Hyvät herrat! Suurta ystävyyttä tuntien kiitän tästä jälleen uudesta muistamisesta.

Kun näen Suomen ylioppilaita koolla jossakin, vaikka tämän kaltaisessa tilaisuudessa, ja ajattelen monia asioita, joita saa lukea muista maista ja joita muissa maissa tapahtuu, olen usein iloinnut tietäessäni, ollessani varma siitä, ettei täällä Suomen korkeimmin sivistyneen nuorison keskuudessa varmastikaan koskaan pääse vallalle sellaisia mielipiteitä, että ihminen elää maailmassa pelkästään käydäkseen olemassaolon taistelua tai, niin kuin toiselta suunnalta väitetään, että ihmiselle on nöyryyttävää, ellei elämä anna hänelle yksilönä iloa ja onnea, joita hänellä olisi oikeus vaatia, eikä sen keskuudessa hyväksytä näihin mielipiteisiin liittyvää näkökantaa, jonka mukaan yhteiskunta, valtio, koko ihmiskunnan kehitys on nyt ja on aina ollutkin olemassa vain yksilön takia, ilmaistakoonpa asia miten hivelevin sanakääntein tahansa, yksilön ruumiillista ja henkistä jalostumista ja täydellistymistä varten.

Olen iloinnut uskoessani, että mitä virheitä kansassamme saattaa ollakin ja mitä vikoja voidaankin löytää myös oppilaitoksistamme, niistä valmistuva nuoriso kuitenkin tuntee syvällä sydämessään ja on saanut juurrutetuksi mieleensä vakaumuksen, että historiassa vallitsee järjenmukainen järjestys, että kaikki, mikä tapahtuu ja etenkin mikä tapahtuu kestävän tuloksen luomiseksi, juontuu menneisyydestä ja on olemassa tulevaisuutta eikä vain kulloistakin hetkeä varten; että näin ollen hetken myötä katoava yksilö ei suinkaan voi olla tavoite, vaan tavoite on hänen elämänsä lyhyen tuokion tuolla puolen, tai paremminkin voidaan sanoa, että tavoitetta toki toteutetaan joka hetki, mutta se ylittää nykyisyyden ja siirtyy tulevaisuuteen saadakseen siellä uuden täydellisemmän hahmon.

Ihmiselle ominainen itsekkyys on nykyaikana ja tällä vuosisadalla pyrkinyt saamaan tukea sellaisista harhaopeista, joihin olen viitannut Se on aina ollut olemassa – toisina aikoina se on nojautunut toisiin oppeihin – mutta luonteeltaan se on aina samanlainen, se vaatii niin sanottua onnea yksilölle ja jättää huomiotta sen, että yksilö on olemassa ainoastaan tehdäkseen työtä tulevaisuuden hyväksi eikä itseään varten.

Uskon, että nuoriso saa sen korkeatasoisemman vakaumuksen, johon olen samoin viitannut, ensisijaisesti suomalaisista kodeista, joissa usko johonkin hetken houkutuksia korkeampaan kaiketi yhä elää ja lämpimien tunteiden kannattelemana elää ihmisten sydämessä. Se on siellä olemassa ja ilmaisee itseään useinkin siinä vilkkaassa kiinnostuksessa, jota jopa syrjäisimmilläkin seuduilla osoitetaan hankkeita kohtaan, joiden tavoitteet ovat etäällä noiden pienten piirien yhteiselämästä ja kaukana kaikesta, mikä voi tuottaa onnea ja menestystä niille itselleen paitsi hyvän omantunnon onnea, onnea, joka syntyy, kun tiedetään ja tunnetaan, että on jälleen tehty jotakin hyvää yhteisten asioiden ja tulevaisuuden, ei yksilöiden eikä hetkellisen tyydytyksen hyväksi.

Uskon myös, että oppilaitoksissamme sentään kunnioitetaan historiaa niin paljon, että huolimatta luonnontieteiden viime aikoina niissä valtaamasta tilasta yhä vankasti uskotaan ja ymmärretään, että hengen maailmassa vallitsee toisenlainen järjestys kuin luonnossa.

Olen vakuuttunut siitä, että niin kauan kuin tämä usko siihen, että historiassa järjestys on erilainen kuin luonnossa – ei sellainen järjestys, jossa katoaminen ja syntyminen vuorottelevat, vaan kehityskulku, jossa siirrytään uusiin ja jalompiin muotoihin – että niin kauan kuin tätä uskoa, näin sanon, on kansamme keskuudessa, sen todellinen onni kansanakin on vakaasti turvattu. Päivä, jona tämä usko häviäisi, olisi varmasti onnettomuuden päivä, ja pyydän, että saan tällä kertaa jäähyväistervehdyksenäni herroille jättää herrojen sydämelle ajatuksen, että tämä on todellinen vaara, jolta Suomea ja Suomen kansaa ei ole vielä suojattu ja jolta toivon niiden aina suojassa pysyvän.

Kiitän herroja uudelleen tästä käynnistä ja kiitän erityisesti herroja laulajia, jotka ovat jälleen tuottaneet minulle sen ilon, että olen saanut kuulla meidän isänmaallisia laulujamme. Nyttemmin minulla on perin harvoin tilaisuutta tähän, koska vanhuus sitoo minut yhä enemmän kotiini. Kiitän herroja kohteliaimmin.