Kiitän herroja nöyrästi ja kohteliaasti jälleen tästä ystävällisestä muistamisesta. Herrat ovat osoittaneet minulle tätä hyväntahtoisuutta jo kauan, muistuttaneet minua aina luonnon kevään aikana hyväntahtoisesti meidän suomalaisen nuorisomme keväästä ja joka kerran elvyttäneet ja lujittaneet isänmaamme tulevaisuuteen kohdistuvaa iloista toiveikkuuttani. Luonnon keväässä ei herää uutta; se on aina saman vanhan paluuta. Hengen keväässä asia ei ole näin, hengen valtakunnassa jokainen uusi kevät tuo esiin jotakin uutta, jotakin, mitä maailmassa ei ole ennen ollut. Suomen nuorison näkeminen elvyttää mielessäni iloisen luottamuksen tuollaisiin uusiin luomistekoihin. Olisimme kiittämättömiä Jumalaa kohtaan, ellemme tunnustaisi, että viime vuosikymmenetkin ovat näin tuoneet isänmaahan paljon uutta, paljon sellaista uutta, joka on omiaan ilahduttamaan jokaista isänmaallista mieltä. Meille järjestetään aivan pian tämän jälkeen tilaisuus nähdä jotakin, jota Suomella ei aiemmin ole ollut näytettävänään: suomalaista teollisuustuotantoa [Suomen ensimmäinen yleinen teollisuusnäyttely avautui heinäkuun 1876 alussa]. Me kaikki tiedämme, että Suomella on ollut vasta aivan äskettäin tilaisuus astua perustuslaillisesti hallittujen kansojen joukkoon käytännön työssä ja toiminnassa; ja Teitä ja minua lähimmin kiinnostavana asiana – me voimme tänään sanoa: Suomella on sittenkin kirjallisuus, sen joukossa etenkin suomenkielinen kirjallisuus, joka on uutta maailmassa, sellaista, mitä ei ennen ole lainkaan ollut olemassa. Siinä on ilon aihetta kylliksi, ja toistan, että osoittaisimme kiittämättömyyttä kansojen kohtaloita ohjaavaa Jumalaa kohtaan, ellemme iloitsisi siitä.
Muuan Teidän ystävänne, minun läheinen ystäväni, on äskettäin sanonut Teille: millään kansalla ei ole aihetta kiittää muita kuin Jumalaa ja itseään siitä, mitä se on. Mikään maailman kansa ei todellakaan ole koskaan tehnyt mitään toisen hyväksi, jos kansalla nimittäin tarkoitetaan poliittista yksikköä. Ja näin on asioiden oltava. On järjetöntä vaatia kansaa uhraamaan elämäänsä toisen kansan hyväksi. Jos on lukenut historiaa, on lukenut sitä huonosti, ellei ole oppinut tätä yksinkertaista totuutta. Niinpä mekin voimme täydellä oikeudella sanoa kansamme menneistä ajoista, ettei kukaan ole tehnyt mitään meidän hyväksemme; olemme itse tehneet sen mitä on tehty. Sivistyksellinen emämaamme Ruotsi pyrki täällä Itämeren itäpuolella puolustautumaan, puolustamaan omaa olemassaoloaan, ja sillä oli siihen oikeus. Herrat ovat ehkä nähneet, että saksalaisten taholta on Elsassista sanottu: linnoitus tarvitsee avoimen ampuma-alan etumaastoon, puolustusvyöhykkeen. Meidänkin maastamme tuli tuollaista puolustuksen etumaastoa Ruotsille; meidän oli otettava vastaan kaikki iskut idästä, ja täällä käytiin kaikki niihin liittyneet taistelut, vain täällä, sen jälkeen kun Itämerenmaakunnat eivät enää kuuluneet Ruotsin valtakuntaan. Tämä asemamme oli meidän vapaasti valitsemamme, isiemme vapaasti valitsema. He kyllä tiesivät mitä tekivät. He kyllä tiesivät, että tämä oli ainoa hyvä, ainoa oikea asema, jonka he silloisissa oloissa saattoivat valita. Ellei näin olisi ollut, ei tätä sangen usein ylistettyä Suomen uskollisuutta Ruotsia kohtaan olisi ollut olemassa. Mitään vastustusta ei kuitenkaan ilmennyt. Kansa tunsi ikään kuin aavistuksena sydämensä syvyydessä, selvemmin näkevät kansamme keskuudessa ymmärsivät, että tämä asema suojasi tulevaisuutemme mahdollisuudet. Myös nyt, kun on tultu uusiin oloihin, olisi typerää sanoa, että nämä olot ovat syntyneet vastoin kansamme tahtoa. Jos tämä pitäisi paikkansa, emme enää ansaitsisi sijaa kansojen joukossa. Meidän on miehekkäästi pysyttävä sillä kannalla, että olemme itse valinneet asemamme, tämän aseman, johon historia on meidät sijoittanut ja jonka olemme valinneet, koska se on järkevä valinta; eihän kansa voi säilyä, ellei se alistu ihmiskunnan yleisen historian luomaan järjestykseen, ellei se valitse omaksi tiekseen jotakin tämän piirissä avautuvaa tietä. Mikään ei kuitenkaan tämän takia estä meitä pitämästä veljinämme isiemme veljinä niin ilon kuin murheenkin päivinä olleiden sukupolvien jälkeläisiä ja ilmaisemasta heille tätä tunnettamme avoimesti ja auliisti.
Minulla oli juuri äsken kunnia mainita herroille myös muutamia niistä tuloksista, joita tässä uudessa asemassa olemme saavuttaneet ja merkittävimmät niistä. Sanoin, että olisimme kiittämättömiä, ellemme tunnustaisi niitä suuriksi saavutuksiksi. Tulevaisuuteenkin tähdätessämme meidän on luotettava ainoastaan Jumalaan ja itseemme. Jokainen tässä maassa kiinnittää toivonsa ensisijaisesti siihen osaan nuorisosta, jonka käsiin tulevaisuus lasketaan, siihen osaan, jolla on ollut onni päästä korkeimman sivistyksen piiriin. Hyvät herrat, tämä onni Teidän on korvattava isänmaalle. Tämän takia Teidän näkemisenne vie aina ajatukset isänmaan tulevaisuuteen ja siihen, millaiseksi Teidän on se tehtävä. Muistakaa aina, että voidakseen jossakin määrin vaikuttaa isänmaan tulevaisuuteen ja ohjatakseen sitä mies tarvitsee kykyä asioiden ymmärtämiseen, ymmärtämisen kykyä ennen kaikkea, lisäksi kykyä uhrautumiseen ja tarmoa, voimakasta tahtoa. Täällä yliopistossa Teidän tehtävänänne on lähinnä asioiden ymmärtämiskyvyn hankkiminen, valmistautuminen. Teillä on kuitenkin myös monia tilaisuuksia näyttää, että Te pystytte tulevaisuudessa uhrautumaan isänmaan edun vaatimusten hyväksi. Kunpa aina muistaisitte, että johtavatpa polkunne elämässä mille paikalle tahansa joudutte syvästi katumaan, ellei tämä nuoruusaikanne ole ollut tuollaista aikaa asioiden ymmärtämisen kyvyn, niiden syvän ymmärtämisen kyvyn hankkimiseen. Muuten Te ette saavuta minkäänlaista vaikutusvaltaa, jonka varassa voisitte osallistua isänmaan kohtaloiden ohjaamiseen. Vain asioiden ymmärtäminen voi johtaa Teidät sellaiseen asemaan; ja vanhuutenne päivinä tuntisitte syvää surua, jos joutuisitte poistumaan tästä elämästä ilman tyydytyksen tunnetta siitä, että Tekin olette tehneet jotakin tämän isänmaan hyväksi. Jos joudutte joskus kokemaan tuollaisen hetken, nuoruuden innostuksella, teidän nuoruutenne lämpimällä isänmaallisuudella, ei siinä tapauksessa ole ollut minkäänlaista vaikutusta; se on haihtunut savuna ilmaan. Uskon ja toivon kuitenkin, ettette vanhuudessanne koe tuollaisia hetkiä, vaan voitte jättää elämän taaksenne siten kuin ihminen joutuu sen joka tapauksessa jättämään iloiten vähäisistä aikaansaannoksistaan, mielessään samalla monia lausumattomia huolia niin paljosta, mitä ei ole pystynyt tekemään, toivoen, että hänen jälkeensä tulevat vievät työn loppuun ja tekevät sen paremmin ja kelvollisemmin kuin hän on kyennyt tekemään. Näissä mietteissä minäkin elämästä poistun; ja haudan läheisyys antaa minulle aiheen kiittää Teitä uudelleen siitä, että Te joka kevät muistutatte minua tulevasta ajasta ja vahvistatte toivoani, että tuo aika tuottaa runsaasti hedelmiä kansamme säilymisen ja onnen hyväksi. Kiitän Teitä.
