Muistiinpanoja logiikan esitystä varten syksyllä 1837

Tietoka dokumentista

Tietoa
31.12.1837
Pvm kommentti: 
Pvm ei ole tiedossa. Merkitty vuoden loppuun.
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Ensimmäinen vihko

 

[Johdanto § 2]

1). Ei ainoastaan siten, että toinen on subjektina ja toinen objektina, vaan kummankin pitää olla näiden molempien puolien ykseys – subjekti – objekti.

 

[§:n 4 ja 5 välissä]

1). 17 §:n huomautuksessa mainitaan, että logiikka on sama kehitys kuin mainittu itsetietoisuuden käsite, jos tarkastelussa on kyse mielteestä itselleen käsitettynä, eikä subjektista.

 

[§ 16 ja 17 välissä]

1) Tästä voidaan tehdä monia päätelmiä, vaikkakin ensi näkemältä niiden joukossa on monia jokapäiväisille mieltämistavoillemme epätavallisia väitteitä. Niinpä esimerkiksi tämän johdosta voitaisiin väittää, että kehitys ja edistys olisivat siten aina yhtä hyvin sukua kuin mitä yksilöäkin vailla, osittain jokaisen tiedon asteen ollessa päämäärä. Tätä ei kuitenkaan ajatella niin, että sekä subjektiivisuutta että objektiivisuutta luonnehdittaisiin tässä prosessiksi ja etenemiseksi määrityksestä määritykseen, ja että sitä enempää tai vähempää, jonka toinen määritys sisältäisi verrattuna toiseen, pidettäisiin ulkoisena. Subjektiivinen tarkastelu ja vertailu ovat olemassa, vaikka sinänsä jokainen määritys sisältää määrityksen. (§ 17 jatk.)

 

[§ 17 ja 18 välissä]

Mitä Kant ja hänen myötään Kiesewetter kutsuvat käsitteeksi, kutsumme tässä määritetyksi käsitteeksi, määritykseksi, vaikka myös tämä pitää käsittää eläväksi, prosessiksi. Käsite on tämä määrityksen elämä, sen liike, joka tekee siitä puhtaan ajatuksen, ei subjektin tuotteen, vaan siinä itsessään on kyky elää edelleen ja kehittyä, subjektista subjektiin. (§ 18 jatk.)

 

[§ 18]

(Logiikka § 1 jatk.)

 

[Ensimmäinen luku § 1]

1) Kun tietäminen on aina määrittynyttä tietämystä, määrittyneissä ajatuksissa ja sanoissa, ja jokainen määrittynyt ajatus saa merkityksensä siten, että se määritellään muilla määrittyneillä ajatuksilla, niin jokaisella ajattelevan yksilön tietämyksellä on määritelmien äärettömyys, jokainen tieto on suhteessa kaikkeen tietoon ja kaikki tieto määrittää sen. Tiedon kehityksen lähtökohtana olevalla pysyvällä tiedolla, jotta se olisi ensimmäinen, edellytyksetön määritys, ei ole määritystä määritelmänään, sillä muuten se ei olisi ensimmäinen, vaan edellyttäisi tämän määritelmän, so. (kaikkien) määritysten äärettömyyden. Ollakseen edellytyksetön lähtökohta, se voidaan määritellä ainoastaan sen itsensä avulla.

2) Tämä lähtökohta yhdellä sanalla ilmaistuna on määritys, joka kuitenkin sisältää vaatimuksen, ettei se ole määritys. Määritykseksi se muuttuu, kun se lausutaan, kehittyy määrityksissä ja on olemassa ainoastaan annettuna. (Katso johdanto §§ 22 & 6 – muistiinpanot luennot 3–6:o kaksi momenttia sanomattomina, kuitenkin äärettömästi määriteltävinä.

3) Oleminen = Itseensä suuntautunut määrityksetön subjekti. Minä on minä. (Katso johdanto § 5)

 

[§ 3]

Jokainen siirtyminen on yhtä välitön. Oleminen on olemista, koska se on se itse, ei-oleminen, koska se on kaiken määrityksen negaatio, niiden abstraktio. Edellinen on välittömän ajattelun toinen, jälkimmäinen sen, siis alun, toinen momentti. Oleminen on määrityksettömyyttä = ei-oleminen. Ei-oleminen on se itse = oleminen.

 

[§ 4]

Tuleminen ilmaisee alun, määrityksettömän luonteen olla ainoastaan annettuna ja olla siirtymällä määrityksiin. Oleminen ja ei-oleminen ovat toistensa määritelmiä, ja siten kumpikin määrittyneitä, molemmat kuitenkin sama identtinen määritys.

 

[§ 5]

Koska tuleminen on meille – määritys, se sisältää kehityksessään, että se on siirtyminen, prosessi, yhtä määrityksen kanssa. Se on siksi määrittyneenä olemassaolo, määrityksensä, ja tämä, yhtenä definitumin käsittävänä määritelmänä, on kvaliteetti, välitön, yksittäisyyttä merkitsevä laatu, vaikka se sellaisena on sanomaton, ja lausuttuna se käsittää joukon yksittäisyyksiä. Sellaiset välittömät kvaliteetit ovat aistittavan havainnon ilmauksia, esimerkiksi väri, muoto, maku, haju jne.

 

[§ 7]

Olemassaolo on määritys yleensä: jokainen määritys, itse käsite, sana: määritys, välitön määrittynyt mielle. Jokainen määrittynyt mielle ilmaisee määrittyneen jonkin, reaalisen olemisen, mutta sen tekee siksi, mikä se on se, että se on toisen mahdollisen määrityksen negaatio, so. määrityksettömän negaatio. Tämä negatiivisuus tekee määrityksestä yksinkertaisen, yksilöllisen määrityksen, vaikka se sellaisena on negaatioiden äärettömyys, sanomaton.

 

[§ 8]

Määrityksetön oleminen on siirtynyt negaatioonsa. Negaatio, määritys. Tämä on olemista (reaalista), mutta olemista negaationa. Se kieltää siksi määrityksettömän. Tämä on kuitenkin ilmaistu siten myös poissulkevana, samanlaisena negaationa (§ 9), ja sellaisena se on määritys toisena, edellistä määritystä vastaan. Kukin määritys käsitetään itselleen, itsessään-olevana, toiseen viittaavana = olemisena toiselle. Kun nyt kukin on määritys ainoastaan sikäli kuin se viittaa toiseen, niin tämä suhde on alunperin = itsessään-olemista kohdistuneena itsessään-olemiseen, so. itseensä. Kun taas toinen määritys kohdistuakseen toiseen edellyttää tämän erillisenä, toisena, itsessään-oleminen tosiasiassa mainitussa suhteessa kohdistuu itseensä ikään kuin toiseen, ja sellaisena se on oleminen tälle toiselle, so. olemisena-toiselle määritys ei ole ainoastaan toisen itsessään-olemisen negaatio vaan myös sen oman itsessään-olemisensa negaatio, toinen kuin tämä.

 

[§ 10]

1) Toinen, joka on jonkin ulkoinen määritys, on alunperin määrityksetön itsessään-olevana. Tämä edelleen jonkin negaationa ei ole ainoastaan yksi määritys, vaan kaikkien määritysten negaatio ja siten negatiivisesti kohdistunut määritysten äärettömyyteen. Siten myös jollakin on äärettömästi määrityksiä ja kun määritys on laatuisuutta, se on itsessään ääretöntä siirtymistä jostakin toiseen.

 

[§ 12]

Lähemmin tarkastellen huomaamme, että ääretön vastakkaisena äärelliselle on määrityksetön, määrityksen negaatio, jonkin määritysten negaationa. Määrityksen yksi momentti. Sellaisena sen siirtyminen äärellisyyteen on sama kuin määrityksettömän siirtyminen määritykseen.

Edelleen huomaamme, että määritykseen kohdistunut määritys on alunperin määrityksettömyyteen kohdistunut määrityksettömyys.

 

[§ 13]

Kun äärellisen sanotaan siirtyvän äärettömään, pitää tällöin muistaa, että jonkin siirtyminen toiseen kuuluu jonkin omaan luonteeseen, ja että tämä siirtyminen on ääretön sarja. Tätä sarjaa ei kuitenkaan pidä käsittää kvantitatiivisesti määritysten äärettömäksi lukumääräksi, vaan lisääntyväksi, yhä tarkemmaksi ja täsmällisemmäksi ikään kuin alkuperäisen jonkin määritelmäksi, ensimmäisen kvalitatiivisen määrityksen määritelmäksi. Se, että äärellinen, ikään kuin tähän asti tehdyn määritelmän mukaan, on postuloidun etenemisen negaatio, oman negaationsa negaatio, muiden määritelmiensä negaatio, tarkoittaa, että jokainen määritelmä edellyttää kaikki nämä myöhemmät määritelmänsä ja siten sisältää ne itsessään, so. määritelmän sarjassa a, b, c, d jne. jo a sisältää kaikki seuraavat, ikään kuin jokaisen niistä, edellyttää ja sisältää itsessään edelliset ja seuraavat. On myös selvää, että koko sarjaa jokaisen terminsä osalta ei ole ilmaistu tietoisuudelle, se sisältyy siten ainoastaan potentialiter virtualiter, so. jokainen termi ei ole itsessään pysyvä vaan sen todellisena merkityksenä on olla siirtyvä, itsensä kehittävä, elävä määritys, määrittynyt ajatus. Tämä jokaisen määrityksen sisäinen kehittymisen taipumus, elämänperiaate on sen todellinen äärettömyys, jonka vuoksi jokainen määritys itselleen käsitettynä on häviävä, äärellinen, mutta jonka häviäminen samalla on äärettömyys, koska tämä on itse prosessi.

Ääretön on korkeammasta näkökulmasta subjekti, ajatteleva, joka tekee määrityksestä sen mitä se on.

 

[§ 14]

Itselleen-oleminen on itsessään määrittynyt määritys. Määrittynyt oleminen kaikkina määrityksinä. Huom. kaikkena? Tätä ei saa käsittää kvantitatiivisesti, vaan samoin kuin edellä sarjana, kvalitatiivisena totaliteettina, = korkein, syvin määritelmä.

 

[§ 15]

Ykseys on moninaisuus, so. yksi määritys on kaikki määritykset ja siten prosessi, jatkuvaa siirtymistä määrityksiin, jokainen määritelmä määritys. Jokainen määritelmä on taas sekä definitum että muutkin määritelmät, se saa näistä kaikista merkityksensä, siksi jokainen määritelmä sama itselleen-oleva ykseys, so. kaikki sisältyvät kaikkiin.

Tyhjä on määritelmä kumottuna toisena määrityksenä, toisena määrityksenä, johon definitum ei kohdistu, so. joka ei ole definitumille toinen.

 

[§ 17 Huom.]

Tuotettu kehitys voidaan käsittää seuraavasti.

Mikä on ajatus? itse = on = määrityksetön = ei-mikään. Kuitenkin ei-mikään on. Ajatus = siirtyminen olemisesta ei-mihinkään = tuleminen. Ajatus on olemisen ja ei-minkään identtisyyttä – sillä on predikaatti, määritys. Mutta subjekti, ajatus on ainoastaan predikaattinsa, so. se on määritys, määrittynyt oleminen, olemassaolo = reaalisuuden ja negaation ykseys. Eikö meidän tarkastelussamme ole mitään muuta kuin määritys? Ei-mitään. Siten määritys ja ei-mikään, so. kaksi määritystä, A ja B. A ei ole B. B edeltää A:ta, on ei-, ei-C. A ei-B:nä on vielä C, mutta B edeltää A:ta, siten se edeltää myös C:tä ja A ei ole C. Siten A on ensin A, sitten ei B, sitten ei C jne. (so. punainen edellyttää kaikki värit ja on itse eteneminen yhä tarkemmin määritettyyn punaiseen, loputtomasti toinen). Onko määritys siten tämä loputon edistyminen? Ei – A edellyttää jo itsensä tullakseen A:ksi, so. A on B:n, C:n negaatio vasta kun nämä ovat, so. kun nämä ovat A:n negaatioita, joka siten ennen tätä negaatioprosessia on mitä on, pelkkänä A:na sisältää koko prosessin.

 

[§ 22]

Kumottu epäjatkuvuus on epäjatkuva jatkumona, ykseys; kuitenkin jatkuvuus on jaettavuutta ja tämän rajoittaminen tekee luvusta lukumäärän, esimerkiksi viidellä jaettavuus rajoittuneena viiteen osaan ja nämä viidet käsitettynä samaksi jatkuvaksi ykseydeksi, viideksi.

 

 

Vertailu