Morgonbladet nro 96, 27.4.1877: Asevelvollisuuslaki – ryhmitys sotakannalle

Tietoka dokumentista

Tietoa
27.4.1877
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Ei voi kieltää, että sanamuoto asevelvollisuuslain §:ssä: ”Jokainen Suomen kansalainen on asevelvollinen valtaistuimen ja keisarikunnan puolustamista varten.” on ollut monelle lukijalle pelottava. Keisarikunta on suuri, sen rajat kaukana Aasiassa, ja sotapalvelus myös näiden rajojen ulkopuolella synnyttää kuvia mittaamattomista etäisyyksistä, erämaista ja puolivilleistä kansoista, joiden parissa meidän asevelvollisemme saisivat ”sota-aikana – jäädä palvelukseen niin pitkäksi aikaa kuin tarve vaatii” (katso § 14), ts. tarkoitetaan elämänsä aikaisempaan tai myöhempään loppuun asti. Ja kiistämättä sotapalvelus on maamme oloissa paljon vakavampaa kuin Euroopan useimmissa pikkumaissa.

Mutta tosiasioiden tunnustaminen on ensimmäinen viisauslaki jokaiselle kansalle, joka haluaa säilyä ”kansojen joukossa”. Tämän ymmärsivät ne miehet, joille nämä sanat esitettiin. Emmekä me heidän jälkeläisensä saa koskaan unohtaa tätä totuutta. Kaikkeen valtiolliseen olemassaoloon ei kuulu vain oma, riippumaton sisäinen valtiomuoto, vaan myös enemmän tai vähemmän riippumaton, kansainvälinen olemassaolo. Meidän aikanamme tällä viimeksi mainitulla on laaja piiri, jonka välttämättömänä ehtona on valtioiden keskinäinen tunnustus kaikissa maanosissa. Ja meidän on otettava lukuun se tosiasia, että Suomi ei saa sellaista tunnustusta muuten kuin osana Venäjän keisarikuntaa. Kun Hänen Majesteettinsa allekirjoittaa juhlallisen sopimuksen vieraan vallan kanssa, se koskee ilman muuta myös Suomea, joskin osaan voi sisältyä erityisiä Suomea koskevia määräyksiä, joista silloin myös meidän senaattiamme on kuultu. Mutta historia osoittaa, että sellaista tunnustusta ei saavuteta ja säilytetä ilman sotaa ja rauhaa, pidettäköön sotaa sitten valitettavana luonnonvälttämättömyytenä tai moraaliseen maailmanjärjestykseen kuuluvana. Me suomalaiset voimme nyt yhtä vähän teeskennellä keisarikunnan kantavan sodan taakan hankkiakseen meille kansainvälisen tunnustuksen kuin Venäjän sotaväen valvovan rahatoimistojamme ja vankiloitamme ym. Olkoon osallistumisemme parhaalla tahdollakin kuinka mitätöntä tahansa, on silti selvää ja kiistatonta, että ”keisarikunnan puolustaminen” on myös Suomen kansalaisen velvollisuus.

Jokapäiväinen kokemus opettaa sen, mitä kansainvälinen tunnustus tarkoittaa. Meidän laivoillemme ovat maailman kaikki meret ja satamat auki. Suomen kansalaisen henki ja omaisuus on laillisesti turvattu kaikkien isäntien maissa. Tiukasti ottaen minkään maan rajoja ei saa häneltä sulkea. Menipä hän minne tahansa, hänen takanaan on turvamies, joka todella herättää kunnioitusta.

Silti pelko, että asevelvollisemme joskus voitaisiin lähettää Turkestaniin tai Baikalin takaiselle rajalle, voidaan turvallisesti karkottaa kuvitelmien piiriin. Mutta varmaan voi sattua, että meidän pikku sotajoukonalkiomme voidaan tarvita johonkin sotaan lähempänä, suomalaisen sananlaskun mukaan ”lisänä rikka rokassa”, jos sota nimittäin koskisi jotain vihollista, jolla ei ole huomattavampaa laivastoa. Sillä muuten asevelvollisemme tarvitaan kyllä omassa maassa, jonka rannikot muodostavat merkittävän osan koko keisarikunnan rannikoista. Lisäksi katsotaan, että jos on pelättävissä suurempi maihinnousu, sellainen suunnattaisiin Pietaria vastaan, ja silloin myös keisarikunnan puolustus on Suomessa. Siksi voi kai harvoin sattua, että vähiä pataljooniamme tarvittaisiin kipeämmin maamme rajojen ulkopuolella kuin niiden sisällä.

Mutta eräs seikka asevelvollisuuslakiehdotuksessa ja menoarviossa saattaisi merkitä sitä, että asevelvollisten käyttöä rajojen ulkopuolella on yleensä harkittu. Se on niiden jako erillisiksi pataljooniksi, joiden nimenä on tarkk’ampujapataljoona. Sellaiset erilliset ampujapataljoonat, Saksan armeijan jääkäripataljoonat, jaetaan nimittäin suuremmille joukko-osastoille, Preussissa yksi jääkäripataljoona kutakin divisioonaa kohti, niin että se seuraa yhtä divisioonan prikaatia. Prikaati koostuu kahdesta jalkaväkirykmentistä, jossa on kolme pataljoonaa, joihin jääkäripataljoona siis tulee seitsemänneksi pataljoonaksi. Jos tarkoitus sitten olisi jakaa asevelvolliset sillä tavoin omassa maassa, siis tänne sijoitettaviin Venäjän jalkaväkiprikaateihin, niin siitä ei liene paljon sanottavaa mikäli niiden katsotaan siten tulevan parhaiten hyödyksi. Suurimman vaikeuden tekee kieliero, ei marssilla ym., vaan taistelussa. Sillä varsinkin sattumalta puhjenneessa kahakassa, johon osallistuu eri joukkojen osia sen mukaan miten ne ehtivät paikalle, nykyajan taistelutapa aiheuttaa sen, että ne hajotetaan perusosiinsa ja sekoitetaan vieraisiin aineksiin ja niitä koettaa komentaa paikalla vielä oleva päällystö ottamatta huomioon mihin joukko-osastoon ne kuuluvat. Ranskan–Saksan sota tarjosi merkillisiä esimerkkejä tästä järjestyksen epäjärjestyksestä juuri Preussin riveissä. Mutta kielensekoituksen täytyy sellaisissa tilanteissa haitata järjestystä. Mutta kuten edellä sanottiin, lähitaistelut tulevat kai maassamme harvoin kysymykseen, ja siksi järjestyminen erillisiksi pataljooniksi jää täällä luultavasti ilman haitallisia seuraamuksia.

Mutta tilanne on toinen, jos asevelvolliset lähetetään pois maasta. Silloin tulee ehdottoman välttämättömäksi, että pataljoonat asetetaan yhteisen suomalaisen ylipäällystön komentoon. Kustannusarviossa tarkoitetaan vain yhtä tarkastajaa ja hänen kansliapäällikköään. Se tahtoo kai sanoa, että tarkastaja ei ole ylipäällikkö, jolla on oma esikuntapäällikkönsä, vaan hän vain valvoo pataljoonan hallintoa ja harjoituksia rauhan aikana.

Kuten sanottua prikaati koostuu säännönmukaisesti kahdesta kolmipataljoonaisesta rykmentistä. Jos siis 6 pataljoonaa yhdistetään prikaatiksi, lienee syytä ryhmittää ne myös kahdeksi rykmentiksi, vähemmän ehkä taistelun kuin marssin tarpeisiin. Sillä nykyään taktinen yksikkö itse taistelussa ei ole edes pataljoona vaan komppania, vaikka rynnistys tapahtuukin tavallisesti pataljoonittain. Ellen erehdy, Preussissa jako rykmentteihin on silti katsottu rauhan aikana ja marssilla tarpeelliseksi talous ja hygienianhoito huomioon ottaen ym. On helppo ymmärtää myös, että jokaiseen uuteen järjestelyyn juuri rintamalle lähdettäessä liittyy välttämättä omat harminsa ja vaaransa. Mutta olkoon sen laita miten tahansa, rykmenttijako lienee tarpeellinen, kun pataljoonat yhdistetään prikaatiksi. Jos ollaan sitä mieltä että ehdotetut yhdeksän pataljoonaa tulee komentaa liikkeelle, mikään ei kai estä kolmen rykmentin yhdistämistä samaan prikaatiin. Vaikka valtakunnan kaikkia sotajoukkoja ei sodan puhjetessa heti vietäisi etulinjaan, vaan osa seuraisi reservinä, voi olettaa, että syrjäisessä maassamme varustetut joukot tulevat kuulumaan tähän osaan. Silloin lienee vähän aikaa saada uusi ryhmitys raiteilleen.

Syyt siihen on esitetty Kuukausilehden tunnetussa, erikseen jäljennetyssä ja käännetyssä aihetta käsittelevässä kirjoituksessa niin täydellisesti, että olisi tarpeetonta toistaa niitä. Lopputuloksena on: asevelvollisemme tarvitsevat turvaksi suomalaisen päällystön; vain koottu ryhmä voi hoitaa heidän vaatetuksensa, elintarpeensa ja sairaanhoitonsa niin, että he eivät joudu turhaan hukkaan puutteen ja huonon hoidon takia. Vain siten heidän omaisensa saattavat tukea heitä. Lisäksi myös sotalain soveltaminen tulee monessa tapauksessa riippuvaiseksi ylipäällikön toimista; ja siksi hänen täytyy olla henkilö, joka tuntee ja noudattaa Suomen lakia. Mutta se, mitä Kuukausilehdessä vaaditaan yleiseksi säännöksi, voitaisiin yllä esitetyistä syistä rajoittaa siihen tapaukseen, että pataljoonat lähetetään maan rajojen ulkopuolelle.

Asevelvollisuuslakiin olisi varmaan toivottavaa liittää myös määräys, että tämä tapahtukoon vain sodan tarpeisiin. Sillä se mitä §:ssä 120 määrätään, eli että pataljoonat on ”sijoitettu lääniin”, ei täysin vastaa sitä. Ne voidaan tietenkin komentaa kokouksiin ja varuskuntapalveluun lääninsä ulkopuolelle. Ja sellaiset komennukset varmaan tapahtuisivat Venäjän sotaministerin esityksestä. Puuttuu kokonaan lisäys, että niitä ei sijoiteta maan ulkopuolelle rauhan aikana. Siihen varmaan liittyisi toivomus, että suomalaisen sota-asiain valtiosihteerin pitäisi saada olla läsnä Suomen sotaväkeä koskevissa esittelyissä jotta hän armollisesta käskystä voisi antaa tietoja meidän laeistamme ja oloistamme.

Tässä saakoon sijansa eräs käsitys asiasta, jonka oikeutta kuitenkin olen alkanut epäillä. Kun joukko-osasto käsketään sotaan maan ulkopuolelle, on toivottavaa, että se olisi täysin koulutettu. Jos aluksi esim. vain yksi kuuden pataljoonan prikaati komennetaan sotaan, olisin luullut olevan mahdollista, että vähiten harjoitetut jätetään varuskuntaan ja korvataan toisen pataljoonan enemmän harjoitetulla miehistöllä. Sellainen uudelleenjärjestely aivan rintamalle lähdön edellä on nyt näyttänyt haittansa, mutta paljon ei häiritsisi, jos vaihto tapahtuisi numero numerolta. Sillä samanlainen järjestely joudutaan toteuttamaan, kun täydennysmiehistöä käsketään kesken sodan rintamalle. Tiettävästi Preussissa jokaisen komppanian rivit järjestettiin uudelleen sodan syttyessä. Morgonbladetin numerossa 91 esitetty toimi mainitaan keinoksi korvata lyhyempää palvelusaikaa. Siten koko prikaatiin määrättävällä miehistöllä tulisi olemaan vähintään kahden vuoden harjoitus.

Mutta pääasia on, että se tulisi kuulumaan koottuun joukko-osastoon suomalaisen päällikkyyden alaisena heti kun se kutsutaan maan rajojen ulkopuolelle. Lienee helppoa tunnustaa määräys siitä asevelvollisuuslakiin erittäin tärkeäksi, ja se tuskin kohtaa esteitä. Siltä osin samoin kuin kysymyksessä palvelusajasta ei voi riittävästi korostaa, että sotapalveluvelvollisuus on kansallemme aivan uutta, minkä vuoksi siihen on myönnettävä kaikki helpotus, joka ilman vahinkoa on asiassa mahdollinen, ja lisäksi myös koko järjestely on tehtävä niin suojaavaksi, että tehtävää ei oteta vastaan peläten ja penseästi. Sitten myöhemmin voidaan paljon muuttaa ja korjata, kun käsitys on selvinnyt ja mieli ehtinyt tottua uuteen laitokseen. Myös sotilaallisella arviolla on silloin luja pohja, kun on opittu, millaisia sotilaita asevelvollisistamme on sukeutunut.

J. V. S.

 

 

Vertailu