Ei juuri voitane sanoa, että ne jne. ja mallit olisivat tyylikkäitä. Mutta ne ovat kumminkin riittävän siistejä, ja lisäehdotusten pyytäminen veisi vain aikaa.

Mitä suomenkielisiin arvomäärämerkintöihin tulee, on senaatin yleinen täysistunto esittänyt Hänen Majesteetilleen asetuksen muutosta tässä suhteessa – niin että edellytettäisiin ainoastaan suomenkielistä kirjoitusta.

Piirrosten osalta on huomattava seuraavaa:

1. Kaikkien arvomäärämerkintöjen, niin kirjaimin kuin numeroinkin, tulee olla valkoisia – asetuksen mukaisesti, ja jotta niitä olisi vaikeampi väärentää.

Huom. Miten musta merkintä saadaan sopimaan? Siihenhän tarvitaan kaksinkertainen paino. Ruskeat ja siniset merkinnät eivät kelpaa lainkaan. Kaikkien merkintöjen täytynee siis olla valkoisia?

2. Leimassa nro 3 arvoja 500, 100 ja 200 mk hopeaa varten on kaksinkertainen ”Wiissataa” tarpeeton. Sopivaa kuitenkin olisi, että kun tämä muutetaan ja keskelle sijoitetaan valkoinen numeromerkintä, säilytettäisiin kummassakin päädyssä mustat numeromerkinnät – jos se käy päinsä.

Huom. Mutta koska mustat numerot eivät tulle kysymykseen, voidaan numerot tehdä keskellä suuremmiksi, päädyissä pienemmiksi.

3. Leima nro 4 sopii leimapapereihin, joiden markkamäärä on yhdestä kahdeksaankymmeneen. Mutta koska tämä kustannusten osalta on samantekevää, olisi pennileiman oltava jokin muu, suunnilleen sellainen kuin nro 7, mutta ilman ruotsinkielistä arvomäärämerkintää.

Huom. nro 7 on kuitenkin aika ruma. Numerossa 4 ovat pienet kehykset luvun kummallakin puolen rumat.

4. Niin markkaleimojen (yhdestä kahdeksaankymmeneenyhdeksään) kuin pennileimojenkin osalta on muistettava, että arvomäärämerkinnöissä esiintyy sellaisia yhdistelmiä kuin ”Kaheksankymmentä” ja ”Yheksänkymmentä” – ja että niille on varattava tilaa. Sitä ei liene saatavissa muuten kuin taivuttamalla enemmän. Mutta silloin on arabeskit sovitettava sen mukaisesti.

5. Hintaa tuskin voidaan enää saada halvemmaksi.

Tilausta tarkastellessani huomaan, että luvut tarkoittavat koko leimapaperin määrää noin yhdeksi vuodeksi, joista siis puolet on leimapapereita, toinen puoli leimamerkkejä.

Leimapapereita olisi siis noin 300 000. Mutta koska arvomäärältään suuria leimamerkkejä ilmeisesti käytettäisiin vähän – viranomaisten toimituskirjoissa ei lainkaan – voidaan olettaa seuraavaa:

leimapaperien tarve 400 000 à 1/4 p. = 5 000 mk

leimamerkkien ” 200 000 à 1/4 p. = 500 mk

Yhteensä 5 500 mk

Ainoa, mitä voitaisiin vaatia, olisi määräraha, joka vastaisi1/4 penniä leimapapereista. Tämähän käy hyvin päinsä, kun Tilgman on katsonut, että niitä toimitettaisiin vain 300 000, mutta 400 000 saataisiin toimittaa. Häntä voidaan muistuttaa siitä, että hinta riippuu siitä, valitaanko vastaisuudessa jokin muu valmistusmenetelmä.

6. Ehdotus leimamerkeiksi saattaa muuten olla hyvä – mutta tila pitkää kirjaimin tehtävää arvomäärämerkintää varten jää liian pieneksi. Asiaa voidaan tuskin auttaa muulla tavoin kuin että vaakunakilvet asetetaan ylimmäisiksi, ilman ympäröivää reunusta, ja että reunakirjoitus pannaan kulkemaan merkin reunaa pitkin, jolloin arvomäärämerkintää varten saadaan kaksi riviä. Parempi kuitenkin olisi sijoittaa vaakunakirjoitus nauhalle, joka ympäröi vaakunaa kolmelta puolelta.