Voi olettaa, että niillä, jotka ovat halunneet samastaa asevelvollisuusesityksen perustuslain muutosehdotukseen, on luvallinen pyrkimys tehdä esityksen hyväksyminen siten riippuvaiseksi kaikkien neljän säädyn suostumuksesta. Edellisessä kirjoituksessa olen koettanut osoittaa, että sillä tavoin päämäärää ei saavuteta. Väite, että esitys on ”perustuslain luontoinen” on merkityksetön hokema. Perustuslaki ei tunne mitään perustuslain luontoisuutta. Eikä kukaan ihminen voi sanoa, mitä perustuslain luonto on.1

Omasta puolestani pidän parempana, että asevelvollisuuslaki ei missään tapauksessa voi tulla voimaan ilman kaikkien säätyjen suostumusta, mutta siinä järjestyksessä, kuten valtiopäiväjärjestyksen § 72:ssa määrätään, mutta jollei yksimielisyyttä saavuteta, vahvistettu asevelvollisuusvaliokunta tulisi vahvistetun suostuntavaliokunnan sijaan. Asevelvollisuusarmeija riippuu ensinnä siitä, että säädyt hyväksyvät sen määrärahat. Mutta toiseksi asevelvollisuustehtävä on suostuntavero ja vieläpä raskas. Jos olisi kysymys siitä, että arvotut tekisivät kolmen vuoden ajan työtä järvenlaskuissa ja suonkuivatuksissa maan yleiseksi hyväksi, niin tämän taakan rahallisen arvon voi laskea pennilleen. Mutta asevelvollisuusrasituksella ei ole vain tämä rahassa laskettava arvo; sillä on myös laskematon arvonsa. Sillä hengen menetys, ja mikä vielä vaikeampaa, silpoutuminen, ehkä parantumaton kärsimys, joka tekee ihmisen avuttomaksi koko iäkseen, taakaksi itselleen ja muille – sen arvoa ei voi laskea; mutta tämän vaaran niskoilleen ottaminen on varmasti kaiken muun suostuntaveron ylittävä suostunta. Velvollisuudentunto voi keventää yksilön taakkaa; mutta maata kokonaisuudessaan se painaa aina raskaasti. Ei voida myöskään olettaa, että jokin sääty alistuu siinä kolmen muun säädyn päätökseen tai että nämä haluaisivat pakottaa neljännen säädyn sellaiseen veriveroon, jonka koko arvo ja paino riippuu siitä vapaaehtoisuudesta, jolla se maksetaan. Tämä koskee kuitenkin pääasiaa, koko asevelvollisuuteen suostumista. Lain monien yksityiskohtien ratkaisulle on eduksi, että voidaan käyttää vahvistettua valiokuntaa, varsinkin kun asia on uusi ja siksi lukuisat mielipide-erot tulevat väistämättömiksi.

Se esityksen määräys, jota on pidetty ristiriitaisena perustuslain kanssa, löytyy § 2:sta, joka kuuluu:

Seurauksena yleisen asevelvollisuuden käyttöönotosta Suomessa maa vapautetaan velvollisuudesta asettaa sotaväkeä ruotujaon perusteella; mutta myös vastedes maksetaan erityinen maksu sellaisesta velvollisuudesta vapauttamisesta.

Kyse on nyt tämän § ensimmäisestä momentista. Hänen Majesteetillaan on myös säätyjä kuulematta, Porvoon valtiopäivien päätöksen pohjalta, oikeus vapauttaa ratsu- ja ruotutilalliset velvollisuudesta asettaa ruotusotilaita kuin myös sillä aikaa määrätä sekä vakanssimaksuista että ruotuveroista ja sotilasvirkataloista. Mutta jos hallitsija ja säädyt päättävät velvollisuuden lakkauttamisesta ainaiseksi, päätös epäilemättä sotii hallitusmuodon § 18:n ajatusta vastaan:

Ratsu- ja jalkaväki samoin kuin meriväki säilyttävät veropalkkansa ja siihen rahvaan sekä kaupunkien solmimat sopimukset, joita pitää tarkoin noudattaa, kunnes kuninkaallinen majesteetti ja säädyt havaitsevat tarpeelliseksi yhdessä jonkin muutoksen tehdä.

Kuten voidaan havaita, määräys ei koske veropalkkalaitosta sellaisenaan, vaan ruotujakolaitokseen kuuluvien tulojen käyttöä. Nämä tulot menevät ”sotaväelle” ( = ruotujakoarmeijalle ja laivastolle), kunnes hallitsija ja säädyt tekevät siihen muutoksen; ja pääpaino on epäilemättä siinä, että hallitsija ja säädyt eivät voi yksipuolisesti päättää käytöstä. Mutta loogisesti siitä seuraa, että ruotujakolaitoksesta määrätään perustuslaissa. Sekä hallitsijalle että kansalle on myös yhtä tärkeää, että maalle on kaikissa oloissa turvattu molempien hyväksymä puolustus; vaikka on nähty kansanedustuksen pitävän hallitukselle myönnettynä erityisenä armona myöntää sille varoja maan puolustamiseen.

Muuttamatta tätä hallitusmuodon käskyä ei esitettyä asevelvollisuuslain 2 §:n ensimmäistä momenttia tulisi varmaan hyväksyä – jos nimittäin aikomus on se, että asevelvollisuuden seurauksena velvollisuus asettaa ruotujako­armeija on ikuisiksi ajoiksi lakkautettu. Mutta säätyjen käsiteltävänä ei ole mitään ehdotusta sellaiseen muutokseen; ja koska niillä ei liioin ole aloiteoikeutta asiassa, ei näytä olevan muuta keinoa kuin hylätä momentti tai muuttaa sen sanamuotoa. Tyydyttävä muutos on itse asiassa hyvin helposti tehty, jos esim. sanojen ”asettaa sotaväkeä” jälkeen lisätään: niin kauan kuin asevelvollisuus lain mukaan on olemassa.

Sellainen lisäys olisi varmasti vain hallituksen oman aikomuksen selventämistä. Sillä esityksen perusteluissa sanotaan nimenomaan: ”eikä ruotujakolaitoksen täydellisen lakkauttamisen sen seurauksena ole katsottu voivan tulla kysymykseen” jne.

Mutta muutoksella on esitetystä riippumatta todellinen arvonsa. Sillä vaikka voi olla melko varma, että kuunaan ei käsketä asettaa ruotujakoarmeijaa asevelvollisuusarmeijan lisäksi, on kuitenkin paikallaan, että lakiin sisältyy määräys, joka siltä osin poistaa kaikki epäilyt ja vaarat.

On tarpeetonta toistaa, että päätykööt valtiopäivät momentin sanamuodon osalta millaiseen päätökseen tahansa, se ei kosketa hallitusmuodon 18 §:ää, vaan se pysyy ennallaan voimassa olevana perustuslainmääräyksenä.

Saman 2 §:n myöhemmän momentin määräys ansaitsee myös suuressa määrin huomiota. Mutta kun tämä kysymys vakanssimaksujen edelleen maksamisesta kuuluu lukuun varojen hankkimisesta uuden laitoksen toimeenpanemiseen, tulee vastedes tilaisuus palata siihen. Siihen liittyvä kysymys on se, mikä valta hallitsijalla ja säädyillä on muuttaa ruotusopimuksia. Porvoon valtiopäivät tosin otti itselleen vapauden määrätä ratsu- ja ruotutilallisille vakanssimaksu niiden rasitusten sijaan, jotka he sopimuksilla olivat ottaneet kantaakseen. Ehkä heidän suostumuksensa oletettiin saaduksi, kun vakanssimaksut olivat paljon lievempi rasitus. Mutta epäilyttää, käykö yhtä helposti lisätä tätä rasitusta. Pääkohtana kaikissa ruotusopimuksissa on kuitenkin se, että rahvas suostui ruotukiertoon lupaamalla vapautus väenotosta. Ei voitane kieltää, että asevelvollisuudesta tulee väenotto, joskin toisessa muodossa kuin se, josta rahvas kaksisataa vuotta sitten vapautettiin. Mutta jos tämä sopimuksen säädös siten tulisi lakkautettavaksi, näyttäisi selvältä, että myös sitä vastaava velvollisuus lakkaa – eli siksi aikaa kuin asevelvollisuus jatkuu. Näyttää selvältä, että hallitsija ja säädyt voivat lakkauttaa kaikki sopimukset; ikuista voimassaoloa niille ei voi vaatia. Mutta säädösten muuttamiseen vaaditaan varmasti sopijapuolten suostumus.

J. V. S.

• 1. Finl. Allm. Tidningin mukaan talonpoikaissäädyn puhemies kuuluu VJ:n § 53:een viitaten esityksen lähetyksessä kieltäneen ”keskustelemasta itse asiasta”, ”koska tämä esitys olisi perustuslain luontoinen”. Se, joka uskoo, että VJ § 53:ssa ei sanota mitään ”perustuslain luontoisesta esityksestä” täytyy kyllä epäillä kykyään lukea sisältä.