Vapaakaupasta voidaan sanoa paljon, puolesta ja vastaan. Mutta jos maasta on vapaa tuonti toiseen maahan, joka tarvitsee sen tuotteita, niin on aksiooma, että ensiksi mainittu sulkee oman vientinsä kaikilla mahdollisilla esteillä, joita se asettaa viimeksi mainitun maan tavaroitten tuonnille.

Sillä mikään maa ei halua tavarastaan rahaa, jos se voi saada vaihdossa tavaraa. Syynä on, että puhtaassa myynnissä voitto on yksinkertainen, mutta tavaranvaihdossa se on kaksinkertainen. Kaupanharjoittaja saa voittoa kerran myymästään tavarasta, sillä hän ostaa vielä kerran. Ja missään maassa ei tarvita rahaa, vaan niitä arvoja, joita tuo raha edustaa.

Suomi tarvitsee venäläisiä tavaroita. Todiste on, että tuonti Venäjältä on yhtä suuri kuin vienti sinne, ja että ensiksi mainittu vuosi vuodelta kasvaa.

Jos meidän sallitaan vapaasti myydä Venäjälle, niin meidän kykymme ostaa sieltä kasvaa.

Voidaan väittää, että tavaran, jota emme saa viedä Venäjälle, myymme siinä tapauksessa muihin maihin. Mutta asia ei ole niin. Tavaroita, joita me viemme Venäjälle, ei lainkaan olisi, jos tämä vienti estettäisiin. Me emme voi viedä manufaktuuritavaroita muihin maihin, joissa nyt tungeksii tehdas toisensa vieressä. Mutta Venäjä tarjoaa meille suunnattomat markkinat. Jos ne olisivat meille vapaat, voisimme me tuottaa moninkertaisesti enemmän ja samassa suhteessa kuluttaa venäläisiä tavaroita. Ulkomaat eivät myöskään tarjoa merkittävässä määrin myyntimahdollisuuksia meidän vielä heikkolaatuisille navettatuotteillemme, joiden määrä ja laatu kuitenkin Pietarissa myynnin ansiosta vuosi vuodelta paranee.

Tulitikkutehdas on sopiva esimerkki. Se voisi valmistaa kolme kertaa nykyistä suuremman määrän, jos sillä olisi tavaralleen ostaja. Ja varmaa on, että maksua ei saataisi Venäjän seteleinä, vaan venäläisinä tuotteina.

Kun valtiovarainministeri kieltää tehdastuotteilta tullivapauden suojellakseen tulitikkutuotantoa Venäjällä, estää hän siis vientiä Suomesta Venäjälle. Pietarilaisia tikkuja ei voi myydä täällä. Mutta muita tavaroita voitaisiin myydä suurempina määrinä kuin nyt, aivan yhtä paljon enemmän kuin Porin tikuilla voitaisiin ostaa.

Vaikutus on siis, että muita Venäjän elinkeinonharjoittajia estetään lisäämästä tuotantoaan ja vientiään, ja lisäksi he joutuvat ostamaan Pietarin tikkunsa kalliimmalla.

Voidaan vielä väittää vastaan, että pietarilainen tulitikkujen tuottaja kuluttaa kuitenkin muita venäläisiä tuotteita, joita muuten ei kulutettaisi eikä tuotettaisi. Mutta selvää on, että ne henkilöt Venäjällä, jotka nyt tekevät tulitikkuja, ansaitsisivat joka tapauksessa elantonsa jossakin muussa ammatissa. Heidän työtänsä tarvittaisiin siinä tuotannossa, jolla suomalaiset tulitikut maksettaisiin. Ja he ja kaikki muut tulitikkujen kuluttajat voisivat myös kuluttaa yhtä paljon enemmän venäläisiä tuotteita kuin he säästäisivät halvempien suomalaisten tulitikkujen hinnassa.

Sama vaikutus on kaikella tuonnilla Suomesta Venäjälle, koska me täällä tarvitsemme venäläisiä tavaroita. Jos näin ei olisi niin suuressa määrin, niin olisi ehkä aiheellista asettaa tavaroillemme Venäjällä jokin suojatulli. On nimittäin epävarmaa, löytäisivätkö muuten Suomeen tulevat tavarat markkinoita muissa maissa; ja jos näin ei kävisi, lisäisi tuo Venäjän teollisuuden suoja kulutusta ja tuotantoa maan sisällä.

Tuonnin Suomesta Venäjälle jättäminen vapaaksi on siksi hyvää politiikkaa, niin kauan kuin osoittautuu, että Suomi ottaa vastaan enemmän tavaroita kuin se antaa – tai ainakin yhtä paljon.

Mutta se olisi hyvää politiikkaa myös toisessa mielessä. Ihmisiä koskettavat lähimmin ja yleisimmin aineelliset intressit. Voidaan helposti ymmärtää, millaisin mielin Venäjää kohtaan täällä Suomessa nähdään venäläisiä tavaroita voitavan rajoituksetta tuoda Suomeen, kun taas vastaavaa vapautta suomalaisten tuotteitten tuonnissa Venäjälle mitataan tuumamitalla. Ei edes tulitikku, on pakko sanoa, saa Venäjällä nauttia samaa vapautta, jota täällä Suomessa nauttivat kaikki valtavan Venäjän teollisuustuotteet.

Mikään ei sitä vastoin niin sido kansoja toisiinsa kuin yhteinen hyöty. Jos Venäjän markkinoista tulee välttämättömät Suomen teollisuudelle, niin myös maitten poliittisesta liitosta tulee Suomelle välttämätön tosiasia. Ja varmaa on, että vaikka suomalaiset tuotteet saavat vapaat markkinat Venäjällä, niin täällä syntyy teollisuutta, joka ei voi pysyä pystyssä ilman näitä markkinoita.

Olisi turha toivoa, että valtiovarainministeri voitaisiin käännyttää näitten mielipiteitten taakse. Hänen menettelynsä osoittaa, että hän ei niitä jaa. Ja hänen asemassaan olevalla henkilöllä täytyy vakaumuksen olla niin syvään juurtunut, ettei sitä voi järkyttää.

Maallemme olisi siksi korvaamattoman suuri onni, jos Hänen Majesteettinsa itse suvaitsisi ottaa harkintaansa tämän asian, ja jos meidän kauppasuhteissamme Venäjän kanssa ei vastaisuudessa tarvitsisi tyytyä kääntymään vain valtiovarainministerin puoleen. Tämä on toki vähäinen asia, ja Hänen Majesteettinsa kallisarvoinen aika on varattu niin monille paljon tärkeämmille asioille. Mutta myös Venäjälle on tällä hetkellä lisääntynyt vienti elämänkysymys; ja pienimmätkin sen kanavat ansaitsevat tulla pidetyiksi avoimina.