Siitä on todella kauan, kun lennätin on tuonut mitään niin ilahduttavaa uutista kuin nyt saapunut uutinen liberaalisen puolueen voitosta Englannin parlamenttivaaleissa.

Eroavan kabinetin sisäpolitiikasta meillä ei ole huolta. Vain sitä seikkaa korostettakoon, että ne uudistukset, jotka maan vahva mielipide on vaatinut, vaalioikeuden laajentaminen kreivikunnissa, uusi oikeudenmukaisempi paikkajako alahuoneessa suhteessa valitsijoiden määrään ja maaomaisuuden perintä-, osto- ja vuokrauslainsäädännön muuttaminen, ja jotka uudistukset liberaalit ovat sitoutuneet toteuttamaan, pyrkivät kaikki vahvistamaan tämän puolueen mahtia ja tekemään mahdottomaksi toryhallituksen tule­vai­suudessa, sellaisena kuin se nyt eroaa.

Kauan on nimittäin pätenyt havainto, että tory- ja whighallituksen välinen ero oli pieni. Molempia voitiin pitää liberaaleina, toista vähän konservatiivisempana, toista uudistavampana, niin että yleisesti katsottiin kummankin suuren puolueen jo menettäneen vanhan tory- ja whig-luonteensa. Mutta Disraelin hallitus palautti taistelun sille kentälle, jolla sitä käytiin aiemmin ja vielä Ranskan vallankumoussotien aikana, ulkopolitiikkaan.

Ja tämän hallituksen ulkopolitiikasta voidaan syystä sanoa, että Eurooppa ei ole nähnyt sellaista tuhopolitiikkaa sitten Napoleon I:n päivien. Kuten tavallista, se on nojannut valheeseen ja juonikkuuteen. Etäisestä katsojasta näyttää uskomattomalta, että sellaista yleisöä kuin Englannin on voitu pettää niin karkeilla sepustuksilla kuin ne, joita hallitus kerta toisensa jälkeen on sille tarjoillut, samoin kuin että millään hallituksella olisi rohkeutta niin huolettomasti toimia vastoin ilmoittamiaan julistuksia ja niin huolettomasti muuttaa niitä päivästä toiseen, kuin Disraelin hallitus on tehnyt. Koko maailma tietää, että mitättömällä vaivalla ja sopusoinnussa kaikkien suurvaltojen kanssa, Venäjä mukaan lukien, se olisi voinut torjua Venäjän ja Turkin sodan, ja että tämän sodan tosiasiallisesti loputtua mikään muu suurvalta kuin Englanti ei ole uhannut Euroopan rauhaa. Ja silti tämän kabinetin paras koukku maan mielipiteen kiehtomiseen on ollut sen herkeämätön kehuskelu sillä, että Englannin ylivoima on ollut ja on ainoa Euroopan rauhan turva. Kaikkein juhlallisimmin se antoi parlamentille lupauksen olla uhraamatta šillinkiäkään tai laukaustakaan ruutia Turkin viheliäisen hallituksen turvaksi. Ja kuitenkin sen koko politiikka on tähdännyt tähän suojaan. Luettelo sen jäsenten, lähettiläiden ja konsulien osaksi suullisista, osaksi sinisissä kirjoissa julkaistuista tahallaan vääristä tai monimielisistä tiedoista olisi hyvin pitkä. Sitä, että tämä kaikki on voinut tapahtua, selitetään sillä, että kaikissa kansoissa, myös Englannin kansassa, kansallisen turhamaisuuden ja ylpeyden saa helposti kiihottumaan hallitus, joka ottaa sen asiakseen, ja että toryhallitus on tunnottomasti käyttänyt hyväkseen tätä keinoa.

Aiempi Gladstonen hallitus on epäilemättä osasyyllinen siihen, että niin on käynyt. Sillä mahtava Englannin kansa tuskin voi ajan mittaan pitää parempana ehdotonta puuttumattomuuspolitiikkaa ja katsoa välinpitämättömänä sivusta, miten muut valtiot johtavat historian kulkua. Puolueen johtajien vaalipuheet osoittavat, että tulevaisuuden edessä he haluavat välttyä tältä syytökseltä.

Mutta voidaan pitää varmana, että liberaali hallitus ei eroavan kabinetin tavoin johda Englannin kansan huomiota pois sisäisistä asioista eikä torjuakseen perintö- ja raha-aristokratian vallan vähentämistä etsi aina uusia aiheita askarruttaa sitä ulkopolitiikalla eikä mielistele kansallista turhamaisuutta tämän kentän kuvitelluilla suurvoitoilla sekä siten pidä Eurooppaa huomispäivän pelossa.

Varsinkin Suomelle liberaalien voitto Englannissa on onni, minkä vuoksi se meidän lehdessämme jo kauan on esitetty ihannetavoitteena. Nyt voi toivoa, että yhtään vihamielistä laivastoa ei pitkään aikaan ilmesty Itämerelle. Sen sijaan rohjetaan tuskin edellyttää, että Englanti luopuisi virallisesta kaapparitoiminnasta, oikealta nimeltään: merirosvouksesta. Mutta sekin päivä varmaan koittaa, jolloin tämä häpeätahra 1800-luvun inhimillisessä sivistyksessä häviää. Emmekä liioin voi olla välinpitämättömiä siitä, että Englannin hallituksenvaihdos vahvistaa eurooppalaisessa politiikassa kansojen oikeuksien tunnustamista.