia.

Jos nyt Hypoteekkiyhdistys petettäisiin näissä toiveissaan, ja vallitseva kurssi pakottaisi sen suurempiin maksuihin, voisi tämä käydä päinsä ainoastaan tuhoisalla pakko-otolla sen osakkailta, maamme maata viljelevältä rahvaalta.

Sellainen tulos silmien edessä olisi ollut ajattelematonta, että säädyt takauksellaan yllyttivät ja tukivat lainanottoa. Säädyt eivät sen sijaan havainneet sitä arveluttavaksi, juuri siksi että rahauudistus ja vakaa kurssi olisivat lainanoton seurauksena. Juuri tässä vakaumuksessa on keisarillinen senaatti viimeksi rohjennut esittää Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen, että Hypoteekkiyhdistystä rohkaistaisiin lainanottoon valtion varoista maksettavalla avustuksella.

Koska kuitenkin on ilmennyt odottamattomia esteitä, joiden laatua ja merkittävyyttä en kykene arvioimaan, ja koska katson, että tarkempi Suomessa käyväksi tulevaa metallirahaa koskeva määräys todellakin on puutteellinen, rohkenen alamaisimmin tehdä seuraavan ehdotuksen:

Että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa armollisimmin täydentäisi säädöstä mainituin osin näin:

Että Suomessa metalliraha olisi ainoa laillisesti käypä;

Mutta että tämä raha koostuisi ensiksikin Venäjän hopearuplasta jako-osineen nyt säädetyn brutto- ja nettopainon mukaan, sekä toiseksi Suomen markasta, joka olisi yksi seitsemäsosa hopearuplaa sekä sen jako-osista saman brutto- ja nettopainon mukaan, sen mukaisesti mitä aiemmin on armollisimmin säädetty tästä rahalajista.

On toki pidetty itsestään selvänä, että Venäjän hopearaha tulee edelleenkin olevan Suomessa käypä, ja Suomen Pankki, jolla on hallussaan suunnilleen kaksi miljoonaa ruplan kolikkoa, olisi epäilemättä saanut valtuudet markan kolikoitten puutteessa lunastaa seteleitään hopearuplilla. Mutta olisi kuitenkin voinut käydä niin, että niiden vastaanottamisesta olisi väärinymmärryksen vuoksi kieltäydytty, ja myös siksi voi olla tarpeen, että Venäjän hopean laillisesta käypyydestä nimen omaan säädetään. Olennaisinta tällä kohden on, että sellainen säädös tekisi keisarikunnan rahasta käyvän päärahan myös Suomessa, ja että Suomen markka olisi sen ohella kierrossa pääasiassa maan tarpeisiin sopeutettuna pienempänä rahayksikkönä.

Tässä yhteydessä on herätetty kysymys Hypoteekkirahaston ja alkuperäisrahaston luovuttamisesta säätyjen hallintaan, sen mukaisesti mitä senaatti on alamaisesti puoltanut, 1. tammikuuta lähtien eli ennen kuin rahauudistus on tapahtunut.

Sikäli kuin ymmärrän, tulee tämän seurauksena osittain järkkymään Hänen Keisarillisen Majesteettinsa säädös, jonka mukaan Hypoteekkiyhdistyksen tallennettua pankkiin 8 miljoonaa markkaa pitää metallirahan olla ainoa laillisesti käypä siitä päivästä lähtien, jonka senaatti saa määrätä.

2) Jos hopeanvaihdon aloittaminen pankissa riippuisi säätyjen pankkivaltuuston suostumuksesta, tulisi myös rahauudistus osittain riippumaan siitä. 1) myöskään laillisesti käyvästä rahasta päättäminen ei kuulu pankkivaltuustolle. Mutta se, että metalliraha yksinään tulee olemaan käypä, merkitsee myös, että pankki ei voi käyttää mitään muuta maksuvälinettä. Hopeanvaihdon aloittaminen pankissa on siis ilmeinen seuraus tätä koskevasta säädöksestä. Silloin sitä vastoin, säätyjen otettua vastaan pankin hallinnan.

Edelleen, senaatti ei armollisen säädöksen sanamuodon mukaisesti voi ryhtyä uudistuksen toteuttamiseksi tarvittaviin, pääasiassa pankkia koskeviin toimiin, tämän tultua asetetuksi pankkivaltuuston valvonnan alaiseksi, koska asiaa koskevan armollisen esityksen sanamuodon mukaan ja säätyjen sen kanssa yhtäpitävän päätöksen mukaan on senaatille tähän asti kuulunut käskyvalta kuuluva pankkivaltuustolle.

Näistä ja muista vähemmän merkittävistä arveluttavista seikoista huolimatta saanen alamaisimmin jättää kysymyksen tältä osin Hänen Keisarillisen Majesteettinsa korkean ratkaisun varaan.

Lopuksi katson velvollisuuteni olevan lausua muutama sana Venäjän setelirahan kierrosta Suomessa.

Vaikka myöskään Suomen Pankin setelit eivät tule olemaan käypiä laillisena maksuvälineenä, on kuitenkin varmaa, että koska ne lunastetaan hopealla, ovat ne vastaisuudessakin käypiä pari-arvoon, ja samoin täytyy niiden edelleenkin olla käypiä kruunun veronkannossa. Venäjän seteliraha sen sijaan säilyttää nykyisen arvonsa.

Mutta niin kauan kun kurssi on niin horjuva kuin nykyään, on ennustettavissa, että voi olla vaikea saada muita kuin Suomen Pankkia ja Venäjän kauppaa käyviä kauppiaita ottamaan vastaan Venäjän setelirahaa kurssiarvon mukaan.

Mutta koska Suomen kauppa Venäjän kanssa on alijäämäistä, ja koska myös tavallisina vuosina, jolloin viljan tuonti laajemmassa määrin ei tule kysymykseen, tarvitaan vähintään miljoonan ruplan välimaksu, niin myös Venäjän seteliraha on halvimpana Venäjälle maksun välineenä oleva edelleenkin Suomessa haluttua tätä tarkoitusta varten.

Suomen Pankki erityisesti käyttää vastaisuudessakin Venäjän seteleitä lunastaessaan osoituksia, jotka asetetaan sen Pietarin konttorille, jota tarkoitusta varten pankki on myös tavallisina vuosina käyttänyt jopa kolme miljoonaa ruplaa. Kauppa ei voi tuottaa Venäjän setelien ylijäämää, vaan niitä on eniten tullut Suomessa suoritettavista Venäjän kruunun ja varsinkin sotalaitoksen maksusuorituksista.

Voidaan ennustaa, että näitä maksuja, ja varsinkin palkkojen ja eläkkeiden maksuja, ei mainituista syistä ole soveliasta suorittaa Venäjän seteleinä. Mutta jos niiden määrä ei ole aivan liian suuri, on Suomen pankki aina valmis Pietarin konttorissaan Venäjän seteleitä vastaan asettamaan osoituksia, jotka Suomessa maksetaan Suomen seteleinä. Suomen Pankin on tällöin pakko pitää hieman heikompaa kurssia kuin mitä Pietarin pörssissä noteerataan, koska pankin on pidettävä Venäjän rahoja jonkin aikaa hallussaan, ja se asettaa näin itsensä alttiiksi kurssitappioille.

Kun sen sijaan kurssi vakiintuu, ovat kaikki vaikeudet tällä kohden poissa, sillä silloin Venäjän seteliraha kiertää Suomessa pysyvään arvoonsa myös päivittäisessä liikkeessä.

Vaikka Venäjän valtio aluksi joutuisikin tekemään joitakin vähäisiä uhrauksia korottaakseen sen laskuun Suomessa maksettavia palkkoja ja eläkkeitä, olisi sellainen jalomielisyys vain oikeuden ja kohtuuden sanelemaa. Sillä ilmeisen kohtuuton on vaatimus, että Suomen vähäinen pankki on saatettava velvolliseksi lunastamaan Venäjän setelit, joita on kierrossa satojen miljoonien arvosta, ja koska se ei tähän pysty, on köyhä, nälkää vastaan taisteleva maa edelleenkin pidettävä kykenemättömänä vapaasti käyttämään sillä mahdollisesti olevia avunlähteitä aineelliseksi kohentumisekseen.

Venäjällä tosin kuuluu ääniä korotettavan sellaista jalomielistä politiikkaa vastaan myös Suomen osalta. Mutta Hänen Keisarillinen Majesteettinsa on moninkertaisesti osoittanut, että sellainen kuuluu Hänen Majesteettinsa hallituksen perusperiaatteisiin, ja Suomen kansan kaukaisimmatkin sukupolvet tulevat siunaten ajattelemaan niitä hyviä töitä, joita tämä kansa on saanut Hänen Majesteettinsa armosta vastaanottaa. Tähän kallisarvoiseen kokemukseen uskallan antaa tukeutua alamaisen luottamukseni siihen, että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa edelleenkin armollisimmin katsoo oikeaksi ja viisaaksi, että mikäli mahdollista, Suomen edut eivät kärsi sen liitosta Venäjän kanssa. Ihmisluonnon mukaista on, että häntä lähimmin koskettavat aineelliset intressit, ja kansanjoukkojen tyytyväisyyteen vaikuttaa eniten niiden tyydyttäminen. Mutta maalla ei voi olla yleisempää intressiä kuin vakaa rahan arvo. Tietoisena siitä, että sen nykyinen epävarmuus perustuu keisarikunnan oloihin, ylläpitää väistämättä Suomessa tyytymättömyyttä; kun taas sellaisten tyytymättömyyden aiheitten poistaminen opettaa vähitellen Suomen kansaa näkemään maansa yhteydessä mahtavan keisarikunnan kanssa ainoan keinon saavuttaa hyvinvointi, jollaista se ei aikaisemmin koskaan ole nauttinut.

Alamaisimmin uskallan siksi toivoa, että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa armollisimmin havaitsisi yllä esitetyn muutetun määräyksen, jonka mukaan Venäjän metalliraha on myös Suomessa oleva käypää, vastaavan kohtuullisia vaatimuksia rahajärjestelmän yhtenäisyydestä kummassakin maassa, mutta muilta osin armollisimmin sallisi, että rahauudistusta ja hopeanvaihtoa Suomessa koskevat säädökset voitaisiin panna toimeen säädetyssä järjestyksessä.