Hyvät herrat! Kiitän kohteliaimmin herroja siitä, että herrat ovat jälleen halunneet tervehtiä minua laulullaan. Olenpa kuin hieman hämmentynyt seistessäni tässä yhä jokseenkin vakaasti jaloillani ja yhäkin puhuessani täällä, kun niin monia minua parempia aikalaisiani on poistunut ja poistuu keskuudestamme joka vuosi. Hauta, jonka ympärillä Suomi on seisonut vain vajaa vuosi sitten, on peittänyt nuoruuteni ja miehuusvuosieni lähipiirin jäsenen [J. L. Runebergin], joka on noussut sen keskuudesta esiin ei pelkästään tuon aikakauden, vaan koko Suomen kansan olemassaolon ajan yksinäiseksi suurmieheksi. Olen myös äskettäin saanut muistutuksen siitä, että yksi ja toinen uupuu, kun olen – saanut kuulla, ettei Cygnaeus tänä vuonna voinut henkilökohtaisesti kiittää herroja käynnistä.
Jokainen aika kantaa vastuun itsestään. Silti on ja on aina ollut niin, että vanhojen kokemus ja neuvot eivät ole olleet turhia kansojen elämässä. Meidänkin päivinämme sanotaan kuten aina on sanottu, että nuoriso on omapäistä ja muuttuu yhä omapäisemmäksi. Sanoin: ”kuten aina”, sillä en usko siihen; tätä valitusta on aina kuultu, mutta nähdäkseni kansojen kohtaloita ei nykyisinkään johda aivan koulunuoriso.
Tuskinpa on odottamatonta, että nähdessäni ylioppilasnuorison koolla mieleeni muistuu maan edustuslaitoksen viimeksi koolla ollessaan tekemä tärkeä ratkaisu, nimittäin päätös perustaa meidänkin maahamme asevelvollisuusarmeija. Tästä on verraten helppoa puhua nuorisolle, sillä se käsittää helpoimmin asian aidon, syvän perusteen, aateperustan – onhan kaikella, millä historiassa todella on sijansa ja mikä siinä saa sijansa, oltava tällainen aatteellinen perusta. Tästäkin kysymyksestä voidaan esittää erilaisia mielipiteitä, hyödyllisyydestä, soveltuvuudesta joillekin nimenomaisille kansoille, soveltuvuudesta erityisesti meille suomalaisille. Kaikkia näitä perusteluja vastaan voidaan esittää vastakkainen perustelu. Kuitenkin vain yksi peruste pysyy järkkymättömänä, eikä sitä vastaan voida asettaa mitään. Se on peruste, että kaiken, mikä kohottaa kansallista tietoisuutta kansan keskuudessa, on saatava sijansa sen historiassa ja sen olemassaolossa.
On mahdollista sanoa: meidän aikamme pyrkii tasa-arvoisuuteen; sen tähden on väärin laskea tämä omakohtaisen sotapalveluksen taakka yhden harteille, mutta päästää toinen sitä kantamasta. Tämäkin kysymys oikeasta ja väärästä ratkeaa kuitenkin saman perusteen varassa. Ratkaisu on väärin, koska asia on tehty velvollisuudeksi, vaikka kyky olla mukana isänmaan puolustamisessa on oikeus. Ratkaisu on oikein, koska sellainen kansa, jonka asekuntoinen osa ei kykene nostamaan kivääriä olalleen, on surkea. Tästäkin asiasta on esitetty erisuuntaisia mielipiteitä, useinkin hyvin pätevillä tunneperusteilla. Mutta herrat, Te jotka tunnette historian, Te tiedätte, ettei mikään inhimillinen voima pysty sen kulkua määräämään, ja Te tiedätte, että kaikkien kansojen historiassa kansan sotaisia sankaritekoja pidetään suuressa arvossa eikä kansa unohda niitä milloinkaan, että niitä on aina pidetty ja pidetään ei vain kansan kunnian, vaan sen kansallisen olemassaolon perustana. Meidänkään aikamme ei voi mielipiteitä esittämällä poistaa historiasta tätä tosiasiaa. – Todellisuudessahan kansakunta siten, että sen asekuntoiset miehet panevat sen olemassaolon takia alttiiksi oman olemassaolonsa ja uhraavat tämän, osoittaa paitsi olevansa kansakunta myös sen, että sillä on oikeus olla maailmassa olemassa. Kansakunnan keskuudessa täytyy olla tätä uhrautumisen kykyä, muuten sitä ei kansakuntana ole olemassa. Niinpä voidaankin sanoa, että kansallishenki syntyy samassa teossa, jossa se osoittaa suurimman voimansa. Siitä se nousee esiin.
Tämä on oikea peruste. Minkään muun perusteen varaan päätöstä ei voida asettaa. Tätä tarkoitin sanoessani, että nuoriso ja etenkin sivistynyt nuoriso ymmärtää sen helpoimmin. Nuorisohan tuntee ja tunnustaa sen sydämessään; asian selittäminen on vain sen sydämissä lämpimänä tunteena palaneen oivalluksen ilmaisemista. Kun herrat marssivat kulkueena ja kajahtaa laulu: ”Lif och blod för Finlands ära”, Te tunnette sen. Mutta kun Te tiedätte, ettei kyseessä ole pelkkä laulu eivätkä hetkelliset tunteet, vaan että asia voi muuttua todeksi minä päivänä tahansa, toiminnaksi ja teoiksi, silloin Te laulatte vieläkin lämpimämmällä hehkulla: ”Lif och blod för Finlands ära”, ”Lif – och blod – för Finlands ära.”
Kiitän herroja sydämellisimmin vielä kerran.
